Vihdoinkin!

Pääsen työttömyyskorvauksista ja työttömyydestä eroon (4v), pääsen mielenterveyskuntoutukseen tarvii vaan alkaa miettiä mille alalle haluaisin suuntautua.. eipä tarvii enää naputtaa mulle siitä kuinka olen 'työtön'!! kun olen 'osa-aika eläkkeellä' (ilm. se uusi nimitys kuntoutustuelle) niin että sillain. Jotkun vaan sattuu OIKEASTI olemaan mielenterveys syistäkin työttöminä jokusen aikaa koska kaikki eivät onneksi ensimmäiseksi koputa työkyvyttömyyseläke kassaa.
3284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pahoin pelkään, että ei sua kukaan sen uudelleenkoulutuksen jälkeen töihin ota

Äänestä
  • Jos olet "normaalisti" työtön, sinun on vaikeampi saada töitä kuin silloin jos sinulta löytyy siihen työttömyyteen joku syy ja sen avoimesti kerrot. "Normaalisti" työttömän kohdalla työnantaja epäilee työntekijän aikaisempaan työttömyyteen olevan koira haudattuna, hänhän voi olla vaikka laiska. Nykymaailmassa ihminen, joka myöntää avoimesti sen, että hänellä on töistä poissaolon syynä mielenterveydelliset seikat, on täysin normaali ja vieläpä vahva, kun uskaltaa sen häpeilemättä kertoa, muttei ole kuitenkaan automaattisesti laiska. Mielenterveysongelmat ovat nykypäivää, jopa muoti-ilmiö esim. Burn-out.

    Äänestä

  • vain ottaa kirjoitti:

    Jos olet "normaalisti" työtön, sinun on vaikeampi saada töitä kuin silloin jos sinulta löytyy siihen työttömyyteen joku syy ja sen avoimesti kerrot. "Normaalisti" työttömän kohdalla työnantaja epäilee työntekijän aikaisempaan työttömyyteen olevan koira haudattuna, hänhän voi olla vaikka laiska. Nykymaailmassa ihminen, joka myöntää avoimesti sen, että hänellä on töistä poissaolon syynä mielenterveydelliset seikat, on täysin normaali ja vieläpä vahva, kun uskaltaa sen häpeilemättä kertoa, muttei ole kuitenkaan automaattisesti laiska. Mielenterveysongelmat ovat nykypäivää, jopa muoti-ilmiö esim. Burn-out.

    Niinhän se on, ja tavallaan helpottavaa ainakin mun kohdalle kun pääsee koulutukseen koska olen tällä hetkellä ns. työkyvytön työtön, tosin tuolla mielenterveyspuolellakin on aikamoiset jonot ja niinkuin uskotaan että se on
    'muoti-ilmiö' esim mielenterveystoimiston listoille ei NIIN helpolla pääse, resurssipulan vuoksi, ensin pitää ainakin täälläpäin juosta monet lääkärit läpi ennekuin saa lähetteen tuonne kuka saa ja kuka ei, tavallaan sekin on rankkaa varsinkin jos ei todellakaan jaksa mitään sillä hetkellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisteri kirjoitti:

Pääsen työttömyyskorvauksista ja työttömyydestä eroon (4v), pääsen mielenterveyskuntoutukseen tarvii vaan alkaa miettiä mille alalle haluaisin suuntautua.. eipä tarvii enää naputtaa mulle siitä kuinka olen 'työtön'!! kun olen 'osa-aika eläkkeellä' (ilm. se uusi nimitys kuntoutustuelle) niin että sillain. Jotkun vaan sattuu OIKEASTI olemaan mielenterveys syistäkin työttöminä jokusen aikaa koska kaikki eivät onneksi ensimmäiseksi koputa työkyvyttömyyseläke kassaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu