Työperäinen maahanmuutto hyvästä vai?

Sen nojalla että täällä tarvitaan "jotain" työvoimaa niin ei pitäisi sokeasti mantrata ja tukea sitä
että tänne ehdottomasti voi tulla työn perässä. Ok jos oikeasti on työtä tarjolla mutta meillä
on enimmäkseen pulaa työvoimasta korkeasti koulutuilla aloilla, erikoisemmissa ammateissa joissa osassa jo kysytään vähän ns kutsumustakin että pelkällä koulupohjalla harvan valinta kuten ohjelmoijankin työ.

Se missä meillä on vähiten yleisestikin tarve ulkolaiselle työvoimalle on alhaisen
koulutus tarpeen työpaikat. Tälläiset työpaikat olisi tärkeitä syntyperäisille suomalaisillekkin mutta maahanmuuttajista tulee tähän lisää hakijoita ja työllistyminen helpoimpiin
ammatteihin vaikeutuu.

Mistähän muuten johtunee hoitoalalla että perus tutkinnon suorittaneita maahanmuttajataustaisia ei näy juuri missään erikoissairaanhoidon puolelle, aina toki kaikkea on kaikessa mutta yleisesti kun tätä voi havaita niin 99% on ihan syntyperäisiä suomalaisia. Kun taas yksityisellä puolella asia kääntyy jopa päinvastoin, työllistetäänkö maahanmuuttajia paikkoihin missä he eivät näy julkisesti eli hoivakodit ja vastaavat. Jos menet vaikka terveysasemalle niin sadasta hoitajasta voi yhdenkäden sormin laskea ulkomaalaistaustaiset hoitajat. Edelleen kun mennään korkeakoulu pohjaiseen hoitoalan koulutuksen saaneisiin niin ulkomaalaistaustaisia ei enää käytännössä ainuttakaan.

Voiko kysyä?
Sikäli erikoista kun on pätevyys niin miksi ulkomaalaistaustainen ei kelpaa kaikkiin
hoitoalan tehtäviin, ei kai tässä katsota vähän sormien läpi että hoivakodissa riittää yksityisellä puolella vähän heikomman osaamisen hoitaja?

Lisää työvoimaa vaikka vakituisia ei juurikaan palkata lisää.
Huom muuten että onkohan tässä jopa 3 jäämässä eläkkeelle meidän työmaalla niin uusia ei tule heidän tilalle! Ei tarvita suomalaisia- eikä liioin ulkomaalaistaustaisia työntekijöitä varsinkaan lisää. Se tarkoittaa lisää työtä jonkin verran mutta asiakkaille taasen
lisää odottamista palveluihin.

Silmät auki kansalaiset, täällä viedään monia hankkeita missä ei taka-ajatuksena ole mikään muu kuin bisnekset, kaikki muu tulee jossain sijoilla 2-10, ensin raha sijoittajalle ja sitten muut asiat.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

silmät.auki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu