Helpottunut olo tulee kun seuraa keskusteluja avioliitto osiossa tai sitten vertaa kuultuja juttuja tosielämään. Paljolta olen säästynyt naimattomana. Naiskumppanin kanssa ei suurempia nahinoita vaikka yli 20 vuotta oltu, kumpikaan ei ole hinkunut nainmisiin. Yllättävän paljon eroja ja aikaisessa vaiheessa, ymmärrän jos on kattonut toisen naamaa vuosikymmeniä et mitta tullut täyteen mutta kun vuoden mittaiset avioliitotkin päätyy eroon et mikä ihme syynä. Onko vaan liian lyhyt seurustelu takana vai tökkiikö sängyssä. Minä viis veissaan muutenkaan yhteikunnan yleisestä linjasta. Seurustelu, kihlat, naimiiisiin ja sitten mukuloita ehkä useampikin ja voi että kun kirvelee erovaiheessa. Muutama riipaiseva esimerkki lähi piiristä ja yks kaveri pariskuntakin erosi, oli aika kivulias toisen näkö kulmasta. Kyllä sitä lirkutetaan ja kihnutetaan mutta arjen tullessa vastaan mitataan se parisuhteen lujuus, toiset kestää toiset ei.
Huvittuneena seuraan
koettakaa_jaksaa
14506
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tärkeintä on tulla toimeen toinen toisensa kanssa ja ymmärtää yhdessä mitä se sitoutuminen parisuhteeseen tarkoittaa. Ei ne sormukset tai avioliittokaan siihen auta, jos nuo asiat on puolintoisin ristiriidassa.
Taas tämä sama jeppe täällä puolustelee naimattomuuttaan. On se kipeä asia tuo, ettei uskalla avioliittoon.
Ei ole mikään pakko kenenkään mennä avioliittoon, jos sen vuoksi jättää suhteessa ettei saa häitä ja sormusta, niin kyllä ihmisellä on väärät intressit koko parisuhteessa.
Kyllä kai tuon kaikki tietää sanomattakin...tama jeppe vain täällä kirjoittelee samasta aiheesta viikko tolkulla, kai jokin kaihertaa...
Joo aina tätä samaa, tyylikin tunnistettavissa. Usko nyt jo, että sun avioitumiskammosi on jo selvillä. Ja olet saanut kumppanisikin sen uskomaan.
Ei ne nahinat avioliitosta synny, vaan ihmisten kesken.
Erot ovat lähes aina riipaisevia, oltiin naimisissa tai ei. Ainoastaan silloin erossa pääsee hieman vähemmällä, jos molemmat ovat eron tarpeellisuudesta samaa mieltä.
Vaikka aika jännää, ettei avoeroja ole edes tilastoitu. Ei silloinkaan, vaikka parilla olisi lapsi. Tiedetään vain, että avoeroja on vähintään yhtä paljon kuin avioeroja. Ja avoeroriidat omaisuudesta ovat lisääntyneet.
Kyllä olen samaa mieltä.
Ongelma johtuu siitä että miehet ja naiset eivät kykene seisomaan omilla jaloillaan. Aina pitää olla joku johon nojata.
Varsinkin miehet etsivät heti uutta kun ero on tullut. Ja sitten sen uudenkin kanssa tulee ero.
Epäitsenäisyydestä se johtuu.
Kyllä parisuhteessakin voi olla itsenäinen, ja vain sellainen onnistuukin itseasiassa.
Eikä itsenäinen ihminen, mies tai nainen, ole mikään sitoutumiskammoinen.
Itse olen ollut parisuhteessa monta vuotta mieheni kanssa. Emme asu samassa taloudessa vaan kumpikin asuu omassa talossaan.
Ympäristö vahtii ja hoputtaa että menkää naimisiin, mutta kumpikaan ei sitä halua vaan meidän on hyvä näin. Lastentekoikä taitaa olla ohi, emme niitä koskaan halunneetkaan.
Se vaan on niin että ympäristön, ystävien ja sukulaisten täytyisi jättää vahtimatta ja jättää neuvot pois. Juuri tästä että naimattomia painostetaan, johtuu se että joutuu selittelemään aivankuin olisi rikollinen!
Samaa mieltä tämän kommentoijan kanssa, hyvin kirjoitettu, jos vain haluaa sitoutua parisuhteeseen niin kyllä se onnistuu, vaikka olisi omat taloudet. Elämässä ihmisten kannattaisi ajatella asioita vähän avarakatseisemmin, koska ratkaisuja löytyy monenlaisia.
Näin se menee. Itse olen naimisissa perinteisesti, muttei kaikkien tarvi niin tehdä. Eiköhän ne naimisiin painostamiset ala kuulua historiaan. Toisaalta kivahan se on häihin kutsu saada. Mutta kukin päättää itse.
On tuollaisia suhteita lähipiirissäkin ja avoliittoja, ihan siinä missä avioliittojakin. Jos eletään ilman lapsia, miksi naimisiin?
Mutta sitä toivon, että sitten tehtäisiin testamentti sen avokin hyväksi. Perintöveroa pitää maksaa, juu, ehkä. Mutta miksi "tuntemattomien" sukulaisten pitäisi saada hyötyä vainajasta?
Niin eikö ole kivaa kun kuulee muidenkin naurettavia avioliittoja ja varsinkin miten hoitelevat toisiaan. En minäkään myönnä että hoitelisin noin naurettavasti liittoni. Ulospäin näytän vain ne positiiviset jutut. Senkin väitätte kulissin olevan kyseessä koska joka ilta kun toinen ottaa kainaloon ja antaa minun uskoa siihen mitä itse kuvittelen liiton olevan. Jos se nyt pettäisikin osaa se onneksi sen salata niin hyvin etten tiedä. Ja pyrkii näyttämään kaiken olevan hyvin. Ne jutut mitä kuulee toisilta menee kylminä väreinä selkää pitkin miettien voisiko minun kumppani tehdä noin. Samoin tuon joka meidän kaikkien puolituttu on tietääköhän mitä siitä puhutaan. Toki ei muille kuulu missä liitossa on ja miten sitä hoitelee. Mutta säälittää nuo petetyn kuplassa oleminen ja varsinkin tuo kulissin näyttö meille muille.
Mutta sehän onkin pääasia, että olette tyytyväisiä juuri siihen omaan päätökseenne.
Tosin et voi tietää mitä muiden liitto on. Se lirkutteleva pariskunta voi olla paljon imelämpi kaksin ollessaan, mutta sehän on heidän asiansa.
Mekin olemme olleet kohta 30v yhdessä, 20v naimisissa. Me kävelemme käsi-kädessä ja pusuttelemmekin toisten aikana, tosin paljon hillitymmin kuin kotona kahden kesken.
Tiedän, että jotkut kuvittelevat meidän esittävän jotakin, mutta eipä se meitä haittaa. Laitan sen siihen piikkiin, että heillä ei taida enää rakkautta löytyä sitä omaa puolisoa kohtaan.
Mitä noihin eroihin tulee niin avoerojahan on paljon enemmän kuin avioeroja.
Jos avoliitto on teille ok, niin en ymmärrä ongelmaasi.
Me olemme naimisissa, emme ole mitenkään uskonnollisia, mutta tämä sopii meille eikä tulisi mieleenkään kysyä jonkun ulkopuolisen mielipidettä.
Siinäpä se onkin että kaikki eivät tajua pitää huolta omista asioistaan vaan ottavat oikeudekseen kysellä toisten asioista.
Nuorelta kihlaparilta kysellään että koskas ne häät ovat... Kun sitten häät on pidetty, ruvetaan kyselemään että koskas ensimmäinen vauva tulee. Kun se vauva on sitten hankittu, kysellään että koskas hankitte toisen, tuo on yksinäinen kun on ainut lapsi...
Ja mistä se mahtaa johtua että toisten elämään puuttujat ovat naimisissa olevia?
Itse olen sinkku enkä ikinä ole kysellyt keneltäkään naimisissa olevalta esim että miksi kattelet sitä juoppoa vuodesta toiseen, tai että etkö tiedä että miehes on petturi...
Niin vain ei pidä tehdä.
Mikä oikeus naimisissa olevilla on puuttua sinkkujen elämään, sitä en käsitä. Emme me sinkut etsi puolisoa silmät kiiluen! Naimisiin pääsee aina se joka siihen haluaa, ei siinä ole kyse mistään syvänmeren sukelluksesta tai himalajalle kiipeilystä.
Ihan kateeksi käy kun sinulla noita kyselijöitä on ollut närkästykseen saakka kintereilläsi.
Minä olen elellyt yksin 28 vuotiaaksi, sitten elin avoliitossa 3 vuotta, erosin ja olin taas yksin monta vuotta, sen jälkeen seurustelin, menimme avoliittoon, siitä avioon ja tätä yhteiseloa on nyt kestänyt yli 10 vuotta.
Eipä ole kukaan koskaan ollut kiinnostunut minun yksin elämisestä tai seurusteluistani. Sukulaisten ja omien porukoitten kanssa juttelen joka kuukausi, mutta kaikki ovat aina sivuuttaneet tämän osan elämästäni kuin tyhjää vain kommentilla, sinä olet fiksu tyttö, teet niin kuin itse parhaaksi näet, ja sitten ei muuta kuin vaihdetaan jutun aihe toiseen.
Avoliitosta kun erosin, tuli kommentti, ai jaa, no otat sitten uuden kun haluat. Se siitä aiheesta.
Minua ei haittaisi kyselyt, täysin ykslysti kuka kyselisi. Ihan sama, pääasia olisi, että joku kysyisi. Olisin onnellinen jos joku, edes yhden kerran, keskustelisi kanssani myös näistä aikuisten asioista niiden oikeilla nimillä. Se osoittaisi, että kyseinen ihminen välittää minusta kokonaisena ihmisenä ja tasavertaisena aikuisena, ei pelkästään omana lapsena tai "pikkuisena" sukulaistyttönä.
Minä olen sellainen sinua ärsyttävä kyselijä, koska olen yrittänyt olla kiinnostunut jokaisesta ihmisestä kokonaisena. Olen yrittänyt saada selville esim äitini ja isäni elämästä parisuhdejuttuja, koska ne tapasi, milloin alkoivat seurustella, ei vastausta, ei niillä ole väliä. Olisi niillä väliä minulle, olisi mielenkiintoista tietää kauanko he seurustelivat ennen kuin muuttivat yhteen, kävivätkö he lavatansseissa, miten he tapasivat, rakastuivatko toisiinsa heti vai pitkän ajan kuluessa, millaista heidän nuoruudessaan oli jne jne.
Se olisi sitä sukupolvelta toiselle periytyvää oman perheen historiaa, se toisi vanhemmat lähemmäs minua, antaisi heistä minulle kuvaa muunakin ihmisenä kuin pelkästään äitinä ja isänä, mutta eipä tämän tyyppistä informaatiota saa niistä ongittua ulos.
...ottavat oikeudekseen kysellä toisten asioita...????
Mitä hemmetin pahaa siinä on? Eikö ihmisiltä voi kysyä ihan normaaleja asioita heidän elämästään? Pitääkö olla niin herkkänahkainen, että viaton kysymys kihlapariltakin mahdollisesta naimisiin menosta on kuin rikos, johon joku on vain ottanut OIKEUDEN?
Kysellään varmaan ihan rasitukseen asti, uskotaan juu. Jos yksi kysyy kerran ja joku toinen joskus myöhemmin toisen kerran, niin voi kamalaa, miten ihmiset kyselee ja kyselee. Eläkää te herkkikset umpiossa, niin ettei kukaan tiedä missä olette ja mitä teette, niin saatte olla ihan rauhassa. Itse asiassa ketään ei suuresti edes kiinnosta, monet kysyy jotain vain muodon vuoksi ja unohtaa saman tien.