Opettaako joku seurakunta lopun ajan herätystä?

Olen.seurannut

"
Syyssade ja kevätsade on luvattu Jooel 2:23. Nyt on kevätsateiden aika.

Alkuseurakunnan vastaanottamassa Hengen sateessa ei vielä näkynyt ihmeitä ja merkkejä taivaalla, "verta, tulta ja savupatsaita", eikä tapahtunut kuin osa Jooelin profetian täyttymyksestä. Me lopunajassa elävät kristityt saamme kokea loput siitä profetiasta, mm. " aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". Jooel 2:31,32. = Lopunajan lopullisten kauhujen keskellä on vielä armon arkin ovi avoinna, ja "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

"Viimeisinä päivinä" ei ollut apostolisena aikana, vaan viimeinen aika on NYT. Apt. 2:17.
Jeesus kokoaa omansa yhteen paikkakunnittain ulkopuolelle uskonsuuntien, ja lisää meidän joukkoomme uusia pelastuneita. JA NIITÄ ON TULEVA PALJON. ELÄMME NYT TÄMÄN AJAN KYNNYKSELLÄ.
Meidän on nyt lopunaikana valmistauduttava ottamaan vastaan Herran Hengen sade, niin kuin entisaikoina, että tämä 2000 vuotta sitten helluntaina annettu Hengen kaste tulee osaksemme, koko Jumalan seurakunnan osaksi.

"Rukoilkaa Herralta sadetta kevätsateen aikana: Herra tekee ukkospilvet ja antaa heille sadekuurot, antaa kasvit joka miehen pellolle." Sak. 10:1.

"

5

315

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totta.on

      Tämä on helluntailaisuutta parhaimmillaan. Ja sitä opettaa 500 miljoonaa ihmistä maailmalla.

    • Suuri.pelastus.tulee

      Kaikki helluntaiseurakunnat sekä monet vapaakirkot ja pabtistit opettavat samaa. Lisäksi kaikki Hengessä olevat kristityt odottavat lopunajan herätystä. Vain Pyhän Hengen kasteen ulkopuolella olevat eivät näe Jumalan hyvää tahtoa, että hän tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen.

    • MennyttäJaTulevaa

      > Syyssade ja kevätsade on luvattu Jooel 2:23.

      Pyhän hengen vuodatus ensimmäisenä helluntaina tapahtui tuon jälkeen

      28 Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle

      Jeesus sanoo: Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä? (Luuk. 18:8)

      • Jobinpostia

        Vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle. Siis teidän kissanne ja koiranne ennustavat ja kananne näkyjä näkevät. Kaikkeen lihaan, kuuluu myös eläimet.


    • Kirkot.ovat.pahasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1640
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      151
      1103
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      970
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      333
      948
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      681
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      644
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      611
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      581
    Aihe