Kuoleman jälkeinen "elämä" kestää vain sekunteja.

Kaikkien todennäköisyyksien perusteella näyttää valitettavasti sille, että mitään kuolemanjälkeistä elämää ei ole. Kun ottaa huomioon uskomusten luonteen yleensä, mukaanlukien jo debunkattujen uskomusten, sekä tieteen havainnot ja saavutukset, kuolemanjälkeinen elämä on vain yksi uskomus muiden joukossa. En näe tämän uskomuksen olevan yhtään sen uskottavammassa asemassa kuin muidenkaan uskomusten, vaikkakin toisaalta on ymmärrettävää, että kuoleman lopullisuutta kammoksuva ihminen kokee juuri tämän uskomuksen vähintään toiseksi tärkeimpänä ylläpidettävänä. Kuoleman lopullisuus kun voi olla hyvin vaikea pala nieltäväksi, niin 'kuoleman jälkeinen elämä' tuntuu lohduttavalta ajatukselta. Tämä selittää hyvin myös tarvetta löytää tieteellinen ultimaattinen todiste aiheesta. Esim. kuolemanrajakokemuksiin suhtaudutaan, kuin ne olisivat todisteita, vaikka mikään siinä ei todista, että "tuolla" jossain elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Kun sitten tiede esittää omat havaintonsa, tietonsa ja teoriansa ko. kokemuksen luonteesta, aggressiot heräävät heti ja tiede saa kimppuunsa vihaisia uskovia.

Loogisesti ajateltuna dualistinen ajattelu on inhimillistä, ja sen syntymäkin, kun ottaa huomioon tiedon alhaisen tason sekä vaistonvaraisen luonnonkokemuksen tuhansia, ja kymmeniä tuhansia, vuosia sitten. Kommunikaation kehittymisen yhteydessä asiat ja ilmiöt alkoivat saada nimiä ja merkityksiä, jotka ajan kuluessa ymmärrettävästi vakiintui ja sukupolvi/kansakunta toisensa jälkeen piti niitä luonnonlakeinaan ja kehitti niitä edelleen. Näin muodostunut todellisuuskäsitys on suoraan verrannollinen sen ajan ihmisten mielikuvitukseen ja luomiskykyyn. Tieteen synnyn jälkeen on syntynyt toisenlainen todellisuuskäsitys, johon tietoa tulee suoraan kohteesta, ilman mielikuvittelua ja vaistonvaraisia merkityksiä. Näiden kahden todellisuuskäsityksen vastakkainasettellulinen luonne on täysin odotettua, kun vanha maailma ja uusi maailma törmäävät. Uskomuksellisuuden kautta asioiden ja ilmiöiden selittäminen ja ymmärtäminen on ollut normaali elämäntapa kymmeniä tuhansia vuosia ja muodostanut elämälle turvallisuuden tuntua vahvistavat kehykset, niin tottakai niiden kehyksien murtuminen saa ihmisen ahdistumaan.

Voin kuvitella sitä kaaosta, jos yhtäkkiä tiede julkaisee vedenpitävät todisteet elämän synnystä ja että kaikki päättyy kuolemaan. Onneksi elämän rationalisoituminen tapahtuu pikkuhiljaa, joten ihmiset ehtivät sopeutua paremmin. Ateismi on selvä merkki ko. kehityssuunnasta; uskomuksellisuuden ja uskontojen elinkaari on matkalla kohti päättymistään.