Ihmetella pitää noita "uusien" teorioiden ajatusta

ordsggytycfs

Ihmetella pitää noiden uusien teorioiden ajatuksen juoksun tasoa ja sitä että asia on silmien edessä mutta sitä ei haluta nähdä.

Esim MR new time. koittaa vängätä edelleen painovoiman johtuvan tihentymistä ym noin viidesta tekijästä. Muu tuntema maailma on väärässä painovoiman synty tavan suhteen.

Silti yksinkertaisen oloinen ratalasku, jossa lähetetää jokin luotain vaikkapa asteroidille jossa käytetään muutaman sisäplaneetan painovoimaa apuna ryydittämään vauhtia TOIMII.
Kuitenkaan nämä vaihtoehtoiset teoria ihmiset ei niinkuin ihmettele miten se onnistui. kun heillä on väärä teoiria.
Muistan joskus asiaa maininneeni kuinka ratalaskut toimii ja Jukka vastasi tyyliin "niin ihme kyllä"

Kyllä mina alkaisin ihmetella omaa teoriaani jos väärä teoria toimii aina vaan ja omasta ei tietoakaan.

Ehkä noissa teorian kehittäjissä on sokea usko. On helppo tehdä teoria näennaisesti helposta asiasta. "joo me laajennutaan, Voil'a" . Mutta kun mukaan tuodaan muutama muu "tapaus" jossa helppoa asiaa aletaankin soveltamaan, esim erilaiset tiheydet omaavat kappaleet, ratalaskut avaruudessa, ei se olekkaan enää helppoa. Silti pitäydytään perusasiassa laajenemisessa kun se kerran toimisi perusajatuksena, eikä nähdä virheita ja ongelmia joita todellakin löytyy 1 1 teoriassa kun asiaa aletaan pohtia.

42

708

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Öh, jos painovoima johtuu tihentymistä, niin miten se mukamas vaikuttaa ratalaskuihin?

      • urdgtadf

        Emme tiedä tai havaitse tihentymiä. Tunnemme Newtonin lait joiden mukaan lasketaan ratalaskujen tarvittava parametrit.
        Siis ilman tihentymiäkin osataan laskea painovoiman vaikutukset tässä ja kauempana.
        Vaikea olisikin selittää sitä kuinka laajeneminen vaikuttaa painovoiman lailla ilman kosketusta laajenevaan kappaleeseen, vaikka tihentymien luoja sitä koittaa selittää joka kerta erilailla.
        mm planeettojen linkovaikutus on selittämätön tihentymien kannalta ja etenkin ilman vetävää voimaa.

    • Miten se eroaa kaavoissa, jos planeetta vetää kappaletta puoleensa verrattuna siihen, että kappaletta työnnetään kohti planeettaa?

      • kokeilehuviksesi

        Voihan puuhunkin kiivetä takapuoli edellä, jos oikea tapa tuntuu liian helpolta.

      • ysuustytya

        Tätä juuri myös tarkoitin. kun ei asia kiinnosta eikä tunnusta kaavan pätevyyttä osp tyyppi. Jos emme ymmärrä mitään nyky fysiikasta olemme kehittäneet kuitenkin mainion tavan laskea noita ilmiön vaikutuksia. voisihan hän käyttää samoja kaavoja. Suoralta kädeltä ei kaavoissa olisi eroa 1 1 tilanteissa. Mutta sitten tulisi tilanne kaksi tai vaikka tilanne 4590b ja c jossa kaava ei toimisi työntö tapauksessa. Silti 1 1 tilanteessakin perusajatus on toki väärin. ja osp tyypilla on omien sanojen mukaan viisikin tekijää jolloin 1 1 tilannekin on out.

      • "Miten se eroaa kaavoissa, jos planeetta vetää kappaletta puoleensa verrattuna siihen, että kappaletta työnnetään kohti planeettaa?"

        Ero tulee voimavektorin suunnassa.

        Eli mainitsemassasi esimerkissä työntävä voima toimisi muista kappaleista poispäin (joskin, miksei planeetta sitten aiheuta samaa?) joka on eri suunta kuin massan läheisyydestä laskettava painovoiman aiheuttama voimavektori.

    • väärä_havainto

      Tie alitti kanin, riippuu koordinaatiston valinnasta.

    • Universumista sanoisin, että se on ihan sama mitä ajattelemme siitä ja silti voidaan moni asia laskea riittävän oikein fysiikan teorioilla. Useimmissa asioissa se on ihan sama mitä siitä ajattelemme. Kosmologialla ei siis ole oikein mitään käytännön merkitystä, ihan turhaa touhua koko homma ja ihan sama mitä siitä ajattelemme.

      Voitaneen siis kai esittää mitä vain teorioita ja turha niistä riidellä kun ei niitä mitään voi todentaa eikä niillä ole mitään merkitystä yhtään mihinkään.

      • MrNewTime

        Väärin!!!

        Maailmankaikkeuden toiminta perustuu siihen millaista aine on ja miten se toimii.

        Nykyfysiikan teoria aineesta on täysin virheellinen!!!

        MrNewTime

      • MrNewTime
        MrNewTime kirjoitti:

        Väärin!!!

        Maailmankaikkeuden toiminta perustuu siihen millaista aine on ja miten se toimii.

        Nykyfysiikan teoria aineesta on täysin virheellinen!!!

        MrNewTime

        Ja sillä millaista aine oikeasti on, on erittäin suuri merkitys vaikka sun mihin!!!

        Jos halutaan ymmärtää syöpää ja muita sairauksia.

        Jos halutaan energiaa helpommin jne jne.

        MrNewTime

      • ArvoitusRatkaistu

        Syöpä johtuukin siitä, että on ziljoonat laajentuvat tihentymät ja pilkkopimeän valon aalloilla surffaavat fotonitontut!

      • MrNewTime kirjoitti:

        Ja sillä millaista aine oikeasti on, on erittäin suuri merkitys vaikka sun mihin!!!

        Jos halutaan ymmärtää syöpää ja muita sairauksia.

        Jos halutaan energiaa helpommin jne jne.

        MrNewTime

        Joku tutkija on juuri huomannut, että jos fysiikan nykyinen käsitys olisi oikea, kuolematonta sielua ei voisi olla. Fysiikka ei vielä tunne henkimaailman ainetta, joka on toisenlaista, hienompaa ainetta. Eivät näkymättömät henget ja enkelit mitään aineettomia olentoja ole, vaan heillä on henkiaineen ruumis, eivät he ole kehottomia, ruumiittomia. Ei voi olla ajatuksia ilman aivoja, tunteita ilman sydäntä tms. eikä liikettä ilman vartaloa.

      • MrNewTime kirjoitti:

        Väärin!!!

        Maailmankaikkeuden toiminta perustuu siihen millaista aine on ja miten se toimii.

        Nykyfysiikan teoria aineesta on täysin virheellinen!!!

        MrNewTime

        Perustuu siihen minkälaista aine on ja myös siihen minkälainen universumi kokonaisuutena on, minkälainen todellisuus on sillä tasolla, minkälaista aika, tila, avaruus, liike ym on sillä tasolla. Kosmologia. Erilaista kuin normaalin fysiikan tasolla ja mikromaailman tasolla. Reduktionismi on aina puppua, kaikkea ei voi aina palauttaa aineeseen, ei elämää, ei tietoisuutta, ei universumia kokonaisuutena.

        Fysiikkaa voidaan aika pitkälle harrastaa tädmällisesti ja oikein ilman mitään kosmologisia oletuksia. Tätä avaus koski ja oli oikea ajatus. Mikromaailmassa ja makromaailmassa normaalit fysiikan lait kumoutuvat ja tämä on poikinut nonenlaista turhaa mystiikkaa fysiikan liepeille.

      • Läpinäkyvää
        Olli.S kirjoitti:

        Joku tutkija on juuri huomannut, että jos fysiikan nykyinen käsitys olisi oikea, kuolematonta sielua ei voisi olla. Fysiikka ei vielä tunne henkimaailman ainetta, joka on toisenlaista, hienompaa ainetta. Eivät näkymättömät henget ja enkelit mitään aineettomia olentoja ole, vaan heillä on henkiaineen ruumis, eivät he ole kehottomia, ruumiittomia. Ei voi olla ajatuksia ilman aivoja, tunteita ilman sydäntä tms. eikä liikettä ilman vartaloa.

        Eihän kuolematonta sielua olekaan eikä edes sielua, pöljä.

        Kuten tuolla toisessa ketjussa joku totesikin, koko ikuisuushöpötyksesi juontuu siis oman itsesi totaalisen katoavaisuuden, kuoleman pelosta.

      • Läpinäkyvää kirjoitti:

        Eihän kuolematonta sielua olekaan eikä edes sielua, pöljä.

        Kuten tuolla toisessa ketjussa joku totesikin, koko ikuisuushöpötyksesi juontuu siis oman itsesi totaalisen katoavaisuuden, kuoleman pelosta.

        Kyllähän sielu on, ihmisen psyyke, persoonallisuus, minä, tietoisuus, ihmisen ajattelu- tunne- ja tahtoelämä.

        Tieteellisesti: ihmisen aivot ja hermosto, kognitiivinen, emotionaalinen ja motivaatio elämä. Toiminta ulkoisten ärsykkeiden vaikutuksesta näiden kolmen kautta reaktioksi ja feed backin kautta korjatuksi uudeksi toiminnaksi.

        Onko sen lisäksi toinen henki, sielu, astraaliruumis vai ei, on uskonasia ja nykyfysiikka itse asiassa kieltää sen. Ei se nyt niin ihmeellistä olisi, onhan paljon kaikesta säteilystäkin näkymätöntä, silti todellista, radioaallot jne.

      • kbhkhbkjhbkjhb

        Tietoisuus ei ole "sielu" edes määritelmällisesti, älä sotke asioita keskenään niin voit tulla jopa ymmärretyksi.

        Radioaallot ovat todellisia ja niistä on kiistaton todiste; radiosta kuuluva höpinä joka lähetetään radioasemalta. Vaan eipä ole yksikään sielu höpissyt radiossa.

      • ÄläRuokiTrollia
        kbhkhbkjhbkjhb kirjoitti:

        Tietoisuus ei ole "sielu" edes määritelmällisesti, älä sotke asioita keskenään niin voit tulla jopa ymmärretyksi.

        Radioaallot ovat todellisia ja niistä on kiistaton todiste; radiosta kuuluva höpinä joka lähetetään radioasemalta. Vaan eipä ole yksikään sielu höpissyt radiossa.

        Sotkee ihan tahallaan käsitteitä keskenään aiheuttaakseen hämmennystä ja ärsytystä, tietää vallan hyvin niiden oikean merkityksen. Tunkee filosofiaansa ja uskontoansa tiedepalstoille aiheuttaen ärsyyntymistä ja tekee sen ihan tietoisesti vaikka tietää että jo palstan säännöt vaativat aihealueiden pitämistä ominaan.

        Kyseessä on siis ihan tyylipuhdas trolli.

      • Olli.S kirjoitti:

        Kyllähän sielu on, ihmisen psyyke, persoonallisuus, minä, tietoisuus, ihmisen ajattelu- tunne- ja tahtoelämä.

        Tieteellisesti: ihmisen aivot ja hermosto, kognitiivinen, emotionaalinen ja motivaatio elämä. Toiminta ulkoisten ärsykkeiden vaikutuksesta näiden kolmen kautta reaktioksi ja feed backin kautta korjatuksi uudeksi toiminnaksi.

        Onko sen lisäksi toinen henki, sielu, astraaliruumis vai ei, on uskonasia ja nykyfysiikka itse asiassa kieltää sen. Ei se nyt niin ihmeellistä olisi, onhan paljon kaikesta säteilystäkin näkymätöntä, silti todellista, radioaallot jne.

        Aivot voivat olla myös vahvistin; tapahtuu jotain hyvin pientä ja sitten aivot vahvistavat sitä siten, että tapahtuu jotain ulkoisestikin havaittavaa.

      • kbhkhbkjhbkjhb kirjoitti:

        Tietoisuus ei ole "sielu" edes määritelmällisesti, älä sotke asioita keskenään niin voit tulla jopa ymmärretyksi.

        Radioaallot ovat todellisia ja niistä on kiistaton todiste; radiosta kuuluva höpinä joka lähetetään radioasemalta. Vaan eipä ole yksikään sielu höpissyt radiossa.

        Psykologia, sielutiede; psyyke on suomeksi sielu. Tietysti tiedotonkin kuuluu psyykeen siinä kuin tietoinenkin.

        Sielussa on nämä kaksi puolta, henkiaineen sielu ja aineen sielu. Se henkinen on se kuolematon sielu ja sitä ei naturalistinen tiede tunnusta olemassaolevaksi ollenkaan. Usko ja uskonnot suorastaan perustuvat sen olemassaolon oletukselle.

      • Äläpä.Lässytä

        Tietoisuus ei ole "sielu". Opettele termit ja niiden määritelmät.

      • Äläpä.Lässytä kirjoitti:

        Tietoisuus ei ole "sielu". Opettele termit ja niiden määritelmät.

        Psyyke on sielu.

      • Älä.Edes.Yritä
        Olli.S kirjoitti:

        Psyyke on sielu.

        No ei ole. Sielu on uskonnollinen käsite ja psyyke taas psykologinen.

        >>Aiemmin sana sielu oli myös tieteellisessä käytössä (psykologiaa kutsuttiin ”sielutieteeksi”), mutta nykyään sielu on useimmiten yksinomaan uskonnollinen käsite.<<

        Näin siis nykyään. Lähde Wiki.

      • Älä.Edes.Yritä kirjoitti:

        No ei ole. Sielu on uskonnollinen käsite ja psyyke taas psykologinen.

        >>Aiemmin sana sielu oli myös tieteellisessä käytössä (psykologiaa kutsuttiin ”sielutieteeksi”), mutta nykyään sielu on useimmiten yksinomaan uskonnollinen käsite.<<

        Näin siis nykyään. Lähde Wiki.

        Ei se itse asiaa muuta, miten asiat määritellään. Ihmisessä on psykologinen puoli ja ruumiillinen puoli. Sitten on psyyke, sielu myös henkiruumiilla. Se on se uskonnollinen puoli joka voidaan kieltää tai myöntää. Sekään siis ei ole pelkästään henki, psyyke, vaan silläkin on ruumis, henkiaineruumis. Eihän se muuten voisi ajatella, toimia jne.

        Henkiä ilman aineellista ainetta on, mutta henkiä ilman henkiaineen ruumista ei ole.

      • OletTrolli

        No ei ole mitään henkiä ja sieluja, ei henkiaineita eikä henkiruumiita, eikä henkiä ilman aineellista ainetta.

        Tunge haisevat henkesi ja uskontosi uskontopalstoille äläkä häiriköi sääntöjen vastaisesti palstoille väärillä aiheilla.

      • OletTrolli kirjoitti:

        Kuule nyt, törkypuhelija, häpeä vähän kielenkäyttöäsi, joka ei sovi foorumeihin, jumalista ja hengistä puhuminen on filosofiassa täysin sallittua ja pakollistakin, jos kerran sielusta halutaan puhua ja se määritellään hengeksi.

        Mihin logiikkasi on kadonnut?

      • Olli.S kirjoitti:

        Joku tutkija on juuri huomannut, että jos fysiikan nykyinen käsitys olisi oikea, kuolematonta sielua ei voisi olla. Fysiikka ei vielä tunne henkimaailman ainetta, joka on toisenlaista, hienompaa ainetta. Eivät näkymättömät henget ja enkelit mitään aineettomia olentoja ole, vaan heillä on henkiaineen ruumis, eivät he ole kehottomia, ruumiittomia. Ei voi olla ajatuksia ilman aivoja, tunteita ilman sydäntä tms. eikä liikettä ilman vartaloa.

        Oletko ajatellut mahdollisuutta että sielua ei olisikaan ja että tietoisuus on aivojen monimutkaisista yhteyksistä aiheutuva emergentti ominaisuus?

      • Oudoksuva kirjoitti:

        Oletko ajatellut mahdollisuutta että sielua ei olisikaan ja että tietoisuus on aivojen monimutkaisista yhteyksistä aiheutuva emergentti ominaisuus?

        Nuinhän se onkin, psyyken maallinen puoli on sellainen. Sitten kutenkin on tämä henkimaailman puoli, joka voidaan myöntää tai kieltää maailmankatsonuksen mukaan. Jos on kuolematon sielu niin on, jos ei ole niin ei ole.

        Eli siis et ole ajatellut mahdollisuutta että henkimaailma on ihmisten keksimää koska se ei vaikuta mitenkään mitattavalla tavalla ihmisten maailmaan?

      • Oudoksuva kirjoitti:

        Eli siis et ole ajatellut mahdollisuutta että henkimaailma on ihmisten keksimää koska se ei vaikuta mitenkään mitattavalla tavalla ihmisten maailmaan?

        Onhan se loogisesti mahdollista, ja ateistien yksi teoria, mutta minä en usko niin.

      • uskonnoterikseen
        Olli.S kirjoitti:

        Onhan se loogisesti mahdollista, ja ateistien yksi teoria, mutta minä en usko niin.

        Eihän se ole vain "mahdollista" tai "teoria" vaan asioiden tila nyt koska muuta eli henkien olemassaoloa ei ole osoitettu todelliseksi.

      • uskonnoterikseen kirjoitti:

        Eihän se ole vain "mahdollista" tai "teoria" vaan asioiden tila nyt koska muuta eli henkien olemassaoloa ei ole osoitettu todelliseksi.

        Oothan sä nyt hölmö jos ajattelet että vain se on totta mitä tiedetään. Onhan sitä paljon asioita, joita ei vielä tiedetä.

      • spagettihirviö
        Olli.S kirjoitti:

        Oothan sä nyt hölmö jos ajattelet että vain se on totta mitä tiedetään. Onhan sitä paljon asioita, joita ei vielä tiedetä.

        Joo, kuten vaikka lentävät yksisarviset.

      • kjkhkhkjhj
        Olli.S kirjoitti:

        Oothan sä nyt hölmö jos ajattelet että vain se on totta mitä tiedetään. Onhan sitä paljon asioita, joita ei vielä tiedetä.

        Mutta kuka hölmö rakentaa maailmankuvansa sen varaan, mitä ei tiedetä?

      • makaroonimonsteri
        kjkhkhkjhj kirjoitti:

        Mutta kuka hölmö rakentaa maailmankuvansa sen varaan, mitä ei tiedetä?

        Hmm, no miten olisi vaikka uskovainen?

      • kjkhkhkjhj kirjoitti:

        Mutta kuka hölmö rakentaa maailmankuvansa sen varaan, mitä ei tiedetä?

        Ei voi mitään, tiede ei riitä maailmankuvaan eikä maailmankatsomukseen. Uskon kautta voi henkilökohtaisesti saada ainakin uskon asioihin, jotka sitten auttavat rakentamaan maailmankuvaa niissä asioissa, joissa tiede ei riitä. Jopa tiedemies joutuu tekemään niin, juuri koska tiede ei riitä.

      • Lopetatrollaus

        Sekoitat taas käsitteitä. Uskonnollinen usko johonkin on uskomista vailla todisteita. Tieteellistä menetelmää käyttävä tiedemies on luonnostaan skeptikko koska se myös kuuluu tieteen työkaluihin, joten hän ei ensin usko ja sitten ryhdy etsimään todisteita uskomukselleen. Voi pitää jotakin mahdollisena, mutta se on eri asia kuin usko.

      • Olli.S kirjoitti:

        Oothan sä nyt hölmö jos ajattelet että vain se on totta mitä tiedetään. Onhan sitä paljon asioita, joita ei vielä tiedetä.

        Tarkemmin sanoen, kaikkea *pitää* tutkia jotta saadaan lisää tietoa maailmasta. Mutta asioita joita ei vielä tiedetä ei ole mitään syytä ottaa huomioon laskuissa.

        Sanotaan vaikka että uskon että Jupiterin kuiden kanssa kiertää tätä planeettaa pieni posliininen teekannu kukkakuvioin ja uskon että se vaikuttaa koko aurinkokuntaan.

        Koska tälläistä vaikutusta ei ole ikinä löydetty, tarvitsisiko esimerkiksi painovoiman kaavoihin lisätä teekannukerroin vaikka tällä hetkellä todisteet näyttävät ettei ole mitään huomattavaa vaikutusta verrattuna jo olemassaolevaan tietoon?

    • 8765

      Eipä nuo "uudet" ole edes teorioita, ainakaan tieteellisessä mielessä. Aivottomasta älämölöstä ja käsienheiluttelusta on piiiiitkä matka teoriaan.

      • MrNewTime

        Laajeneva avaruus on hatusta tempaistu alaston jumala.

        MrNewTime

      • fiigsrradd
        MrNewTime kirjoitti:

        Laajeneva avaruus on hatusta tempaistu alaston jumala.

        MrNewTime

        Mistäs sinä tempaisit sen osp?
        Kukaan ei voi nähdä hiukkasia jotka sinä löysit. niitä ei voi tutkia kun mikään ei niitä havaitse.
        Mikään teoria ei niitä tarvitse.
        osp on siis täysin hatusta tempaistu jukan hulluus

      • Äly_hoi
        MrNewTime kirjoitti:

        Laajeneva avaruus on hatusta tempaistu alaston jumala.

        MrNewTime

        Ne ziljoonat laajentuvat tihentymätontut ja pilkkopimeän valon aaltojen vahtopäillä ratsastavat fotonikeijut vaan jaksavat tonttuilla. Puhdasta yksinkertaisen ihmisen mielikuvituksesta temmattua ikihölöpötystä vailla minkäänlaista järjen häivää.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe