V. 2025 kunnalisveroprosentti on Lapualla 23,5

Tämäkin on vain varovainen arvio, mutta veroprosentti tulee olemaan Etelä-Pohjanmaan kunnista korkein.
2132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vedetäämpäs tuohon vielä uuden lain myötä turhaksi investoinniksi jäävät viemärit joka notkoon peräkyliä myöten. Saattaa pompsahtaa lisää lähivuosina.

Äänestä
  • Mittavat kouluinvestoinnit näyttelevät pääroolia Lapuan ensi vuoden talousarviossa sekä vuosien 2019 ja 2020 taloussuunnitelmaesityksissä. Nettoinvestoinnit ensi vuodelle ovat 13,6 miljoonaa euroa. Suunnitelmavuoden 2019 osalta kaupungin nettoinvestoinnit ovat 15,5 miljoonaa euroa ja vuoden 2020 osalta 16,6 miljoonaa euroa.

    – Valitettavasti joudumme esittämään valtuustolle alijäämäistä budjettia. Investoinnit vaikuttavat siihen suurelta osin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lasse Rajala toteaa.

    Yksi merkittävä tekijä alijäämäisessä budjetissa on hänen mukaansa lukiosaneerauksen ennakoitua korkeampi hinta, joka yllätti lopullisessa laajuudessaan myös kaupunginvaltuuston.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lisää_veroja kirjoitti:

Tämäkin on vain varovainen arvio, mutta veroprosentti tulee olemaan Etelä-Pohjanmaan kunnista korkein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu