Tutkimus: Usko on looginen asia!

Tulokset haastavat näkemyksen, jossa uskovat ovat vähemmän loogisia kuin ne, jotka eivät usko. ”Uskominen maallistuneessa kulttuuriympäristössä voi edellyttää jopa enemmän logiikkaa kuin elämä uskonnottomana.”

Yksilön analyyttinen ajattelukyky ei poissulje sitä, että hänellä samaan aikaan on vahvoja yliluonnollisia uskomuksia, ilmeni Coventryn ja Oxfordin yliopistojen tutkijoiden suorittamassa tutkimussarjassa. Tulokset haastavat yleisen käsityksen, että ihmiset, joilla on yliluonnollisia uskomuksia, ovat intuitiivisempia ja vähemmän loogisia kuin ne, joilla samanlaisia uskomuksia ei ole.

Tutkimusryhmä selvitti asiaa intuitiivista ajattelua mittavilla testeillä ja aivojen sähköiseen stimulointiin pohjautuvilla kokeilla. Koehenkilöinä oli muun muassa tunnetun Santiago de Compostela -pyhiinvaellusreitin vaeltajia.

Tutkimusryhmään kuuluvan Valerie van Mulukomin mukaan uskominen voimakkaasti maallistuneessa kulttuuriympäristössä voi päinvastoin edellyttää jopa enemmän logiikkaa kuin elämä uskonnottomana.

– Uskovana eläminen –– on vaikeampaa , ja henkilöltä tosiasiassa vaaditaan enemmän analyyttistä ajattelua, koska hänen täytyy mennä valtavirtaa vastaan. Henkilön [uskovan] täytyy kyetä pitämään mielessään monia aatteita, van Mulukom pohti brittiläisen Premier Median haastattelussa.

Tutkimus on luettavissa Scientific Reports -nettisivustolla.
6121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tjaa, Seurakuntalainen jätti taktisesti mainitsematta, että kyseinen tutkimus osoittautuessaan todeksi kumoaisi täysin se hellityn ajatuksen, että usko yliluonnolliseen ja jumaliin olisi jokaisessa ihmisessä jo syntymästä asti. Päinvastoin se todistaisi, että uskonto ja usko on sosiokulttuurisen ympäristön ja kasvatuksen tulosta, ei synnynnäinen taipumus. Kanta olisi tietysti kristillisen teologian vastainen,, mutta sepä ei näytä haittaavan tässä tapauksessa.

Äänestä
  • Muistan kyllä uskontotieteen tenttikirjoista, että uskontoa yleisesti perusteltiin sillä että ihmisellä olisi synnynnäinen tarve uskoa ja harjoittaa uskontoa. Tämä perusteltiin sillä että uskontoa esiintyy kaikkialla maailmassa missä vain on ihmisiä. Miten muka tämä olisi ristiriidassa aloittajan tutkimuksen kanssa?

    Äänestä

  • Se oli yksi tutkimuksen johtopäätöksistä: usko näihin asioihin on ympäristön ja kasvatuksen tulosta -ei mikään synnynnäinen tarve. Seurakuntalainen vain jätti tämän asian kertomatta.

    Äänestä

Näinhän se on!

Äänestä

Älykkäät ihmiset ovat usein hyvin intuitiivisia ja loogisia.

Äänestä

Onko olemassa mitään niin epäloogista kuin uskonto? No eipä ole. Uskonto on vain kokoelma perättömiä satuja ja muyttejä joihin joukku tyhmiä tai miuten vajaita ihmisiä uskoo sokeasti. Siksi on paljon helpompaa ja loogisempaa olla uskomatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


logikkaa.uskossa kirjoitti:

Tulokset haastavat näkemyksen, jossa uskovat ovat vähemmän loogisia kuin ne, jotka eivät usko. ”Uskominen maallistuneessa kulttuuriympäristössä voi edellyttää jopa enemmän logiikkaa kuin elämä uskonnottomana.”

Yksilön analyyttinen ajattelukyky ei poissulje sitä, että hänellä samaan aikaan on vahvoja yliluonnollisia uskomuksia, ilmeni Coventryn ja Oxfordin yliopistojen tutkijoiden suorittamassa tutkimussarjassa. Tulokset haastavat yleisen käsityksen, että ihmiset, joilla on yliluonnollisia uskomuksia, ovat intuitiivisempia ja vähemmän loogisia kuin ne, joilla samanlaisia uskomuksia ei ole.

Tutkimusryhmä selvitti asiaa intuitiivista ajattelua mittavilla testeillä ja aivojen sähköiseen stimulointiin pohjautuvilla kokeilla. Koehenkilöinä oli muun muassa tunnetun Santiago de Compostela -pyhiinvaellusreitin vaeltajia.

Tutkimusryhmään kuuluvan Valerie van Mulukomin mukaan uskominen voimakkaasti maallistuneessa kulttuuriympäristössä voi päinvastoin edellyttää jopa enemmän logiikkaa kuin elämä uskonnottomana.

– Uskovana eläminen –– on vaikeampaa , ja henkilöltä tosiasiassa vaaditaan enemmän analyyttistä ajattelua, koska hänen täytyy mennä valtavirtaa vastaan. Henkilön [uskovan] täytyy kyetä pitämään mielessään monia aatteita, van Mulukom pohti brittiläisen Premier Median haastattelussa.

Tutkimus on luettavissa Scientific Reports -nettisivustolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu