Nato-jäsenyyden suosio sen kun vaan kasvaa!

Nato-jäsenyyden kannatus on kasvanut valtavasti ruotsalaisten keskuudessa. Ja kuten tiedetään, tällä on suora vaikutus myös tänne Suomeen: sitten kun Ruotsi päättää hakea Nato-jäsenyyttä, ei Suomenlahden tällä puolen todellakaan olla tumput suorassa, vaan presidentti Niinistön johdolla mennään Natoon yhdessä Ruotsin kanssa niin että HURAHTAA! Ja kansalta ei tietenkään tällaisia asioita kysytä sen enempää, kuin että seuraavat presidentinvaalit ovat Nato-vaalit, eikä siis mitään kansanäänestyksiä enää sen lisäksi tarvita!

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/kysely-nato-jasenyyden-kannatus-kasvanut-ruotsissa/777537/
22227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ruotsissa luotetaan liikaa Suomeen puskurimaana Venäjää vastaan. Suomalaiset estivät talvella 1939-1940 puna-armeijan pääsyn Ruotsin rajalle.

Talvisodan ihme ei tule koskaan toistumaan. Venäjäkin on ottanut siitä opikseen ja ei toista kertaa tyri yhtä pahasti pientä maata vastaan.

Nato-jäsenyyttä tarvitaan uskottavaksi pelotteeksi.

Naton jäsenmaahan Venäjä ei koskaan hyökkää, sanoi Putin.

Äänestä

Venäjän+tai+Yhdysvaltain+ohjushyökkäystä+ei+voi+torjuaViime+aikoina+käyty+keskustelua+miten+torjua+Venäjän+Iskander+ohjuksia+tai+ballistisia+ohjuksia.+On+lehtiotsikoissa+luotu+kuvaa,+että+ohjuksia+olisi+tullut+viime+aikoina+lähialueillemme+ja+erityisesti+Venäjä+olisi+uhkaamassa+meitä+tai+Ruotsia.+Venäjällä+on+neljän+vuosikymmen+ajan+ollut+kyky+halutessaa+iskeä+mittavalla+määrällä+keskimatkan+tai+lyhyen+kantaman+ohjuksia+kaikkiin+Euroopan+maihin+ja+mannerten+välisillä+ohjuksilla+Yhdysvaltoihin.+Näitä+iskujja+ei+mikään+Euroopan+maa+tai+Yhdysvallat+pystyisi+merkittävässä+määrin+torjumaan.+Yhdysvalloilla+on+tietenkin+vähintään+yhtä+suuri+kyky+iskeä+ohjuksilla+ympäri+maailmaa+ja+ei+Venäjä+pystyisi+iskujja+merkittävässä++määrin+torjumaan.++Ohjusten+torjunta+on+lähinnä+psykologista+mieliala+vaikuttamista+kalliilla+kustannuksilla.+Jos+ammutaan+vaikka+100+ohjusta+tai+enemmän+nopeassa+rytmissä+mihin+suurvalta+pystyy+ei+muutaman+ohjuksen+torjunnastapaljon+hyötyä+ole.+Israelilla+on+ns.+rautakupu+merkittävimpien+uhka-alueiden+suojana+lähinnä+Libanonista,+Gazasta+tai+Siinailta+ammuttujen+ohjuksien+torjuntaan.+Israelin+torjunnalla+on+onnistuttu+torjumaan+80-85+%+ohjuksista,+joita+ei+kovin+suuria+määriä+ole+tullut+yhtä+aikaa.+Israelin+järjestelmä+lie+maailman+paras.+Kallis+ja+ei+silläkään+kaikkea+torjuta.Ohjuksia+vastaan+puolustuksessa+suojautuminen+ja+omien+joukkojen+nopea+liikkuvuus+on+tärkein+keino.+Puolustuksemme+painopiste+on+oltava+maan+avainkohteiden+haltuunoton+estäminen+ja+valtiojohdon+toimintakyvyn+turvaaminen+toimintakykyisillä+joukoilla.+Ilmapuolustuksen+tarve+on+erityisesti+estää+ilmatorjunnalla+ja+torjuntahävittäjillä+hyökkääjän+rynnäkkökoneiden+vapaa+operointi+maavoimien+joukkojamme+vastaan.+Tärkeintä+turvallisuuspolitiikassa+on+tietenkin+pysyä+sodan+ulkopuolella.+Hyvät+yhteistyösuhteet+kaikkiin+naapurimaihin.+Suomi+ja+myös+Nato+maa+Norja+ovat+Venäjän+parhaita+naapureita,+ei+Venäjällä+ole+tällä+suunnalla+tarvetta+sotilaalliseen+kriisiin.+Venäjän+haasteet+ovat+etelässä.

Äänestä
  • Tänne ei tarvita kuin alle 10 ohjusta strategisiin paikkoihin. Jos puolikymmentä suurjännitemuuntajaa ammutaan tuusan nuuskaksi ja vielä talviaikaan, niin se on siinä. Vanhan liiton sodassa panisimme kovasti hanttin, mutta ohjusiskun jälkeen Suomi on polvillaan. Sama koskee myös Ruotsia ja Norjaa.

    Äänestä

  • Samaa iänikuista ryssäpropagandaa jota kukaan ei ota tosissaan. Venäjällä ei ole mitään sellaista mitä Nato ei pysty tuhoamaan ja torjumaan.

    Mitään hyviä yhteistyösuhteita Venäjän kanssa Suomella ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan kiitos historian ja sen, että Suomi on osa länttä eikä Venäjää. Venäjä pystyy olemaan hyvissä suhteissa vain sellaisen kanssa jolle voi sanella ehdot.

    Heti kun Venäjä kokee uhkaa jonkun taholta, Suomi on vaarassa. Sillä kuinka hyvää naapuria ja kuinka "hyviä suhteita"Suomi on leikkinyt ennen tätä, ei ole mitään vaikutusta mihinkään mikä on nähty säännöllisin väliajoin 1700, 1808, 1939, 1941...

    Tämän takia Suomi liittyy Natoon.

    Äänestä

  • järkikäteen kirjoitti:

    Tänne ei tarvita kuin alle 10 ohjusta strategisiin paikkoihin. Jos puolikymmentä suurjännitemuuntajaa ammutaan tuusan nuuskaksi ja vielä talviaikaan, niin se on siinä. Vanhan liiton sodassa panisimme kovasti hanttin, mutta ohjusiskun jälkeen Suomi on polvillaan. Sama koskee myös Ruotsia ja Norjaa.

    2 Naton ohjusiskua Pietariin ja Moskovaan riittää, että Venäjä on rähmällään eli kädetön ja jalaton.

    Vie pari tuntia kun Nato hoitaa Venäjän pois päiväjärjestyksestä.

    Äänestä

  • sodan.realiteetti kirjoitti:

    2 Naton ohjusiskua Pietariin ja Moskovaan riittää, että Venäjä on rähmällään eli kädetön ja jalaton.

    Vie pari tuntia kun Nato hoitaa Venäjän pois päiväjärjestyksestä.

    Mitä sen jälkeen? Menetkö sinne asumaan vai miksi haluat hyökätä sinne. Natonhan piti olla puolustusliitto ja nyt se onkin hyökkäämässsä ja haluat Suomen siihen mukaan. Aika saiasta touhua toi sun uhoaminen, vaikka tahallasihan sitä teet kun niin lapsettaa..

    Äänestä

  • ggdgbsdgsfggjnn kirjoitti:

    Mitä sen jälkeen? Menetkö sinne asumaan vai miksi haluat hyökätä sinne. Natonhan piti olla puolustusliitto ja nyt se onkin hyökkäämässsä ja haluat Suomen siihen mukaan. Aika saiasta touhua toi sun uhoaminen, vaikka tahallasihan sitä teet kun niin lapsettaa..

    Haista sinä vittu. Ryssähän se tänne on koko ajan hyökkäämässä. Koko ajan hyökkää. Etkö näe. Se hyökkäääää koko ajan kokokokokokokokokokoko ajaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaan.

    Äänestä

  • ggdgbsdgsfggjnn kirjoitti:

    Mitä sen jälkeen? Menetkö sinne asumaan vai miksi haluat hyökätä sinne. Natonhan piti olla puolustusliitto ja nyt se onkin hyökkäämässsä ja haluat Suomen siihen mukaan. Aika saiasta touhua toi sun uhoaminen, vaikka tahallasihan sitä teet kun niin lapsettaa..

    kai joku kakara luulee, että Nato tosiaan hyökkää eri maihin. Miksi Nato tekisi ohjusiskuja suurkaupunkeihin? Kertoo ehkä enemmän kirjoittajan omista haaveista.

    Äänestä

"Nato-jäsenyyden kannatus on kasvanut valtavasti ruotsalaisten keskuudessa."

Suomalaiset ei ole ymmärtäneet edes omaa parastaan kun on ikipaskat housuissa. Ruotsin täytyy aina olla näyttämässä esimerkkiä suomalaisille.

Äänestä
  • Jarojen hybriditrollit veronmaksajien laskuun.

    Äänestä

Me emme elä enään 20. vuosisadalla. Jos tulee olemaan sellainen tarve, niin varmaan hallitus päättää tehdä niin. Joka tapauksessa jos liitytään NATOon, niin ei paljoo muutu, ärsytetään vaan Venäläisiä enemmän kuten Baltian NATO maat. Yhdysvallat tulevat järjestämään Suomessa jatkuvasti sotaharjoituksia kuten tekevät Baltian maissa, jos liitytään NATOon.

NATOkaan ei ole mikään täydellinen puolustusliitto, jos muistelee NATOn pommittamaa Serbian Belgradia vuonna 1999.

Äänestä
  • Russonatsit olisivat mielihyvin sallineet serbien jatkavan kansanmurhia entisen Jugoslavian alueilla.

    Äänestä

Näitä samoja Nato hourailuja muistan lukeneeni täällä jo vuosi sitten. Joku hysteerisenä näki ryssiä ja tiltuja kaikkialla. Myös osa kirjoittajista haukuttiin ryssiksi heti, jos ei ollut samaa mieltä Natosta tai suhtautui neutraalisti.

Äänestä

Miksi te venäläiset niin pelkäätte Natoa? Entäs sitten vaikka Nato olisi vaikka Pietarin lähellä?
Mitä haittaa siitä olisi??

Äänestä
  • Miksi sinä hourupää näet venäläisiä kaikkialla? Miksi tavallinen natovastainen suomalainenkin on sinulle idiootille venäläinen ja tiltu? Viiraako?

    Äänestä

  • sdfsdfsdddfsdfsdf kirjoitti:

    Miksi sinä hourupää näet venäläisiä kaikkialla? Miksi tavallinen natovastainen suomalainenkin on sinulle idiootille venäläinen ja tiltu? Viiraako?

    Minä liitän samaan kastiin venäläiset ja venäläismieliset. Venäläisiä olette kaikki.

    Äänestä

  • Kamalaa tuollanen jatkuva venäjän pelko. Pystytkö edes nukkumaan? Lääkäriltä saa apua. ne hoitaa erillaisia pelkoja, hämähäkkipelkoa, hissipelkoa ym.

    Äänestä

  • Putin on sänkyni alla, mitä teen? En pysty nyt nukkua

    Äänestä

  • lolololl kirjoitti:

    Minä liitän samaan kastiin venäläiset ja venäläismieliset. Venäläisiä olette kaikki.

    Minun mielestäni sinä taas olet täysi arabi ja ählyterroristi! Olet vaarallinen yhteiskunnalle ja sinut tulisi eristää kaikesta sivistyneestä toiminnasta. Mitäs siihen sanot?

    Äänestä

Niin sen takia ovat Ruotsalaiset menossa natoon, koska Ruotsissa on ammattiarmeija, mutta sen johto pitää joukkojaan liian pieninä Venäjän uhkan edessä. Ruotsin armeija on kärsinyt väen vähyydestä .

Lisäksi sotilaiden värväämisessä on ollut ongelmia. Ruotsissa suunnitellaankin paluuta asevelvollisuuteen.

Äänestä
  • Ruotsi lakkautti asevelvollisuuden vuonna 2010 ja siellä on jo tehty päätös asevelvollisuuden palauttamisesta.
    Ruotsi oli ilman asevelvollisuutta vain runsaat 6 vuotta ja sillä on siis reservit edelleen olemassa ja tarvittaessa käytössä.
    Ruotsi on väestöltään lähes kaksi kertaa suurempi maa, kuin Suomi ja puheet ruotsalaisten joukkojen vähäisyydestä tositilanteessa ovat täyttä puppua.
    (Tietenkin jos tuollainen yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen olisi jatkunut vielä esim. 10-15 vuotta pidempään, olisi tilanne kokonaan toinen. Mutta tuo runsas 6 vuotta ei ruotsalaisten reservejä vielä juurikaan tuhonnut))
    Suomalaiset unohtavat myös usein, että ruotsalaisilla on oma vahva aseteollisuus , mm. oma lentokoneteollisuus, vahva rannikkopuolustus ja merivoimat moderneine sukellusveneineen.

    Äänestä

Ennen kuin voimme edes harkita mihinkään natoon liittymistä olisi natomaa Saksan maksettava meille sotakorvauksia. Jos moista ei tule Suomelle, niin siinä tapauksessa moiseen liittoumaan liittyminen on täysin mahdotonta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


dfgdfggdfgdfgfg kirjoitti:

Nato-jäsenyyden kannatus on kasvanut valtavasti ruotsalaisten keskuudessa. Ja kuten tiedetään, tällä on suora vaikutus myös tänne Suomeen: sitten kun Ruotsi päättää hakea Nato-jäsenyyttä, ei Suomenlahden tällä puolen todellakaan olla tumput suorassa, vaan presidentti Niinistön johdolla mennään Natoon yhdessä Ruotsin kanssa niin että HURAHTAA! Ja kansalta ei tietenkään tällaisia asioita kysytä sen enempää, kuin että seuraavat presidentinvaalit ovat Nato-vaalit, eikä siis mitään kansanäänestyksiä enää sen lisäksi tarvita!

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/kysely-nato-jasenyyden-kannatus-kasvanut-ruotsissa/777537/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu