Kaipaan hyviä neuvoja

Haluaisin hyviä neuvoja kuinka tästä eteenpäin? Olen liki kuusikymppinen nainen joka ollut nykyisen mieheni kanssa aviossa reilut viisi vuotta. Tilanne muuttui kesällä kun mies sai tietää sairastavansa parantumatonta syöpää. Hän sanoi perustelukseen erolle että ei halua minun joutuvan enää toista kertaa omaishoitajaksi. Olin sitä edellisessä liitossani kymmenen vuotta mieheni kuolemaan asti.

Mies muutti pois yhteisestä kodistamme ja avioero on vireillä. Hän asuu samalla paikkakunnalla ja haluaa nähdä usein. Minulle se on vaikeaa koska tunteeni eivät ole kuolleet häntä kohtaan. Itken täällä yksin enkä saa kunnolla nukutuksi heräilen jatkuvasti ja liian varhain eikä uni enää tule. Olen kai läheisriippuvainen. Emme ole enää työelämässä kumpikaan ja muutimme uudelle paikkakunnalle kolme vuotta sitten. Minulla ei ole täällä ketään tuttuja ystävistä nyt puhumattakaan. Siksi tunnen olevani todella yksinäinen.

Olen puhunut miehelle asiasta mutta hän on sitä mieltä että näin on parempi kun hän haluaa olla vapaa koska pelkää kuinka hänelle käy ja kuinka pian lähtö tulee. Usein kuulema valvoo yöllä ja nukkuu päivällä, sanoo että hän vain häiritsisi minun nukkumistani. Kuitenkin enhän nuku nytkään yksin kunnolla. Minulla on huoli hänestä. Mitä minun pitäisi tehdä olisiko parempi että emme näkisi lähes päivittäin vai onko hyvä että nähdään? Hän käy terapeutin vastaanotolla joka on sanonut hänelle että on hyvä kun olette läheisiä pitäkää siitä kiinni. Minusta tämä ei ole hyvä ratkaisu. Koska aina sen tapaamisen jälkeen jää kova ikävä.

En ollut näin ahdistunut edes 30 vuotisen avioliittoni päättyessä mieheni kuolemaan kuin mitä nyt olen. Tottakai olin surullinen mutta se ei haitannut yö uniani. Tuntuu että kohta en enää jaksa. Mies sanoikin että olisi hyvä että löytäisin jonkun vierelleni. Todella järkevää koska ei elämä mene niin että hypätään johonkin laastari suhteeseen kun tunteet ovat ihan muualla. Kertokaa muut eronneet kuinka olette päässeet vaikeimman ajan yli ja ohi niin että olette selvinneet järjissänne. Miehelle ero ei ole ensimmäinen vaan viides minulle tämä on ensimmäinen joten ei ole kokemusta erosta.

Toivottavasti saitte tästä jonkinlaisen kuvan nykyisestä tilanteestani. Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.
Ilmianna
Jaa

14 Vastausta


"Mies muutti pois yhteisestä kodistamme ja avioero on vireillä."

Tuostahan on lähdettävä, eli tosiasioista. Mies halusi erota, avioero vireillä, ja muutti pois. Hän haluaisi nähdä usein. Mutta mitä sinä haluat? Voitko ajatella alkaa harrastaa jotain, vaikkapa vapaaehtoistyötä tms? Saisi tekemistä ja uusia ystäviä, vähintään seuraa. Turha sinun kotona on istua itkemässä, eikö niin?

Mielestäni miehesi teki täysin oikean ja kaiken lisäksi rohkean päätöksen hakiessaan eroa parantumattoman syövän vuoksi. Ettet enää joutuisi hänenkin omaishoitajaksi. Varmaan tuossa on perää, kun sanoit olevasi läheisriippuvainen. Sinun kannattaisi hakeutua lääkärin pakeille uniongelmiesi vuoksi. Samalla voisit ottaa puheeksi tilanteesi, tarvitset siihen apua. Sinun pitäisi saada mielialaasi kohotettua ja kyetä nukkumaan kunnolla, yksin. Sinulla on elämää vielä elettävänä; yritä hyvä ihminen nauttia siitä, älä ripustaudu suhteeseen.
Ilmianna
Jaa
Muuta takaisin kotipaikkakunnallesi ja jatka elämääsi ellei miehesi peru avioeroanne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Eiköhän tämä mies halua naisen kuuluvan elämäänsä, mutta ei halua jäädä taakaksi, kun ei mahdollisesti kykene jossain vaiheessa itseään enää hoitamaan.
Minä viettäisin kaiken mahdollisen ajan toisen kanssa, jos hän sitä haluaa..rakkaudesta hän tupn päätöksen on tehnyt.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
''''''Hän sanoi perustelukseen erolle että ei halua minun joutuvan enää toista kertaa omaishoitajaksi. Olin sitä edellisessä liitossani kymmenen vuotta mieheni kuolemaan asti.
Mies muutti pois yhteisestä kodistamme ja avioero on vireillä. Hän asuu samalla paikkakunnalla ja haluaa nähdä usein. ''''''''''''''

Luehan tarkemmin. Helvetin itsekästä mieheltä. Mikä nainen on nyt? Tarvittaessa seuraksi kutsuttavaseuraneiti, myöhemmin epävirallinen omaishoitaja. Luulisi miehen ajattelevan vaimoaan, eron myötä vaimo menettää taloudelliset tuet. Kuitenkin kaipaa naisen seuraa.

Tai sitten mies pimittää omaisuuttaan perillisilleen. Se tuntuukin todennäköisemmälle, ero jättää naisen perinnön ulkopuolelle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
näinonnäppylät kirjoitti:
''''''Hän sanoi perustelukseen erolle että ei halua minun joutuvan enää toista kertaa omaishoitajaksi. Olin sitä edellisessä liitossani kymmenen vuotta mieheni kuolemaan asti.
Mies muutti pois yhteisestä kodistamme ja avioero on vireillä. Hän asuu samalla paikkakunnalla ja haluaa nähdä usein. ''''''''''''''

Luehan tarkemmin. Helvetin itsekästä mieheltä. Mikä nainen on nyt? Tarvittaessa seuraksi kutsuttavaseuraneiti, myöhemmin epävirallinen omaishoitaja. Luulisi miehen ajattelevan vaimoaan, eron myötä vaimo menettää taloudelliset tuet. Kuitenkin kaipaa naisen seuraa.

Tai sitten mies pimittää omaisuuttaan perillisilleen. Se tuntuukin todennäköisemmälle, ero jättää naisen perinnön ulkopuolelle.
"Helvetin itsekästä mieheltä. Mikä nainen on nyt? Tarvittaessa seuraksi kutsuttavaseuraneiti, myöhemmin epävirallinen omaishoitaja"

Ei kun juuri päinvastoin. Epäitsekästä mieheltä. Todella rankkaa erota sairastaessaan syöpää. Mies ei halua olla riesaksi vaimolleen.

Ap voi myös katkaista välit mieheen halutessaan kokonaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Oletko ollut miehen mukana lääkärissä? Tiedätkö että parantumaton syöpä on myös lääkärien eikä vain miehen oma näkemys? Asiassa ihmetyttää lähinnä tuo avioeron haluaminen, kun kuitenkin autat ja tuet miestä ilmeisesti päivittäin niin kuin omaishoitajakin tekisi. Ero tosiaan lopettaa kaikki taloudelliset siteen väliltänne, mutta ei tunnesiteitä. Viisi kertaa eronneena miehellä on ehkä lapsia, joita hän halusi tässä ajatella myös?

Minusta voisit lähteä siitä, että ottaisit selvää siitä mikä sairauden tilanne nyt on, joko lähtemällä lääkäriin mukaan tai kanta.fi -palvelusta. Jos kerran olette paljon tekemisissä, voisit mennä myös terapeutille mukaan, että mistä tässä nyt kaikenkaikkiaan on kysymys. Jotenkin vaikuttaa siltä, ettet tiedä kaikkea asiasta. Oikea tieto voisi helpottaa omia ratkaisujasi ja ajatuksiasi. Tosiasia on kuitenkin se, että mies ei enää halua olla naimisissa eikä asua kanssasi. Hän ei tunnu lainkaan ajattelevan ja välittävän sinun tunteistasi ja tilanteestasi, vaikka esittää asian siinä valossa että ratkaisu olisi sinun parhaaksesi. Se ei kuulosta kovinkaan reilulta. En usko, että miehen terapeuttikaan sanoisi tuolla tavalla, jos tietäisi mitä tilanne on sinun kannaltasi.
Ilmianna
Jaa
Minusta tuo mies ei voi tehdä päätöstä puolestasi haluatko olla hoitaja vai et. Höpö höpö muka ajattelee ettei sinun tarvitse surra mitä tuo syöpä tuo tullessaan. Jos olet kertonut tuon kaiken sille miten sinä haluat jatkaa syövästä huolimatta mutta mies haluaa olla vapaa ei minusta ihan rakkaudella kuullosta. Liitossa kun ollaan yhdessä ne ikävätkin asiat hoidetaan yhdessä. Minusta vaikuttaa että eron haluaa siksi että ei loukkaa sinua ja haluaa kokea muualta sitä sympatiaa. Aito rakkaus kestää kyllä jopa karmeimmat elämän tilanteet. Uskotko muka tuohon ettei halua sinun olevan toisen kerran hoitaja. Aika typerä tarina kyllä. Ei puolisoa jätetä edes syövän takia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
"Minusta tuo mies ei voi tehdä päätöstä puolestasi haluatko olla hoitaja vai et"

Tokihan mies voi päättää, ettei halua puolisoa/ex-puolisoa omaishoitajakseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ei se ole läheisriippuvuutta, jos suree avioeroa ja puolison parantumatonta syöpää. Voiko asiassa olla takana se, mitä olet aiemmin puhunut omaishoitajuudestasi miehelle? Siitä on ehkä voimistunut se sairaalle muutenkin yleinen ajatus, ettei halua olla taakaksi. Muiden autettavana ja avun varassa oleminen vaatii sekin oman ajatteluprosessinsa.

Jokainen sairaus ja omaishoitajuus on erilainen, koska sairaudetkin ovat erilaisia. Dementikon omaishoitajuus on aivan erilaista kuin nopeasti etenevän syöpää sairastavan kanssa eläminen. Lääkäri ja muut sosiaalipalvelut koskevat avioliitossa elävää omaishoitajaa, mutta erillään asuessanne et saa kaikkia näitä palveluja.

Suosittelen menemään lääkäriin ja palveluihin miehen mukaan, että saatte apua tilanteen selvittelyyn ja saat tietoa sairaudesta. Jos hän ei tähän suostu tai et itse halua sitä, niin on ehkä viisainta keskittyä ensisijaisesti omaan elämään ja tulevaisuuteen. Voit mennä itse terapiaan käsittelemään asioita, tarvitset ehkä lääkitystä unettomuuteenkin. Jos haluat pysyä miehen rinnalla erillään asuen, niin täytyy oppia hyväksymään tilanne ja rakentaa hyviä asioita vapaa-aikaan, jotka eivät pyöri miehen ja sairauden ympärillä. Vierailla entisellä kotipaikkakunnalla, kutsua sieltä ystäviä kylään, käydä harrastuksisssa, ulkoilemassa jne. Tehdä niitä kaikkia asioita, jotka auttavat omaishoitajiakin jaksamaan miehen vierellä.
Ilmianna
Jaa
Sellainen juttu, että miehet tarvitsevat vaippoja, jos saavat alakertaan sädehoitoa. Tämä voi osaltaan selittää miehen halua asua yksin. Eikö joku oksentelekin syöpähoitojen aikaan? Voi tuossa olla perääkin, ettei mies halua sinusta omaishoitajaa.

Aloita jokin harrastus, ettet koko ajan pyörittele tuota juttua mielessäsi. Kansalaisopistossa voi tehdä käsitöitä, opiskella kieliä yms. suhteellisen edullisesti. Uimahallin ja avantouinnin saunoissa on juttuseuraa kaipaavia mummoja. Jäikö edelliselle paikkakunnalle ystäviä? Uudista ystävyyksiä. Joku nuoruudentuttu voi olla samassa asemessa tai muuten kaipaa kaveria.

Omaishoidon tuki on sen verran vaatimaton, ettei sen takia kannata asua yhdessä. Mutta sen tiedät itse paremmin. Mies voi ottaa kotisairaanhoidon palveluja yms. Hänen omaisuutensa voi kulua hoitokuluihin. Leskeneläkekin on aika vaatimaton, ei sen perään kannata surra. Rajoita tapaamisia, jos sen jälkeen on sinulla vaikeaa.
Ilmianna
Jaa
Tuo ketoo jo tosi paljon miehen luonteesta-eronnut jo 5 kertaa.Siis totta tosiaan itsekäs tyyppi. Jättäisin hänet ihan rauhassa. Alkaisin katselemaan ympärilleni ja viettämään omaa elämääni-en todellakaaan olisi hänen saatavillaan tässä vaiheessa,vaikka kuinka marisisi seuraa.Eihän hänkään välitä ,kun sinä myös nyt itket ja kärsit. Ainut lääke sinulle on nyt itsekkyys,anna samalla mitalla takaisin- hän olisi ottanut eron varmasti ,jos sinä olisit sairastunut vastaavasti..Sinulle on tarkoitettu ihan eri ihminen jatkossa .
Hän on selvästi ensisijaisesti itseään ajatteleva ns uhriutuva tyyppi-vähätvälittää miltä sinusta nyt tuntuu.
Ilmianna
Jaa
Sinun täytyy vain päättää, jäätkö paikkakunnalle ja tapaat miestä (+ kuinka paljon) - vai muutatko muualle etkä tapaa.

Hyväksy ero rakastamasi miehen tahtona. Eikä se yhtään hullumpi idea olekaan. Itse en nimittäin alkaisi mieheni omaishoitajaksi. En myöskään haluaisi, että mies olisi omaishoitajani. Parisuhde ja hoitajat ovat erikseen.
Ilmianna
Jaa
Aika haastava tilanne. Toisaalta miehen toimintatapa voi olla hyväkin, mutta toisaalta se on outoa. Miehen sijassa en pystyisi tuollaiseen ratkaisuun. Kaipaisin nimenomaan paljon tukea, eikä se onnistuisi niin, että muuttaisin pois ja hakisin eroa.
Aloittajan hädän kyllä ymmärtää. Onhan se iso elämänmuutos jäädä tavallaan yksin, vaikka paljon toistenne kanssa olettekin tekemisissä. Mutta eihän se ole enää samanlaista.
Jotain muutakin sisältöä nyt pitäisi löytää, joku säännöllinen harrastus. Vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan aina, monenlaisissa järjestöissä. Ja olisi varmaan hyvä, että kääntyisit ihan ensimmäiseksi ammattiavun puoleen. Pääsisit juttelemaan ulkopuolisen henkilön kanssa. Varsinkin, jos ei ole oikein ketään ystävää, kaveria, jonka kanssa voisit vaihtaa ajatuksia.
Ilmianna
Jaa
Hei Erossa

Kirjoitat surullisesta tilanteestasi.

Olipa eron syy mikä tahansa, jos toinen haluaa erota, ei toinen väkisin yksin voi pitää sitoutuneisuutta yllä. Kerroit miehesi käyvän terapiassa. Voisiko kuitenkin olla hyvä käydä myös yhdessä pariterapiassa muutama kerta selvittämässä ja puhumassa asioita. Onko todella niin, että miehesi ei jotenkin sairautensa takia halua olla painolastina sinulle, vai onko kyse muista, esilletulemattomista seikoista? Olisi hyvä, että kumpikin voi tulla kuulluksi ja nähdä tilanteen suht koht samalla tavalla. Jos vain toinen tietää 'totuuden', on vaikea tietää, kuten kuvaatkin, jatkaako läheisyyttä ja yhteydenpitoa vai selkeästi ryhtyä kasvamaan eroon ja katkaista läheisyys. Jos pariterapia ei ole mahdollista, voit kuitenkin itse hakeutua myös muutamaksi kerraksi keskusteluavun pariin prosoessoimaan, miten jatkat omaa elämääsi tästä eteenpäin ja millä täytät oman elämäsi itsesi hyvinvointia ajatellen.

Merja,diakoni
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Kaipaan hyviä neuvoja

Haluaisin hyviä neuvoja kuinka tästä eteenpäin? Olen liki kuusikymppinen nainen joka ollut nykyisen mieheni kanssa aviossa reilut viisi vuotta. Tilanne muuttui kesällä kun mies sai tietää sairastavansa parantumatonta syöpää. Hän sanoi perustelukseen erolle että ei halua minun joutuvan enää toista kertaa omaishoitajaksi. Olin sitä edellisessä liitossani kymmenen vuotta mieheni kuolemaan asti.

Mies muutti pois yhteisestä kodistamme ja avioero on vireillä. Hän asuu samalla paikkakunnalla ja haluaa nähdä usein. Minulle se on vaikeaa koska tunteeni eivät ole kuolleet häntä kohtaan. Itken täällä yksin enkä saa kunnolla nukutuksi heräilen jatkuvasti ja liian varhain eikä uni enää tule. Olen kai läheisriippuvainen. Emme ole enää työelämässä kumpikaan ja muutimme uudelle paikkakunnalle kolme vuotta sitten. Minulla ei ole täällä ketään tuttuja ystävistä nyt puhumattakaan. Siksi tunnen olevani todella yksinäinen.

Olen puhunut miehelle asiasta mutta hän on sitä mieltä että näin on parempi kun hän haluaa olla vapaa koska pelkää kuinka hänelle käy ja kuinka pian lähtö tulee. Usein kuulema valvoo yöllä ja nukkuu päivällä, sanoo että hän vain häiritsisi minun nukkumistani. Kuitenkin enhän nuku nytkään yksin kunnolla. Minulla on huoli hänestä. Mitä minun pitäisi tehdä olisiko parempi että emme näkisi lähes päivittäin vai onko hyvä että nähdään? Hän käy terapeutin vastaanotolla joka on sanonut hänelle että on hyvä kun olette läheisiä pitäkää siitä kiinni. Minusta tämä ei ole hyvä ratkaisu. Koska aina sen tapaamisen jälkeen jää kova ikävä.

En ollut näin ahdistunut edes 30 vuotisen avioliittoni päättyessä mieheni kuolemaan kuin mitä nyt olen. Tottakai olin surullinen mutta se ei haitannut yö uniani. Tuntuu että kohta en enää jaksa. Mies sanoikin että olisi hyvä että löytäisin jonkun vierelleni. Todella järkevää koska ei elämä mene niin että hypätään johonkin laastari suhteeseen kun tunteet ovat ihan muualla. Kertokaa muut eronneet kuinka olette päässeet vaikeimman ajan yli ja ohi niin että olette selvinneet järjissänne. Miehelle ero ei ole ensimmäinen vaan viides minulle tämä on ensimmäinen joten ei ole kokemusta erosta.

Toivottavasti saitte tästä jonkinlaisen kuvan nykyisestä tilanteestani. Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta