Sukkahousut pakkaseen

PakkahousutSukkaseen

Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin täysin uusiin sukkahousuihin ilmestyneet silmäpaot, reiät ja repeämät. Helppo vinkki voi kuitenkin olla vastaus useita miehiä vaivaavaan ongelmaan.

Sukkahousut ovat erinomainen vakiovaruste kylmissä talvisäissä niin housujen alla kuin pilkkihaalarinkin kanssa. Ohuita sukkahousuja saa kuitenkin olla lähes jatkuvasti ostamassa, sillä ohut kudos hajoaa herkästi. Monet tuntevat jo kikan laittaa kynsilakkaa tai hiuslakkaa silmäpakoon estämään sen leviäminen. Mutta voiko silmäpakojen syntymistä ehkäistä?

Muotiasiantunitjoiden mukaan silmäpakojen syntymistä voi ehkäistä yllättävällä ja yksinkertaisella keinolla: pakastamalla sukkahousut ennen käyttöä!

Sukkahousut kannattaa liottaa vedessä, pakata pakastepussiin ja asettaa pakkaseen yöksi. Heitä pakkasesta otetut sukkahousut patterin päälle tai muuhun lämpimään paikkaan sulamaan, ja pistä ne jalkaan – silmäpaot pysyvät poissa!

Kylmäkäsittely ehkäisee asiantuntijoiden mukaan tehokkaasti silmäpakojen syntymistä parin ensimmäisen käyttöpäivän aikana. Pakastamisen ja sulattamisen teho perustuu siihen, että sukkahousujen kuidut vahvistuvat käsittelyn myötä.

Eikä siinä vielä kaikki: stylisti Denise Caldwellin mukaan pakastaminen auttaa myös sukkahousuja säilyttämään värinsä ja ehkäisee erilaisten nöyhtien tarttumista niihin.

Helppo ja halpa kikka toimii hyvin ohuisiin sukkahousuihin, mutta myös esimerkiksi verkkosukkahousuihin.

6

882

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Verkotjärveen

      Verkkosukkahousut pilkkihaalarin alla ? Epäilen vahvasti lämpimyyttä. ...

      • Rysänainekset

        Mistä se verkkopaita on sitten keksitty? Ruma se ainakin on.


    • jakkiksetsulassa

      Toimiikohan sama konsti myös paksujen sukkahousujen kohdalla? Kun eivät nekään kovin pitkäikäisiä ole. Taitaa tuo heikko kuitu tarkoittaa elastaania, jota on myös paksummissa sukkahousuissa kun tarkistin muutamat uudet paketit. Jos tuo konsti estää myös esim. neulesukkahousujen nukkaantumisen, kokeilen heti seuraavana. Uudet Voguen sukkahousut laitoin juuri pakastimeen, kun olen niitä niin monet rikkonut. En kyllä talvella pärjää ihan niillä
      ohuimmilla sukkahousuilla, vaan farkkujenkin alle laitan vähintään jotain 60 denierin mallia.

    • Jore_vuoan

      Pitäisköhän tää olla naisten muodin puolella ?

    • Men.in.tights

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe