"ISIS uhkaa jouluna - tiltut hurraavat
- Tapaamme jouluna New Yorkissa, sanotaan Isisin julkaisemassa propagandakuvassa.
Aikaisemmin julkaistuissa kuvissa edessä näkyy verinen veistä pitelevä käsi, taustalla Eiffel-torni. Kolmas kuva on Lontoon Regent Streetiltä. Myös iskulla Vatikaanin on uhkailtu.
Useissa maissa on varoitettu ihmisiä olemaan tarkkana ja varuillaan, kun he käyvät joulumarkkinoilla. Viime viikolla Saksassa pidätettiin kuusi ihmistä terrori-iskun valmistelusta Essenin joulumarkkinoille. Pidätetyt ovat 20-28-vuotiaita Syyrian kansalaisia.
Kiinniotettuja epäillään "asein tai räjähtein julkisella paikalla toteutettavan iskun valmistelusta", kertoi Frankfurtin syyttäjänvirasto."
Natofanilla on tapana syyttää muita salaa tuntemastaan negrofiliasta terroritekoja kohtaan. Hän olettaa, että on jotakin tiltuja, jotka oletettavasti ajattelee tietyllä lailla. Tällaisella spekuloinnilla ei kuitenkaan liene kovin suurta painoarvoa Natoon liittymisen perusteluna.
Vai kuinka?
- Tapaamme jouluna New Yorkissa, sanotaan Isisin julkaisemassa propagandakuvassa.
Aikaisemmin julkaistuissa kuvissa edessä näkyy verinen veistä pitelevä käsi, taustalla Eiffel-torni. Kolmas kuva on Lontoon Regent Streetiltä. Myös iskulla Vatikaanin on uhkailtu.
Useissa maissa on varoitettu ihmisiä olemaan tarkkana ja varuillaan, kun he käyvät joulumarkkinoilla. Viime viikolla Saksassa pidätettiin kuusi ihmistä terrori-iskun valmistelusta Essenin joulumarkkinoille. Pidätetyt ovat 20-28-vuotiaita Syyrian kansalaisia.
Kiinniotettuja epäillään "asein tai räjähtein julkisella paikalla toteutettavan iskun valmistelusta", kertoi Frankfurtin syyttäjänvirasto."
Natofanilla on tapana syyttää muita salaa tuntemastaan negrofiliasta terroritekoja kohtaan. Hän olettaa, että on jotakin tiltuja, jotka oletettavasti ajattelee tietyllä lailla. Tällaisella spekuloinnilla ei kuitenkaan liene kovin suurta painoarvoa Natoon liittymisen perusteluna.
Vai kuinka?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tiltun ainoa synti lienee se, että natoihmisille on huomautettu, että nykyään ei voi sotis siirtomaasotia silleen siistist, että eikä sieltä vasta puolelta joku tule kostamaan sotaa käyvän maan siviileille. Terroristit haluavat luoda pelkoa monessa natomaassa.
Niinhän siinä kävi taas, että toistaitoinen TROLLI sortuu kieliopissa. Sivistys-, ja lainasanat ovat aivan liian vaikeita TROLLILLE!. Esimerkiksi sopinee ulostuksessa esille tuleva sana "negrofiillia" ... tarkoittanee ulostajan mielessä sairaalloista mustan (liekkö se NATOmolo) fanitusta.
"Nekrofilia (kreik. νεκρός 'kuollut' φιλία 'rakkaus') on harvinainen seksuaalinen kohdehäiriö, jossa asianosaisen seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu ensisijaisesti kuolleisiin ruumiisiin. Ruumiista kiinnostunutta kutsutaan nekrofiiliksi. Nekrofilian katsotaan halventavan vainajaa, ja se on useimmissa maissa lailla kiellettyälähde?; Suomen rikoslaissa säädetään rangaistus hautarauhan rikkomisesta.[1]"
Ulostaja esittää myös epäilyksen siitä, että NATOn kannattaja, tai ryssänh*oratrolleja vihaava Isänmaallinen henkilö vain kuvittelee, että palstalla olisi "TILTUJA", Ollen tässäkin asiassa niin väärässä, kuin olla vain voi.
Palstalla on TILTUJA l. ryssänh*oratrolleja, joiden ainoa tehtävä, luonnollisesti KREMLIN ohjeistamana, on aiheuttaa eripuraa ja hämmennystä palstalla valehtelemalla, vääristelemällä ja täysin kritiikittömällä ryssän ihannoinnilla.
Tuollainen käytös on yleensä ns. harmaata vaihetta edeltävää ja kiistatta osa venäjän muuta eurooppaa kohtaan harrastamaa hybridisodankäyntiä.
Ym. perustein totean, että ulostaja puhuu täyttä p*skaa.
IMHO.
44:lta tuli olkinukkevastaus kysymykseen eikö natofani tunnista yhteyttä terrorismin ja länsimaiden Lähi-Idässä ja Afganistanissa käytävien sotien välillä.
Negrofilia on laajempana käsitteenä viehtymystä kaikkeen nurjaan ja kuolemaan, onhan sivistyskin laajempi käsite kuin tietokirja- tai nykyään KVG-tieto.
Errare Humanum Est ....
'nuff said.
EOD.
Pitääkö vetää turpaan, tiedät kyllä ehtoni?
Dobro Pozhalovat, Cyka Blyat ... täällä sua odottaa 10 kpl "kalvopakkaus" 9700mg "Ibuxin Rapidia". ;-)
Ota apina vinkistä vaari ja opi paikkas tässä maailmassa ... ennen kuin se on kohdallasi myöhäistä!.
IMHO.
"...aiheuttaa eripuraa ja hämmennystä palstalla valehtelemalla, vääristelemällä ja täysin kritiikittömällä ryssän ihannoinnilla."
Tällaisella spekuloinnilla ei kuitenkaan liene kovin suurta painoarvoa Natoon liittymisen perusteluna.
Eipä tuo postauksestani lainaamasi lauseenpätkä ole perusteluksi tarkoitettukkaan.
Se on FAK-TApohjainen toteamus.
Uskon, että ainakin osalla palstalaisia on samansuuntaisia ajatuksia, palstan TROLLIEN p*skavalheväittämiä koskien. Jokainen palstalla vieraileva voi omin silmin todeta, että asia on, kuten sanon.
Olen edelleenkin NATOneutraali, mutta olen myös realisti. Jos tilanne Suomen kannalta muuttuu huonompaan suuntaan, kantani kallistuu varmuudella kohti NATOa.
itänaapurin "apua" en kaipaa, kuten ei halunnut tämä maakaan YYA:n aikana.
UKK torjui kohteliaan päättäväisesti joka ainoan neukkujen ehdotuksen yhteisistä sotaharjoituksista. Siitä linjasta kannatta pitää kiinni. UGH.
IMHO.
Natohörhöt provoilee joka viestissä.. Mitään järkevää kommenttia heidän suustaan ei ole tullu !!
Ei kannata vastata kyseisten idioottien viesteihin !!
Aloitukselle...terroristit ovat länsikoalition maa armeija...elikkä pitää ensin käsitellä tämä väittämä?
Jos natokumppanukset eivät olisi niin intona olleet sotimassa Lähi-Idässä, niin eipä noita tettori-iskujakaan olisi ollut. Nato ei ymmärrä kahden rintaman todellisuutta omissa sodissaan ja se saa tiltujen kohottelemaan kulmakarvojaan, eivät he hurraa.
Terrorismi vaivaa Venäjää yhtälailla kuin länttäkin! Eikä ihme, sillä Venäjä on aktiivi osapuoli Syyrian sodassa!
- terroristit tiputtivat venäläisen matkustajakoneen Siinailla
- Venäjän suurlähettiläs murhattiin Istanbulissa
- Pietarin metrossa räjähtelivät pommit
Natotrollit eivät vastaa omista huudoistaan, vaan väittävät, että tiltu sitä ja tiltu tätä. aika pahaksi on opprtunismi päässyt.
Sovitaanko nyt,että jokainen kommentoi vai omia ajatuksiaan.
BBC mukaan USA/Nato oikein auttoivat ja kuskasivat ISIS taitelijat perheineen ja aseineen Syyrian sotaa pakoon Turkkiin jne. Se on todella kovan luokan paljastus ja näyttää USAn kaksinaamaisuuden. Niin kauan kuin ISIS peloittelee EUssa, se ei USAya koske. Voihan siinä muka varoituskeen lisätä myös, että uhkaavat USAta, mutta miten, kun sinne ei yhtään pakolaista ole päästetty päin vastoin kuin EUhun jopa USAn avustamana. Miten USA muuten tietää ketä ISIS uhkaa ja ketä ei ellei se kaveeraa ko porukan kanssa. En yllättyisi, vaikka pian todettaisiin, että koko ISIS oli USAn luoma järjestö, jonka tarkoituksena oli vallata kaikki Lähi-idän valtiot, jotka eivät ole alistuneet USAlle. Jostain syystä Israelissa, Saudi-Arabiassa , Kuwaitissa jne ei ISIS jyllää, miksiköhän ei?
Henkisestikin viime sotien joukkohautaan sortunut 44div ohiampumalla sydänhalvauksen saanut komentaja lienee nekrofiileille hyvinkin suosittu kohde mikä saa tämän purkamaan pahaa oloaan ja ainaista ryssänpelkoaan kellarinloukossaan karbiidilampun valossa.
Funlandiankansalaisen kanssa olen samoilla linjoilla Isisin suhteen.
Katsokaapa Areenalla dokkari Isisin synty, ohjelman yhteen lauseeseen kiteytetty johtopäätös on se ettei Isis olisi koskaan syntynyt ellei maineikas ja Ahtisaaremmekin kaipaama suuri läntinen yhteisömme U S A olisi hyökännyt Irakiin.
Voin toki peesata myös 44div siinä että silloin kun meillä oli Presidentti jonka synonyymi oli silloin Kekkonen meillä sotaharjoituksia pitivät suomalaiset.
Nythän meillä saa vaeltaa kaikki muut armeijat paitsi ei tietenkään Venäjän ja tässä lienee puolustuspoliittinen doktriinimme.
Sinä päivänä kun olemme virallisesti NATOn jäsen eli tunnustamme salavuoteutemme sen kanssa katson oikeudekseni polttaa tarkka-ampujan sotilaspassini.
"Sinä päivänä kun olemme virallisesti NATOn jäsen eli tunnustamme salavuoteutemme sen kanssa katson oikeudekseni polttaa tarkka-ampujan sotilaspassini."
Tee se! Mitä vähemmän on Quislingeja vitjassa sitä useamman suomalaisen henki säästyy:-D
Natotrolli yrittää päästä tiltun pään sisälle huonolla menestyksellä.
Tyrkyttää mielipiteitään toisten nimissä.
Natotyrkyilla on sanavarasto kovin tyhjä. nato, nato tiltu, tiltu, nato , tiltu, nato, nato, tiltu jne jne..
Onneksi sinä tarjoat tuosta poikkeavan esimerkin:-D
PskatTippuuRattailta sanoisin ettet olisi rattaille elävänä päässytkään eikä olisi
ollut edes yrittäjäksi jos olisi tosipaikka.
Nämä venäläisistä itselleen uhan luoneet natotrollit pyytävät varmaan äitinsä
pyyhkimään pe-------säkin koska ovat noin avuttomia.