Mitä mieltä, olette onko kampanjan myötä aloitteen teko helpottunut? Sinkkumiehet ovat voineet rennosti ilman jännittämistä lähestyä?
Metoo kampanja
Tiitiip
15281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Postikaan enää uskalla sanoa päivää...ja kalatiskillä kalamestari heittää lohen olan yli sukkana laukkuun. Ettei tule vaan kontaktia, ei ainakaan sitä väärää. Se on saatu aikaiseksi.
Tiedä sitten onko kampanjan vaikutusta, mutta minua naiset on ahdistelleet parissa pikkujouluissa enemmän kuin koko elämässä aiemmin yhteensä.
Jaksuhali!
Voi kiitos. Mä jouduin tapahtuneen jälkeen analysoimaan tuntemuksiani näin apinauroksena. Apinanaaras tilanteessa ei tunnu uhkaavalta. Jos se olisi uros, niin olisin luultavasti tuupannut nokkaan.
No siksipä minä näin tietoteknisesti laitoin tuon jaksuhalin, niin ei tarvitse oikoa nänää...
Mutta jatketaanpa avautumista kun henkistä tukea on tarjolla. Oli vielä yksi ennestään tuntematon kottarainen, joka halusi tulla mulle kertomaan että olen ruma. Onkohan nämä kovinkin tavallisia avausrepliikkejä naisilla? :D
No enpä ole kuullut tuollaista, mutta viime viikonloppuna taksijonossa kysyin kaverilta, että minnekäs se sen ihana näyttelijänaikkonen on kadonnut, niin eräs tosi juovuksissa oleva naiseläjä tuumas, että olen lipevä.... Kysyin, että miten niin, niin kuulemma kuulostin lipevältä. Minusta se kaverin silloinen naisystävä oli vaan ihan huikea nainen, ei minua se sen kummasemmin kiinnostanut. Että naisen päässä saattaa pälkähtää ihan outoja ajatuksia, mutta olen kyllä kuullut suoraa puhetta mieheltäkin.
No mitenkäs vastasit naikkoselle?
Naiset on herkkiä sille, jos muita naisia kehutaan. Jonkinlainen keskinäinen kilpailu huomiosta ja kehuista herää.
En mä kommenttiin mitään vastannut, koska ehkä mun kledjut vaan näkyi siinä tilanteessa jotenkin epäedullisessa valossa.:D Kyselin ja puhuttiin sitten jotain diipadaapaa illan sujumisesta.
No jotkut ihmiset on.... Monet miehet alkavat kiemurtelemaan, jos alkaa toisia miehiä kehumaan jossain tietyssä sakissa...se on minusta ihan ihmisestä kiinni.
Mä olisin kyllä pokkana sanonut, että ai niinkö? No minä olenkin ollut sitä mieltä aina ulkonäöstä, että tyhmiä se haittaa ja fiksummat ei sano mitään. Sit ois ollut kiva virnistellä, että tajuaako? heh..kiva olla mulkuille vielä mulkumpi...
lettas tuutelilullaa. Tässä tarkoitetaan seksuaalista lähestymistä. Ei normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä. Jos et erota niitä toisistaan, niin olet aika vajaaälyinen.
nainen siis?
Mimkälaisessa tilanteessa saa tehdä seksuaalisen aloitteen? Saako mies sellaista tehdä, vai pitääkö hänen passiivisena odottaa, että nainen tekee aloitteen? Kiihoittuuko naiset siitä, ettei osoita minkäänlaista seksuaalista mielenkiintoa?
Naiset ovat alkaneet ensimmäiseksi suosittelemaan asianajotoimistoja. Että näin täällä..
Naisille ei voi enää puhua lainkaan. En sano päivää enää kaupan kassalle enkä kenellekkään.
Ihastus kun muuttuu vihastukseksi, vaikka väärinymmärryksen kautta. Samalla kivasta tulee ahdistava, ikävä, kaikkea negatiivista mitä pääkopastaan löytää? Mennyt voi tehdä aremmaksi, reakoinnit samalla herkemmiksi (aistit), kukaan ei voi tietää mitä toinen milloinkin ajattelee mielessään? Hyvä päivä vs. paha päivä? Tolkkua oltava, silloin toimii hyvin tämäkin?