Säästöliekki

Moikka!

Mua askarruttaa asia "säästöliekki". Olen kai ihan vahingossa ajanut itseni siihen.

Noin neljä vuotta sitten sain elämääni säännöllisen ruokarytmin, koska aloitin päivätyön. Laihduin ihan huomaamattani, olin hiukka pyöreä siihen aikaan, mutta en silti kokenut laihduttamisen tarvetta. Pian sain saamaan ihmisiltä kommentteja, että "oletpas laihtunut!" ja siitä se sitten lähti... Vuoden työsopimus loppui ja jäin kotiin. Silloin aloin tarkkailemaan syömistäni enemmän. Vähensin hiilihydraattien syömistä ja lenkkeilin päivässä yhteensä noin pari tuntia (koska minulla oli koira). Laihduin lisää.
Ruoasta tuli minulle pieni ongelma. Söin kaiken puoliksi, puolikas leipä, puolikas omena, puolikas banaani, puolikas rahka jne... Puolikas oli aina vähemmän kuin kokonainen. Söin edelleen säännöllisesti ja päivällisellä söin kyllä hiilareita ja aamulla joskus vedin puuroa ja silloin tällöin leipää. En siis vältellyt hiilareita kokonaan. Viikonloput oli pyhitetty herkuttelulle. :D
Jossain vaiheessa sainkin kommentteja "sinä kuihdut pois", "älä laihduta enään!". Olin siis pudottanut painoa n. 15kiloa, vaikken alunperinkään ollut mikään lihava. En laihduttanut enään, mutta ruokaan jäi pieni kammo.

Tämän hetken tilanne on nyt se, että kesällä mun ruokarytmi kärsi todella paljon! Söin pari kuukautta ehkä kerran tai pari päivässä ja ruoka koostui enemmänki roskaruoasta... Kun taas olin palaamassa normaaliin rytmiin, huomasin että painoni oli noussut n.6 kiloa. Järkytyin. Jätin hiilarit kokonaan pois (paitsi hedelmät) ja söin ihan liian vähän! Lihoin vaan lisää muutamassa kuukaudessa useamman kilon, kiloja on nyt kertynyt n. 10kg.. En ole koskaan aiemmin tutkinut paljon syön kaloreita päivässä, mutta nyt kun sen tutkimuksen tein niin laskut näyttivät 900kalorin luokkaa. Järkytyin siitäkin. Koska tavoitteeni ei todellakaan ollut elää noin vähällä energialla, kuvittelin syöväni "normaalisti". Sain hirveitä ahmimis kohtauksia ja lihakset väsyi tosi helposti. Lenkkeilystä ei tullut juurikaan mitään ja painonnousu vaan ahdisti enemmän ja enemmän.
Sain ulkopuolista apua ruokailun suunnitteluun ja sinne iskeytyivät hiilarit, rasvat ja protskut, lisäksi vähintään 1800 kaloria päivässä. En edes tajunnu miten paljon ihminen voi tuohon kalorimäärään syödä. Ongelmana on nyt se, että kammoan noita hiilareita. Puuron syöminen tuntuu hirveältä, puhumattamaan riisistä. Pakkoajatukset liikunnasta (lihomisen vuoksi) ja syömisestä tekee asian tosi vaikeaksi ja ahdistavaksi. Päivässä pääsen oikeasti kovalla yrittämisellä 1600kaloriin ja sen jälkeen fiilis on kutakuinkin sitä luokkaa että "peilistä tuijottaa norsu". :D Liikun 5-6krt/vko 60min keskiraskasta liikuntaa mm. hölkkä, porrastreeniä, mäkitreeniä...

Kroppa on varmaan säästöliekillä? Olen aika epätoivoinen nyt ja kysyisinkin, että kuinka pian kroppa alkaa toimia normaaliin tapaan, kun ruokailun on laittanut kuntoon? Lihominen (ylläri ylläri) pelottaa, kun hiilarit on tulleet ruokailuun takaisin normaaleissa määrin. Elimistö ymmärtääkseni alkaa varastoimaan sitä energiaa mitä saa, kun on ensin ollut niin pienellä energiamäärällä. Eli nyt kun syön niinku normaalit ihmiset, niin täytyykö mun varautua johonki superlihomiseen, ennen ku aineenvaihdunta taas toimii ja pääsen tiputtamaan kerääntyneet kilot? Olen nuori nainen 165/62.
3255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin ja mistä tunnistaa sen, että aineenvaihdunta on jälleen toiminnassa?

Äänestä

Perusaineenvaihdunta voidaan mitata. Maksaa suunilleen 100 € vaan en muista paikkaa.

Laatikaisella on hyvä artikkeli säästöliekistä, googlaa 'Tutkimus: Suurin pudottaja -kilpailijalle jää käteen vain säästöliekki'.

Hiilihydraatteja on taas turha pelätä. Varsinkin liikkuva ihminen tarvitsee niitä paljon.

Äänestä

Hyvä tapa välttää "säästöliekkiä" on kerran viikossa sallia itselleen epäterveellisempää ruokaa ja vähän suurempia annoksia. Tämä ei tarkoita että pitkin päivää ahmii mahdollisimman paljon karkkia, sipsejä jne vaan että ateriat voi olla normaalia epäterveellisempää eikä annoskokoa niin rajoita. Ateriat kannattaa kuitenkin pitää ettei mene överiksi, ei siis aterioiden välissä napostele.

Esim lauantaina voi aamiaiseksi sallia pari paahtoleipää (jota vältän laihdutuksessa), lounaalla voi ottaa kunnon annoksen sen sijaan että yrittää pitää annoskoot koko ajan pieninä, ja illallisen voi korvata vaikka isolla pitsalla. Illalla voi sitten sallia itselleen vaikka olutta. Itse kun laihdutin 35kg puolessa vuodessa sallin itselleni tällaisen päivän kerran viikossa ja tulosten perusteella ei ainakaan haitannut laihdutusta, päinvastoin, viikolla laihdutus sujui hyvin kun sai odottaa herkuttelupäivää ja tulosten perusteella aineenvaihdunta pysyi tehokkaana koko ajan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


2422 kirjoitti:

Moikka!

Mua askarruttaa asia "säästöliekki". Olen kai ihan vahingossa ajanut itseni siihen.

Noin neljä vuotta sitten sain elämääni säännöllisen ruokarytmin, koska aloitin päivätyön. Laihduin ihan huomaamattani, olin hiukka pyöreä siihen aikaan, mutta en silti kokenut laihduttamisen tarvetta. Pian sain saamaan ihmisiltä kommentteja, että "oletpas laihtunut!" ja siitä se sitten lähti... Vuoden työsopimus loppui ja jäin kotiin. Silloin aloin tarkkailemaan syömistäni enemmän. Vähensin hiilihydraattien syömistä ja lenkkeilin päivässä yhteensä noin pari tuntia (koska minulla oli koira). Laihduin lisää.
Ruoasta tuli minulle pieni ongelma. Söin kaiken puoliksi, puolikas leipä, puolikas omena, puolikas banaani, puolikas rahka jne... Puolikas oli aina vähemmän kuin kokonainen. Söin edelleen säännöllisesti ja päivällisellä söin kyllä hiilareita ja aamulla joskus vedin puuroa ja silloin tällöin leipää. En siis vältellyt hiilareita kokonaan. Viikonloput oli pyhitetty herkuttelulle. :D
Jossain vaiheessa sainkin kommentteja "sinä kuihdut pois", "älä laihduta enään!". Olin siis pudottanut painoa n. 15kiloa, vaikken alunperinkään ollut mikään lihava. En laihduttanut enään, mutta ruokaan jäi pieni kammo.

Tämän hetken tilanne on nyt se, että kesällä mun ruokarytmi kärsi todella paljon! Söin pari kuukautta ehkä kerran tai pari päivässä ja ruoka koostui enemmänki roskaruoasta... Kun taas olin palaamassa normaaliin rytmiin, huomasin että painoni oli noussut n.6 kiloa. Järkytyin. Jätin hiilarit kokonaan pois (paitsi hedelmät) ja söin ihan liian vähän! Lihoin vaan lisää muutamassa kuukaudessa useamman kilon, kiloja on nyt kertynyt n. 10kg.. En ole koskaan aiemmin tutkinut paljon syön kaloreita päivässä, mutta nyt kun sen tutkimuksen tein niin laskut näyttivät 900kalorin luokkaa. Järkytyin siitäkin. Koska tavoitteeni ei todellakaan ollut elää noin vähällä energialla, kuvittelin syöväni "normaalisti". Sain hirveitä ahmimis kohtauksia ja lihakset väsyi tosi helposti. Lenkkeilystä ei tullut juurikaan mitään ja painonnousu vaan ahdisti enemmän ja enemmän.
Sain ulkopuolista apua ruokailun suunnitteluun ja sinne iskeytyivät hiilarit, rasvat ja protskut, lisäksi vähintään 1800 kaloria päivässä. En edes tajunnu miten paljon ihminen voi tuohon kalorimäärään syödä. Ongelmana on nyt se, että kammoan noita hiilareita. Puuron syöminen tuntuu hirveältä, puhumattamaan riisistä. Pakkoajatukset liikunnasta (lihomisen vuoksi) ja syömisestä tekee asian tosi vaikeaksi ja ahdistavaksi. Päivässä pääsen oikeasti kovalla yrittämisellä 1600kaloriin ja sen jälkeen fiilis on kutakuinkin sitä luokkaa että "peilistä tuijottaa norsu". :D Liikun 5-6krt/vko 60min keskiraskasta liikuntaa mm. hölkkä, porrastreeniä, mäkitreeniä...

Kroppa on varmaan säästöliekillä? Olen aika epätoivoinen nyt ja kysyisinkin, että kuinka pian kroppa alkaa toimia normaaliin tapaan, kun ruokailun on laittanut kuntoon? Lihominen (ylläri ylläri) pelottaa, kun hiilarit on tulleet ruokailuun takaisin normaaleissa määrin. Elimistö ymmärtääkseni alkaa varastoimaan sitä energiaa mitä saa, kun on ensin ollut niin pienellä energiamäärällä. Eli nyt kun syön niinku normaalit ihmiset, niin täytyykö mun varautua johonki superlihomiseen, ennen ku aineenvaihdunta taas toimii ja pääsen tiputtamaan kerääntyneet kilot? Olen nuori nainen 165/62.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu