Olen 29 -vuotias mies ja muutin erilleni perheestä vaimoni pyynnöstä parisen kuukautta sitten. Olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 13 vuotta, joista viimeiset kolme ja puoli vuotta avioliitossa. Meillä on suhteesta kaksi poikaa, 4 ja 7 -vuotiaat. Pojat jäivät äitinsä luokse asumaan omakotitaloomme jonka rakensimme vuonna 2000.
Eroomme olivat syynä tekemäni pienet taloudelliset mokat, joiden yhteissumma on joitakin tuhansia markkoja, joille olen onnistunut sopimaan maksusuunnitelmat yms. Toinen syy eroon on se, että olen ”ahdistanut” häntä, enkä ole antanut hänen elää omaa elämäänsä. Väitettä en kyllä täysin allekirjoita, mutta on siinä osa tottakin. Hän on aina saanut mennä mielensä mukaan, hän harrastaa todella paljon, viikolla hänellä on parina päivänä treenit ja spr:n kokoontumisia, viikonloput menevät pelireissuilla ja maanpuolustusjutuissa. Viime syksynä hän aloitti pelaamaan perjantaisin miespuolisten työkavereittensa sählyä, ja pelien jälkeen he menivät yleensä kaljalle ja vaimo tuli kotiin aina joskus puolen yön jälkeen, vaikka peli loppui kuudelta. Hän ei koskaan ilmoittanut missä on, joten huolestuin ja lähettelin hänelle viestejä kysellen missä hän on ja koska tulee. Vastauksia en saanut, syytöksiä kylläkin siitä että vahdin häntä ja hänen elämäänsä.
Vielä viime syksynä hän olisi halunnut saada kolmannen lapsen, mutta sanoin että haluan ensin saada meidän suhteemme kuntoon. Ehdotin hänelle että kävisimme juttelemassa ongelmistamme jonkin asiantuntijan kanssa, mutta hän ei halunnut sitä. Sovimme että muutamme joksikin aikaa erilleen ja mietimme hieman asioita ja katsotaan mitä siitä tulee. Nyt yhtäkkiä kaikki on kuitenkin muuttunut. Hän haluaa ehdottomasti avioeron, ei ole kuulemma mitään järkeä jatkaa, koska minä olen tuottanut hänelle jo niin monta pettymystä, ja alistanut häntä ainaisella epäilemisellä ja hänen elämänsä rajoittamisella ja hänen tekemistensä vahtimisella.
Kaikki muuttui oikeastaan viime syksyn aikana tällaiseksi. Olihan meillä aina ollut hankaluuksia, mutta mittani tuli täyteen joskus marraskuussa kun hänen perjantai menonsa alkoivat vaan venyä ja venyä. Hän alkoi soitella yhden miespuolisen työkaverinsa pitkin syksyä ja tapailla häntä salaa minulta. He olivat mm. uuden vuoden yhdessä työkavereittensa luona, ja sn jälkeen soitot ja viestit vaan lisääntyivät. Aikani asiaa katsottuani ”käräytin” hänet, ja kerroin että tiedän että he soittelevat ja tapaavat toisiaan. Hän kielsi kaiken, mutta näytin hänelle todisteet hänen puhelimestaan, eli he olivat soitelleet päivittäin toisilleen. Hän suuttui minulle täysin, ja sanoi että ei minulla ole mitään oikeutta vahtia hänen elämäänsä ja olen aivan liian mustasukkainen. Samalla hän sanoi että kaikki on meidän väliltä nyt ohi, hän ei jaksa enää elää kanssani, koska epäilen häntä kaikesta ja syytän ”huoraamisesta”. Tiedän, että heillä ei ole suhdetta, mutta uskon. että tällä henkilöllä on vaikutusta tähän lopulliseen eropäätökseen.
Olen monta kertaa myöntänyt tehneeni virheitä ja oppineeni niistä ja epäilleeni häntä turhaa. Hänen mielestään hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt virheitä meidän suhteessa, ja kaikki ongelmat johtuvat minun teoistani ja epäilyistäni. Kuinka saisin hänet huomaamaan, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, ja myös hän on tehnyt virheitä. Minun on aivan turha keskustella hänen kanssaan asiasta, hän vaan suuttuu minulle yhä enemmän ja sanoo että haluan sysätä kaikki syyt eroomme hänen niskoilleen, ja tämä ei todellakaan ole tarkoitus. Mokani olen tehnyt ja ne myöntänyt ja koitan elää niitten kanssa. Keskustelimme eilen kuinka helppoa on tehdä vääriä johtopäätöksiä. Hän epäili että olen soittanut hänelle ”häirikköpuheluja”, mutta pyysi anteeksi aiheettomia epäilyksiään, ja totesi että toisaalta ainahan näillä epäilyksillä on joku syy miksi alkaa toista epäillä. Sanoin että sama tilanne oli minulla silloin kun epäilin hänellä olevan toinen mies, mutta siihen hän vain sanoi, että näihin epäilyksiin ei hän ole koskaan antanut aihetta, ja minä epäilin asiaa täysin ilman syytä!
Tämä tilitys saattaa kuulostaa katkeran miehen puheelta, ja sitähän se onkin. Kysymys kuitenkin on onko muilla vastaavia kokemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet? Kuinka saada toinen tajuamaan että myös hän on tehnyt ”väärin” ja virheitä? Kuinka saada hänet keskustelemaan jonkun asiantuntijan kanssa noiden ”kotisykologien” sijaan, että voisimme todella alkaa purkaa tätä meidän suhdettamme ja sen tulevaisuutta?
Eroomme olivat syynä tekemäni pienet taloudelliset mokat, joiden yhteissumma on joitakin tuhansia markkoja, joille olen onnistunut sopimaan maksusuunnitelmat yms. Toinen syy eroon on se, että olen ”ahdistanut” häntä, enkä ole antanut hänen elää omaa elämäänsä. Väitettä en kyllä täysin allekirjoita, mutta on siinä osa tottakin. Hän on aina saanut mennä mielensä mukaan, hän harrastaa todella paljon, viikolla hänellä on parina päivänä treenit ja spr:n kokoontumisia, viikonloput menevät pelireissuilla ja maanpuolustusjutuissa. Viime syksynä hän aloitti pelaamaan perjantaisin miespuolisten työkavereittensa sählyä, ja pelien jälkeen he menivät yleensä kaljalle ja vaimo tuli kotiin aina joskus puolen yön jälkeen, vaikka peli loppui kuudelta. Hän ei koskaan ilmoittanut missä on, joten huolestuin ja lähettelin hänelle viestejä kysellen missä hän on ja koska tulee. Vastauksia en saanut, syytöksiä kylläkin siitä että vahdin häntä ja hänen elämäänsä.
Vielä viime syksynä hän olisi halunnut saada kolmannen lapsen, mutta sanoin että haluan ensin saada meidän suhteemme kuntoon. Ehdotin hänelle että kävisimme juttelemassa ongelmistamme jonkin asiantuntijan kanssa, mutta hän ei halunnut sitä. Sovimme että muutamme joksikin aikaa erilleen ja mietimme hieman asioita ja katsotaan mitä siitä tulee. Nyt yhtäkkiä kaikki on kuitenkin muuttunut. Hän haluaa ehdottomasti avioeron, ei ole kuulemma mitään järkeä jatkaa, koska minä olen tuottanut hänelle jo niin monta pettymystä, ja alistanut häntä ainaisella epäilemisellä ja hänen elämänsä rajoittamisella ja hänen tekemistensä vahtimisella.
Kaikki muuttui oikeastaan viime syksyn aikana tällaiseksi. Olihan meillä aina ollut hankaluuksia, mutta mittani tuli täyteen joskus marraskuussa kun hänen perjantai menonsa alkoivat vaan venyä ja venyä. Hän alkoi soitella yhden miespuolisen työkaverinsa pitkin syksyä ja tapailla häntä salaa minulta. He olivat mm. uuden vuoden yhdessä työkavereittensa luona, ja sn jälkeen soitot ja viestit vaan lisääntyivät. Aikani asiaa katsottuani ”käräytin” hänet, ja kerroin että tiedän että he soittelevat ja tapaavat toisiaan. Hän kielsi kaiken, mutta näytin hänelle todisteet hänen puhelimestaan, eli he olivat soitelleet päivittäin toisilleen. Hän suuttui minulle täysin, ja sanoi että ei minulla ole mitään oikeutta vahtia hänen elämäänsä ja olen aivan liian mustasukkainen. Samalla hän sanoi että kaikki on meidän väliltä nyt ohi, hän ei jaksa enää elää kanssani, koska epäilen häntä kaikesta ja syytän ”huoraamisesta”. Tiedän, että heillä ei ole suhdetta, mutta uskon. että tällä henkilöllä on vaikutusta tähän lopulliseen eropäätökseen.
Olen monta kertaa myöntänyt tehneeni virheitä ja oppineeni niistä ja epäilleeni häntä turhaa. Hänen mielestään hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt virheitä meidän suhteessa, ja kaikki ongelmat johtuvat minun teoistani ja epäilyistäni. Kuinka saisin hänet huomaamaan, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, ja myös hän on tehnyt virheitä. Minun on aivan turha keskustella hänen kanssaan asiasta, hän vaan suuttuu minulle yhä enemmän ja sanoo että haluan sysätä kaikki syyt eroomme hänen niskoilleen, ja tämä ei todellakaan ole tarkoitus. Mokani olen tehnyt ja ne myöntänyt ja koitan elää niitten kanssa. Keskustelimme eilen kuinka helppoa on tehdä vääriä johtopäätöksiä. Hän epäili että olen soittanut hänelle ”häirikköpuheluja”, mutta pyysi anteeksi aiheettomia epäilyksiään, ja totesi että toisaalta ainahan näillä epäilyksillä on joku syy miksi alkaa toista epäillä. Sanoin että sama tilanne oli minulla silloin kun epäilin hänellä olevan toinen mies, mutta siihen hän vain sanoi, että näihin epäilyksiin ei hän ole koskaan antanut aihetta, ja minä epäilin asiaa täysin ilman syytä!
Tämä tilitys saattaa kuulostaa katkeran miehen puheelta, ja sitähän se onkin. Kysymys kuitenkin on onko muilla vastaavia kokemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet? Kuinka saada toinen tajuamaan että myös hän on tehnyt ”väärin” ja virheitä? Kuinka saada hänet keskustelemaan jonkun asiantuntijan kanssa noiden ”kotisykologien” sijaan, että voisimme todella alkaa purkaa tätä meidän suhdettamme ja sen tulevaisuutta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ongelma sinulla tosiaan on. Luulen, että se omien virheiden tunnustaminen lähtee omasta itsestä, ei sitä voi kukaan toinen pakottaa sinua tekemään. Mitä enemmän syyttelee, sitä enemmän toinen menee puolustuskannalle.
tuosta, aivan normaalia perhe-elämää. Suotta hermostut jos vaimosikin saa vierasta, hyvää se hänelle vaan tekee....
Mistä tiedät ettei suhdetta toiseen mieheen ole? Varmasti on.
Minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia asiasta, mutta päätin vastata omalla tavallani - siis esittää itsekkäästi toiveen siitä, ettei minulle ja miehelleni kävisi samalla tavalla. Meillä on kaksi lasta ja haluaisin kolmannen, mutta mieheni ei. Toivon ettei minusta tule yhtä katkeraa, kuin vaimostasi.
Oletko pohtinut, olisiko kolmas lapsi ollut syynä alunperin tähän tilanteeseen? siis sen puuttuminen. Vaimosi lähti hakemaan "elämää" muualta ja näin teidän tapauksessanne kävi.
Toivon sinulle jaksamista
Kyllä se aurinko vielä paistaa
Minulla on ollut suunnilleen samanlainen ongelma. Pari vuotta sitten mieheni halusi erota ja väitti ettei hänellä ole mitään suhdetta toiseen naiseen. No, katkerana nielin kyyneleet ja päätin laittaa asiat kuntoon, tietysti minun piti hoitaa kaikki virallinen osuus (kaikki paperityö ja jopa eropaperin hakeminen). Olihan sekin kuitenkin jonkun tehtävä ja mieheni ennemmin eli 'vapaana' ja minä tarvitsin myös rahaa elämiseen (meilläkin on kaksi lasta). Ei tosin mennyt kauaakaan (pari kuukautta), kun mies olikin valmis jatkamaan suhdetta ja silloin olin vielä hyvin kiintynyt häneen (tuskin sentään rakastin) ja otin hänet avosylin vastaan.
Nyt tilanne onkin toinen. Kesän alussa vielä 'haaveilin' kolmannesta lapsesta, mutta onneksi sain ajoissa järjen käteen. Nyt olen itse laittanut omasta aloitteestani eron vireille ja olen erittäin tyytyväinen päätökseeni. Ehkäpä teille käy myös samoin, ettei siellä aidan takana niin hienoa ollutkaan ja vaimosi päättää palata takaisin. Silloin joudutkin päättämään oletko vielä valmis jatkamaa suhteessa, eihän sitä tiedä vaikka hän löytäisi taas 'uuden kiehtovan' suhteen.
Hyvää kevään odotusta & tseppiä!
voi tehdä sen kolmannen muksun jos vain haluatte...
Kuulostaa siltä,että vaimosi on ratkaisut tehnyt. Hän haluaa selvästi olla vapaa, vailla sitoumuksia. menihän hän jo suhteenne aikana koko ajan sinne tänne eikä halunnut sinun estelevän. Mietinkin missä välissä hän oli lastensa kanssa...Joo mutta naisesi ei ole sen arvoinen, että ruinaat hänät takaisin.ei se tilannetta paranna, hän on mikä on. Jos puheet eivät auta niin ei mikään. SÄÄLIKSI KÄY VAIN LAPSIA!! Yrittäkää ´kuitenkin pysyä ystävinä lastenne takia.
Ja se on totta, että jos suhde menee huonosti se johtuu kahdesta puoliskosta. Minusta puolisolla pitäisi olla oikeus kysyä missä vaimo on ollut ja kenen kanssa ilman että toinen puoli tuntee ahdistuvan. Minä ainakin haluan tietää missä mieheni on, kuinka kauan ja kenen kanssa..Jos et luota vaimoosi se kertoo jo paljon.
Löydät kyllä naisen joka on arvoisesi ja joka haluaa sitoutua suhteeseen ja äitiyteeb täysipäiväisesti.en tarkoita ettei saisi olla harrastuksia jne, mutta liika on liikaa..
Tsemppiä!!!
Elämäsi tuntuu todella olevan mutkikasta. Hieman ihmettelen että vaimosi on yleensä hankkinut lapsia jos kerran tahtoo olla menossa ja lennossa aivan itsekseen ja ilman perhettä ja sinua. Lisää lapsia ei missään tapauksessa pidä edes harkita, sillä hän saa sinut sidotuksi enemmän vain lapsiin ja kotiin ja olettaa että se antaa hänelle oikeuden elää vain itselleen ja teoilleen. Harmillista että hän tavallaan käyttää lapsia aseena vapautensa piolustukseen. Ota rohkea askel elämässäsi ja anna ero mutta tee selväksi että lapset ja talo ovat sinun ja hän voi lähteä sellaisena kun on sinne tullutkin. Sinulla ja lapsilla on varmaankin paljon helpompaa keskenänne kuin että joutuisit tätä "isointa tytärtäsi" eli vaimoasi aina "vahtaamaan" ja odottamaan.
Jaksamista ja iloisempaa kevättä teille pojille!
Vaimosi ei ilmeisesti ole koskaan ollut todellisten ongelmien edessä. Liikaa rahaa, vapaa-aikaa, liian vähän vastuuta, liian ymmärtäväinen mies.
Vaimosi vaikuttaa todelliselta "pullamössö" -sukupolven edustajalta. Hän ei ansaitse Sinua!
Ajattele itseäsi. Et voi muuttaa hänen ajatteluaan, jos hän ei ole valmis ottamaan vastuuta virheistään/tekemisistään. Avioliitto on kahden kauppa, joka ei ole vain toisen vastuulla.
Jos hän todella tarvitsee tilaa ja vapautta, anna se hänelle. Hän palaa tai ei.
Ole lapsillesi isä.
Jooooo.mä on itse 22v nainen,ja olen siitä mieltä,että kaikki naiset oon samanlaiset.elikkä silloin ku sä väität et hänkin on syyllinen,niin se osaa kääntää ne asiat sillä tavalla et vähän ajan päästä sä tunnet itteäs syyllisenä,se on aina sama juttu..
Sä et pysty ikinä todistamaan,että sun vaimo on syypää,ja en usko et vaimo sen myönnä.
HARMITTAA oikein ku teillä on kaks lasta ja ne jää ilman faíjaa.
hyvä,ettet suostunu tehää kolmatta lasta,se olisi virhe!!!
nyt sun kyllä kannattaa ottaa niitä lapsia usein hoitoon,muuten sun vaimo kasvattaa niitä omalla tavalla,eli niistä pojista tulee samanlaisia ku niiden mutsi.
Ja se mies ,kenen kaa se kävi treffeillä ja soitteli sille,se oli vasta alku,nyt ku sinä et ole enää kuvioissa,niillä on varmaan jo suhdekin..
et,ei teijän kannattaa olla yhessä,ei siitä kuitenkin tuu mitään,,ensix se sanoo et hän on muuttunu,ja vähän ajan päästä se palaa samanlaisex...
et etsi itsellesi uuden ja fiksun naisen,mutta muista et me ollaan melkein kaikki samanlaiset joko aikaisin tai m yöhemmin..
heippa ja pärjäilee.
hei!
kyllä on toisilla otsaa....
en ymmärrä miten olet jaksanut noinkin kauan katsella vaimosi puuhia???
en ymmärrä miten toiset ovat niin äärettömän itsekkäitä.jos ollaan naimisissa niin kyllä puolisolla on oikeus tietää missä toinen menee.
oletko antanut liikaa "vapauksia" heti liittonne alussa,en tarkoita sitä että toista pitäisi vahtia koko aika taikka tilittää joka menonsa, mutta tietty vastuu kuuluu molemilla olla.
toivon että unohdat vainmosi ja keskityt lapsiin he tarvitsat molemmat vanhemmat vaikka olisitte eronneet.
itse löydät kyllä ihmisen joka on tarkoitettu sinulle .
Hei. Oikein hävettää myöntää, että olen itse ollut juuri samanlainen aviovaimo... =/ Onneksi meillä ei ollut lapsia. Käyttäydyin tismalleen samoin, menojalkaa vipatti ja kaikki muu paitsi koti kiinnosti. Väitin itsekin loppuun saakka, ettei suhdetta ole, vaikka oli - ja pitkällä.
Uskon, että "30:n kriisi" ei ole puppua, ainakin minä ja moni ystävistäni on kokenut nuo samat "oireet" juuri tuossa käänteessä. Lisäksi kerroit, että olette olleet niin kauan yhdessä, toistakymmentä vuotta, että ehkä vaimosi on huomannut jonkin osan elämästään "jääneen elämättä". Jospa hän vain kokeilee siipiään, ja palaa kun huomaa,ettei ruoho olekaan vihreämpää aidan takana... Periaatteessa on hyvä antaa toisilleen vapautta ja luottaa, mutta rajansa kaikella! Kyllä aviopuolisoiden tulee tietää, missä toinen suunnilleen liikkuu, kenen kanssa ja mihin asti - jo oman turvallisuudenkin vuoksi. Se on välittämistä! Minulle olisi pitänyt olla tiukempi heti alkuun, mutta kun minunkin mieheni oli "liian kiltti" ja odotti asioiden järjestyvän. Asiat kerkesivät liian pitkälle.
Meille tuli ero, sillä toinen suhde pääsi niin pitkälle, etten halunnut enää siitä luopua, monista yrityksistä huolimatta. En kadu lopullista päätöstäni, mutta sitä kylläkin, että lähdin asialla alunperinkään leikkimään. Rikoin avioliittoni korjamattomaksi, vaikka mieheni yritti kaikkensa. Poden siitä vieläki huonoa omaatuntoa, että särjin hyvän sydämen ja avioliiton. Tein väärin.
Toivon, että vaimosi järkiintyy, ja perhe eheytyy. Eniten lasten vuoksi. En kyllä ymmärrä, miksi sinä jouduit jättämään kodin, vaikka vaimohan tämän tilanteen on valinnut..? Jos hän ei huolehdi lapsistanne vaan haluaa elää uutta nuoruuttaan, eikö lasten olisi parempi turvallisen isän luona? Ehdottomasi teidän kannattaa käydä ns ammattikuuntelijalla, olipa tulos sitten mikä hyvänsä. (Voit laittaa sen ehdoksi vaikka eropapereille tai huoltajuusasialle.) Mekin kävimme, ja se kyllä selvitti minulle itsellenikin monta tärkeää asiaa, vaikkakin päädyimme silti eroon.
Rutkasti onnea teille yhteisellä tiellänne, annahan kuulua itsestäsi... =)
Kun vaimosi aikuistuu hän katuu menneisyyttään.
Sillä ihaninta on elämässä sittenkin nykyisyys ja tulevaisuus.
VIELÄ KAIKKI IHANNOI JA TOIVOO IKUISTA LIITTOA.
Vaimosi huomaa että ei ne uudet vaihdokki.miehet ole yhtään parempia.
Vai mitä ajatellaan autoista, mitä useammalla on ollut sitä epävarmenpi se on, vaikka olisikin aluksi aivan siistin ja kunnollisen näköinen.
SAMA PÄTYY MYÖS IHMISIIN