Sakarja eli vuoden 520 paikkeilla eaa,
Sak.1:12 : "Ja Herran enkeli lausui ja sanoi: Herra Sebaot, kuinka kauan sinä viivyt, etkä armahda Jerusalemia ja Juudan kaupunkeja, joille olet ollut vihainen nämä seitsemänkymmentä vuotta."
Sak.7:5 "Sano kaikelle maan kansalle ja papeille näin: kun te olette paastonneet ja valittaneet viidennessä ja seitsemännessä kuussa, ja jo seitsemänäkymmenenä vuotena, niin minulleko te olette paastonne paastonneet?"
2.Kun.25 kertoo kuinka kuningas Nebukadnessar valtasi Jerusalemin ja poltti temppelin viidennessä kuussa. Seitsemännessä kuussa murhattiin käskynhaltija Gedalja ja kansa pakeni Egyptiin.
Jos Sakarja sanoo että temppelin hävitystä itkettiin jo lähes seitsemänkymmentä vuotta, silloin Nebukadnessar ei voinut hävittää Jesusalemia vuonna 607eaa, johon aikalaskelmat perustuvat.
Maallisen historian mukaan temppeli hävitettiin vuonna 586 eaa, ja uusi temppeli vihittiin vuonna 516 eaa. Sakarjan toiminnan aikoihin.
Temppeli oli siis raunioina 70 vuotta!
Daniel ei myöskään rukoillut temppelin puolesta Kyyroksen aikaan vaan Dareioksen ensimmäisenä hallitusvuotena, siis 522-521 eaa. Dan.9
Lisäksi sanotaan että ennustus suuresta puusta täyttyi kokonaan Nebukadnessarissa, ei se ollut ennustus meille! Dan.4:30

Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi tämä jumala haluaa ihmisten olevan nälissään? Haluaako hän ihmisten ruoat?
Meidän äiti tekee teidän äitien ruuat!
Mää oon kans ollut joskus Saarioisil ;)
Niin. sitä vuotta 1914von toitotettu jo aika kauan. Hyvä että asia selviää, ja pääsee eteenpäin.
No mitä se haittaa muutama vuosi sinne tänne. Onhan sitä vuosia muutettu ennenkin, esim. vuosi 1874 muutettin vuodeksi 1914.
hällä.väliä 4.12.2017 12:47
<>Onhan sitä vuosia muutettu ennenkin, esim. vuosi 1874 muutettin vuodeksi 1914. ><
Vuosi 1874 onkin ollut monikäyttöinen F. Franz jalosti siitä vuoden 1975 maailmanlopun korjaamalla Russelin sadan vuoden raamatunpeukaloinnin.
Russel uskoi Jeesuksen tulleen 1874, Hänen viimeisessä kirjassaan "Finished mystery" hän yhä uskoo samoin.
Ennustuksia maailmanlopusta on annettu paljonkin.
Jehovantodistajain emolahkon raamatuntutkijain perustaja Russell ajautui kaveeraamaan adventistien piiriin, joilla oli myös 1850 -luvun paikkeilla omat maailmanloppunsa. Ja heiltä Russell omaksui idean lahkon perustamisesta.
Kaikilla maailmanlopun ennusteilla on yhteistäkin.
Se on että loppu tulee ennustajan arvioitavan eliniän aikana.
Ennustajalle on tärkeää, että näkisi ennustuksensa toteutuvan.
Ei vaineskaan.
Ennustuksesta saatavat taloudelliset hyödyt ovat mielekkäitä vain jos ennustaja on elossa.
Vartiotorniuskonnon lehti Valtakuntamme palvelus, kesäkuu 1974 kirjoitti ottavansa vastaan rahat, jotka olisivat tulleet asunnon myynnistä, asuntohan oli tarpeeton, koska vartiotorniseura oli esittänyt ylitsepursuavat todisteensa maailmanlopusta vuodelle 1975, vuoden 1968 Herätkäässä n:o 23.
toinenvuosiluku 6.12.2017 11:15
<>Russel uskoi Jeesuksen tulleen 1874, Hänen viimeisessä kirjassaan "Finished mystery" hän yhä uskoo samoin. ><
Täyttynyt salaisuus oli Rutherfordin komennossa kirjoitettu kirja, jota Russell ei olisi hyväksynyt jos olisi ollut elossa vuonna 1917. Toisaalta on surkuhupaisaa, että kirjassa laitetaan Russell uskomattoman ymmärtämättömäksi kyyppariksi noin vuosikymmeneksi kuolemansa jälkeen:
”Tämä värssy [Ilm. 8:3] osoittaa, että vaikka pastori Russell on mennyt esiripun toiselle puolelle, hoitaa hän edelleen jokaista kohtaa elonkorjuutyössä.” (Täyttynyt salaisuus sivu 200)
“Aina vuoteen 1927 asti julistettiin ja hyväksyttiin ajatus, että hän oli ”se palvelija”, mistä puhutaan Matteuksen 24:45:nnessä.” (Jehovan todistajat Jumalan päätöksissä, 1962, sivu 95)
Itse 1874-paluu vaihtui virallisesti 1914-paluukksi vuonna 1943 julkaistussa kirjassa "Totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Vasta vuonna 1927 huomasivat Jehovan todistajat ylösnousemisen tapahtuneen 1918, vaikka Hän tuli näkyvänä kuin salama , ja suuren pasuunan pauhatessa.
Hasta_luego 6.12.2017 12:39
”Tämä värssy [Ilm. 8:3] osoittaa, että vaikka pastori Russell on mennyt esiripun toiselle puolelle, hoitaa hän edelleen jokaista kohtaa elonkorjuutyössä.” (Täyttynyt salaisuus sivu 200)
“Aina vuoteen 1927 asti julistettiin ja hyväksyttiin ajatus, että hän oli ”se palvelija”, mistä puhutaan Matteuksen 24:45:nnessä.” (Jehovan todistajat Jumalan päätöksissä, 1962, sivu 95)
---------------
Tuo Matt. 24:45:n palvelija (joksi nimettiin ja julistettiin Russell v:een 1927 asti) on väärin esitetty lahkossa.
45. "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? "
Jo seuraava jae osoittaa että 45 jae tarkoittaa yleensä kunnon palvelijaa, 46: "Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!"
Tuo "se palvelija" jonka "hänen herransa" näkee olevan kunnon palvelija, kertoo meille, että sellaisia palvelijoita on paljon. Muutoinhan tulevan lahkojohtajan kuvaus vartiotornin esittämällä tavalla olisi idioottimaista. Vartiorni tekee siis Mikaelistaan idiootin, omiin selityksiinsä nähden.
Ja 47 jae osoittaa hänen palkkioksi saavan ylennyksen: 47. Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
Jeesus ei perustanut mitään omaisuuden hoitajaa tarvitsevaa yhtiötä (vartiotorniseura on oy)
Katso Matt. 6:19 "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle"
Eikä myös Matt 24:45 opetus koko laajuudessaankaan kerro mistään Jumalan Sanan muuttajasta (jollainen vartiotorniseura vartiotorneineen on lahkojäsenille).