Viinietiketti
Noin härän vereksi tämä litku on kyllä aivan liian pöllähtelevä, mutanttimainen ja rasvatun postilaatikon tuntuinen, kuitenkin olematta ahdas, tuubimainen, tai yksinkertaisesti minttu.
Minulla ei ole oikein käsitystä siitä, mitä tällä viinillä ollaan haettu. Tässä maistuu Chile, Pais ja orgaaninen emätalous ja jonkinlainen sekava "siirtolaisuus". Lisäksi tämä maistuu aivan samalta kuin se maistui vuonna 2001 joulukuussa.
Kuinka tällainen on mahdollista?
(Hihitystä)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos jumalauta joku vielä ostaa minulle viiniä lahjaksi, niin lyön sen samoin tein antajan päähän.
Pidin tai en.
(Hirn)
Mjoo
Hieman rauhoituttuani hahmottelin hyvän viinin idean, sillä se on lyttäämistä helpompi operaatio. Jokainen tollo planeetalla kuvittelee olevansa jokin ekspertti itseytensä ja makujensa saralla, mutta näin ei suinkaan ole. Kritiikki on niin vaikea laji, että sen soisi jäävän lapsille.
Mielipiteen henkilökohtaisuus on semanttinen ansa, johon kaikki pikkeuksetta lankeavat.
(Hirn)
Palaan jälleen Strombolille, jossa vietin iltaa mitä kauneimman ja syvällisimmän naisen kanssa. Istuimme pienen kaupungin kattojen yllä terassilla, ja katselimme kohti laskeutuvaa aurinkoa. Se ei häikäissyt, vaan loimusi kuin jättimäinen kekäle hiljalleen hiipuvassa taivaan nuotiossa.
Kuului vain meren äänet, ja viinilasini reunan yli piirtyivät pöydän toisella puolella esiin luomakunnasta kasvojen silhuetti, joka jätti joka toisen sydämenlyönnin väliin.
Se oli hiljainen hetki. Se oli maailman paras viinilasillinen koko elämäni aikana; tuollainen tavallinen talon viini ties mistä rinteeltä ja käsistä.
Silloin ymmärsin syvällisesti, mistä tässä kaikessa oli kyse.
(Naurua)
Ei merta edemmäs
Paluumatkalla keulassa nojaileva matruusi bongasi mainingeista merikilpikonnan. Turismi oli innoissaan. Laiva oli kaatua, kun kaikki ryntäsivät tyyrpuurin puolelle.
No...
Minä hyppäsin mereen ja kävin kyselemässä, että mitä jätkälle kuuluu (niistä kun ei erota, että kumpi on kyseessä)?
Selitin kapteenille, että putosin.
(Hihitystä)