"talvisodan henki" ja evakkojen raju ryssittely

En ole koskaan niellyt sitä jargonia talvisodan hengestä ja kuinka kansa "puhalsi yhteen hiileen". Todellisuus on paljon karumpi mistä siirtokarjalaisten kova kohtelu sisämaassa paljasti.

https://yle.fi/uutiset/3-9953675

"Kanasen näkemys suomalaisten suhtautumisesta ortodoksiseen siirtoväkeen ja ortodoksiseen uskontoon on karu. Siirtoväen kaltoin kohtelusta ei ole julkisesti puhuttu. Myöskään evakot itse eivät juuri halua vielä tänä päivänäkään julkisesti kertoa asiasta.

– Ortodoksisuus oli sitä, että olet ryssä ja epäluotettava. Näin voitiin ajatella, vaikka rajakarjalaiset olivat yhtä lailla taistelleet sodassa ja vielä menettäneet omaisuutensa rauhanteossa."
35458
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Talvisodan henki on suurelta osin rakenneltu myytti. Heti 13.3.40 jälkeen alkoi ankara kritiikki sotilaidenkin keskuudessa oliko koko sota typerä kun neuvotteluin olisi menetetty maa-aluetta vain pieni murto-osa mikä 26 000 sotilaan kuoleman jälkeen menetettiin. Lisäksi Suomi olisi korvauksena saanut Laatokan pohjoispuolelta vähintäin yhtä paljon maata minkä Kannaksella olisi luovuttanut Neuvostoliitolle.

Äänestä
  • Suomalaiset kyllä tunsivat Stalinin. Ensin tulee vaatimus, mihin voitaisi suostua, mutta suostuksen jälkeen tulee uusi. Näinhän kävi mm. Viron. Ensin suostuttiin luovuttamaan muutama tukikohta, sen jälkeen piti suostua jo koko maan luovuttamiseen.

    Äänestä

  • Gäddasta kirjoitti:

    Suomalaiset kyllä tunsivat Stalinin. Ensin tulee vaatimus, mihin voitaisi suostua, mutta suostuksen jälkeen tulee uusi. Näinhän kävi mm. Viron. Ensin suostuttiin luovuttamaan muutama tukikohta, sen jälkeen piti suostua jo koko maan luovuttamiseen.

    Kyse oli geo-politiikasta. Katsopa hiukan karttaa niin ymmärrät miksi Viro miehitettiin.

    Äänestä

  • Olikos sillä suoalueella mitä tarjottiin vaihdossa ne viisikymmentä vesivoimalaa ja kuinka monta paperitehdasta? Paperitehtaat tarvittiin ruudin valmistukseen. Siinä syy alueen ryöstölle.

    Äänestä

Siirtolaisia nimiteltiin mm. "rajaryssiksi". Heidän sijoittumisensa esimerkiksi Pohjanmaalle oli vaikeaa. Helpoiten siirtolaisten sijoittuminen onnistui Kainuuseen, Savoon ja Pohjois-Karjalaan.

Äänestä
  • "Ympäri kirkkoo papit ja leviitat ravasivat, ja joku helekutin suitsuke haisi kuin revonkiijes. Eikä istummii kirkossa, kaikki seistä hojottivat ja hosuvat ristinmerkkijä ukkojumalan kuvalle. Siitä välillä lattiille könähtivät pyllöttivät perse pitkälällä kuin muhamettilaiset. Tuokii Maran Jegori, itramaha, pomppaukko. Humalassa lie tuo ollunna."

    http://metsastajan-sydan.blogspot.fi/2017/10/httpswww.html

    Äänestä

Nimimerkillä kokemusta. Kyllä minä siirtolaisen kakarana sain ryssän nimeä kuulla Kainuussakin aivan tarpeeksi, joutui välillä keskustelemaan nyrkein, jotta sai jonkinmoisen rauhan.

Äänestä
  • Kun+tämänkin+kommenttiketjun+osalliset+vielä+lukisivat+yllä+olevan+uutislinkin+alusta+loppuun,+niin+paljon+helpommaksi+kävisi+keskustelu...Siinä+puhutaan+Raja-Karjalan+pitäjistä+tulleiden+(karjalankielisten)+ortodoksikarjalaisten+yleisestä+kohtalosta.+Ei+heitä+ollut+kuin+noin+10%+kaikista+talvi-+ja+jatkosodan+evakoista.+Tätä+ei+näytä+uutisen+linkittäjä-aloittajakaan+ymmärtävän.Esimerkiksi+Kannakselta+tulleita+luterilaisia,+suomen+kieltä+puhuvia+evakkoja+ei+todellakaan+kohdeltu+yhtä+vieroksuvasti,+tai+ei+ainakaan+missään+suuressa+määrin.+Eiväthän+he+meistä+muista+suomalaisista+mitenkään+radikaalisti+eronneet.Veikkaan+että+sinunkin+siirtolaisperheesi+oli+Suojärveltä+tai+muualta+Raja-Karjalasta+(Kainuuseen+sijoitettiin+enimmäkseen+suojärveläisiä).+Toinah+vie+pravoslaunoin+vieruo+oldih+siun+tuatto+libo+muamo,+sendäh+sit+"ryssäksi"+sinuu+tshakattih?

    Äänestä

  • vähemmistöstä-puhut kirjoitti:

    Kun+tämänkin+kommenttiketjun+osalliset+vielä+lukisivat+yllä+olevan+uutislinkin+alusta+loppuun,+niin+paljon+helpommaksi+kävisi+keskustelu...Siinä+puhutaan+Raja-Karjalan+pitäjistä+tulleiden+(karjalankielisten)+ortodoksikarjalaisten+yleisestä+kohtalosta.+Ei+heitä+ollut+kuin+noin+10%+kaikista+talvi-+ja+jatkosodan+evakoista.+Tätä+ei+näytä+uutisen+linkittäjä-aloittajakaan+ymmärtävän.Esimerkiksi+Kannakselta+tulleita+luterilaisia,+suomen+kieltä+puhuvia+evakkoja+ei+todellakaan+kohdeltu+yhtä+vieroksuvasti,+tai+ei+ainakaan+missään+suuressa+määrin.+Eiväthän+he+meistä+muista+suomalaisista+mitenkään+radikaalisti+eronneet.Veikkaan+että+sinunkin+siirtolaisperheesi+oli+Suojärveltä+tai+muualta+Raja-Karjalasta+(Kainuuseen+sijoitettiin+enimmäkseen+suojärveläisiä).+Toinah+vie+pravoslaunoin+vieruo+oldih+siun+tuatto+libo+muamo,+sendäh+sit+"ryssäksi"+sinuu+tshakattih?

    Hassu juttu että aunuksenkarjala kirjoitettuna eli litteroituna on vaikeaa tajuta, mutta puhuttuna lähes kuka tahansa suomalainen sitä ymmärtää. Sama juttu kun lukee esim. Etelä-pohjanmaan murteella kirjoitettua Aku Ankkaa, siitä ei tahdo selvää saada.
    Menneinä aikoina oli tahto saada suomalaiset yhteen, eroja vähäteltiin. Nyt halutaan suomalaiset, kalevalan kansa pirstoa ja vielä hävittää maahanmuutolla. Kuka hyötyy? EU liittovaltio.

    Äänestä

Jatkosodan jälkeen osa evakoista lähetettiin junalla rajan taa. Osa halusi itse lähteä sinne, osaa autettiin päättämään.

Äänestä
  • Ketään Suomen kansalaisia ei lähetetty rajan taakse, eivätkä nämä sinne halunneet Neuvostoliitton miehittämään Karjalaan. Rauhan tultua NL kyllä vaati oman maansa kansalaisia palautettaviksi, näissä oli suurin osa itäkarjalaisia jotka ovay eri asia kuin Suomen karjalaiset.

    Äänestä

Tanner mm. vastusti siirtolaisten ottamista.

Äänestä

Suomessahan on aina asunut umpimielinen kansa, mikä ei ole hyväksynyt erilaisuutta. Kaikenlainen erilaisuus on koettu uhkana.
Vielä 90-luvulla maaseudulla jos nainen meni kyläkauppaan punaisessa takissa sai hän heti huoran maineen.

1Äänestä
  • "Vielä 90-luvulla maaseudulla jos nainen meni kyläkauppaan punaisessa takissa sai hän heti huoran maineen."

    Älähän nyt ihan pehmoisia kirjoita, edes tänne Suoli24:ään.

    Äänestä

Niinhän nuo karjalaiset edelleen väittävät ...

Äänestä
  • Aloittajan+linkki+käsittelee+Raja-Karjalasta+tulleita+karjalankielisiä+ortodoksievakkoja.+Ei+heitä+ollut+kuin+10%+kaikista+talvi-ja+jatkosodan+evakoista.Tottakai+on+aika+murheellista,+että+iso+osa+heidän+jälkeläisistään+joutui+vieroksunnan+takia+salaamaan+ja+eräissä+tapauksissa+menettämään+uskontonsa+ja+varsinkin+kielensä.

    Äänestä

  • "kielensä". Totuus oli että Nurmeksessa suojärveläiset ortodoksit eivät sodan jälkeen tienneet puhuvansa eri kieltä kuin me muut suomalaiset. Satun tuntemaan näitä ihmisiä ja heidän jälkeläisiään. He kokivat että heillä oli oma murteensa kuten savokarjalaisilla. Mitään uskosta irtaantumista ei myöskään painostettu. Olemme yhtä kansaa kaikki suomalaiset. https://ort.fi/seurakunnat-hiippakunnat-ja-luostarit/seurakunnat/nurmeksen-ortodoksinen-seurakunta

    Äänestä

Typerä kirjoitus kuten YLE:n "toimittajilta" voi nykyään odottaa.

Ortodoksisuus ei ollut menetetyssä Karjalassa valtauskonto vaan luterilaisuus.
Suurin osa luterilaista Karjalaa oli asutettu Ruotsin kuninkaan toimesta alkaen 1600-luvulta viljelijöillä muualta Suomesta, kun Ruotsi halusi työntää ortodoksit alueeltaan.
Kirjoitus on monilta osin harhaanjohtava sillä menetty Karjala tarkoitti sen ajan Suomen toiseksi suurinta kaupunkia Viipuria ja sen ajan suurinta talousaluetta Karjalaa vain noin 200 km Helsingistä.

Äänestä
  • Ga siid 1930-luvul ližiä ruoččiloi liččaudui Karjalah.

    Äänestä

  • "Ka, siit 1930-luvul lisiä ruossiloi lissääntyi Karjalas." Näin livvinkielinen todellisuudessa sanoisi tuon lauseen jos se kirjoitettaisiin oikein foneettisesti kuten itämerensuomalaisia kieliä kirjoitetaan, eli samoin kuin äännetään.
    "Karjalan kielen" kirjoitusasua muutettiin 2000-luvulla että se etääntyisi suomen kielestä. Suhu-äänteet otettiin mukaan hämäämään lukijaa.

    Alkuperäisen karjalan kieliasun suorin jatkaja on kannaksen murre jota puhutaan yhä Suomen Etelä-karjalan maakunnassa. Livvi syntyi vasta 1600-luvulla kun Käkisalmen läänistä karkotetut ortodoksit sekaantuivat vepsäläisten kanssa.
    Suomen Karjalasta pakeni evakkoina n.441 800 henkeä, joista Kannakselta ja Laatokan länsirannalta ( Sortavalaan saakka ) 301 000 henkä. Nämä kaikki olivat luterilaisia ja puhuivat Kannaksen eli kaakkoisuomen murretta. Laatokan karjalan väestö ( Sortavalasta itään) joita oli 140 800, koostui luterilaisista ( n. 91 000) ja ortodokseista ( n. 50 000). Ortodoksit olivat siis vähemmistönä täälläkin. "Karjalan kielen" puhujat ovat sama ryhmä kuin ortodoksit.

    "Mnää lue Nortamo jaarituksist Tasala Vilkum berindrahast biänem bätkä. Me ole nys siink ko meijän gambraattin Vilkk, Iiro ja Kalkke läksivä Turkku viämä Tasala Vilkum berindrahoi pankki. Turun gadull he olivat trefann Kuapukse isännä Eorast. Kuapuksell oll hirmuse suure majavanahkasep pälsy yll. Hep päättiväs sitt, ett mennä ehtost kaikin yhdess tiaatterihi."

    Mitäs tuo on? Nortamon Raumalaisi jaarituksi. Osoituksena vain että mistä tahansa Suomen murteesta saisi oman kielen jos pahaan tahtoa olisi. Kukaan Suomessa ei puhu kirjakieltä äidinkielenään.

    Äänestä

  • V--tunTyperys kirjoitti:

    "Ka, siit 1930-luvul lisiä ruossiloi lissääntyi Karjalas." Näin livvinkielinen todellisuudessa sanoisi tuon lauseen jos se kirjoitettaisiin oikein foneettisesti kuten itämerensuomalaisia kieliä kirjoitetaan, eli samoin kuin äännetään.
    "Karjalan kielen" kirjoitusasua muutettiin 2000-luvulla että se etääntyisi suomen kielestä. Suhu-äänteet otettiin mukaan hämäämään lukijaa.

    Alkuperäisen karjalan kieliasun suorin jatkaja on kannaksen murre jota puhutaan yhä Suomen Etelä-karjalan maakunnassa. Livvi syntyi vasta 1600-luvulla kun Käkisalmen läänistä karkotetut ortodoksit sekaantuivat vepsäläisten kanssa.
    Suomen Karjalasta pakeni evakkoina n.441 800 henkeä, joista Kannakselta ja Laatokan länsirannalta ( Sortavalaan saakka ) 301 000 henkä. Nämä kaikki olivat luterilaisia ja puhuivat Kannaksen eli kaakkoisuomen murretta. Laatokan karjalan väestö ( Sortavalasta itään) joita oli 140 800, koostui luterilaisista ( n. 91 000) ja ortodokseista ( n. 50 000). Ortodoksit olivat siis vähemmistönä täälläkin. "Karjalan kielen" puhujat ovat sama ryhmä kuin ortodoksit.

    "Mnää lue Nortamo jaarituksist Tasala Vilkum berindrahast biänem bätkä. Me ole nys siink ko meijän gambraattin Vilkk, Iiro ja Kalkke läksivä Turkku viämä Tasala Vilkum berindrahoi pankki. Turun gadull he olivat trefann Kuapukse isännä Eorast. Kuapuksell oll hirmuse suure majavanahkasep pälsy yll. Hep päättiväs sitt, ett mennä ehtost kaikin yhdess tiaatterihi."

    Mitäs tuo on? Nortamon Raumalaisi jaarituksi. Osoituksena vain että mistä tahansa Suomen murteesta saisi oman kielen jos pahaan tahtoa olisi. Kukaan Suomessa ei puhu kirjakieltä äidinkielenään.

    Ethän sinä idiootti erota toisistaan edes aunuksen ja eteläkarjalan murteita, joten parasta on ettet näihin keskusteluihin enempää osallistu. Jo se että aiemmassa kommentissasi väität että Suojärvellä puhuttiin yleisesti aunuksenkarjalaa, kertoo sinun "asiantuntemuksestasi" kaiken oleellisen.

    Ja muuten: ylläolevassa kommentissa ei puhuttu "lissääntymisestä" yhtään mitään. Ennenkin olet yrittänyt tällä ja muilla palstoilla arvailla karjalankielisien kirjoitusten sisältöä ja suurimmaksi osaksi olet selittänyt ne ihan väärin, vaikka luulet niitä ymmärtäväsi. Niin tälläkin kertaa.

    Foneettinen "oikeinkirjoituksesi" meni sekin tuttuun tapaan päin persettä.

    Äänestä

Suurimmat Suomen sotasankarit tulivat luovutetun Karjalan alueelta. Mannerheim ristin ritareita oli karjalaisilla 47 kun toiseksi tulleilla pohjalaisilla oli 24.
Sota-ajan suurimpaan Lapin lääniin ei tullut yhtään Mannerheimin ristiä.

Äänestä
  • Puhut ihan eri asiasta kuin aloittaja.

    Aloituksessa on kyse identiteetittömistä siirtokarjalaisista jotka aloittaja - ryssätrolli kun on - sekoittaa hämäyksen takia suomalaisiin karjalaisiin.

    Kannaksen karjalaisilla oli vahva suomalainen identiteetti.

    Äänestä

  • puhut.eri.asiasta kirjoitti:

    Puhut ihan eri asiasta kuin aloittaja.

    Aloituksessa on kyse identiteetittömistä siirtokarjalaisista jotka aloittaja - ryssätrolli kun on - sekoittaa hämäyksen takia suomalaisiin karjalaisiin.

    Kannaksen karjalaisilla oli vahva suomalainen identiteetti.

    Mitkä vitun identiteetittömät siirtokarjalaiset?

    Eikö Raja-Karjalan kunnissa elävillä ortodokseilla muka ollut identiteettiä ollenkaan?

    Äänestä

Sitä en ymmärrä miksi rajaryssille anastettiin täysi laittomasti suomalaisten omistamia maita.

Äänestä
  • Ehkä sinulla ei ole sitten ymmärtämiseen tarvittavia välineitä riittävästi.Karjalaiset menettivät tilansa ja muun omaisuutensa. Uuden elän alkuun päästiin kun valtio korvasi osan arvioidusta omaisuudesta ,antoi lainaa rakentamiseen ja valtio osti paikallislta maanomistajilta maata evakoille.Näissä kaikissa "kaupoissa" kaikki taloudelliseti hävisivät mutta SUOMI voitti.

    Äänestä

Ihmiset kiihottavat ja kiihottuvat jostakin hegemoniasta liiallisuuksiin, että järki sumenee. Suomessa sota ja sen muistaminen on ohittanut realismin jo aikapäivää sitten. Näkihän sen itsenäisyyspäivän ympärillä tapahtuviin TV:1 lähetyksiin vedoten, pelkää sotahegemoniaa. He jotka siinä sotatouhussa olivat mukana, heitä ei ole enään montaakaan hengissä. Me hengissä olevat jälkipolvet taidamme olla niitä pahinpia agitaattoreita ja sen ajan ihanoitsijoita, kuka miltäkin kantilta. Siitä itsenäisyydestä osasta jota Lipponen ja Niinistö eivät myyneet EU:lle voisimme olla iloisia! (Saksan pyrkimyshän on EU:n liittovaltio)

Katsokaa nyt hyvät ihmiset Lähi-Itää mitä siellä tapahtuu, mitä ihanaa siinä on? Maat pommitettu tuusannuuskaksi ja ihmiset evakossa ja pakolaisleireillä! Pelkkää kärsimystä, kuka helvetin hullu siitä voi iloita! Puhumattakaan muista lieveilmiöistä mitä sota aiheuttaa ja niiden jälkiselvittelystä.

Äänestä
  • Lieveilmiönä Lähi-Idän sotailussa on, että riskit miehet raukkamaisesti lähtevät karkuun Peräpohjolan Hölmölääm vastiikkettomaan täysihoitoon olla puolustamatta kotimaataan ja jättävät naisensa, lapsensa ja vanhuksensa sodan armoille!

    Äänestä

  • Minä lähden tästä nussimaan naapurin rouva. Pettäminen on kivaa.

    Äänestä

Minusta+tässä+nyt+on+jälleen+kerran+taas+yleltä+tarkoitushakuisuutta.+Monokulturismin+hyväksymisen+sisäänajoa.+Karjalaiset+kun+ovat+yksi+suomalaisheimo,+joista+ortodokseja+se+10%.+Mutta+se,+että+heitä+verrataan+joihinkin+toiselta+puolen+maapalloa+tulleisiin+pakolaisiin+on+kyllä+jo+liian+kaukaa+haettua.+Minusta+se+on+vielä+monin+verroin+jopa+törkeämpää+kuin+mitä+evakkosukuni+on+aikonaan+erityisesti+jälleenrakennuskaudella+saanut+kuulla+ja+kokea.+Miettikää+nyt+mikä+näistä+3:sta++kielestä+on+lähes+kuin+suomenkieltä,+karjala,+somali+vai+arabia?+Ja+onko+Afrikansarvi,+Lähi-Itä+vai+Karjala+lähimpänä+Suomen+keskipistettä?+Kaikkea+sitä+kuulee...

Äänestä
  • Ja vielä täsmennyksenä, korostan, että karjalaiset ovat maamme rajojen (Suomi) sisäpuolella alueluovutusten takia evakkoon lähtemään joutunut heimokansa. Se ei ole tullut mistään päiväntasaajan tuolta puolen, kuin jotkin eräät täysin vieraat ja vierasta kieltä puhuvat kansallisuudet. Ja siihen aikaan ei ollut sosiaaliturvia ja talot tehtiin pitkälti itse talkootyönä. Kuin myös elanto hankittiin itse mm. pelto- ja metsätöillä.

    Äänestä

  • Myöskään islaminuskoa ei pidä sekoittaa kristinuskoon, johon myös ortodoksisuus kuuluu!

    Äänestä

MIKSI "Sotainvalin tytär" nimimerkin kirjoitus poistettiin.Hävytöntä.Siinä oli asian ilmaistu ydin.Oliko se liian realistinen todellisuuden kuvaus?

Äänestä
  • Luin myös "sotaivaliidin tytär" kirjoituksen siinä oli totta joka sana .Se siinä vikana ilmeisesti olikin.Täällä ei totuutta kestetä.Suomalaisia esim karjalan evakkoja saa kyllä vapaasti pilkata .

    Äänestä

Kansan yksi hiili? Mikään ei ole muuttunut, Rantahomojen etuoikeudet. "Ryssä", lempparisana täällä tänä päivänäkin.

https://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/evakkojen-sijoittuminen-1.479418

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Görlitz kirjoitti:

En ole koskaan niellyt sitä jargonia talvisodan hengestä ja kuinka kansa "puhalsi yhteen hiileen". Todellisuus on paljon karumpi mistä siirtokarjalaisten kova kohtelu sisämaassa paljasti.

https://yle.fi/uutiset/3-9953675

"Kanasen näkemys suomalaisten suhtautumisesta ortodoksiseen siirtoväkeen ja ortodoksiseen uskontoon on karu. Siirtoväen kaltoin kohtelusta ei ole julkisesti puhuttu. Myöskään evakot itse eivät juuri halua vielä tänä päivänäkään julkisesti kertoa asiasta.

– Ortodoksisuus oli sitä, että olet ryssä ja epäluotettava. Näin voitiin ajatella, vaikka rajakarjalaiset olivat yhtä lailla taistelleet sodassa ja vielä menettäneet omaisuutensa rauhanteossa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu