Helsingin yliopiston eksegetiikan professori (emeritus) Lars Aejmelaeus kirjoitti jo vuonna 1987 artikkelin ”joulun sadusta ja sanomasta” (Taik 92, 1987 ss. 463-470 ja ”Sadun puolustus” Vartijassa 4/1989 ss. 143-153). Hän mainitsi mm. että ymmärtävä lukija huomaa helposti että UT:n kertomukset Jeesuksen syntymästä ovat epähistoriallisia. Miksi tätä ei saisi sanoa ääneen ja miksi se herättää edelleen ahdistusta, hän pohti.
Luukkaan evankeliumin kuvaama joulukertomus Jeesuksen syntymästä, jota jouluna haartaana kuuntelemme, on Aejmelaeuksen mukaan jopa todellisempaa todellisuutta kuin arkinen historia. Jeesuksen syntymälegendat nimittäin kuvaavat Jeesuksen merkitystä paremmin kuin kuivakas raportti siitä, mitä todella tapahtui. Ihmiset näkivät niissä uskon silmin hänen syntymänsä salaisuuden Jeesuksen ylösnousemuksen valossa.
Aejmelaeus oli sitä mieltä että omien ennakkoluulojen ja vakaumusten keinotekoinen ymppääminen muinaisten sukupolvien hengentuotteisiin (fundamentalismi) synnyttää pelkkiä ajatushirviöitä, joiden hengissä pysyttämiseksi tarvitaan paljon kireyttä, fanaattisuutta, silmien sulkemista ilmeisiltä tosiasioilta sekä toista kantaa edustavien tuomitsemista. Yritys selittää kaikki Raamatun tapahtumat historiallisiksi estää Raamatun oikeaa ymmärtämistä.
Luukkaan evankeliumin kuvaama joulukertomus Jeesuksen syntymästä, jota jouluna haartaana kuuntelemme, on Aejmelaeuksen mukaan jopa todellisempaa todellisuutta kuin arkinen historia. Jeesuksen syntymälegendat nimittäin kuvaavat Jeesuksen merkitystä paremmin kuin kuivakas raportti siitä, mitä todella tapahtui. Ihmiset näkivät niissä uskon silmin hänen syntymänsä salaisuuden Jeesuksen ylösnousemuksen valossa.
Aejmelaeus oli sitä mieltä että omien ennakkoluulojen ja vakaumusten keinotekoinen ymppääminen muinaisten sukupolvien hengentuotteisiin (fundamentalismi) synnyttää pelkkiä ajatushirviöitä, joiden hengissä pysyttämiseksi tarvitaan paljon kireyttä, fanaattisuutta, silmien sulkemista ilmeisiltä tosiasioilta sekä toista kantaa edustavien tuomitsemista. Yritys selittää kaikki Raamatun tapahtumat historiallisiksi estää Raamatun oikeaa ymmärtämistä.
Vastaukset 71
Vanhimmat
"Yritys selittää kaikki Raamatun tapahtumat historiallisiksi estää Raamatun oikeaa ymmärtämistä."
Haluaisitko avata tätä lausetta hieman omasta ymmärryksestäsi?
Minä epäilen vahvasti että tuon aloituksen teki Dogmatikos yhdellä rekkaamattomista sivunikeistään.
Kirjoitustyyli, käytetyt fraasit ja ennenkaikkea kirjoituksen sanoma (=Raamattu on satua) paljastaa.
Saattaapi olla. Tuollaiset Raamatun arvovaltaa kyseenalaistavat aloituksethan ovat myös hänen leipälajinsa kuten kaikilla ateisteilla ja liberaaleilla 🤔
Niin, ja monhan maallikko, varsinkaan epäuskoinen joka ei ole kirkon asioista perillä, lainkaan tunne tätä Aejmelaeuksen porukkaa, millaisia raamatun pois panijoita ne ovat. Ovat jo ainakin 90 -luvusta asti jos ei aiemminkin tulleet kuuluisaksi epäöuskoisilla "tutkimuksillaan". Vain ne jotka ovat perillä hyvin kirkon asioista, tietävät nämä. Erityisesti ne ovat kunnostautuneet ja tulleet tunnetuiksi näissä Dogmatikoksenkin ihailemissa raamattukriittisissä piireissä.
D myöskin tapasi syyttää uskovaisia onesti "kireydestä" ja monta muutakin yhtymäkohtaa on tuossa solvaus-avauksessa. Hänen oma erinomaisuutensa puskee kirjoituksesta läpi ja itsensä ihailu. Miten muuten voisi olakaan ihmisellä jolta puuttuu kristillinen usko?
Kyllä Raamatusta noin ei voi sanoa yksikään jolla on edes jonkunlainen aito usko sydämessään. Mutta ennenkin olen havauinnut sen ettäö kaikkein pimeimmät pakanat tahtovat mielellään itseään kutsuttavan kristityksi, soittavat torvea edellään ja pyytävät ihmisten kunniaa.
Niin, Raamattu on kaksiteräinen miekka. Se joko otetaan kokonaan Jumalan sana tai sitten ei. Jos lähdet sieltä hylkäämään yhdenkään kohdan joka sinua itseäsi ei miellytä silloin hylkäät koko Raamatun. Tämä juuri on se liberaalien kirous ja totaalinen uskottomuus.
ps. aloittaja on evl, alias luterilaine_, alisa raamatunlukija, alias sielunhoutaja, alias vivamossa jne.......
Ihan sama kuka kirjoittaja on. Legendoja ja myyttejä on raamatuntutkijoiden mukaan Raamatussa kuitenkin paljon. Esim. jouluevankeliumi on aivan selvästi luokiteltu legendaksi, kauneudestaan huolimatta tai ehkäpä juuri sen vuoksi.
Jos sinä et pidä Raamattua Jumalan sanana ihmisille niin sitten on ihan sama miten sitä tutkit ja mitä sieltä löydät 🤗
Mitä kaunista muka on Jouluevankeliumissa?
Ensiksi julistetaan ihottu väestönlaskenta (ei siis verotus), jolloin kaikkien piti palata omiin koteihinsa. Joosefinkin siis piti palata Nasaretin riiausreissultaan takaisin Betlehemiin. Betlehemissä monen päivän jälkeen Maria alkaa synnyttämään. Kaikki kyllä tietää miltä synnyttäminen näyttää eikä se ole kaunista. Sitten yks kaks joukko jälkeenjääneitä pösilöitä syöksyy ainoastaan öljylamapujen valaiseman karun basalttikivistä ladotun talon sisälle ja horinoivat sekavia enkelijoukoista ja messiaista. Niin ja nkelitkään eivät olleet sen ajan mielikuvissa mitään kiiltokuvien siivekkäitä siloposkia naisia tunikoissa, vaan karukasvoisia parrakkaita miehiä pukeutuneena temppelipappien valkoisiin ihokkaisiin.
Minusta se on kaunis tarina seimineen ja taivaalle syttyneine tähtineen joka johdatti itämaan tietäjät paikalle lahjoineen ja ennenkaikkea tarinan onnellisine loppuineen.
Maria kapaloi Jeesuksen karkeaan, virtsalla valkaistuun kankaaseen ja laski nyytin tuoreille heinille kylmään basalttikivestä kaiverrettuu syöttökaukaloon. Vasta siivotussa huoneessa tuoksahti ummehtunut lampaan lannan haju ja kosteus tunkeutui siälle rinteen puoleisesta seinämästä. Mutta vaikka sisällä basalttiseinien suojassa oli hämärää pienen öljylampun liekin valaistessa huonetta, Maria Joosef olivat onnellisia. Maria oli synnyttänyt jalkojensa välistä onnistuneesti, ja sekä esikois lapsi ja synnytäjä olivat säilyneet hengistä. Nyt pientä kurttuista ja itkevää lasta vainosivat monet uhat kuten riistauti ja isorokko. Kätilö hymyili tyynesti vierellä ja huuhtoi vesiastiassa verisiä käsiään. Hetken rikkoi vain talon yläkerran huoneesta kuuluva iloinen puheen sorina ja musisointi. Yläsali oli täynnä vieraita, eikä siellä ollut soveliasta synnyttää. Niimpä Joosef opasti rakkaan vaimonsa talon alakertaan, joasa sijaitsi pieni puuvertas, karjasuoja ja isäntäväen asuintila. Yllättäen joukko paimenessa oleita likaisia ja pahalta lemuavia nuorukaisia rynnisti sekavassa mielentilassa sisälle ja huusivat järkyttyneitä arameaksi sekavia enekeleistä ja jostain messiaasta. Paimeneksi usein päätyivät kylästä ne lapset joita pidettiin hidasälyisinä ja tyhmonä, paimenia ei arvostettu. Läpi yön paimenet olivat olleet ulkona lampaita vartioimassa lammas katrasta, ja miksei myös nussimassa. Siitä illasta Maria kertoi tämän kaiken myöhemmin eteenpäin, pitkään mietittyään ja pyöriteltyään tapahtunutta harmaissa aivosoluissaan. Ainakin evankeliumi mainitsee Marian kertomiksen alkuperäksi. Tämäkä siis on sinusta kaunista? Tuon tähden ja maagit sinä nappasit Matteuksen kertomuksesta, joka selvästi maalaa Jeesuksesta uutta Moosesta. Jouluevankeliumissa (evankeliumi Luukaan mukaan luku2) koko tähteä ei edes mainita.
Kauneinta Jouluevankelimissa on
8. Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.
9. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti.
10. Mutta enkeli sanoi heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle:
11. teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.
12. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
13. Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
15. Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti".
Onko olemassa vielä jossain teologi joka ei pidä Luukkaan kuvaamaa joulun kertomusta legendana ja satuna? Taivaalliset sotajoukot, paimenet kedolla ja tähti joka kulki ja mutkitteli itämaan tietäjien edellä ja sitten pysähtyi tallin yläpuolelle. Historiallista totuutta noissa ei tietenkään ole, mutta saduthan ovat usein mielenkiintoisia ja monet niistä opettavaisia.
Nyt en ymmärrä mihin pyrit?
Luukaan kertomuksessa kun ei edelleenkään ole tähteä ja maageja. Lukekaa vaikka itse. Mieleni tekee takoa päätä seinään aina kun joku sekoittaa keskenään nämä kaksi eri kertomusta. Tuo enkeli -kertomus taas on vaöitettavasti pelosta sekavien ja jälkeenjääneiden paimenten kertomusta. Se kertoo vain mitä paime et olivat kokeneet ja kertoneet, mutta ei kerro onko se totta tai moten se pitäisi tulkita. Voi tsiisus teidän lukutaidottomien tomppelien kanssa. Teillä laukkaa mielikuvitus ja lisäilette omia kertomukseen muumuassa maalauksista, kuvaelmista, piirrettistä ja eokuvista, mutta ruskin olette koskaan jouluevankeliumia (Luukas luku 2) lukeneet.
"ei pidä Luukkaan kuvaamaa joulun kertomusta legendana ja satuna"
Lisäksi asia ei ole moin yksinkertaisen mustavalkoista. Luukkaan kertomusta pidetään lähempänä totuutta kun Matteuksen versiota, mutta mikään evankeliumeissa ei täysin varmaa (paitsi se että jos Jeesus joskus syntyi, niin juutalaisena tämä ympärileikattiin 8 päivän vanhana). Enemmistö teologeista ei pidä jouluevankeliumia sen enempää aitona totuutena kuin sepitettynä tarunakaan. Se on pelkkä teksti ja vain varhaisten kristittyjen käsitys tapahtuneesta.
"Raamatun tekstin idealisoiminen historiallisesti tai moraalisesti virheettömäksi edellyttää joko huonoa raamatuntuntemusta tai tosiasioiden kieltämistä". Tämä koskee myös Luukkaan joulukertomusta. Lisää arkkipiispan teologisen erityisavustajan ja teol tohtorin Petri Merenlahden kirjasta "Ihmisen näköinen Jumala". Tätä tarkoitin.
Kiitos. Täytyypä tuo kirja hankkia luettavaksi.
"Raamatun tekstin idealisoiminen historiallisesti tai moraalisesti virheettömäksi edellyttää joko huonoa raamatuntuntemusta tai tosiasioiden kieltämistä".
Sama toisin päin, eli Raamatun tekstin idealisoiminen myytiksi tai pelkäksi saduksi edellyttää joko huonoa historiaa kuvaavan tekstin analysointi kykyä tai historian tosiasioiden varmaa tietämistä.
Uskon että teologit kyllä osaavat eroittaa sadut tosiasioista, mutta he vaikenevat puheissaan koska haluavat olla myös näille usko.vaisille ja EvLut:teille mieliksi. Pitäkööt uskomuksensa. Lapsikin alkaa itkemään jos häneltä riistetään hänen pehmolelunsa.
Uskot varmaan historialliseksi tosiasiaksi senkin että Bileamin aasi puhui ihmiskielellä. Hyvää jatkoa vain sinulle:)
Sinulla ei näytä olevan hajuakaan siitä mitä on usko 😂
Miksei Jumala saisi yhtä aasia puhumaan kun on saanut sinutkin 😉
Bileamin aasi ja Jeesuksen synnyin kertomus eivät ole keskenään vereattavissa olevia tekstejä, ne eivät edes sijaitse samassa kirjassa ja kummallakin kirjalla on radikaalisti erillaiset taustat. Mutta voidaan vaikka asiaa pohtia, sillä onhan tämä Bileam mainittu Raamatun ulkopuolisissa tekteissä joissa tämä esitetään noin 1400-luvylla eaa. vaikuttaneeksi kananilaiseksi profeetaksi. On tuhat ja yksi tapaa tulkita tekstwjä. Ensinnäkin miten aasi puhui (verbaalisti vai nonverbaalisti) ja oliko "puhe" vertaiskuvallista tai oliko Bileamin matkakumppani edes aasi vai Atono -niminen palvelija? Toiseksi esitetyn tapahtuman ja välillä on noin 600 vuoden traditio historia eikä se mainitse kertomuksen lähdettä, toisin kuin jouluevankeliumi (se Luukas luku 2) joka kirjoitettiin noin 80 tapahtuman jälkeen (mahdollisesti Antiokiassa) ja joka mainitsee kertomuksen lähteeksi Marian.
Oletko varma oliko se aasi ensinkään vai Atono-niminen palvelija, tai miten se "aasi" puhui (verbaalisti vai nonverbaalisti). Entä jos aasi vain väisti uhkaavaa vaaraa jonka Bileam tulkitsi enkelin puheeksi, ennusmerkiksi. Tai onko koko kertomus ylipäätään totta tai miten se on niiden 600 vuoden aikana muuttunut?
Aasistahan siinä puhutaan 🐴
Tuskin Bileam palvelijallaan ratsasti 😳
21 Aamulla Bileam satuloi aasinsa ja lähti moabilaisten sananviejien mukaan. 22 Mutta Jumala vihastui hänen lähdöstään, ja kun Bileam sitten ratsasti aasillaan kahden palvelijansa saattamana, Herran enkeli asettui hänen tielleen. 23 Kun aasi näki Herran enkelin seisovan tiellä paljastettu miekka kädessään, se poikkesi tieltä pellolle. Mutta Bileam löi aasia ja pakotti sen takaisin tielle.
24 Sitten Herran enkeli asettui tielle kahden viinitarhan väliseen kapeikkoon, jota kiviaita reunusti kummaltakin puolen. 25 Kun aasi näki Herran enkelin, se painautui aitaa vasten, ja Bileamin jalka jäi puristuksiin. Silloin Bileam taas löi aasia.
26 Herran enkeli siirtyi vielä kerran edemmäksi ja asettui ahtaaseen paikkaan, missä ei ollut tilaa väistyä oikealle eikä vasemmalle. 27 Kun aasi näki Herran enkelin, se laskeutui makuulle Bileam selässään, ja Bileam löi vihoissaan aasia kepillä.
28 Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: "Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?" 29 Bileam sanoi aasille: "Sinä vikuroit! Jos minulla nyt olisi miekka, tappaisin sinut heti paikalla!" 30 Aasi sanoi Bileamille: "Minähän olen sinun aasisi, jolla olet ratsastanut iät ja ajat. Olenko minä koskaan ennen vikuroinut?" Bileam vastasi: "Et ole." 31 Silloin Herra avasi Bileamin silmät, niin että hän näki Herran enkelin seisomassa tiellä paljastettu miekka kädessään. Bileam polvistui ja lankesi kasvoilleen maahan.
Tuskin Bileam ratsuaan satuloi, sillä nykyaikainen satula keksittiin Sioerian aroilla vasta noin 500 -luvulla eaa ja tunnettiin Euroopassa vasta Aleksanteri Suuren päivinä. Sen edeltäjänä toimi eräänlainen tyyny jonka assyrialaiset keksivät noin 700 -luvulla eaa. Bileamin elinaikaan 1400 -luvulla eaa. ihmiset ratsastivat paljaan selän päällä tai siihen väliin saatettiin kaittaa ohut kangas.
Satulana käytettiin kankaasta tehtyjä pehmusteita. En väitäkään, että satula olisi ollut samanlainen kuin hevosilla nyt 🤗
Jo VT:ssä puhutaan satulasta.
1.Mooseksen kirja:
31:34 Mutta Raakel oli ottanut kotijumalat, pannut ne kamelin satulaan ja istunut niiden päälle.
3.Mooseksen kirja:
15:9 Ja jokainen satula, jossa vuotoa sairastava ratsastaa, tulee saastaiseksi.
Hesekiel:
27:20 Dedan kävi kauppaa sinun kanssasi ratsastussatulain loimilla
"Legendoja ja myyttejä on raamatuntutkijoiden mukaan Raamatussa kuitenkin paljon." (Sage8)
>>> Sellaisilla "raamatuntutkijoilla" voi pyyhkiä paikkaa jonne aurinko ei paista. Enempää hyötyä heistä ja heidän "tutkimuksistaan" ei ole.
Nimimerkki+EvLut+on+oikeassa,+sallaine++tutkija+joka+jo+lähtökohtaisesti+pitää+Raamattua+mustavalkoisesti+pelkkänä+myyttien+ja+satujen+kokoelmana,+on+hyldytön.+Tekstejä+pitää+tutkia+niiden+kirjoittajien+ajan+ja+maailmankuvan+kontekstissa.+Mieluummin+tulisi+pohtia+mitä+tekstien+kirjoittaja+tarkoitti,+uskoi,+ajatteli+ja+halusi+lukijoille+kertoa+kuin+sitä+että+onko+Raamattu+kokonaan+100%+totta+vai+100%+valetta.+Me+olemme+yhtähyvin+voineet+käsittä+jotain+kokonaan+väärin+tai+kertomukset+ovat+meille+meidän+oman+kokemukse,+maailmankuvan,+uskomusten,+mielikuvituksen+ja+kulttuurin+värittämiä.+Esimerkkinä+Jeesuksen+teot,+joita+me+itse+pidämme+yliluonnollisina+ihmeinä+pääasiassa+1800-+ja+1900-luvun+maineikkaiden+filosofien+hengen+tuotoksena,+mutta+evankeliumin+kirjoittajat+ymmärivät+ne+maailmaan+kuuluvina+luonnonmukaisina+tekoina.+Pidetäähän+historialliset+tekstit+omassa+kontekstissaan+eikä+revitä+niitä+tämän+ajan+maailmaan+irti+historiastaan+ja+kulttuuristaan.+Se+olisi+väkivaltaa+tekstille.
Kerrohan uskotko sinä, että Raamattu on Jumalan sanaa jonka ihmiset ovat kirjoittaneet ihmisille.
Ei tarvitse olla raamatuntutkija että ymmärtäisi mikä on legendaa ja satua. Kyllä se pitäisi olla jokaiselle ajattelevalle ihmiselle aika selvää. Vaikka tarina on pyhien kansien välissä se ei takaa sitä että se olisi historiallista totuutta
Päinvastoin, Raamatun tieteellinen tutkiminen ja tutkimuksen tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia.
On erittäin mielenkiintoista tietää, mitä Raamatun taustalla todella on. Ja kuinka mieletöntä on uskoa siihen fundamentalistisesti.
Raamatun sana takana on Jumala 🤗 sen tietää ilman tutkimustakin!
Raamatun kirjat ovat sellaisia kuin olivat niiden kirjoittajatkin. Sitä et voi kiistä. Kirja on kirjoittajansa näköinen ja edustaa kirjoittajansa tajunnan juoksua, maailmankuvaa, arvomaailmaa ja kulttuuri kontekstia.
Samaa mieltä. Enkä ymmärrä, miksi jotkut uskovat ripustautuvat kaikkeen mitä Raamattuun on kirjoitettu vaikka siellä on ristiin meneviä jakeita ja aivan selviä jakeita, jotka on jo kauan hylätty epäinhimillisinä.
Raamatun kirjat ovat sellaiset kuin Pyhä Henki on ne kirjoituttanut ja Jumala vaalinut ja ylläpitänyt.
Kerro toki jotkut ristiin menevät jakeet niin tarkastellaan niitä yhdessä.
Laita vaikka yksi näin alkuun.
Esim. on kun Jeesus toisaalta antaa sijoitusneuvoja ihmisen rikastumiseksi ja toisaalta kertoo kuuluisan neulansilmä ja kameli-vertauksen.
Minä en näe noissa mitään ristiriitaa.
Jeesushan painottaa sitä, että mammonasta ei saa tulla ihmiselle Jumalaa mutta oikea asenne mammonaan on siiunaus ja sillä voi tehdä paljon hyvää.
Mammonan himo on ihan samanlainen himo kuin kaikki muutkin himot jos sitä ei pysty hillitsemään vaan se vie ihmisen sydämen pois Jumalasta ja saa ihmisen tekemään Jumalan tahtoa vastaan.
Minä näen ristiriidan.
Niin, mikä se ristiriita tuossa nyt on. Kerro tarkemmin.
Seitsemän+oikaisua+juurikin+joulu-evankeliumiin+väärinkäsityksistä,+jotka+esiintyyvät+myös+Lars+Aejmelaeuksella...
1.+Alkutekstissä+Keisari+Augustus+määräsi+väestönlaskennan+(apographe),+ei+verotusta+(census)+kuten+suomennoksessa.
2.+Alkutekstissä+Quirinius+vain+hallinnoi+Syyriassa+(hegemoneuontos),+tarkempaa+virkaa+ei+kerrota+kuten+suomennoksessa.
3.+Alkutekstissä+Joosef+ja+Maria+olivat+jo+asuneet+monta+päivää+Bethlehemissä,+synnytys+ei+alkanut+heti+kuten+elokuvissa.
4.+Alkutekstissä+puhutaan+yläsalista+(katalum),+Maria+synnytti+talon+alakerrassa+ja+laittoi+lapsen+kaukaloon,+se+ei+siis+tapahtunut+tallissa+tai+ladossa+kuten+usein+elokuvissa.
5.+Aökutelstissä+ei+kerrota+mitään+tylyistä+Bethlehemiläisistä+jotka+olisivat+käännyttäneet+pariskunnan+pois+oveltaan,+sellaisia+näemme+vain+piirretyissä.+
6.+Paimemet+olivat+usein+noin+8-16+vuotiaita+nuorukaisia,+harvemmin+nämä+muutenkaan+olivat+penaalin+terävimmästä+päästä.
7.+On+100%+varmaa+että+Jeesus+leikattiin+8+päivän+vanhana+kuten+jokaikinen+juutalainen+lapsi+vielä+siihen+aikaan.+Juutalaisten+tuli+myös+uhrata+puhdistusuhri+temppelissä+synnytyksen+jälkeen,+sekä+sen+lisäksi+lunastaa+esikoisena+syntynyt+lapsi.
Extra.+Jeesus+ei+syntynyt+sen+enemppä+joulukuun+24.+päivänä+kuin+joulukuun+25.+päivänäkään.+Jeesuksen+syntymän+ajankohdasta+ei+tiedetä+muuta,+kuin+että+se+Raamatun+mukaam+tapahtii+noin+15+kuukautta+Abian+pappisosaston+palvelusvuoron+päättymisestä.
jUPITERIN JA SATURNUKSEN KONJUKTIO SATTUI KALOJEN TÄHTIKUVIOSSA 7 ENNEN AJANLASKUN ALKUA JAHUIPENTUI JOULUPÄIVÄÄN. KALOJEN TÄHTIKUVIO TARKOITTAA ISRAELIA JA PLANEETTOJEN KONJUKTIO KUNINKAAN SYNTYMÄÄ, JONKA ITÄMAAN TIETÄJÄY TIESIVÄT!
Venuksen ja Jupiterin konjuktio sattui Leijonan tähtikuvion Regulu-tähdessä eli leijonan sydämmessä sekä vuonna 3 eaa. ja uudelleen vuonna 2 eaa. kesä-heinäkuussa. Leijonan tähtikuvio tarkoittaa myös Juudaan leijonaa ja Jupiteria pidetään messiaan planeettana. Venus tarkoitti valontuojaa ja aamutähteä, sarastuksen poikaa. Itämääntietäjät olivat Parthialaisia maageja, eli astrologiaan erikoistuneita pappeja. Nämä lukivat tähdistä merkkejä ja ennustivat taivaan ilmiöistä tulevaa odottaen profeetta Zarathustran paluuta. Profeetta Zarahustra tuli opetustensa takia papiston surmaamaksi joskus 1000-800 eaa. ja oli näin perustamansa uskonon ensimmäinen marttyyri. Käännyttyään liikkeen uskoon, maagit kehittivät zarathustralaisuuteen oman uskontonsa josta sitten kehittyi myöhempinä aikoina zurvanismi.
Näin puhui profeetta Zarat hustra: "Kuka sinä olet? Kenelle sinä kuulut?" - Jasna
fi.wikipedia.org/wiki/Maagi
fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustra
fi.wikipedia.org/wiki/Zarathustralaisuus
Väinö Linnan Tuntematon sotilas on fiktiivinen teos, mutta sen tapahtumat olisivat voineet olla niin kuin ne on kerrottu ja kuvattu. Raamatun Bileamin aasin puhuminen ei edes olisi voinut olla mahdollista , ei silloin eikä nytkään. Kysymys on opettavasta sadusta niin kuin olemme jo koulussakin oppineet.
Raamatussa myös käärme puhui paratiisissa. Historiallinen totuusko?:):):)
Samaan sarjaan kuuluvat veden päällä kävelemiset ja haisevan ruumiin herättämiset eloon.
Olitko haistamassa haisiko ruumis ja olitko seuraamassa kun evankeliumia kirjoitettiin? En ellut minäkään. Ehkä ne ovatkin omia mielikuviasi ja tahallisia käännösvirheitä. Missään kohtaa ei sanottu että ruumis todella haisi, vaan oletettiin ennen haudan avaamista ennalta olevan tiedon perusteella että näin pitäisi olla. Mutta haisiko ruumis? No ei haissut, vaan Lazarus käveli hieman pökerryksissä ulos haudasta. Entä vedenpäällä kävrly? Pelkkä tahallinen käännösvirhe. Kun edellisen sanan lopusta poistetaan n-kirjain, Jeesus käveleekin järven rannalla eikä järven päällä. Lauseessa käytetyn sanan "epi" tarkka käännös on "lähellä" tai "luona", mutta sen merkitys muuttuu edellisen sanan päätekirjaimesta joka määrittää tekijän suhteen kohteeseen. Koineen kreikka on aika hassu kieli, pienillä yhdenkirjaimen muutoksilla muuttuu koko lause.
Minä luen Raamattua niin kuin se on kirjoitettu ja uskon että kirjoittaja on myös tarkoittanut mitä on kirjoittanut. Raamatun käännös on taas maamme taitavimpien kääntäjien työtä, joten luotan myös siihen.
Tekstissä mainitaan että Lasarus oli ollut kuolleena jo muutamia päiviä. Kyllä silloin jo ruumis haisee.
Annat nyt hyvän esimerkin fundisten tavasta lukea Raamattua. Te ette suinkaan lue Raamattua niin kuin se on kirjoitettu vaan niin kuin kristallipalloa. Mikäli raamatunkohta ei sovi ideoihinne, se on sitten mielestänne väärin käännetty tai tarkoittaa jotain aivan muuta kuin mitä tekstissä sanotaan.
Eihän Lasarus ollut kuollut vaan nukkui, tai siis ei nukkunut vaan oli kuollut mutta ei kuitenkaan sillä tavalla kuollut. Elossa mutta pökerryksissä Lasarus kuitenkin oli kun haudankivi avattiin, joten onko sillä enään väliä luultiinko tätä kuolleeksi. Ennen nykyaikaisia laitteita ja modernia lääketiedettä, ihmisiä saatettiin haudata elävältä ja se oli ihan todellinen uhka. Itse luen yleensä koko kertomuksen ja vedän lankoja sen pisteiden välille, olin koulussa paras luetun ymmärtämisessä. Lisäksi kuka käski ottaa pilkuntarkkaan kirjaimellisesti kaiken mitä on kirjoitettu? Itse ainakin uskon että Lasarus ei ollut sillä tavalla oikeasti kuollut, koska Lasarus oli elossa eikä ruumis haissut vaikka niin oletettiin aiemman tiedon perusteella.
Kaskummaa, nyt minua sanotaan fundamentalistiksi. Yleensä minua kutsutaan liberaaliksi koska kiistän Jeesuksen ja Jumaluuden ja kaiken yliluonnollisen.
Olet todella hyvä esimerkki fundamentalismista. Yleensä fundikset perustelevat mielivaltaista raamatuntulkintaansa Pyhän Hengen inspiraatiolla. Minusta tuollainen kristallipallolukutapa on vain maagisen ajattelun synnyttämää mielikuvitusta.
Pyh Pyhälle Hengelle. Vain "hullut" väittää omia tulkintojaan "Pyhän Hengen inspiraatioksi". Minä perustelen ennemmin loogisella järjellä, kulttuuri historian tuntemisella ja erinomaisella luetunymmärtämisen taidolla.
>Te ette suinkaan lue Raamattua niin kuin se on kirjoitettu vaan niin kuin kristallipalloa. Mikäli raamatunkohta ei sovi ideoihinne, se on sitten mielestänne väärin käännetty tai tarkoittaa jotain aivan muuta kuin mitä tekstissä sanotaan.
Varsin osuvasti havaittu.
Siis fundiksista yleensä. VA ei taida sitä sorttia olla.
Puuttumatta siihen onko Raamattu totta vai ei niin on kuitenkin niin, että varhaisemmissa kristinuskoa edeltävissä myyteissä on samankaltaisia tapahtumia.
Tähti taivaalla kertomassa uuden Jumalan syntymisestä, kolme viisasta miestä viemässä uudelle Jumalalle lahjoja ja kuolemanvaara, joka uhkaa uutta Jumalaa. Kaikki nämä luetellut asiat tapahtuivat toisille Jumalille ennen kristinuskoa.
Onko se vain sattumaa?
Vai ovatko ne vain yleisesti tunnettuja myyttejä, joka liitettiin tuossa ajassa uusille Jumaluuksille?
Ei muuten ole löytynyt mitään mainintoja erikoisesta tähtitieteellisestä ilmiöstä tuossa ajassa. Voi olla että löytyy mutta ei ainakaan vielä..
Nooh lue vaikka tämä tästä:
www.savonsanomat.fi/kotimaa/Betlehemin-tähti-ilmaantuu-taivaalle-uudestaan-vuonna-2065/889089
Ps. Kerro montako tietäjää Raamatussa todella kerrotaan vierailleen Jeesuksen luona? A) Maageja oli kolme B) Sitä ei kerrota C) Tai peräti kasitoista?
tieku.fi/kulttuuri/uskonto/keita-olivat-itamaan-tietajat
Ihminen, joka ei ole uudistisyntynyt ei käsitä Ramatun sanaa, vaikka olisi oppiarvojakin.
Tässä linkissä toidistus, miten Raamattu on Jumalan antama ilmoitus ihmiskunnalle ja siinä tulee ilmi Jumalan ylilunnollinen viisaus. http://www.kolumbus.fi/gematria/heprean.htm
Numerologia on tosin huuhaata.
Alotus on sitä tyypillistä joulunalusaikaan kuuluvaa jokavuotista viestintää, jolla yritetään mitätöidä Raamatun luotettavuus. Ja kun asialla ovat oikein yliopistoje professorit ja "viisaat" niin uskosta osattomat voivat jopa uskoakin tullaista soopaa, mutta meille Raamattua lukeville ja tunteville tuollainen on sitä sielunvihollisen valhetta, jota varsinkin aina juhla-aikojen edellä pyrkii levittämään ja pitämään ihmiset omissa näpeissään ja ohjailtavina.
Ei raamatulla ole mitään sellaista luotettavuutta joka voitaisiin mitätöidä. Se että sinä olet höperö fundis ei asiaa muuta.
Jumala voi olla olemassa mutta Raamatussa on myyttejä, legendoja ja senaikaisen ajan virheellisiä käsityksiä. Sielunvihollista eli saatanaa ei ole niinkuin ei ole mitään liekkihelvettiäkään, ne ovat sen ajan käsityksiä ja peräisin osittain varmaankin muiden uskontojen käsityksistä.
Meidän käsitykset sen ajan käsityksistä ei välttämättä ole oikein. Esimerkiksi Isä meidä -rukouksen loppu osa "Äläkä saata meitä kiusaukseen" viittaa enemmän siihen että Jeesus ajatteli Saatanasta Jobin kirja esimerkin mukaisesti Jumalan valtuuttamana koettelijana. Samaan voidaan päätyä myös Paavalin seitsemän kirjeen pohjalta.
Helvetti tai oikeastaan Haades on lainattu lähes sellaisenaan hellenistisestä mytologiasta Kerberosjokineen, eikä sillä taas ole mitään tekemistä Raamatussa kuvattujen Sheol -kammion (juutalainsten käsitys tuonpuoleisesta, Aabrahamin helma) ja Gehenna -tunkion (paikka Hinnimin laaksossa jonne Jerusalemin jätteet viskattiin) kanssa.
Juutalaiset jakoivat myös taivaat seitsemään kerrokseen, joista esimerkiksi kolmannessa taivaassa (Shehaqim) sijaitsi paratiisi ja seitsemännessä taivaassa (Araboth) Jumalan valtaistuin josta oli näkyhteys kolamneteen taivaaseen, mutta jota ei voinut nähdä kuitenkaan maan päältä. Paavali tunsi henkilön joka teki ruumiista irtaantumismatkan kolmanteen taivaaseen (Shehaqim), mutta saattaa olla että tämä henkilö oli Paavali itse vaikkakin se on kaukaa haettua.
Kukaan ei kuitenkaan pakota uskomaan näihin eikä kirkon perinteisiin oppeihinkaan, joita on hiottu ja kehitetty vuosisatojen ajan.
Pittää paikkasa.
Ja yllättävän liukkaasti on vuosisatojen aikana niitattu toisiinsa varsin kaukana toisistaan olevia käsitteitä kuten:
Antikristus = Ilmestyskirjan peto
Hinnomin laakson jätteenpolttolaitos = Helvetti
jne
Kyseenalaistusta ja kriittistä tarkastelua tarvitaan enemmän
Luukas oli taitava tarinankertoja. Kaunis kertomus Jeesuksen syntymästä minkä jouluna kuuntelemme on kokonaan hänen sepittämänsä. Samoin ovat tutut kertomukset tuhlaajapojasta ja laupiaasta samarialaisesta hänen luomuksiaan. Yhteen aikaan suosittua oli Jeesuksen lapsuuskertomusten väsääminen. Nämä ovat hyvin epähistoriallisia.
Raamatun kirjoista Jobin ja Joonaan kirjat ovat myös hyviä esimerkkejä mielikuvituksellisesta kerronnasta. Mitään historiallista totuutta niissä ei ole, mutta ne ovat kuitenkin hyvin opettavaisia tarinoita.
Job on on juutalaista viisauskirjallisuutta jota on ehkä eniten muokattu, nykyisin tuntemamme versio on muokattu kreikkalaiseksi näytelmäksi. Joonan kirja on taas liioittelevas satiiria edustava puhdas kaunokirjallinen tuotos. Näiden kahden kirjan lisäksi on paljon puhuttu Esterin kirjasta jossa kerrotaan Purim juhlan taustasta, suurin syy epäilyihin on se että näin vaikutusvaltaista ja voimaksluontoista naista ei voi olla olemassa, eikä Esteristä ole myöskään Raamatun ulkopuolisia todisteita vaikka Esterin kirja väittää naista peräti merkittäväksi kuningattareksi.
Lupasin teologian.yo:lle hankkia kirjan "Ihmisen näköinen Jumala" Petri Merenlahden kirjoittamana mutta en ole vielä saanut.