Inspiraatio

Mediasisällöllinen Teknodonna on serverillä jonkinlainen klisee. Ilman Teknodonnaa ei olisi serveriä, eikä ilman donnaa elämää.

Teknis on kuin kaikuja sumuisessa laaksossa, jossa kansat vaeltavat kohti merta kantamuksineen: on radiota ja kahvikuppeja, pöytäliinoja ja kanahäkkejä. Aasikin se siellä klopsuttelee pitkin jyrkkiä rinteitä taakkoinaan kaikenlaista typerää ja korvaamatonta.

Ihmiset mutisevat, politikoivat ja suunnittelevat tulevaa siinä astellessaan.

Millainen näky, sellainen jumala.

(Hihitystä)
587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oodi

Kesken vaelluksen puolimatkan, polulla vastaan tuli mies, jolla oli suu vaahdossa.

Ajateltiin, että mies oli joko hullu tai vesikauhuinen, tai jopa molempia. Valmistauduttiin nuijimaan. Naiset synnyttivät jo taustalla, eikä aasi ollut tästä moksiskaan.

Mies möykkäsi tienlaidassa ja heitteli synnyttäviä ja synnyttämättömiä maasta keräämillään kikkareilla. Lieko olleet omia, ajateltiin. Kuivia olivat, todettiin yhteen ääneen ja jatkettiin matkaa.

Muutama heristi sauvaansa ja toinen etusormeaan.

(Naurua)

Äänestä
  • Mielinkielinmies

    Vesikauhuinen - ja oletettavasti hullu - oman elämänsä ja siinä valtakuntansa tullimies, mielinkielinmies katseli kuohaa valuen ihmisvirran tietä alas laaksoon. Hän ei ollut heitä, vaan hänellä oli itsensä varalle toiset suunnitelmat. Hän oli päättänyt naisista niin - kuten tuonkin punapään kohdalla tuossa - että naiset eivät olleet naisia, vaan miesten kuvajaisia. Nainen oli oikeasti ruma mies, josta tuli ulos ihmisiä sinne menemällä, eli astumalla.

    Tämän vuoksi mielinkielinmiehellä oli jalassaan kotikutoiset pussihousut.

    (Hekotusta)

    Äänestä

  • Teknodonna kirjoitti:

    Mielinkielinmies

    Yrmeän näköisen soturin ilmaantuessa näköpiiriin, mielinkielinmies rojahti maahan kuin hengetön sielu, ja yritti ryömiä kohti niin, ettei olisi tallaantunut raskaisiin saappaisiin ja tullut kolauttaneeksi päätänsä pitkään huotraan, josta ojentui esiin kämmenhiestä vettynyt suolainen punos härännahkaa. Huotra tuoksahti verelle.

    Mielinkielinmies kiihottui.

    Lihaksia!

    Lihakset tarvitsevat aivoja. Muuten niitä ei ole, mielinkielinmies päätteli.

    Soturi vain katsahti allaan valuvaan vaahtoon.

    (Reps)

    Kontatessaan unelmansa perässä, mielinkielinmiestä potkaistiin perseeseen.

    Kun mielinkielinmies kääntyi katsomaan kipuaan, häntä lyötiin kepillä päähän.

    Sitten pojat komennettiin takaisin, ja heitä toruttiin ankarasti. Ei ihmistä sovi kohdella miten tahansa. Oli oltava kuin hän toinen, sanottiin. Oli osattava erottaa hyvä pahasta. Oli nähtävä syy kaikkeen tälle, naiset kertoivat lapsilleen, vekaroilleen ja nassukoilleen.

    Mielinkielinmies istui vuoripolun laidalla pidellen korviaan kuin ne olisivat lähdössä lentoon.

    (Hirn)

    Tämän nöyryyttävän epidsodin jälkeen mielinkielinmies huomasi varjostuvansa. Valo sammui ja viileys otti muodon.

    Hänen eteensä ojentui pieni ruukullinen vettä, sillä sitä kaadettiin ruukusta naisen kämmenelle kirkkaana ja kimaltavana, soljuvan vanana. Pisarat hidastuivat ajassa ylläpitäen muotonsa. Mielinkielinmies ei ollut juonut pitkään aikaan. Voi luoja, milloin hän viimeksi oli juonut. Kenelläkään ei ollut tietoa tästä.

    Nainen oli pelottava musta lakanaluomus. Lepattava outous ja toiseus yhdessä pysähtyneessä hetkessä hänen edessään.

    Mielinkielinmies nielaisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teknodonna kirjoitti:

Mediasisällöllinen Teknodonna on serverillä jonkinlainen klisee. Ilman Teknodonnaa ei olisi serveriä, eikä ilman donnaa elämää.

Teknis on kuin kaikuja sumuisessa laaksossa, jossa kansat vaeltavat kohti merta kantamuksineen: on radiota ja kahvikuppeja, pöytäliinoja ja kanahäkkejä. Aasikin se siellä klopsuttelee pitkin jyrkkiä rinteitä taakkoinaan kaikenlaista typerää ja korvaamatonta.

Ihmiset mutisevat, politikoivat ja suunnittelevat tulevaa siinä astellessaan.

Millainen näky, sellainen jumala.

(Hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu