Minusta on muutamia vuosi juoruttu työpaikalla, että olenko minä uskovainen. Tottahan minä tietenkin Taivaan Isään uskon, ja pari vuotta sitten koin voimakasta hengellistä heräämistä. Tosiaan joitain vuosia sitten eräs työpaikalla oleva henkilö näki, kun menin tavallisena sunnuntaina jumalanpalvelukseen. Ja kyllä tämä asia selvästikin levisi työpaikalla. Itse en ole puhunut (juurikaan) mitään hengellisistä ja uskonnollisista asioista työpaikalla. Olen ajatellut, että nämä asiat eivät työpaikalla kuulu, eikä oikein ole intressiä sekulaarien uskonnonvastaisten ihmisten, joita suuri osa nykyään tuntuu olevan, puhella sen kummemmin. Eikö työpaikka ole työntekoa varten ?
Olen erittäin intuitiivinen ihminen, ja olen sen huomannut ympärilläni, että minusta on tässä mielessä puhuttu. Enkä ollenkaan ole varma, että se olisi positiivistakaan. Nykyäänhän media syöttää vasemmistoliberaali-ideologiaa, ja koko älymystö on puna-vihreän ideologian läpäisemä. Kukaan todellinen nero tai uskottava tiedemies ei nyt ainakaan tunnustava kristitty voi olla (nimi- tai ehkä juuri ja juuri tapakristitty voi ehkä olla).
Kukaan ei ole ihan suoraan minulta mitään kysynyt, mutta sellaista vihjailua on ollut. Nyt pari päivää sitten eräs henkilö sanoi kahvitunnilla, että "ketkä kuuluvat kirkkoon" ja "ketkä eivät". Kirkkoon kuuluvia oli reilut puolet, tämä siis pk-seudulla. Aika outoa sekin, että tällaista aletaan puhumaan. Kuuluukohan tämäkään kellekään ? Ei ole oikein ketään sellaista luotettua ihmistä, että tästä olisi voinut kenenkään kanssa keskustella tapahtuneen jälkeen.
Itse olen todella kiinnostunut hengellisistä asioista. Työskentelen ns. tiedeuskovaisten kanssa. Laitoin viime vuonna työtyytyväisyyskeskusteluun rastin kyllä-ruutuun kysymyksen 'onko työpaikalla kiusaamista' kohdalla. Nyt ajattelin, etten tänä vuonna vastaa koko kyselyyn. Sitten joutuisi jo esimiehelle alkaa sanomaan asiasta. Tätä on aika vaikea näyttää toteen. Ja varmaan ne, jotka tällaista puhuvat, eivät edes ajattele, että tämä voisi olla "kiusaamista".
työpaikkakiusaaminen uskonnon takia
4
431
Vastaukset 4
- Työpaikoillahan
juorutaan kaikista yksityiselämän asioista, jotka eivät sinne kuulu. En osaa muuta vinkkiä antaa kuin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos asia muodostuu myöhemmin ongelmaksi, kannattaa ottaa puheeksi esimiehen kanssa. Uskon Jumalaan minäkin, enkä aio sitä häpeillä.
- vcbcvnbvbcn
Kristitty on ihminen, joka on saanut armon tajuta syntisyytensä ja on ottanut vastaan Jeesuksen sovitustyön. Hän ymmärtää, että meistä jokaisella on vain kaksi vaihtoehtoa: ikuinen elämä taivaassa tai ikuinen tuska helvetissä. Siksi ihminen, joka nolostelee sitä, että toiset saavat tietää hänen kiinnostuksestaan uskonasioihin, ei ehkä vielä ole kristitty. Vai mitä luulet? Eikö Jeesus sanonut Raamatussa jotenkin niin, että jos me häpeämme Hänen nimeään täällä, niitä Hänkin häpeää Isänsä edessä? Ole siis rohkeasti kristitty niin että sydämenmuutostasi ei tarvitse arvailla. Harkitse laittaa seinällesi kyltti: "Jos sinua syytettäisiin kristityksi, olisiko syyttäjillä riittävästi todistusaineistoa tuomita sinut?" Pitäisi olla! Tämä neuvo on itsellenikin suunnattu. Pitäisi tuntea valtavaa hätää kadotettujen kohtalosta. Jeesus tulee pian noutamaan omansa pois vainon vuosien alta. Oletko sinä siinä joukossa, ja olenko minä?
- hui_hai
Voi Jeesus, eikös uskovaisten pitäisi vain kääntään toinen poski kun kiusataan eikä valittaa siitä? Itse kuuntelin kiusaamistani uudessa työryhmässä kaksi minuuttia ja ravistin kaveria sen jälkeen kraivelista sen verran pitkään että loppui, siis kiusaaminen.
- kielillä
Minua on kiusattu työpaikoilla. Eräs uskovainen tuli puhumaan kielillä asuntooni. Kun en kääntynyt hänen uskoonsa, hän alkoi toimimaan selkäni takana johtajan tuella. Työnantaja ja työkaverit kulkivat asunnossani. Työkaverit tekivät pilkaten ristinmerkkiä minut nähdessään. Sitä jatkui niin kauan, että ensin virkani lakkautettiin ja lopulta minut irtisanottiin. Luterilaista henkistä terrorismia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on481511Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64941Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30677- 87647
- 46618
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14615Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24591Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56584- 8579
- 44531
- 61525
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47523Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14511- 37506
- 47480
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409