Kurusektran taistelun voitti noin vuonna 3000 eKr pahat pojat. Alkoi pahan 400000 vuotta kestävä Kali Yoga eli vaikein aika maailmanhistoriassa. Taistelussa Krishna itse eli Korkein Herra meni pahan puolelle, mutta kaikki soturinsa hän antoi hyvän puolelle. Siitä huolimatta hyvä hävisi taistelun.
Syntyi harha oppi nimeltä juutalaisuus, joka alkoi väittää hyvien yhä olevan vallassa ja että hyvät teot palkitaan. Tuo harhaoppi pahensi maailman entisestään pahaa tilannetta tosi paljon.
Juutalaiset huomasivat olevansa harhaoppi ja tekasivat Kristuksen. Kristus myötäili hindulaista oppia kertomalla valinneensa pahan ja syntisen porukan pelastumaan ja hyvät ja hyvien tekojen tekijät pistettäisiin helvettiin.
Korkein Jumala ja Herra on siis loikannut pahojen sakkiin. Ja hän on alkanut nostaa pahoja tyyppejä valtaan kaikkialla. Hyvät jäävät jalkoihin ja uhrataan.
ELI JUMALA EI OLE PELKÄSTÄÄN USKOSTA LUOPUNUT, KIROTTU RISTIINNAULITTU PAHIS, VAAN HÄN ON AKTIIVISESTI PAHAA HARJOITTAVA PAHOJEN LEIRIIN LOIKANNUT PETTURI.
Syntyi harha oppi nimeltä juutalaisuus, joka alkoi väittää hyvien yhä olevan vallassa ja että hyvät teot palkitaan. Tuo harhaoppi pahensi maailman entisestään pahaa tilannetta tosi paljon.
Juutalaiset huomasivat olevansa harhaoppi ja tekasivat Kristuksen. Kristus myötäili hindulaista oppia kertomalla valinneensa pahan ja syntisen porukan pelastumaan ja hyvät ja hyvien tekojen tekijät pistettäisiin helvettiin.
Korkein Jumala ja Herra on siis loikannut pahojen sakkiin. Ja hän on alkanut nostaa pahoja tyyppejä valtaan kaikkialla. Hyvät jäävät jalkoihin ja uhrataan.
ELI JUMALA EI OLE PELKÄSTÄÄN USKOSTA LUOPUNUT, KIROTTU RISTIINNAULITTU PAHIS, VAAN HÄN ON AKTIIVISESTI PAHAA HARJOITTAVA PAHOJEN LEIRIIN LOIKANNUT PETTURI.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihminen syntyy Jumalan kuvaksi ja kaltaisuudeksi eli hyväksi. Hän on Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas, Ihmeellinen neuvonantaja ja kaikkea hyvää. Hän ei voi kääntyä pahaan millään tavoin, vaan on iäti hyvä ja totuudellinen.
Mutta tuon petoksen takia ihmiskunta on kuolemassa sukupuuttoon kun pahat pedot yhdessä jumalten kanssa ovat ottaneet hallintavallan kaikkeen. Asialle ei voida mitään tehdä. Ihmiskunta käy vähiin kuin Ofiirin kulta. Hyvät käyvät vähiin ja pahat saavat suurin ja sankoin joukoin maailman haltuunsa.
Uskonnot ovat taltioineet ihmisen käyttäytymisestä ja persoonallisuuden piirteistä ne osat, jotka on ehtinyt arkistoitavaksi ja säilytettäväksi tuleville sukupolville. Uskonnot matkivat ja kopioivat ja vakoilevat ihmisen toimia ja yrittävät säilyttää muiston niistä tulevaisuuteen sitten kun hyvät ihmiset ovat lopullisesti kadonneet maailmasta noita arkistoituja muistoja voidaan tutkistella.
Uskonnot ovat ihmisyyden taltiointilaitos ennen elokuvien, kaunokirjallisuuden yms. keksimistä. Tuolloin kauan sitten luotiin järjestelmiä eli uskontoja, jotka olivat kuin suuria eläviä LP-levyjä tai romppuja ja tarkoitus oli auttaa kaikkia kävelemään hetki ihmisen saappaissa. Tarkoitus oli auttaa kaikkia kokemaan ihmisyyden eri puolia omassa elämässään.
Uskonnot ovat siinä mielessä huipputekniikkaa ja High Techiä. Ne kykenevät siirtämään tuhoutuvan ihmiskunnan eri puolia kauneimmalla mahdollisella tavalla tulevien sukupolvien tarkastelun kohteeksi.
Mutta ehkä annan liian kapean sektorin kuvan uskontojen monista eri funktioista. Ei toki ihminen ole ainoa, jonka muistoa vaalitaan, vaan paljon monimutkaisempia ja vaikeasti havaittavia ja selitettäviä funktioita uskonnoilla on yllin kyllin.
Esim. Krishna tietoisuuden päämäärä tuskin on sielujen pelastus sillä he uskovat sielun kiertämiseen kehosta toiseen. Tuon uskonnon päämäärä ovat ennemmin matkat vieraille planeetoille etenkin Krishnan kotiplaneetalle tms.
Vielä tulee pitää mielessä, että pahoilla on omat projektinsa pahuudessa rypemiseen eli ne funktiot joista itse puhun ovat lähinnä HYVIEN IHMISTEN NÄKÖKULMIA.
Paha menee puolestaan pahuudessa yhä pitemmälle ja rakastaa pahan tekemistä täydestä sydämestä.
On mielenkiintoista miten nykyään sepitetään omia historioita. Toivottavasti ihmiset eivät usko valheita.
Ihminen on ainoa hyvä. Uskonnot ovat pahoja. Vaikka ulkokultaisesti ovat tallettaneet ihmisyyden roolin keskuuteensa.
Varsinainen hyvien tappokoneisto on syntymässä.
Profeetta Isa - Vyasadeva, Krishna, Kalki - Uusi Aadami - Brahma koneisto eli Absoluuttinen totuus tulee hukuttamaan vuoteen 3600 jKr mennessä lähes koko ihmiskunnan helvettiin.
Näin täyttyy pahojen sadistiset märät unelmat siitä, että saavat kiduttaa alati HYVYYTTÄ vailla mitään estoja ja taantumusta.
Oikea Jeesus sanoi: VAROKAA VÄÄRIÄ KRISTUKSIA JA VÄÄRIÄ PROFEETTOJA, JOTKA TULEVAT MINUN NIMESSÄNI JA SANOVAT AIKA ON NYT, AIKA ON KÄSILLÄ.
HE TULEVAT SIIS KRISTUKSEN, JEESUKSEN TMS. USKONNOLLISEN VAIKUTTAJAN NIMEÄ KÄYTTÄEN JA PELOTTELEVAT JA KIRISTÄVÄT IHMISIÄ JA VALITTUJA SISÄLLLE HUONEISIINSA TAI JOPA AUTIOMAAHAN.
KAIKKI USKONNOT OVAT NOITA VÄÄRIÄ KRISTUKSIA JA VÄÄRIÄ PROFEETTOJA.
Valitut eivät tarvitse kenenkään opetusta. Heissä on Siemen joka opettaa heitä kaikessa.
Uskontojen päämäärät ovat yksiselitteisesti pahoja.
Oikea Jeesus: Jokainen joka uskoo minuun elää ikuisesti eikä koskaan kuole.
Perkeleen Jeesus: Tarvitaan Jeesusta hallitsemaan maailmaa ja parantamaan sairaudet.
Tosiasiassa usko Jeesukseen riittää ikuiseen elämään ja maailman hallinto puolestaan tulee olemaan ikuisesti pahoissa käsissä.
"JEESUS+ÄTTIjUMALAN+TAIVAAN+JA+SYNTYI+IHMISEKSI!"
"Jeesus+on+sovittanut+koko+maailman+Jumalan+kanssa.+Ja+Jumala+on+sovintosaarnan+säätänyt,+eli+joka+uskoo+Jeesukseen+saa+synnit+anteeksi!"+Eli+tulee+sovitetuksi+Jumalan+kanssa!
+Jeesuksella+Kristuksella+100+%:sti+yhteneväinen+historiakuin+Krisnalla!+Apostoli+Tuomas+julisti+Intiassa+Evankeliumia+eli+kristinuskoa,+oista+osa+harhaantui+ns.Intian+uskonnoiksi,+mutta+oppi+säilyi+Tuomas+kristittyjen+kirkossa.
Kukin tulee autuaaksi omalla uskollaan ja uskonto on jokaisen yksityisasia.
Ei minunkaan pitäisi näitä omia uskomuksiani julkisesti esittää, vaan yksityisesti vain miettiä ja meditoida. Olen itse saanut Jehovan todistajilta paljon lahjoja yms. Silti vähän puhun eri tavalla Jumalasta tai enkeleistä kuin he. Ei ole aivan tervettä kaikki mitä opetan tai sanotaan, että aivan liian vahvaa tuo on mitä julistan. Sitä on mahdoton ymmärtää jos ei tunne monia pyhiä kirjoituksia todella hyvin.
Tarkoitus oli vain näyttää psykologinen kuva siitä kuinka hyvä enkeli voi joskus joutua pahojen panttivangiksi ja nämä pahat saavat hänet tekemään epärehellisyyttä.
Raamatussa on esimerkkejä tästä paljon. Puhutaan että pyhä valvojaenkeli tulee avaruuden alien sotajoukkojen kärjessä tuhoamaan maata.
Nämä seikat lisäävät Jumalan pelkoa ja viisautta. Kun ne esitetään ilman epärehellisyyttä. Ja avoimesti. Jeesus puhui lähettävänsä lampaita susien keskelle. Tuollainen lammas saattaa kieroutua. Ja se saattaa olla pahojen puolella ja tukea pahaa. Maailma on valtava psykologinen sotanäyttämö. Ihminen yksin on hyvä ja Luojan kuva ja kaltaisuus.