Tässä olen miettinyt vuosiakausia monia asioita, ja keskustellut täällä siitä sun tästä. Hoksasin tänään jotain aivan erinomaista, mikä ei kuitenkaan ole erityisesti oleellista tämän kanssa, että mitä olen aiemmin miettinyt ja mistä keskustellut. Minä kuitenkin hoksasin jotain aivan erityistä, mikä saattoi tuntua samalta, kun monet uskoon tulleet kertovat tuntuneen.
Herättyäni itsenäisyyspäivän vietosta paljon taas miettineenä, hiljentyneenä ja paljoa arvostavana, hoidin aamutoimet virkeästi ja palasin arkeen täksi päiväksi. Hoitelin asioita ja perehdyin siihen, mitä teen urani eteen. Aamun mittaan sitä alkoi vain tuntumaan selkeämmältä ja selkeämmältä.
MINÄ TULIN JÄRKIINI!
Seuraus oli, että huomasin miten turhaa keskustelu uskonnosta ja politiikasta on. Yhtä tyhjänpäiväisyyttä se on. Trollit, riidanhaastajat ja muut vastakkainasettelun lisääjät vain heittelevät täällä paskaa toistensa niskaan. Olen tietysti siinä mielessä onnekas, että en kuulu mihinkään vähemmistöön. En ole siis yhtäältä kiihkouskovainen, joka yrittää puolustaa jotain "raamatullisia arvoja" enkä seksuaalivähemmistöön tms. kuuluva, joka joutuu erikseen puolustamaan ihmisoikeuksiaan.
Huomasin, ettei tuo kaikki ole minun sotani. Periaatteessa voin haistattaa pitkät ihan kenelle tahansa. "Tosiuskovaisillehan" en valmiiksi kelpaa ylipäätään, vaikka olisin joistain asioista heidänkin kanssaan enemmän samaa mieltä kuin vastapuolensa kanssa. Vastapuolensa voi todeta, että olen petturi tai joku muu luovuttaja tms. Ei kiinnosta.
Noh, tässä oli lyhyt todistus siitä, kuinka tulin järkiini. Hyvää loppuvuotta ja uutta vuotta kaikille! Älkää teloko toisianne henkisesti, kun täällä taistelette. Minä kuittaan nyt osuuteni tästä uskonnollis-poliittisen paskamyrskynne osanottamisesta suoritetuksi.
Amen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
#Minä kuittaan nyt osuuteni tästä uskonnollis-poliittisen paskamyrskynne osanottamisesta suoritetuksi. #
Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee, voi olla ihan viisas päätös. Tämän forumin tapahtumat heijastelavat sitä kuinka "homoliike" haluaa vallata rappiolla olevan valtiokirkon oman agendansa levittämiseen.