"Suoratoistopalvelu Youtubessa on blokattu valtaosa musiikkivideoista, niin suomalaisista kuin ulkomaalaisista. Blokkaus koskee nimenomaan Suomea."
Mielenkiintoista sinänsä, että tälläinen teksti "Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO. Video ei ole käytettävissä maassasi." on alkanut ilmestyä myös niihin videoihin You Tubessa, joissa ei ole minkäänlaista musiikkia, vaan asioita, joissa kyseenalaistetaan historiankirjoituksia ja selvitetään totuuksia maailman eliitistä ja heidän ajamastaaan satanismista ja satanistisesta maailmajärjestyksestä.
Jotkut vielä jaksavat väittää, että Suomessa (tai ylipäätään maailmassa) on sananvapaus. "Sananvapaus" on vain niillä, jotka eivät kyseenalaista eliittiä ja sen harjoittaman satanismin lisääntymistä, vaan kiltisti seuraavat aivan turhanpäiväisiä asioita ja uskovat feikkiuutisia valtamediasta. Teosto (tai oikeastaan tahot sen takana) ovat alkaneet rajoittaa netin käyttöä vedoten tekijänoikeuksiin. Tosiasiassa meidän ei anneta katsoa Teoston ulkopuolelle ulottuviakaan videoita, koska niissä paljastetaan totuuksia maailman menosta ja maailman eliitti, myös Suomen, ei halua kansalaistensa tietävän, mitä maailmassa OIKEASTI tapahtuu. Sen sijaan ihmisille tarjotaan feikkiuutisia (kuten monet lavastetut ns. terrori-iskut) ja propagandaa lehdistössä ja nettisivuilla, joita hallitsevat kys. eliittiin kuuluvat henkilöt ja joita pyörittää heidän nyppysissään olevat sinisilmäiset apulaisensa - ne, jotka eivät ikinä kyseenalaista johtajiaan ja paikkaa, jossa he työskentelevät.
Eilen ilmestyi tämä teksti "Video sisältää materiaalia, jonka omistaa TEOSTO. Video ei ole käytettävissä maassasi." videoon, jolla ei ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien (tai Teoston) kanssa, mutta jossa sen sijaan on infoa, jossa ei katsota hyvällä silmällä maailman pankkiirieliittiä, hallitsijoita ja Vatikaania, heidän harjoittamaansa lapsikauppaa ja syvää satanismia, heidän ajamaansa "uudenlaista" maailman järjestystä ja newage-aatteiden levittämistä. Videolla ei ollut Teoston kannalta ns. väärää materiaalia, vaan normaali kansalainen esitti näkemyksiään (ilman kuvia tai musiikkia). Kyseiset näkemykset eivät olleet rasistisia tms., vaan täysin asiallista arvostelua eliittiä ja sen valtaa kohtaan. Kyse ei ollut suomalaisesta henkilöstä. On siis varsin erikoista, että Teoston teksti ilmestyi ruudulle ja näin katsominen loppui kuin seinään. Tämä on juuri sitä, mistä videoilla on varoitettu. Ensin luodaan pelko feikkiterrori-iskujen kautta, sen jälkeen aletaan luoda lakeja, joissa rajoitetaan ihmisten oikeuksia sekä tehdään "tekijänoikeuksien" nimissä mahdottomaksi tiettyjen totuuksien selvittäminen maailmassa. USA on jo kiristänyt kansalaisten oikeuksia kys. laeilla, vedoten turvallisuuteen. Sama ilmiö näkyy jo Pohjoismaissa. Ihmiset saadaan pelkoa luomalla suostumaan heidän oikeuksiensa rajoittamiseen. Ne, jotka ovat hereillä, näkevät kaiken tämän valheen ja propagandan taakse. Valitettevasti suurin osa ihmisitä ei edes välitä.
Olen kuullut, että myös tämän kaltaisilta keskustelupalstoilta on poistettu kaikenlainen "väärä" materiaali eli tekstit, joissa arvostellaan asialliseen sävyyn eliitin harjoittamaa korruptiota ja silkkaa töykeää vallan väärinkäyttöä. Miten tavalliset kansalaiset viitsivät edistää heihin kohdistettua valtaa ja palvella tällaisia vallan väärinkäyttäjiä poistamalla tekstejä, joista olisi tosiasiassa heille kansalaisina enemmän hyötyä kuin haittaa? Kuinka pitkälle taviskansalainen on valmis kiltisti ja sinisilmäisenä seuraamaan valehtelevia johtajia ja eliittiä? Vaikea käsittää sellaisia marionetteja, jotka vapaaehtoisesti suostuvat seuraamaan vallanpitäjien sairaita sääntöjä!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Haukutte lapsukaiset väärää puuta. Teosto yrittää pitää suomalaisten artistien puolta suurta Googlea vastaan, mikä yrittää takoa omistajilleen tiliä maksamatta suomalaisille sisällöntuottajille mitään. Google kiristää meitä.
Vääräpuu-nimimerkki voisi lukea hieman tarkemmin ylläolevan tekstin. Kirjoittaja ei edes viittaa suomalaisiin artisteihin. Eli kannattaa lopettaa lapsukaisviittailut ja lukea teksti kunnolla!
Ei ole kyseessä mikään "väärä puu" niissä tapauksissa, joissa Teosto poistaa katseluoikeuden videoilta, joilla ei ole pätkääkään tekemistä suomalaisten artistien tekijänoikeuksien kanssa, vaan videot on tehty esim. USAssa ja esittävät asianmukaista kriittistä tietoa esim. kemikaalilennoista, fema-leireistä, maailmaa hallinnassa pitävästä Rothschild suvusta ja muista vastaavista eliittisuvuista tai eliitin satanistisista Bohemian Grove kohteista. Tuon tyyppisillä videosisällöillä ei kylläkään ole minkäänlaista kosketuspintaa suomalaisiin artisteihin tai musiikkiin (useimmissa videoissa ei edes ole musiikkia, saati suomalaista :D!). Sen sijaan niissä nostetaan totuutta valheiden alta esiin ja sitähän ilmiselvästi myös Suomen eliitti pelkää. Onkohan Teosto edes tämän estämisen takana vai onko se vain laitettu näissä tapauksissa ns. sijaiskärsijäksi? Tiedä häntä, mutta joku nyt mättää! Itsekin olen huomannut, että en pääse enää katsomaan videoita samaan tapaan kuin ennen. Nämä videot tosiaan kyseenalaistavat valtaapitävien kertomuksia ja toimintaa eivätkä edes ole suomalaisia tai Suomessa tehtyjä eivätkä pidä sisällään minkäänlaista materiaalia Suomeen liittyen, joten miksi Teosto rajoittaa niiden katselun?
Oma ja eri asiansa on suomalaisartistien videoiden katselun estäminen, johon Teosto puuttuu. Se on ymmärrettävää ja mukana on edes jonkinlainen järjellinen selvä selitys estämiselle. Tuo edellä mainittu ei kylläkään näyttänyt liittyvän tälllaiseen tilanteeseen millään lailla, vaan aivan erityyppisten videoiden katselun estoon, Teoston nimissä.
Toki Google kuin You Tubekin ovat osa suurta uutta maailmanjärjestyssysteemiä, jolloin he itsekin poistavat vastaavanlaisia kriittiisesti eliitin toimiin suhtautuvia videoita. Hehän ovat osa kyseistä rikasta eliittiä, vaikka eivät ehkä kaikkein pahimpaan ja synkempään siipeen kuulukaan. Tämän lisäksi videoiden katselun estäjiksi ovat tulleet myös valtioiden sisäiset tahot, kuten Suomessa näyttää Teosto nyt tekevän.
Sen tosiaan vielä voi ymmärtää, että Teosto (?) poistaa suomalaisartistien videot näkyvistä, mutta ei sitä, että poistetaan muka "tekijänoikeuksien nimissä" ihan muutakin asiallista materiaalia, jolla ei ole minkääntyyppistä tarttumakohtaa suomalaisartisteihin, saati koko Suomeen. Eikö silloin pitäisi hälytyskellojen alkaa soida itse kullakin kansalaisella??
Tätä menoa ollaan menossa kohti kommunistista diktatuuria, jossa yksilöillä ei ole mitään sananvaltaa ja tietoja pimitetään kaikkialla. Ai niin...nehän on vain "lapsukaisia", jotka puhelevat omiaan eikä meiltä mitään oikeuksia ollla rajoittamassa.
Halojaa, aika herätä siitä prinsessaunesta todellisuuteen ja puolustaa hieman omia oikeuksiaan eikä sinisilmäisesti ottaa kaikkea vastaan mukisematta.
Teosto ei ole poistanut mitään vaan Google. Teosto ajaa yhä jäsentensä etuja kuten mikä tahansa etujärjestö. Google edustaa tässä tapauksessa työnantajapuolta tai ainakin palkanmaksajaa.
Videoita poistetaan toki muistakin syistä. Mikä on Suomessa sallittua, ei ole välttämättä aina muualla sallittua. Olen huomannut, että tekijänoikeuksien perusteella poistetaan videoita muualtakin kuin Youtubesta.
Moni palsta kaipaisi vastaavaa siivousta. https://www.is.fi/digitoday/art-2000005471935.html
SinäPutkilo on Googlen ilmaiseksi tarjoama palvelu tai tuote. Se saa tietysti halutessaan lisätä tai poistaa siitä mitä haluaa kuten kaikki muutkin omilla nettisivuillaan. Halutessaan se voi kenenkään sananvapautta loukkaamatta vaikka lopettaa koko touhun. Kaikilla on vapaus perustaa muita samanlaisia palveluja niin monta kuin haluavat.