Olen 29 -vuotias mies ja muutin erilleni perheestä vaimoni pyynnöstä parisen kuukautta sitten. Olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 13 vuotta, joista viimeiset kolme ja puoli vuotta avioliitossa. Meillä on suhteesta kaksi poikaa, 4 ja 7 -vuotiaat. Pojat jäivät äitinsä luokse asumaan omakotitaloomme jonka rakensimme vuonna 2000.
Eroomme olivat syynä tekemäni pienet taloudelliset mokat, joiden yhteissumma on joitakin tuhansia markkoja, joille olen onnistunut sopimaan maksusuunnitelmat yms. Toinen syy eroon on se, että olen ”ahdistanut” häntä, enkä ole antanut hänen elää omaa elämäänsä. Väitettä en kyllä täysin allekirjoita, mutta on siinä osa tottakin. Hän on aina saanut mennä mielensä mukaan, hän harrastaa todella paljon, viikolla hänellä on parina päivänä treenit ja spr:n kokoontumisia, viikonloput menevät pelireissuilla ja maanpuolustusjutuissa. Viime syksynä hän aloitti pelaamaan perjantaisin miespuolisten työkavereittensa sählyä, ja pelien jälkeen he menivät yleensä kaljalle ja vaimo tuli kotiin aina joskus puolen yön jälkeen, vaikka peli loppui kuudelta. Hän ei koskaan ilmoittanut missä on, joten huolestuin ja lähettelin hänelle viestejä kysellen missä hän on ja koska tulee. Vastauksia en saanut, syytöksiä kylläkin siitä että vahdin häntä ja hänen elämäänsä.
Vielä viime syksynä hän olisi halunnut saada kolmannen lapsen, mutta sanoin että haluan ensin saada meidän suhteemme kuntoon. Ehdotin hänelle että kävisimme juttelemassa ongelmistamme jonkin asiantuntijan kanssa, mutta hän ei halunnut sitä. Sovimme että muutamme joksikin aikaa erilleen ja mietimme hieman asioita ja katsotaan mitä siitä tulee. Nyt yhtäkkiä kaikki on kuitenkin muuttunut. Hän haluaa ehdottomasti avioeron, ei ole kuulemma mitään järkeä jatkaa, koska minä olen tuottanut hänelle jo niin monta pettymystä, ja alistanut häntä ainaisella epäilemisellä ja hänen elämänsä rajoittamisella ja hänen tekemistensä vahtimisella.
Kaikki muuttui oikeastaan viime syksyn aikana tällaiseksi. Olihan meillä aina ollut hankaluuksia, mutta mittani tuli täyteen joskus marraskuussa kun hänen perjantai menonsa alkoivat vaan venyä ja venyä. Hän alkoi soitella yhden miespuolisen työkaverinsa pitkin syksyä ja tapailla häntä salaa minulta. He olivat mm. uuden vuoden yhdessä työkavereittensa luona, ja sn jälkeen soitot ja viestit vaan lisääntyivät. Aikani asiaa katsottuani ”käräytin” hänet, ja kerroin että tiedän että he soittelevat ja tapaavat toisiaan. Hän kielsi kaiken, mutta näytin hänelle todisteet hänen puhelimestaan, eli he olivat soitelleet päivittäin toisilleen. Hän suuttui minulle täysin, ja sanoi että ei minulla ole mitään oikeutta vahtia hänen elämäänsä ja olen aivan liian mustasukkainen. Samalla hän sanoi että kaikki on meidän väliltä nyt ohi, hän ei jaksa enää elää kanssani, koska epäilen häntä kaikesta ja syytän ”huoraamisesta”. Tiedän, että heillä ei ole suhdetta, mutta uskon. että tällä henkilöllä on vaikutusta tähän lopulliseen eropäätökseen.
Olen monta kertaa myöntänyt tehneeni virheitä ja oppineeni niistä ja epäilleeni häntä turhaa. Hänen mielestään hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt virheitä meidän suhteessa, ja kaikki ongelmat johtuvat minun teoistani ja epäilyistäni. Kuinka saisin hänet huomaamaan, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, ja myös hän on tehnyt virheitä. Minun on aivan turha keskustella hänen kanssaan asiasta, hän vaan suuttuu minulle yhä enemmän ja sanoo että haluan sysätä kaikki syyt eroomme hänen niskoilleen, ja tämä ei todellakaan ole tarkoitus. Mokani olen tehnyt ja ne myöntänyt ja koitan elää niitten kanssa. Keskustelimme eilen kuinka helppoa on tehdä vääriä johtopäätöksiä. Hän epäili että olen soittanut hänelle ”häirikköpuheluja”, mutta pyysi anteeksi aiheettomia epäilyksiään, ja totesi että toisaalta ainahan näillä epäilyksillä on joku syy miksi alkaa toista epäillä. Sanoin että sama tilanne oli minulla silloin kun epäilin hänellä olevan toinen mies, mutta siihen hän vain sanoi, että näihin epäilyksiin ei hän ole koskaan antanut aihetta, ja minä epäilin asiaa täysin ilman syytä!
Tämä tilitys saattaa kuulostaa katkeran miehen puheelta, ja sitähän se onkin. Kysymys kuitenkin on onko muilla vastaavia kokemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet? Kuinka saada toinen tajuamaan että myös hän on tehnyt ”väärin” ja virheitä? Kuinka saada hänet keskustelemaan jonkun asiantuntijan kanssa noiden ”kotisykologien” sijaan, että voisimme todella alkaa purkaa tätä meidän suhdettamme ja sen tulevaisuutta?
Eroomme olivat syynä tekemäni pienet taloudelliset mokat, joiden yhteissumma on joitakin tuhansia markkoja, joille olen onnistunut sopimaan maksusuunnitelmat yms. Toinen syy eroon on se, että olen ”ahdistanut” häntä, enkä ole antanut hänen elää omaa elämäänsä. Väitettä en kyllä täysin allekirjoita, mutta on siinä osa tottakin. Hän on aina saanut mennä mielensä mukaan, hän harrastaa todella paljon, viikolla hänellä on parina päivänä treenit ja spr:n kokoontumisia, viikonloput menevät pelireissuilla ja maanpuolustusjutuissa. Viime syksynä hän aloitti pelaamaan perjantaisin miespuolisten työkavereittensa sählyä, ja pelien jälkeen he menivät yleensä kaljalle ja vaimo tuli kotiin aina joskus puolen yön jälkeen, vaikka peli loppui kuudelta. Hän ei koskaan ilmoittanut missä on, joten huolestuin ja lähettelin hänelle viestejä kysellen missä hän on ja koska tulee. Vastauksia en saanut, syytöksiä kylläkin siitä että vahdin häntä ja hänen elämäänsä.
Vielä viime syksynä hän olisi halunnut saada kolmannen lapsen, mutta sanoin että haluan ensin saada meidän suhteemme kuntoon. Ehdotin hänelle että kävisimme juttelemassa ongelmistamme jonkin asiantuntijan kanssa, mutta hän ei halunnut sitä. Sovimme että muutamme joksikin aikaa erilleen ja mietimme hieman asioita ja katsotaan mitä siitä tulee. Nyt yhtäkkiä kaikki on kuitenkin muuttunut. Hän haluaa ehdottomasti avioeron, ei ole kuulemma mitään järkeä jatkaa, koska minä olen tuottanut hänelle jo niin monta pettymystä, ja alistanut häntä ainaisella epäilemisellä ja hänen elämänsä rajoittamisella ja hänen tekemistensä vahtimisella.
Kaikki muuttui oikeastaan viime syksyn aikana tällaiseksi. Olihan meillä aina ollut hankaluuksia, mutta mittani tuli täyteen joskus marraskuussa kun hänen perjantai menonsa alkoivat vaan venyä ja venyä. Hän alkoi soitella yhden miespuolisen työkaverinsa pitkin syksyä ja tapailla häntä salaa minulta. He olivat mm. uuden vuoden yhdessä työkavereittensa luona, ja sn jälkeen soitot ja viestit vaan lisääntyivät. Aikani asiaa katsottuani ”käräytin” hänet, ja kerroin että tiedän että he soittelevat ja tapaavat toisiaan. Hän kielsi kaiken, mutta näytin hänelle todisteet hänen puhelimestaan, eli he olivat soitelleet päivittäin toisilleen. Hän suuttui minulle täysin, ja sanoi että ei minulla ole mitään oikeutta vahtia hänen elämäänsä ja olen aivan liian mustasukkainen. Samalla hän sanoi että kaikki on meidän väliltä nyt ohi, hän ei jaksa enää elää kanssani, koska epäilen häntä kaikesta ja syytän ”huoraamisesta”. Tiedän, että heillä ei ole suhdetta, mutta uskon. että tällä henkilöllä on vaikutusta tähän lopulliseen eropäätökseen.
Olen monta kertaa myöntänyt tehneeni virheitä ja oppineeni niistä ja epäilleeni häntä turhaa. Hänen mielestään hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt virheitä meidän suhteessa, ja kaikki ongelmat johtuvat minun teoistani ja epäilyistäni. Kuinka saisin hänet huomaamaan, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, ja myös hän on tehnyt virheitä. Minun on aivan turha keskustella hänen kanssaan asiasta, hän vaan suuttuu minulle yhä enemmän ja sanoo että haluan sysätä kaikki syyt eroomme hänen niskoilleen, ja tämä ei todellakaan ole tarkoitus. Mokani olen tehnyt ja ne myöntänyt ja koitan elää niitten kanssa. Keskustelimme eilen kuinka helppoa on tehdä vääriä johtopäätöksiä. Hän epäili että olen soittanut hänelle ”häirikköpuheluja”, mutta pyysi anteeksi aiheettomia epäilyksiään, ja totesi että toisaalta ainahan näillä epäilyksillä on joku syy miksi alkaa toista epäillä. Sanoin että sama tilanne oli minulla silloin kun epäilin hänellä olevan toinen mies, mutta siihen hän vain sanoi, että näihin epäilyksiin ei hän ole koskaan antanut aihetta, ja minä epäilin asiaa täysin ilman syytä!
Tämä tilitys saattaa kuulostaa katkeran miehen puheelta, ja sitähän se onkin. Kysymys kuitenkin on onko muilla vastaavia kokemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet? Kuinka saada toinen tajuamaan että myös hän on tehnyt ”väärin” ja virheitä? Kuinka saada hänet keskustelemaan jonkun asiantuntijan kanssa noiden ”kotisykologien” sijaan, että voisimme todella alkaa purkaa tätä meidän suhdettamme ja sen tulevaisuutta?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ikävä tilanne todellakin. Vaikuttaa siltä, että vaimosi tunteet sua kohtaan ovat muuttuneet täysin negatiivisiksi. Hänellä on ollut vapaudenkaipuuta, ehkä suhteenne on ollut kuollutta jo pidemmän aikaa. Eli romantiikka ja kahdenkeskinen aika on ollut kortilla? Se on selvää meillä kaikilla pienten lasten vanhemmilla. Tai useimmilla, meillä joilla ei esim. isovanhemmista ole avuksi.
Niinhän se on, että suhde alkaa kyllästyttää jossain vaiheessa. Silloin vain pitäisi pysähtyä miettimään, millä tavoilla sitä rakkautta taas herätellä pinnalle... Molempien tahtoahan siihen tarvitaan. Ja itse oon huomannut, että jos keskustelu puolisoiden välillä ei suju eli ole luontevaa ja AVOINTA, niin huono juttu.
Ikävältä tuntuu, että vaimosi on aloittanut "väärästä päästä" eli ilmeisesti ette ole ajoissa keskustelleet tilanteesta? Hän on ajatellut, että mikäs siinä, mennään omia latuja miten tykätään.
Paha mennä sanomaan, mikä on kummankin teidän "osuutenne" jutussa. Mutta hienoa olisi, jos vielä voisitte syyttelemättä sopia asioista ja edes yrittää yhdessä? Vaikka tiedän, että luottamuksen palauttaminen EI aina ole helppoa. Tahtoa tarvitaan ja paljon.
Lisäksi lapset... Itse eron kokeneena (lapset nyt 10 ja 7 v) tiedän, miten pahasti ero voi lasta kolhaista. Toisaalta jatkuva huono ilmapiiri kotonakaan ei varmasti ole hyvä lastenkaan kannalta... Asiantuntija-apu olisi täysin aiheellista tapauksessanne munkin mielestäni.
Toivon parasta teille!!
Olen kyllä yrittänyt järjestää meille aikaa olla kahdestaan, mutta aina silloin hän on niin väsynyt ettei jaksa tehdä kanssani mitään, tai sanoo että nythän hän voi tavata kavereitaan kun pojatkaan ei ole vaivana...
minulle tämä ero on todella rankka paikka. Rakastan vaimoani todella paljon, ja olen aina halunnut vain parasta hänelle. Rakensin talonkin sitä varten että meillä olisi hyvä paikka loppuelämää varten. Sitten kun talo on valmis ja ulkoiset asiat kunnossa hän kertookin ettei ole moneen vuoteen rakastanut minua, välittää kuitenkin minusta todella paljon... Miksi hän kertoo sen vasta nyt, eikä silloin kun mietittiin tulevaisuutta ja mm. rakennettiin se talo. Hän sanoo että nyt on liian myöhäistä jutella näistä ongelmista, se olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin...
Näyttää huonolta. Pidä kuitenkin varasi erossa eli vaadi oma osuutesi yhteisestä omaisuudesta. Tuntuu vähän siltä, että vaimosi halusi sinun rakentavan talon ennen kuin totesi, että olet "tarpeeton".
Minusta puheesi ei tuntunut katkeran miehen puheelta. Mielestäni toimit loogisesti eli yrität ottaa asioista selvää, kun toinen valehtelee valehtelemisen perään. Uskoisin ettei eronne syy voi olla muutamien tuhansien markkojen taloudellinen moka (vaikuttaa naiivilta selitykseltä). Suhteettoman suuri vahtiminen voisi olla syy (edellyttää sairaalloista mustasukkaisuutta, mutta se tuskin sulla on sairaalloista kun vaimosi lietsoo sitä).
Minua on joskus ärsyttänyt kun vaimo soittelee usein jos olen reissussa ja tulee tunne että se vahtii. Kuitenkaan hän ei tee sitä vahtimisen takia, ja kun sanoin asian että meillähän loppuu puhuminen, hän kyllä ymmärsi asian. Asiat voi tulkita väärinkin, ja siksipä onkin tärkeää että niistä voi puhua suoraan. Yleensä on kyllä niin, että vahtimisen tunne on itse aiheutettua. Se tunne tulee jo silloin kun tuntuu että toisen pitää tietää joka risaus, vaikkei niillä ole mitään käytännön merkitystä. Siis tavallisia asioita.
Ehkäpä vaimoasi alkaa tympäistä "vahtiminen" kun soitat hänelle aikaan jossa hän istuu toisen miehen sylissä ja tunteen palo on määrätön... Kyllähän hän kertomattomuudellaan ja oudoilla poissaoloillaan viestittää, että muustakin on puhuttu kuin sählystä. Itse epäilisin sählyn pelaamista sängyssäkin sillä kaipa hänellä suhde on. Kukapa nykyään haluaa erota ollakseen yksin, on helpompaa hakea se uusi sänkykaveri kun edellinenkin on olemassa. Kun sitten huomaa, että mahtuu se, voi sanoa sille entiselle että olet ahdistellut minua liikaa.... Aika kornin kuuloista, mutta näin jatkuvasti tehdään.
Harmittaa kun tuollaiset hampuukit vievät kyvyn luottaa toisiin, sillä luottamus on parisuhteen perusta. Toivon että pystyt vielä joskus luottamaan, vaikka valehtelemisen varjo varmasti jää läpi elämän.
Sotket vaan naamasi kenkälankilla , käherrät tukkasi ja alat molottaa käsittämättömiä äännähdyksiä...huomaat että avio-onni alkaa kukoistaa ja seksiäkin suorastaan tyrkytetään...
Onnitelen, olet onnen Pekka, olet juuri pääsemässä isosta ongelmastasi eroon, joka on entinen huor.. vaimosi.
Avoimuus on parisuhteen perusasioita. Sinä olet toiminut oikein. Sinun tarinasi oli erittäin looginen ja analyyttinen.
Kaikesta huolimatta yritä pelastaa avioliittosi. Ammattiauttajalle molemmat yhtäaikaa ja tarvittaessa erikseenkin. Terapeutti tuo siihen tarvittavaa ulkopuolisuutta. Asiat ulkoistetaan. Ja vaikka pelastusyritys ei onnistuisikaan, vuosien jälkeen olet tyytyväinen, että yritit.
Valitettavasti vaikuttaa myös siltä, että vaimosi on käyttänyt sinua härskisti hyväkseen. Hänen myös tulisi kantaa vastuunsa liitosta. Se tarkoittaa muutakin kuin tiskivuoroja ja lastenhoitoa.
Oikotietä ei ole ja tunteet ovat pinnassa pitkään. Pettymyksen tunteiden kanssa oppii elämään, kun on pakko.
Älä kuitenkaan katkeroita elämääsi. Se on sielun myrkkyä, joka syö sinua sisältäpäin ja vie kaiken energiasi. Summaa elämäsi hyvät asiat, niitäkin löytyy, ja porskuttele nillä eteenpäin. Lapsesi tarvitsevat sinua myös kauan.
Toivon Sinulle parempaa jatkossa, olet sen ansainnut, niinikuin meistä jokainen.