Oli hieno päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Toivottavasti vielä lähetystö siirretään Jerusalemiin. Jumala siunatkoon USA:ta ja Israelia. Toivottavasti Suomikin seuraisi USA:ta. Silloin olisi Suomen ulkopolitiikka kerrankin kohdallaan.
HIENOA DONALD TRUMP
58
1047
Vastaukset
- HYVÄ.Trump
Tässä kohdin kunnioitan Trumpia. Tämä jo vaatii rehellistä suoraselkäisyyttä.
Tietenkin musut tulevat kostamaan asian, hehän ovat mielestään olleet aina oikeutettuja käskyttämään muuta maailmaa ja on heille hirveä pettymys ja loukkaus kun joku ei tanssi heidän pillinsä ja valheidensa mukaan.
Suomesta ei näin rohkeita päättäjiä löydy.
.- ShamuelKohen
Ei heitä tarvi tappaa,eikä kohdella pahoin
- ziionin
fasistiset terroristit tekee niin,
nöyryyttää, alistaa, ryöstää, kiduttaa ja murhaa,
vasta listi gettoon tuhat naista ja lasta,
semmoinenhan se,
on aina ollut oikeistolla, fasisteillla tapana... totuusonvoittaja kirjoitti:
Ronald Trump is number one
Miksi juuri Israelissa konsertoimista pitäisi boikotoida?
Muusikko Nick Cave sivuutti kymmenien taiteilijoiden vetoomukset ja esiintyi Israelissa – miksi juuri Israelissa konsertoimista pitäisi boikotoida, mutta Turkissa tai Venäjällä keikkailu ei häiritse ketään?
Pink Floyd -yhtyeen Roger Waters ja kymmenet muut yrittivät maanitella Nick Cavea perumaan keikkansa Tel Avivissa. Miksi ainoastaan Israelia pitäisi boikotoida? (ei osteta Pink Floyd levyjä)
Boikottikehotuksista huolimatta australialainen muusikko Nick Cave soitti kaksi keikkaa Tel Avivissa niin kuin oli suunnitellutkin.
Ville Similä HS
Julkaistu: 25.11. 15:55
•
SENHÄN TIETÄÄ, mitä syntyy, kun poptähti ilmoittaa esiintyvänsä Israelissa: julkinen riita siitä, onko konsertti oikein.
Tällä kertaa kyseessä oli synkkää taiderockia soittava Nick Cave, joka esiintyi Tel Avivissa viikko sitten kahdessa konsertissa huolimatta siitä, että kymmenet taiteilijat yrittivät kääntää hänen päätään.
Caveen vetosi lokakuun lopussa avoimella kirjeellä joukko taiteilijoita, muiden muassa Pink Floyd -yhtyeen Roger Waters.
”Tässä ei ole kyse sinun musiikistasi, eikä minun, eikä Beethovenin. Tässä ei ole kyse musiikista vaan ihmisoikeuksista”, Waters sanoi.
Ei auttanut, vaikka vaatimukseen yhtyivät muiden muassa tuottajaneroBrian Eno, Sonic Youth -yhtyeen Thurston Moore ja elokuvaohjaajaKen Loach. Myös Aki Kaurismäki kommentoi asiaa.
Cave soitti Tel Avivin kaksi keikkaansa niin kuin oli suunnitellutkin.
”Yksi syy on se, että rakastan Israelia ja israelilaisia. Toinen syy on se, että haluan periaatteesta vastustaa kaikkia, jotka yrittävät sensuroida ja vaientaa muusikoita”, Cave perusteli ennen viime sunnuntain konserttiaan.
BOIKOTTIVAATIMUS liittyy tietenkin Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin.
Mutta miksi juuri Israelissa esiintymistä pitää erikseen perustella? Eikö samalla pitäisi boikotoida myös esimerkiksi Venäjää ja sen Krimin-valtausta? Tai Turkkia ja presidentti Recep Tayyip Erdoğaninpuhdistuksia? Tai yhtä hyvin monia muita maita?
Israel nousee yhä uudestaan esiin, koska ainoastaan Israeliin kohdistuu järjestelmällinen kansainvälinen boikottikampanja.
Boycott, Divestment and Sanction -kampanja (BDS) on runsaassa kymmenessä vuodessa noussut aktiiviseksi ja näkyväksi liikkeeksi, jonka kärkihahmoja on juuri Roger Waters. BDS vaatii Israelin painostamista paitsi popmusiikissa myös muussa liiketoiminnassa, tieteessä ja urheilussa.
Muita näin laajoja boikottiliikkeitä ei tällä haavaa ole. Siksi Venäjälle, Kiinaan tai Turkkiin matkustavia muusikoita vastaan ei nouse samanlaista arvostelua.
ONKO kampanjalla sitten vaikutusta? Se on kiistanalaista.
Israelin hallituksia BDS ei ole heilutellut, ja todennäköisesti sen merkitys Israelin talouteen on melko vähäinen. Ja kuten tuorein tapaus osoittaa, jokaista boikotoivaa Roger Watersia kohti on aina yksi Nick Cave, joka boikottivaatimuksia yhtä näkyvästi vastustaa.
BDS ei siis ole onnistunut saamaan läpi sanomaansa siinä määrin kuin menestyksekäs Etelä-Afrikka-kampanja, jota kannatettiin lähes universaalisti 1980-luvulla.
Muutenkaan BDS:n vaikutusta ei voi verrata Etelä-Afrikan boikottikampanjaan. Etelä-Afrikka oli eristetty poliittisesti ja taloudellisesti, ja Suomessakin poliitikko pääsi takuuvarmasti lööppeihin, vaikka olisi vain käynyt Etelä-Afrikassa.
Mitään vastaavaa BDS ei ole saanut aikaan. Sen sijaan Israel on Suomenkin kauppakumppani ja suosittu lomakohde, joka on osallistunut Euroviisuihin ja urheilukilpailuihin aivan halunsa mukaan.
KAMPANJA on kuitenkin Israelille kiusallinen. Siihen viittaa jo Israelin kampanjalle kohdistama huomio: täysin mitättömän kampanjan voisi vain vaieta kuoliaaksi.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kuitenkin ”julisti sodan” BDS-kampanjaa vastaan vuonna 2015.
- Tel-Aviveikelpaa
JuutalaisMafia saa taas voiton, ja vie meidät lähemmäksi 3-M-sotaa. Arabimaat kuohuavat kalistellen sapeleitaan vastalauseeksi. Kummaa kun Tel-Aviv ei enää kelpaa ?
USA:n juutalaisista äänesti yli 70 % Clintonia. Trumpia eivät kannata, sillä juutalaiset ovat älykästä sakkia.
- Kaikki_
muut maat saa itse päätää, mikä on maan pääkaupunki. Israel käyttäytyy muiden maiden tapaan. Tosiasiallisesti Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Hallinto ja korkeimmat oikeusviranomaiset ovat siellä.
Viimeinen toteamus siitä, että Tel Aviv ei enää kelpaisi, on hämmentävä. Onko tämä tarkoitettu maille, jotka nyt huutavat kurkku suorana, että lähetystöt pitäisi edelleen olla Tel Avivissa? Niistä monellakaan ei ole ollut tähän mennessä diplomaattisuhteita Israelin kanssa. Annan heille ilmaiseksi neuvon: Tunnustakaa Israel ja perustakaa lähetystö Tel Aviviin. - muitaMaitaEiOle
luotu ja ylläpidetty terrorilla...
- Katsotaanpa_tosiasioita
Kaikki_ kirjoitti:
muut maat saa itse päätää, mikä on maan pääkaupunki. Israel käyttäytyy muiden maiden tapaan. Tosiasiallisesti Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Hallinto ja korkeimmat oikeusviranomaiset ovat siellä.
Viimeinen toteamus siitä, että Tel Aviv ei enää kelpaisi, on hämmentävä. Onko tämä tarkoitettu maille, jotka nyt huutavat kurkku suorana, että lähetystöt pitäisi edelleen olla Tel Avivissa? Niistä monellakaan ei ole ollut tähän mennessä diplomaattisuhteita Israelin kanssa. Annan heille ilmaiseksi neuvon: Tunnustakaa Israel ja perustakaa lähetystö Tel Aviviin."muut maat saa itse päätää, mikä on maan pääkaupunki."
Ilman muuta valtiot voivat päättää itse mikä niiden pääkaupunki on.
"Israel käyttäytyy muiden maiden tapaan."
Nyt menee hatelikkoon, ja pahasti.
Minkään maan halukkuutta perustaa pääkaupunkinsa toisten maille, ei katsota suopeasti, eivätkä vastuulliset maat missään tapauksessa käyttäydy noin.
Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on vuodesta 1967 ottanut lukuisia kertoja sen kannan, että Israel on Itä-Jerusalemissa ja Länsirannalla miehittäjävaltio, siis vieraalla maalla.
Viimeksi tälläinen päätös annettiin vuonna 2016 (päätöslauselma 2334).
"Päätöslauselman tekstissä vaaditaan Israelia "lopettamaan välittömästi ja kokonaan kaiken siirtokuntatoiminnan miehitetyillä palestiinalaisalueilla, mukaan luettuna Itä-Jerusalemissa". Israelin siirtokunnilla ei ole päätöslauselman mukaan "mitään laillista oikeutta" ja ne "rikkovat kansainvälistä lakia"."
https://yle.fi/uutiset/3-9372412
"Tosiasiallisesti Jerusalem on Israelin pääkaupunki."
Kansainvälisen oikeuden mukaan koko Jerusalem ei ole Israelin pääkaupunki, mikä ilmenee tuossa YK:n turvaneuvoston päätöksessä. Ei miehittäjä valtio
Kuwaitilainen lehtimies tyrmistytti yleisöään myöntämällä, ettei Israel ole miehittäjävaltio
Israelin ja maltillisempien arabivaltioiden välisten suhteiden hiljalleen lämmetessä johtava kuwaitilainen toimittaja herätti tässä kuussa julkista tyrmistystä, kun hän uskaltautui puhumaan totuutta juutalaisvaltiosta.
Kirjailija Abdullah Al-Hadlaq osallistui Kuwaitin Alrai-TV: n paneelikeskusteluun, jossa hän ei ainoastaan hylännyt ajatusta Israelista ”miehitysvaltiona”, vaan meni niin pitkälle, että hyväksyi juutalaisten paluun muinaiseen kotimaahansa laillisena.
Hän jatkoi kehuen edistyksellistä juutalaista valtiota, joka saattaa häpeään suurimman osan naapuri arabivaltioista.
Lähi-idän media-tutkimuslaitoksen (MEMRI) käännös Al-Hadlaq sanoista:
"Kun Israelin valtio perustettiin vuonna 1948, ei ollut olemassa valtiota nimeltä " Palestiina ". "Pidätpä siitä tai et, Israel on itsenäinen suvereeni valtio, joka on olemassa ja sillä on paikka Yhdistyneissä kansakunnissa, ja useimmat rauhaa rakastavat ja demokraattiset valtiot tunnustavat sen. Ne valtiot, jotka eivät tunnusta sitä, ovat valtioita, joissa vallitsee tyrannia ja sortaminen.
"Esimerkiksi Pohjois-Korea ei tunnusta Israelia, mutta se ei mitenkään vähennä Israelia tai sen olemassaoloa, pidämmekö siitä vai emme. Israelin valtiolla on tieteellisiä keskuksia ja korkeakouluja, jollaisia jopa vanhimmilla ja voimakkaimmilla arabimailla ei ole. Israel on valtio eikä terrori-organisaatio.
"Siellä ei ole miehitystä, siellä on ihmisiä, jotka palaavat heille luvattuun maahan. Oletko tietoinen siitä, että israelilaisten historia on muinaista ja peräisin ajalta ennen islamia? Meidän muslimien on tunnustettava, että israelilaisilla on oikeus kyseiseen maahan, ja etteivät he ole ryöstäneet sitä.
HIENOA!!!
https://goo.gl/eTVMif- Johanvitsinmurjaisit
Kaikki_ kirjoitti:
muut maat saa itse päätää, mikä on maan pääkaupunki. Israel käyttäytyy muiden maiden tapaan. Tosiasiallisesti Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Hallinto ja korkeimmat oikeusviranomaiset ovat siellä.
Viimeinen toteamus siitä, että Tel Aviv ei enää kelpaisi, on hämmentävä. Onko tämä tarkoitettu maille, jotka nyt huutavat kurkku suorana, että lähetystöt pitäisi edelleen olla Tel Avivissa? Niistä monellakaan ei ole ollut tähän mennessä diplomaattisuhteita Israelin kanssa. Annan heille ilmaiseksi neuvon: Tunnustakaa Israel ja perustakaa lähetystö Tel Aviviin."Muut maat saa päättää missä on maan pääkaupunki". No ei todellakaan voi! Varsinkaan jos se ei ole edes omaa maata.
- Mistäapua
Onhan sodalle löytymässä aloittajia, niinhän se aina menee. Palestiinalaisia ei puolusta yksikään valtio. KUka tulee Suomen avuksi, jos NATO-Jenkki ottaa sen omakseen ?
- Abraham.Lincoln
Hienoa Donald Trump! Respect!
- hienoako
Mitä hienoa? Kakara presidenttinä USA:ssa tällä kertaa. Ei mitään käytöstapoja, suoltaa suustaan sammakoita, erottaa henkilökuntaansa milloin mistäkin syystä, kähmii tai on kähminyt naisia JNE....... Suoraan sanoen typerys.
Kommentoidessaan Yhdysvaltain presidentin Trumpin päätöstä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi pääministeri Sipilä kertoi 7.12.2017 Suomen kannattavan yhdessä toisten EU-valtioiden kanssa kahden valtion mallia eli Palestiinan valtion muodostamista jakamalla Israelin valtio kahtia. Me allekirjoittaneet Suomen kansalaiset vastustamme tätä politiikkaa ja tahdomme, että Suomi irrottautuu jakamishankkeesta, jonka tarkoituksena on Israelin tuhoaminen.
Paljon töitä on tehty näiden kysymysten parissa noin sadan vuoden ajan, ja jos erillinen palestiina-laisvaltio todella olisi ratkaisu rauhan saavuttamiseksi alueella, niin se olisi toteutunut jo kauan aikaa sitten. Vuosina 1948-1967 Gaza, Itä-Jerusalem, Golan ja Länsiranta olivat arabien hallin-nassa ja Palestiinan valtio olisi siten ollut helposti perustettavissa ja rauha saavutettavissa, jos se olisi ollut noiden alueiden hallussapidosta kiinni. YK ehdotti Palestiinan valtiota 29.11.1947 anta-massaan lausunnossa, jonka mukaan arabit olisivat saaneet myös suuria alueita Pohjois-Israelista, Nasaretin ja koko Jerusalemin. Arabimaat torjuivat ehdotuksen, koska niiden tarkoitus ei ole Pales-tiinan valtion synnyttäminen, vaan Israelin tuhoaminen kokonaan ja lopullisesti.
Vuoden 1947 jakoehdotuksen hyväksymisen sijaan arabimaat hyökkäsivät Israeliin v. 1948. Omat johtajat kehottivat paikallisia arabeja muuttamaan pois sodan alta, jonka jälkeen he voisivat palata. Kun Israel voittikin Itsenäistymissodan (1948-49), palaaminen ei onnistunut. Näin pakolaisongel-ma syntyi arabimaiden oman toiminnan seurauksena, siksi että ne eivät halua taipua mihinkään ratkaisuun. Jos arabimailla olisi tahtoa, palestiinalaiset olisi ajat sitten asutettu niiden alueille ̶ vastaavasti kuin arabimaista pois ajetut 850.000 juutalaispakolaista asutettiin Israeliin vuodesta 1948 lähtien. Palestiinalaisten asuttamista varten on jo olemassa palestiinalaisvaltio, Jordania, jonka britit erottivat aikoinaan juutalaisille luvatusta mandaattialueesta. Suurelta osalta siellä asuvia pales-tiinalaisia vietiin pois maan kansalaisuus v. 1988. Ainoa Lähi-idän maa, jossa palestiinalaisille myönnetään kansalaisuus ja jossa heidän asioistaan huolehditaan hyvin, on Israel.
Kaikki sotansa Israelia vastaan hävinneissä arabimaissa on ymmärretty, että ne eivät pääse päämää-räänsä Israelin tuhoamiseen tavanomaisen sodan avulla. Sen sijaan on alettu lämmittää uudelleen ajatusta Palestiinan valtiosta: Israelin pilkkominen sitä varten tekisi Israelin alueesta niin pienen, että sen puolustaminen olisi käytännössä mahdotonta. Palestiinalaisvaltion muodostaman välietapin kautta arabimaat pääsisivät sitten toteuttamaan varsinaisen tavoitteensa, Israelin tuhoamisen. Useat arabien edustajat ovat tämän tavoitteensa ja toimintasuunnitelmansa tuoneet suoraan julki. Esimer-kiksi PA:n Libanonin lähettiläs Abbas Zaki ilmoitti NBN-TV:ssä 9.4.2008:
”We Act According to a Phased Plan. Once We Get Jerusalem, We Will Move On to Drive Israelis Out of All Palestine.” (Toimimme vaihe vaiheelta etenevän suunnitelman mukaisesti. Kun saamme Jerusalemin, jatkamme ajamalla israelilaiset kokonaan pois Palestiinasta.)
Länsimaat ovat niin sinisilmäisiä, että kuvittelevat kahden valtion mallin tuovan alueelle rauhan, kun todellisuudessa on tulossa lopullinen sota Israelin hävittämiseksi ‒ mahdollisesti lyhyehkön näennäisrauhan jälkeen. Se sota ei tule jäämään vain Lähi-idän riesaksi, vaan Venäjän, USA:n ja useiden arabivaltojen sotilaallinen läsnäolo viereisessä maassa Syyriassa takaa konfliktin laajen-tumisen kolmanneksi maailmansodaksi, josta kärsivät kaikki maat ja kansat maailmassa. Siten Suomikin omalta osaltaan ‒ ei suinkaan ole rakentamassa rauhaa ‒ vaan edesauttamassa Lähi-idän ruutitynnyrin räjähtämistä kolmanneksi maailmansodaksi kahden valtion mallia tukiessaan.
Toisin kuin median antama kuva, tosiasioiden selvittäminen auttaa ymmärtämään, että arabit ovat valtaosin vastuussa aggressioista alueella. Heidän terroritekojensa seurauksena 1334 israelilaista on kuollut vuodesta 2000 lähtien, ja he ovat aloittaneet kolme isoa sotaa: Arabimaiden aloitteellisuus Itsenäistymissodassa on selvä, samoin v. 1973 käydyssä Jom Kippur –sodassa. Kuuden päivän sodan (1967) aloittajasta on väitelty; Israel ampui ensimmäiset laukaukset, mutta se joutui tekemään niin puolustautuakseen jatkuvasti yltynyttä arabiterrorismia vastaan, arabijoukkojen ollessa Israelin rajoilla ja arabijohtajien vannoessa sotaa Israelille. Konfliktiin johti Egyptin suorittama Tiranan salmen sulkeminen Israelin laivoilta, millä Israel ajettiin nurkkaan myös taloudellisesti niin, että sille ei jätetty muuta mahdollisuutta kuin sotia. Nykyään myönnetään, että sotaa voidaan käydä muutenkin kuin aseilla, esimerkiksi kybersodalla verkossa. Arabimaiden aggressio Israelia vastaan ennen Kuuden päivän sotaa oli jo sodankäyntiä.
Media tuottaa vääristyneitä mielikuvia kertomalla mm., kuinka Israelin sotilaat ampuivat joitain palestiinalaisia, mutta sitä ei kerrota, mitä nämä tekivät enneToisin kuin median antama kuva, tosiasioiden selvittäminen auttaa ymmärtämään, että arabit ovat valtaosin vastuussa aggressioista alueella. Heidän terroritekojensa seurauksena 1334 israelilaista on kuollut vuodesta 2000 lähtien, ja he ovat aloittaneet kolme isoa sotaa: Arabimaiden aloitteellisuus Itsenäistymissodassa on selvä, samoin v. 1973 käydyssä Jom Kippur –sodassa. Kuuden päivän sodan (1967) aloittajasta on väitelty; Israel ampui ensimmäiset laukaukset, mutta se joutui tekemään niin puolustautuakseen jatkuvasti yltynyttä arabiterrorismia vastaan, arabijoukkojen ollessa Israelin rajoilla ja arabijohtajien vannoessa sotaa Israelille. Konfliktiin johti Egyptin suorittama Tiranan salmen sulkeminen Israelin laivoilta, millä Israel ajettiin nurkkaan myös taloudellisesti niin, että sille ei jätetty muuta mahdollisuutta kuin sotia. Nykyään myönnetään, että sotaa voidaan käydä muutenkin kuin aseilla, esimerkiksi kybersodalla verkossa. Arabimaiden aggressio Israelia vastaan ennen Kuuden päivän sotaa oli jo sodankäyntiä.
Media tuottaa vääristyneitä mielikuvia kertomalla mm., kuinka Israelin sotilaat ampuivat joitain palestiinalaisia, mutta sitä ei kerrota, mitä nämä tekivät ennen kuin heitä ammuttiin. Jos koko tarina esimerkiksi aiotusta terrori-iskusta tuotaisiin julki, mielikuvat muuttuisivat. Israel joutuu välillä käyttämään kovia otteita, koska jos se ei tekisi niin, se olisi jo hävinnyt kartalta. Siviiliuh-reja tulee terroristien piilotellessa naisten ja lasten selän takana. Israelin armeija omaksui 2000-luvun alussa tavan välttää siviiliuhreja lähettämällä aiottujen kohteiden asukkaille tekstiviestejä, joissa varoitetaan iskuista ennalta, jotta he voivat siirtyä muualle; tämä tieto on peräisin ulkopuoli-selta tarkkailijalta. Israelin sotilaat välittävät siis huomattavasti enemmän palestiinalaisista kuin heitä ihmiskilpinä käyttävä Hamas.
Alueen historiaa tuntevalle on selvää, että Israel ei itse tule aloittamaan sotaa. Arabimaat, hävittyään tähänastiset sotansa sitä vastaan, ovat tulleet varovaisemmiksi, eivätkä siksi ryhdy sotatoimiin ilman selkeää muiden maiden tukea, erityisesti kun Israel on ydinasevaltio. Sen vuoksi, mitä enemmän Israelia tuetaan, sitä vähemmän arabimaille jätetään mahdollisuuksia käydä sen kimppuun kahden valtion mallin ja sen kautta lopullisen sodan avulla. Israelin vahvistaminen olisi siten paras rauhan tae; mitä enemmän sille sallitaan väljyyttä omissa asioissaan, sitä vähemmän rohkaistaan arabimaita ryhtymään sotaan Israelia vastaan, ja rauha säilyy maailmassa. Erityisesti pitäisi luopua vaatimasta Israelin jakamista ja hyväksyä Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem on siten askel rauhan suuntaan.
PALASTIINAN VALTIO EI MERKITSISI AIEMMAN TILANTEEN PALAUTTAMISTA
Palestiinalaisilla ei koskaan ole ollut omaa valtiota alueella, toisin kuin juutalaisilla. Valloitettuaan muinaisen Juudean ja tuhottuaan Jerusalemin vuonna 70, roomalaiset nimesivät alueen uudelleen Palestiinaksi juutalaisten entisen ja historian lehdiltä silloin jo kadonneen arkkivihollisen filistea-laisten mukaan, mutta kyse ei ollut Palestiinan valtiosta. Muinaisilla filistealaisilla, jotka olivat indoeurooppalaista merikansaa, ei ole mitään tekemistä nykyisten palestiinalaisten kanssa, ei rodullisesti, ei historiallisesti, eikä millään muullakaan tavalla. Arabimuslimien oman kirjan Koraanin mukaan (suurat 5 ja 10) Jumala on antanut Israelin maan juutalaisille.
PLO:n edesmennyt johtaja Jasser Arafat itse myönsi, että ei ole olemassa ”Palestiinan kansaa”. Palestiinalaisiksi kutsutut ovat arabeja, jotka rodultaan, uskonnoltaan tai kieleltään eivät eroa viereisten maiden arabeista. Palestiinalaisten kansallinen identiteetti syntyi vasta Israelin valtion perustamisen jälkeen poliittisista syistä, kun he lähtivät sieltä 1948, olivat pakolaisleireillä ja sen jälkeen jatkuvien poliittisten kiistojen kohteita.
Vuonna 1948 arabimaiden hyökkäyksen alla pois lähteneitä palestiinalaisia katsotaan olleen noin 700.000. Heistä noin 75 prosenttia oli uusia, vasta vuoden 1882 jälkeen tulleita. Juutalaisten talou-dellinen aktiivisuus loi työpaikkoja, jotka houkuttelivat arabeja muuttamaan alueelle. Vain 25 pro-sentilla palestiinalaisista oli takanaan pidempi asumishistoria alueella, mutta myös juutalaisia oli asunut siellä pitkään, jo antiikin ajoilta. Muuttoliike arabimaista Palestiinaan lisääntyi huomatta-vasti toisen maailmansodan aikana, minkä vuoksi 700.000:ssa on paljon sellaisia, jotka olivat asuneet alueella vain pari vuotta.- hyväkirjoitus
Hyvä raportti todistusaineistoineen
Ohessa erittäin hyvä raportti todistusaineistoineen, joka kannattaa lukea "juurta jaksaen". Koskee palestiinalaishallinnon koulutusjärjestelmää, jota EU edelleen surutta tukee, Suomi mukaan lukien ja sen mukana sinä ja minä veronmaksajina:
Tässä vain pieni katsaus raporttiin:
"Väkivaltaiseen taisteluun yllyttäminen rauhan sijaan
Palestiinalaishallinnon oppikirjoista puuttuu täysin tuki rauhaan pyrkimiselle ja rinnakkaiseloon Israelin kanssa. Päinvastoin koulukirjat yllyttävät väkivaltaiseen taisteluun ja vapautukseen, eikä vain Gazassa ja Länsirannalla vaan myös Israeliin ennen vuotta 1967 kuuluneilla alueilla.
Tässä viitekehyksessä hyödynnetään myös traditionaalisia Islamistisia käsitteitä kuten jihad ja martyyriys taistelun voimistamiseksi. Taistelun uskonnollinen luonne huipentuu 11 asteen oppikirjassa vanhalla profeetallisella sanomalla jossa muslimit tappavat kaikki juutalaiset puiden ja kivien avulla lopun ajan päivien ennakkoehtona. Oppikirjojen sankareina ja marttyyreina esitellään mm menestyksekkäitä terrori-iskujen tekijöitä. Asennetta kuvaa myös molotovin coktaileilla israelilaisbussiin tapahtunutta hyökkäystä ”barbeque juhlaksi”.
Tiivistetysti Palestiinalaishallinnon oppikirjat valmistelevat oppilaita älyllisesti ja asenteellisesti Israelin ja juutalaisten likvidointiin. Huolestuttavaa on myös se, että YK –virasto UNRWA sallii hallinnoimissaan palestiinalaiskouluissa jihadin opetuksen kouluissaan silloinkin kun tämä taistelu on tarkoitus käydä Israelin kansainvälisesti tunnustettujen 1967 edeltäneiden rajojen sisällä.
Esimerkki matematiikan kirjasta jossa kysytään Palestiinaa ympäröiviä arabimaita, Palestiinalla ymmärretään aluetta Jordanjoesta Välimereen ilman Israelia.
Palestiinalaisille vihakoulutusta rauhankasvatuksen sijaan
Etnisten ristiriitojen riivaamassa Lähi-idässäkin koulutuksella voi olla suuri merkitys paitsi integroivana myös jakautumista syventävänä tekijänä. Erityisesti oman yhteisön historian opetus voi parantaa menneisyydestä kumpuavia toisiin kulttuureihin liittyviä vihamielisiä asenteita, mutta myös syventää niitä koulutuksen suunnittelijoiden/toteuttajien tavoitteista riippuen.
Oppi- ja erityisesti historiankirjahankkeet ovat nähdäkseni yksi keskeisimpiä alueellisten konfliktien pienimuotoisia aktiviteetteja rauhan rakentamisessa. Vaikka ylätasoilla neuvottelut ja yhteistyö ylipäänsä voivat olla olemattomia niin ruohonjuuritason kyky keskinäiseen vuorovaikutukseen voi ratkaisevasti luoda pohjaa rauhanomaiselle yhteiselolle tulevaisuudessa.
Israelilais-palestiinalainen historiankirja on yksi osa Peace Research Institute in the Middle East’n aloitteista. Kirjaa valmisteli ensisijaisesti 18 historioitsijaa, joista kolmannes muita kuin israelilaisia tai palestiinalaisia. Tekijöille kävi jo varhain selväksi ettei yhteiselle historianäkemykselle ainakaan vielä ole mahdollisuuksia. Siksi koulukirjasta muokattiin innovatiivinen: Kirja sisältää rinnakkain sekä israelilaisen että palestiinalaisen näkemyksen israelilais-palestiinalaisen konflikin virstanpylväistä eli oppilas tutustuttuaan milempiin näkemyksiin voi muodostaa oman näkemyksensä oppimansa pohjalta. Hankkeen hyödyntämisen ongelmat puolestaan kuvastavat kuinka ylätason kommunikaatio-ongelmat kuitenkin voivat hidastaa ruohonjuuritason yhteistoimintaa ja aikaansaatua oppikirjaa on käytössä vain hyvin harvoissa paikoissa. Histroriakirjahankkeista lisää
http://arirusila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248449-palestiinalaisille-vihakoulutusta-rauhankasvatuksen-sijaan
http://www.vispo.com/PRIME/leohn1.pdf
http://www.vispo.com/PRIME/iram192.pdf
Maailma ei tiedä asiasta mitään. Jerusalem on ollut Israelin pääkaupunki jo vuodesta 1949 asti ja koko kaupunki on ollut vuodesta 1967 aikaisemmin se kuului Jordanialle ja Israelilla ja Jordanialla on rauhansopimus ja Itä Jerusalem ja länsiranta jäi Israelille. Mikään ei ole muuttunut tässä Trumpin julistuksessa. AMEN
- PutinPitääVangita
Kansojen sarjamurhaaja Lenin lopetti jo Venäjän. Sitä ei ole.
Putin on vain äärimmäisen julma tappava miehitys saatana.
Obama pyllistää juutalaisille, mutta nyt on normaali tilanne.
Kansojen sarjamurhaaja Putin on ohimenevä. Paha jaetaan!
Kaikki venäläiset virkamiehet ovat rikollisia (putinin) selvää.
Putin on maailman suurin keskitysleiri > Maailma piirittää! - PutinLoppuu
Niskalaukaus on Putinin vaalitapa. On hirveän tärkeää lopettaa rikollinen miehitys.
Koko maailma vihaa rikosta ihmisyyttä kohtaan russia. Puola ja Kiina vihaa eniten! Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara. Juutalaiset pitävät sodasta, riitelystä, naapurin tontille rakentamisesta. Herran kansa tosiaan. Oksettaa koko roskasakki. Ei mitään kykyä tai halua rakentaa tulevaisuuttaan, vain härnätä palestiinalaisia.
- Sentään
avoimesti kerrot olevasi rasisti.
Sentään kirjoitti:
avoimesti kerrot olevasi rasisti.
Missäkohtaa? Melkolailla sikamaista kun vielä kehtaat hyväksyä tällaisen toiminnan. Oksettavaa.
Sentään kirjoitti:
avoimesti kerrot olevasi rasisti.
Pitäisikö sinun mielestä suomen vaatia viipuria takaisin ja sitten tehdä siitä pääkaupunki? Logiikka olisi aivan sama.
- rfrrfrfrfrfrfrr
ravenlored kirjoitti:
Pitäisikö sinun mielestä suomen vaatia viipuria takaisin ja sitten tehdä siitä pääkaupunki? Logiikka olisi aivan sama.
Sulla on hämärää logiikkaa. Asian on aivan erilainen.
Jerusalem on jo Israelin pääkaupunki ja Israel on tunnustettu valtio joksi Palestiina ei ole kykenevä, koska se on rahaton, terrorivaltio ja toimimaan kykenemätön.
Terrorivaltiota nimeltään Palestiina ei voi perustaa koska paleilla on jo valtio, Jordania. Lisäksi palestiinalaiset eivät hyväksy Israelia vaikka juutalaisvaltio on tunnustettu valtio.Paleille ie voi antaa omaa rahavalvontaa eikä isoa armeijaa. se on selvä. rfrrfrfrfrfrfrr kirjoitti:
Sulla on hämärää logiikkaa. Asian on aivan erilainen.
Jerusalem on jo Israelin pääkaupunki ja Israel on tunnustettu valtio joksi Palestiina ei ole kykenevä, koska se on rahaton, terrorivaltio ja toimimaan kykenemätön.
Terrorivaltiota nimeltään Palestiina ei voi perustaa koska paleilla on jo valtio, Jordania. Lisäksi palestiinalaiset eivät hyväksy Israelia vaikka juutalaisvaltio on tunnustettu valtio.Paleille ie voi antaa omaa rahavalvontaa eikä isoa armeijaa. se on selvä.Valehtelet. Etkä häpeä sitä. Tyypillistä omaa napaa tuijjottavaa kristillistä etiikkaa ja arvomaailmaa.
ravenlored kirjoitti:
Missäkohtaa? Melkolailla sikamaista kun vielä kehtaat hyväksyä tällaisen toiminnan. Oksettavaa.
JEESUS ON HERRA
- Nanna.lll
Sentään kirjoitti:
avoimesti kerrot olevasi rasisti.
Ravenlord ei missään kohtaa sanonut olevansa rasisti. Hän yksinkertaisesti sanoi vain kuten asiat ovat. Totuuden, jota harva uskaltaa ääneen sanoa.
- kdvoi
Nanna.lll kirjoitti:
Ravenlord ei missään kohtaa sanonut olevansa rasisti. Hän yksinkertaisesti sanoi vain kuten asiat ovat. Totuuden, jota harva uskaltaa ääneen sanoa.
Kyllä ääneen sanojia on useassa paikassa, vaikkei se täällä kiihkokristittyjen ketjuissa niin näykään.
- hienooko
Toivottavasti Suomi ei seuraa USAa tässä asiassa.
Toivottavasti Suomi seuraisi USA:ta millä on aina ollut oikea ulkopolitiikka taistellut terrorismia kommunismia vastaan
Me Kristityt Israelin ystävät tuemme Israelia, että Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki.
- perästäkuuluu
eiköhä tuo rumppi nyt ohjannu keskustelua hänestä pois.ja te meettä ku hää haluaa.heh.kuha osais ny ,ettei paukahtas?
Kaikki tunnustamaan vaan Israel ja Jerusalem Israelin jakamattomana pääkaupunkina
HYVÄ- Jerkku-on-OK
Eihän kukaan määräile meillekään mikä saa olla Suomen pääkaupunki. Kyllä potuttaisi ihan vaan periaatteesta jos YK siihen puuttuisi.
- rertteey
Vielä se yk puuttuu suomenkin asioihin.
- Jeremian-rauhan-ehdot
G. Nasser sanoi paleille lähtekää pois Israelista ettette jäisi yhdistyneiden arabi divisjoonien tallattavaksi, näin Israelin Jumala houkutteli teidät pois Israelista.
Israel ei teitä karkoittanut maastaan vaan te itse lähditte sieltä ja nyt sitten uikutatte UNRVA -valtiossanna ja kaiholla katselette Israeliin jääneitä veljiänne.
Jer12:14->"Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille: "Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa, ja Juudan heimon minä tempaan pois heidän keskeltä. Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois, minä jälleen armahdan heitä ja palautan heidät, itsekunkin perintöosaansa ja itsekunkin maahansa. Ja jos he oppivat minun kansani tiet, niin että vannovat minun nimeeni: 'Niin totta kuin Herra elää', niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin kautta, niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen.
Mutta jos he eivät kuule, niin minä tempaan pois ja hukutan sen kansan, sanoo Herra."- palet.on.natseja
Palestiinalaisnatsit joutuu vielä lähtemään sinne missä Hitler jo odottaa heitä jos eivät muuta tapojaan ja lopeta viattomien tappamista.
- natsitOliFasisteja
kuten zionistitkin...
onko zionisteilla oikeus listiä "viallisia",
naisia ja lapsia gettoon,
tuhat kerta lintuulla...? - Hyväaloitus
Kiitos aloittajalle. Sentään joku tolkuissaan oleva vielä foorumilla.
- Juuriniinasia
AMEN.
- nnnnnnnniiiiiiiihhhhhhh
tulee paljon viallisia ruumiita,
etnistä puhdistusta... - OnneaTrumpille
Hyvä Rumppi.
- AhedTamimia
olet urhea,
ikävää vain et,
zionin fasisti,
sinut murhaa... - Hyvä-valinta
AhedTamimia kirjoitti:
olet urhea,
ikävää vain et,
zionin fasisti,
sinut murhaa...Jo ennen Trampin valintaa USA:n presidentiksi oli Profetoitu, että hän oli Israelin Jumala hänet jo valinnut tuohon virkaan.
http://www.tv7.fi/vod/player/56320/
Taas on kts poistanut kirjoituksia täältä
RaukkamaistaJerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki
Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki ikuisesti
Uteliaisuudesta, mitä vaikutusta sillä että vain suurlähetystön kaupunki siirrettäisiin on?
Jerusalem on jo Israelin pääkaupunki jokaisella merkitsevällä tavalla (esim. keskushallinto on siellä) joten ainoa vaikutus on että se hiertää sekä USA:n että Israelin suhteita arabimaihin vielä lisää.
Erityisesti kun Tel Aviv on muutenkin vain noin tunnin päässä Jerusalemista jos on tarve tavata joku siellä.
Nostetaan vähän sanoi kts
- OlliR
Nyt pulinat pois, Jerusalem on palautettava entiseen status quo –tilaansa. Seuraavassa erinomainen satiirikirjoitus Jerusalemin asemasta, jonka suomensin sivuilleni.
http://nokialainen.blogspot.fi/2018/01/joulukuun-2017-ykn-paatoslauselma.html
https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/Joulukuun_2017_YKn_paatoslauselma_Jerusalemista_oli_muotoiltu_oikein_satiirikirjoitus.pdf - PasiToivonen
Olli mainostamassa itseään. Onko liikenne vähentynyt?
- OlliR
Pasi, olen ahne..sivuillani käy nyt noin 400 kävijää päivässä, mutta haluan sen kasvavan noin 800 kävijään per päivä -:D
- PasiToivonen
Tiesin että etsit maallista kunniaa.
Kaksi tempaus-päivämäärää per kukausi niin kävijämäärät voisivatkin kasvaa. Ainakin jonkin aikaa.
Jos David E. Bay saisi tietää että sivullasi on artikkeli "Donald Trump on Antikristus" linkki häviäisi nopeasti -:D - PasiToivonen
Loin tilin Facebookiin ja lähetin heille postia Facebookin kautta.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1181726
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371459Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221328Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641282- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511219- 521178
- 591117
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995