Ikävä Totuus on, että Herrat Jumalat ja Jeesukset ovat MURHAAJIA, jotka Itse tekevät sen työn ja nakittavat, langettavat siitä syyt ja seuraukset toisten niskaan! Varautukaa todellakin, että näin tulevat Herrat Jumalat ja Jeesukset hallitsemaan Maailmaa tulevaisuudessakin.
Ja ihan vaan sen takia, että Heistä on jouduttu alkamaan kertomaan kaikille kansoille, ihmisille. Tolla lailla yrittävät tukkia turpamme, mutta EIVÄT onnistu. Sillä UHRI-veret (=me ihmiset) ovat jo niin kalliiksi tulleet ja Ikuisissa muistoissamme, SIITÄ pidän huolen. Kaikkien kohtalot kerrotaan.
Jumalamme ja Jeesuksetkin ovat alkaneet kääntyä Antikristus-Valtiaiksi!
Ja ihan vaan sen takia, että Heistä on jouduttu alkamaan kertomaan kaikille kansoille, ihmisille. Tolla lailla yrittävät tukkia turpamme, mutta EIVÄT onnistu. Sillä UHRI-veret (=me ihmiset) ovat jo niin kalliiksi tulleet ja Ikuisissa muistoissamme, SIITÄ pidän huolen. Kaikkien kohtalot kerrotaan.
Jumalamme ja Jeesuksetkin ovat alkaneet kääntyä Antikristus-Valtiaiksi!
Vastaukset 10
Vanhimmat
En nyt oikein ymmärtänyt jumalat ja jeesukset,koska on vain yksi Jumala ja yksiJeesus?!
Jumala ei ole murhaaja, koska hän ei tapa ilman oikeutta siihen. Elämän antajana Jumalalla on myös oikeus se päättää ja jakaa kuolemantuomioita.
Jumalia on monta, ainakin n. 10 kpl, sama kaikilla muilla ns. nimikko-Valtiailla. EIKÄ yhdelläkään ole Oikeutta tai edes mahdollisuutta jakaa kuolemantuomioita tai muitakaan Tuomioita yhtään ihmisille eikä muillekaan, kuin Itselleen ja Toisilleen VAAN!
Ja Herrat ovat jo tappaneet, anteeksi murhanneet vuosituhansien aikana (kuten nytkin taas, lähi-idän uhrit yms.) ihmisiä, suyyttömiä, JA IHAN ILMAN OIKEUTTA! PISTE!
On aivan kuten raamattuun on kirjoitettu: PAHAT JUMALAT MENEVÄT PAHUUDESSA YHÄ PITEMMÄLLE. Ja on myös tiede löytänyt lainalaisuuden: VALTA TURMELEE JA TÄYDELLINEN VALTA TURMELEE TÄYSIN.
Tuo minkä kirjoitit on täysin totta. Sen osoittaa historia ja tulevaisuuden profetiat, että jos tällä maailmalla ylipäänsä on jumalaa niin tämän maailman jumala on hyvin paha.
Mitä siis tehdä? Vähä vähältä jumala on saattanut jokaisen valtakunnan pahojen petojen valtaan. Ensi tuolla sitten täällä. Pala palalta ovat hyvät ihmisjohtoiset kaupungit ja valtakunnat tuhottu.
Raamatussa sanotaan myös: LOPUNAJAN JUMALAT OVAT TOTTELEMATTOMIA, PAHANILKISIÄ, KAIKEN HYVÄN VIHOLLISIA, KYKENEMÄTTÖMIÄ SOPIMUKSIIN JNE.
Kun luet raamattua kehotan sinua muuntamaan jokaisen Jeesus sanan esim. sanaksi Puppugeneraattori ja jokainen Jumala sanan esim. sanaksi ROTTA. Näin saat vähän iloa elämääsi ja nautit enemmän raamatun lukemisesta.
Loistavaa,+että+olet+myös+valveutunut,+herännyt+tosiasioihin,+että+Jumalat+yms.+ovat+ERITTÄIN+pahoja.+Ja+just+pitää+1000%:sesti+paikkansa,+että+LOPUN+AJAN+JUMALAT+ovat+tottelemattomia,+pahailkisiä,+kaiken+hyvän+vihollisia+ja+KYKENEMÄTTÄMIÄ+SOPIMUKSIIN.
Olejn+julkaisemassa+kohta+puoliin+kirja,+jossa+kerron+myös+paljon+ikäviä+tosiasioita,+mutta+suomalaisille+siellä+ei+välttämättä+ole+plajonkaan+mitään+uutta,+kaikki+on+ollut+myös+aika+lailla+täällä+netissä.+Koostin+sen+vaan+jännäriksi,+jossa+on+vain+hitusen+fiktiota,+muuten+raakaa+faktaa.
Kerrohan+hyvä+vastaaja+lisää,+mitä+kaikkea+tiedät+Jumalista,+kiltti,+niin+autat+ja+pelastat+meitä+ihmisiä+ja+tätä+ihanaa+Maapalloa!
Myös Jumalia itseään koskee Karman laki. Kun Jahve saarnasi 2000 vuotta lihan syömistä ja mässäämistä sekä täyttä vapautta niin profeetta Hesekielin kirjan mukaan kaksi Israelin ruhtinasta (Jahve?) laitetaan temppeliin eräänlaiseen VANKEUTEEN ja säännöstellylle ravinnolle. Ehkä 1000 tai 2000 vuodeksi.
Koska on olemassa Korkein Jumala, jonka hallussa Karman laki on niin tuo laki ulottuu ehkä aikanaan koskemaan myös häntä matalampia Jumalia. Apostoli Paavali sanoo Korinttilaisille: TE TULETTE TUOMITSEMAAN ENKELEITÄKIN.
Mitään muuta ei jätetä alistamatta Karman laille paitsi Korkein Jumala itse.
Ne vapaudet ja ohjeet joita jumalat antavat kääntyvät jossain vaiheessa heitä itseään vastaan.
Kaikki+olennot+ovat+kehityksen+alaisia,+siis+kaikki,+niin+fyysisessä-,+henki-+kuin+Hengenkin+maailmoissa+elävät+olennot.+Kukaan+persoona+missään+ei+ole+täydellinen.+Joka+hetki+päivittyvä+tietoisuuskenttä+eli+Suuri+Henki+(ei+ole+persoona)+on+täydellinen+nyt-hetkessä,+koska+se+imuroi+itseensä+viimeisimmät+kokonaisuutta+palvelevat+kultahippuset+kaikkialla+olevien+persoonallisuuksien+oivalluksista.
Jahve+oli+ja+on+negatiivisuuteen+suuntautunut,+mutta+silti+hänet+valittiin+ihmiskunnan+johtajaksi+12000-vuotis+kaudelle.+Negatiivisuus+on+paras+kouluttaja.+Se+tiedetään+kaikkeuksissa.+Koulutustarve+oli+todellinen+kaikille+Luomakunnan+luojille.+Puhdasta+positiivisuutta+-+hyvyyttä+-+edustavat+luoja-persoonat+eivät+hallinneet+negatiivisuutta.+Luomakunta+oli+tuhoutumassa,+koska+hallitsematon+negatiivisuus+-+pahuus+-+riehui+Luomakunnan+alimmissa+kerroksissa+leviten+yhä+korkeammalla.+Ihmiskunta+luotiin,+jotta+korkeimmat+luojat+voisivat+laskeutua+alas+opiskelemaan+negatiivisuuden+saloja,+ja+saisivat+sen+hallintaan+ja+jopa+osaisivat+käyttää+sitä+hyväkseen+eri+tilanteissa.
Kuka+on+korkein+persoona+Luomakunnassa?+Se+on+hän,+joka+hallitsee+energian.+Koska+koko+Luomakunta+perustuu+energiaan,+niin+energioista+vastaava+mestari+on+kaikkivaltias+Luomakunnassa.+Tämä+sielu,+joka+on+kaikkivaltias,+on+esiintynyt+monissa+eri+kehoissa+maapallolla.+Intian+Vedoissa+hän+esiintyy+monena+persoonana+mm.+Krihnana.+Hän+oli+myös+Buddha.+Samoin+hän+roikkui+illuminatien+ripustamana+ristillä+Jeshuan+nimellä.+Jeesus+nimeä+käytettiin+Jahven+ja+illuminatien+(=lisko-juutalaisten)+perustamassa+Kristin-uskon+Uuden+Testamentin+osassa.+Jeesus+on+siis+kuvitteellinen+olento.+Eivät+saaneet+käyttää+Jeshuan+nimeä,+koska+Jeshuan+opetukset+käännettiin+ylösalaisin+Uuteen+Testamenttiin.+Harhautus+on+ollut+huipussaan+viimeiset+2000+vuotta.+Ääri-pahat+liskot+perustivat+Islamin+valloitussotansa+työkaluksi.
Tämän+päivän+tilanne.+Jahve+syrjäytettiin+25+vuotta+sitten+ja+hänet+tuomitaan+myöhemmin.+Tuomari+on+vielä+maapallolla+ihmisenä+ja+vieläpä+Suomessa.+Jahven+puoliso,+maapallon+sielu+Gaia,+on+myös+vangittu.+Hän+antoi+illuminatien+raiskata+-+saastuttaa+-+maan,+ilman+ja+vedet.+Ihmiskuntaa+on+johtanut+kolmikko;+Jahve+++Gaia+++lisko-juutalaiset+eli+illuminati.+Tämä+on+niin+monta+kertaa+teille+sanottu,+mutta+vielä+kerran;+Jahve+meni+paniikkiin+heti+hallintokautensa+alussa+12000+vuotta+sitten,+koska+hänkään+ei+hallinnut+negatiivisuutta.+Hän+pyysi+apuun+maan+ulkopuoliset+puhtaasti+pimeyttä+edustavat+liskot.+Sopimus+syntyi+heidän+välilleen.+Sopimukseen+kuului,+että+osa+liskoista+tulisi+ihmiskehoihin+ja+sitäkautta+ihmisinä+hallitsemaan+ihmisiä.+Jahve+antoi+liskojen+tulla+omaisuuskansansa+juutalaisten+kautta+ihmiskehoihin.+Näin+liskoilla+on+juutalainen+sukupuu,+vaikka+he+eivät+ole+juutalaista+alkurotua,+vaan+vale-juutalaisia.+Heitä+on+se+alle+1%+juutalaisista.+Esim.+Rockefellerit,+Rothschildit+ja+George+Soros+ovat+näitä+liskoja.+Jahven+ja+Gaian+suosiolla+he+ja+heidän+liittolaisensa+ovat+päässeet+maailmanvaltaan.+Ihmiskunnan+johtajiksi+liskojen+piti+tulla+2013+lähtien+UusiMaailmanJärjestys-ohjelmallaan.
Virallisesti+"luoja-jumalien"+ja+"enkeleiden"+koulutus+päättyi+joulukuussa+2012.+Todellisuudessa+se+päättyi+silloin+kun+Jahve+-+projektin+vetäjä+-+syrjäytettiin+1990-luvun+alussa.+Liskot+olettivat,+että+kenttä+on+nyt+vapaa+heille+astua+lopullisesti+esiin.+Esim.+EU+ja+sen+laajentuminen+on+heidän+ohjelmaansa+kuuluva.+Kuitenkin+tuli+kapuloita+rattaisiin,+koska+ilmeni,+että+Luomakunnan+korkein+olento+onkin+fyysisessä+kehossa+maapallolla+ja+että+hän+sanoo++EI++illuminateille;+koska+korkein+valta+on+hänellä+eikä+heillä.+Siispä+valta+ei+ole+vaihtunut+Jahvelta+illuminateille,+vaan+sen+otti+kaksi+Suomessa+asuvaa+Jumaluuden+Ylintä+Persoonallisuutta.+Toinen+on+juuri+tuo+energioista+vastaava+mestari;+Jeshua,+Buddha,+Krihna+......jne.
Mestarit+on+nyt+kurssinsa+käyneet+ja+heillä+on+positiivisuuden+lisäksi+alati+päivittyvä+negatiivisuus+täydellisesti+hallinnassa+ja+jopa+hyötykäytössä.+Hyötykäytössä,+miten?+Ihmiset,+teidän+sielunne+jalostuneisuus+ja+sen+laajentuneisuus+mitataan+nyt.+Sen+mukaan+teidät+jaetaan+uusille+asuinsijoille.+On+monia+tapoja+mitata+sitä,+mutta+viimeisin+ja+erinomaiseksi+työkaluksi+on+osoittautunut+illuminatien+mamutus;+afrikkalaisten+ja+arabien+rahtaaminen+Eurooppaan+ja+Suomeen.+Se+on+ehdottamasti+pimeyden+ohjelma.+Jos+sielunne+on+jalostunut+ja+kokemusperäisesti+laaja,+niin+teidän+erottamiskykynne+on+niin+kehittynyt,+että+te+näette+sen+pahuuden+ja+elämän+lakien+vastaisuuden,+joka+tämän+mamutuksen+ja+matutuksen+taakse+sisältyy.+Jos+ette+näe,+niin+te+sanotte++KYLLÄ++mamu-/matutukselle+ja+kotouttamiselle.+KYLLÄ+-sanan+jälkeen+teidän+tulevaisuutenne+on+erilainen+kuin+toivoisitte.
Ei Krihna vaan Krishna.
Rakkaat vastaajat: mistä olette saaneet Tietonne? Henkimaailmako vuotaa ne vai Valtiaat? Kerro, kiltti täyspakkaus, KUINKA päästään eroon Noista Jahveista (Heitä on Monta saman nimistä ja samalla statuksella olevaa nimikko-Valtiasta, eli Jahvea, Jehovaa, ym., Jeesusta ja Mariaa. Varmaan sama tilanne islamin uskon Valtiaissa (olen ainakin nähnyt jo monta vale-Allahia, jonka jälkeen esiin tuleekin se Isoin Pää-Allah käskemään, näin myös PääJumalilla).
Kuinka Noista Vaaleista Jahveista/Jehovista ja Niistä Mustista/tummista Saatanan tahtoisista PääJumalista päästään eroon? Hyväkskäyttävät ja murhauttavat muuten liikaa tätä kansakuntaa ja maailmaa, ihan oikeasti! Ovat pervoja ja himoilleen/haluilleen persot, jotka haluavat tyydyttää ihan kaikenlaiset halunsa, ja VÄÄRIN!
Minulle normaalia on olla yhteydessä Itsen-linjani kanssa. Nimi-kuuluisan sieluketjuni viimeisimpänä olen sallinut valaistumiseni. Olen tänä päivänä "ja" -tilassa. Olen sekä ihminen että Mestari. Korkeimman Itseni eli Mestarin viisaus on päivä päivältä yhä enemmän käytössäni.
2006 --> 2012 keskustelut ja palaverit Atlantiksen aikaisten tuttujen kanssa laajensi näköalojani ja toi takaisin muistiani merkittävästi. Tiedän kuka olen alkuperältäni ja mikä on roolini maapallolla ja koko Luomakunnassa. Viimeiset vuoden ydinolemukseni on ollut väylä tietoisuuteen ja mestaruuteen.
Tätä negatiivisten riehumista ei hoideta ihmismäisellä tavalla. Jätä se minulle ja organisaatiolleni (arkkienkeleistä alaspäin). Puhdistus tulee varmasti.
Neuvoni on; päästä irti, vapauta itsesi; 1) anna anteeksi ongelmille, joihin olet tarrautunut, 2) anna anteeksi itsellesi, että olet ottanut ne kannettavaksesi, ja 3) pyydä keholtasi anteeksi, että näin on päässyt tapahtumaan, koska ennenpitkää kehosi reagoi ongelmiin sairautena.
Kun pyysit, niin kerroin miten päästä eroon pimeyden valtiaista.