Ujoa porukkaa nuo vasurianarkistit, kun taas 612 soihtukulkue esiintyi ihan omilla kasvoillaan ja mikäs on kävellä kaupungilla kun ei ole tehnyt mitään laitonta.
Vasemmistomarssijat oli peittäneet taas kasvonsa !
suvakitlinnaan
29504
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kiintyi huomio juuri siihen asiaan. Soihtukulkue 612 esiintyi ryhdikkäästi ja kuvasi hienosti oikeaa suomalaisten enemmistöä.
Tottakai Agent provocateur toimijat peittävät kasvonsa. Muutenhan kaikki näkisivät että ne ovat kansallissosialistien aktiivijäseniä. Suomalaisten enemmistö, hah. Ruotsalaisia suurin osa, enemmänkin oli tulossa.
https://yle.fi/uutiset/3-9964916
Ai niin kun häpeätte jo itsekin omaa revohkaanne niin keksitte alkaa syyttää että tuohon rupiseen jengiinne on soluttautunut vastapuolen tyyppejä....hahaha...olet katsonut liikaa elokuvia. Kukaan isänmaallinen ei suostuisi vetelään porukkaanne tulemaan edes hyvän asian puolesta.
Isänmaallinen? Nämä kulkueeseen osallistujat olivat enimmäkseen ruotsalaisia, enemmänkin oli tulossa häiriköimään Helsinkiin Suomen 100-vuotis juhlapäivänä.
https://yle.fi/uutiset/3-9964916
Eihän marssijat ruotsalaisia olleet kun he eivät kerran päässeet edes maahan. Kulkueessa marssivat isänmaalliset suomalaiset . Sinivalkoinen ruusukimppu kiitokseksi hienosta kulkueesta ! Teistä sai olla ylpeitä !
Onko kommunistit alkaneet juhlia Suomen menetettyä itsenäisyyttä itsenäisyyspäivänä. Eikö perinteinen Vappu-marssi ole kunniassaan
Iskekää vihervassareilta naama päähän sisään. Niillä ei ole mitään oikeutta elää ja olla olemassa.
Eikait kansallissosialistit omia soluttautujiaan anna piestä. Mene kokeilemaan mitä käy kun alat takomaan näitä naamioituneita oikein kunnolla, ensimmäisenä väliin tulee kansallissosialistit, koska ovat samaa porukkaa. Idiootti.
Onko sinun niin vaikea hyväksyä että tuolta suvakkijengi näyttää ? Ei siellä ketään soluttautujia ollut. Te vaan olette noin surkeita . Siltähän se näytti että veltot pullamössöt löntystelivät kunnon ihmisiä häiritsemässä.
Ovat kansallissosialistien soluttautujia. Niitä oli tulossa Ruotsista enemmänkin, jolloin näitä provokatiivisia näytelmiä olisi ollut huomattavasti enemmän. Ruotsalaisien natsien rannalle jääminen mahtaa ottaa pattiin?
https://yle.fi/uutiset/3-9964916
Sinä nyt ressu yrität itseäsi lohduttaa kun vasurien möykkäkävely oli niin surkea ...mutta kyllä kunnon kulkueisiin löytyy kunnon ihmisiä ihan omasta takaa ja rupiseen vasuripoppooseen ei tuon esityksen jälkeen kehtaa mennä enää kukaan edes naama peitettynä.
Olihan tuo tiedossa, niin on ollut ennenkin. Kunnioitettavat isänmaan puolesta marssijat ja ala-arvoiset vasurilontijat hyvin tuovat esille millaista väkeä noihin porukoihin kuuluu. Ei ole vaikea arvata kummassa jengissä rääkyy ne kouluttamattomat luuserit ja sivistymättömät juntit ja juopot sossulaiset ...niin juuri siinä suvakkien vetelässä isopääjengissä.
Olet idiootti. Nämä naamioituneet provosoijat ovat kansallissosialistien aktiivijäseniä. Siksi ne peittävät kasvonsa jotta heitä ei tunnistettaisi kansallissosialistien omista kuvista. Mene ja kokeile mitä tapahtuu kun yrität ottaa niiltä naamion pois tai vetää kuonoon. Kansallissosialistit juoksevat väliin ja estävät. Näistä pidätetyistä pitäisi poliisin julkistaa kuvat niin voitaisiin oikein isossa mediassa näyttää kansalle ketä ne oikeasti ovat.
Kyseessä on Agent provocateur taktiikka jota kansallissosialistit harjoittelevat omilla leireillään. Poliisi on asiasta tietoinen mutta ei voi julkistaa pidätettyjen kuvia ja tietoja. Kynnys ei ylity, siitä kansallissosialistit osaavat pitää huolen.
Mutta mietitäänpä asiaa. Ketä hyödyttää vasemmiston syyttäminen agressiivisesta käytöksestä? Aivan.
Tehdäänpä niin että jatkossa käydään nykäisemässä naamiot pois ja otetaan niiden mulkkujen ruotsalaiset passit haltuun. Lopettakaa tuo saatanan pelleily tai laitetaan se loppumaan. Tänne ei ruotsalaiset rikolliset tule hillumaan saatana. Vasemmistolaiset ei ole niin tyhmiä että menisivät lietsomaan väkivaltaa kansallissosialistien kulkueisiin. Vasemmistossa tiedetään kenen laariin se sataa. Vasemmistolaiset ovat kirjailijoita ja taiteilijoita, näin ollen huomattavasti älykkäämpiä kuin kansallissosialistit. Mitä kirjallisuutta natsit ovat saaneet aikaan? Juosten kustu Mein Kampf jonka logiikka vetää rimaa hipoen vertoja aku ankalle? GTFO.
Oliko se punatakkinen jättitätikin oikeasti natsi ?
Kyllä aktiivijäsenillä on kuule muuta tekemistä kuin roikkua säälittävissä pupuporukoissa.
Noinko se ottaa takkupoikaa luonnolle, ku poliisi kävi takkuhäiriköt noukkimassa kotoa talteen jo 6.12 aamulla, jotta idioottimaisilta punaviheravsemmistoriehunnoilta vältyttäisiin? :DDD
No jos jotain hyvää pitää tästäkin hakea, niin säästyipä takkupelleiltä kiljukrapula ja liimanhaistelusta tullut päänsärky, ku putkassa ei saanut vetää päihteitä.
Toivottavasti poliisi ottaa tästä perinteen ja laajentaa sen koskemaan muitakin rääkyviä punaviherhörhöjä. Ei haittaa yhtään vaikka myös nämä vähän rauhallisemmat kommunatsien sympatiseeraajat noukittaisiin talteen. YLEn, Hesarin, ISn ja Ilapaskan toimittajissa näyttäis ainakin olevan näitä kommunatsien kätyreitä. Alpakkagate lienee hyvä osoitus siitä.
vain rikollisten tarvitsee peittää kasvonsa?
Minusta maanpetturi ja isänmaanvihollinen on rikollinen.
Valheet, petokset ja rikokset panevat ihmiset peittämään kasvonsa. Harvat ovat ne syytetyt, jotka käräoikeuden salissa istuvat nykyään pää peittämättä tiedotusvälineiden ollessa salissa. Saman ilmiön näkee poliisin julkaisimissa tallenteissa esimerkiksi R-kioskin ryöstäjistä, jolloin ryöstäjillä on rikoksentekohetkellä usein jotain pään peittävää.
Lisään vielä, että myöskään Breivik ei peittänyt oikeudessa kasvojaan, koska ei ole koskaan elämässä tehnyt rikoksia taikka valehdellut. Sosiaalisesti älykkäänä empaattina päättelen asian tilan ainoastaan ihmisten käyttäytymisestä. Kuka tahansa ihminen voi manipuloida objektiivisia todisteita, kuten tiedettä ja dna näytteitä joten pidättäydyn tysin loogisessa päättelyssä ja seuraan ainoastaan ihmisten ele- ja ruumiinkieltä.
Kyllähän Juhantalo kepu linnassa oli ilman naamaria. Suomi ja kansanedustaja, aivan yhtään kansanedustajaa ei ollut oli vain elinkeinoelämän juoksupoikia ja tyttöjä kuten mot maanantaina kertoi.
Tässä ensimmäinen klo 21:41 nimimerkki "TulkinnastaToiseen": Nikkivaras ei näytä tunnistavan ja erottavan psykopaatin toimintatapaa suurimman osan ihmisten toimintatavoista, vaikkapa erilaisten moraalittomien ihmisten kuten vihervasureiden toimintatavoista. Anders Breivik todettiin psykopaatiksi ja sen vuoksi hänet tuomittiin vankeuteen eikä häntä määrätty psykiatriseen hoitoon. Breivikin kaltaiset psykopaatit ovat harvinaisuuksia. Tästäkin klo 22:41 "TulkinnastaToiseen" keksii vääristellyn tulkinnan luultavasti moraalittomuutensa ohjaamana.
Ei Hitleriäkään ole todettu psykopaatiksi ja tosi fiksulta ja empaattiselta hän vaikutti useimpien sivustaseuraajien silmissä! Tarkoitatko, että meidät tulisi epäillä kaikkia ihmisiä potentaalisiksi psykopaateiksi, ja hah, idiootti! Minä ainakin jatkan ihmisten ja tilanteiden tosiasioiden tulkintaa elekielen kautta! Ei YKSIKÄÄN ihminen voi feikata tunneilmaisuaan, siksi olen vakuuttunut myös, että kaikki elokuvat ovat tositapahtumia koska tunneilmaisu on niissä usein tosi intensiivistä. Edellenkiin, objektiiviset todisteet on niin helppo feikata, kuten vasemmiston suurin historiavalhe, eli 6 gadziljoonaa juutalaisen kansanmurha, vaikka Nurnbergin oikeudenkäynnissä yksikään saksalaisupseeri ei peittänyt kasvojaan, joten mielummin uskon ilmiselvää elekieltä syyttömyydestä, kuin vasenviherkommarien valheita ja Nurnbergissa tapahtunutta historian suurinta oikeusmurhaa!!
Suomessa aina on ollut pahinta yhteiskunta- ja demokratiavastaista väkeä kommarit. Nyt tätä kuonaa edustaa punaviheranarkistit. Nämä sairaat mulkerot, jotka ihailevat Pohjois-Koreaa ja sen jumalallista supermulkkua, tissiposki ydinpommi-kimiä.
Veteraanitkin olivat oman aikansa "natseja". Halusivat pitää maan itsellään. Toiveena olisi nyt Helsinki ja koko maa ilman idiootteja eli suvakkeja. Suvakkien toiminta on oikeasti sitä sivistymätöntä, kun antavat petkuttaa itseään.
Mamut itse sielä mölisemässä naamioituneena ja vaatimassa omia etujaan. Niinhän se oli koko Tampere vihaa natseja tilaisuudessakin. Mamut itse oli järjestelemässä koko tilaisuutta.
auliisti esittellen sitä kolmatta silmäänsä, naama kun ei kestä päivävaloa.
Ihana soihtukulkue, oikeen suomalaisten näyttö siitä, miten itsenäisyyspäivänä kuuluu muistaa meidän veteraanejamme ja sankarivainajia. Olen ylpeä teistä kaikista kulkueeseen osallistuneista, toisin kuin näistä linnassa örveltävistä herroista ja rouvista.
Yleensä olen nähnyt julkaisuja jossa terroristit peittävät kasvonsa.