Asiasta olen kovasti innostunut. Varsinkin islamista.
Miten vietetään monikulttuurinen Suomi100?
miten.toteutetaan
16235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sallimalla 100 raiskausta muslimeille.
Ja aloitettakoon se eduskunnan suvakki naisista!
Aletaan heittelemään käsikranaatteja kuten Ruotsissa.
Teurastetaan muutama vuohi oikeaoppisesti.
En tiedä sen kummemmin mutta on ne huomioitu kaikissa suurissa tapahtumissa.
Ajattelin , että olen selvästi parempi ihminen, jos toteutan monikulttuurisen Suomi 100. Enkä tällöin joudu vihervassareiden pahoinpitelemäksi. Ajattelinko oikein?
Laittamalla vihervassarinaisille säkit päähän ne on niin rumiakin että aiheuttavat painajaisia.
Suomalaisnaisten kuuluukin olla rumia.
Vuosihan alkoi Sipilän uudenvuoden puheella Helsinkiläisessä yöelämässä. Paikalla oli runsaasti mustanaan matuja, jotka parveilivat puhujakorokkeen edessä. Sipilä puhui omille kutsutuille vierailleen, jotka olivatkin jääneet kylään lopullisesti.
Suljin telkkarin sillä kertaa.
Ja jokainen menköön parkkipaikallensa ja sytyttäköön niin monta autoa kuin ehtii.
Niin olemme sitten kuin Ruotsissa.
Autopalot kuuluvat siihen uskontoon, koska autot ovat törkimyksiä eivätkä vastaa kun kysytään tai kailotetaan.
Samalla maamme porokanta kasvaa.
Autot näes palavat yleensä poroksi, lehtitietojen mukaan.
Miituu-akkoja voi vetää viikseen sanomalla ,että olen paperiton ja tarvitsen turvaa ja piparia,koska olen puutteesa ja hädänalainen 17.veeeeeee.
Hommahan lähtee siitä liikkeelle, kun ostat menolipun itsellesi ja parille parhaalle kaverillesi Syyriaan.
Johan saatiin paraskin, joka kuvaa hyvin itsemurhapommittajan kranaatin repimää uhria.
Olisikos näin: Niinistö avaa suomea enemmän moskeijoille ja lupaa sipilän tavoin monille ilmaiset okt talot? Enpä yllättyisi ollenkaan tästä vedosta....Se on niin helppoa kun on tuo oma vero niin pieni...
Teillä Venäjällä on ollut elo paskaa enemmän kuin 100 vuotta.
Silloin kun Homopareja Siunataan Allahin Nimeen Muslimien toimesta.....