Irak is free from Isis-Irak on vapaa Isiksestä

Nyt Irak on vapautettu Isiksestä kertoi Irakin pääministeri tänään. Irakilaiset turvapaikanhakijat voitte lähteä takaisin kotimaahanne rakentamaan uutta uljasta muslimivaltiotanne. Me kristityt suomalaiset emme tarvitse teitä, joten tehkääpä kaikille palvelus ja menkää kotiinne!
5203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä uutinen.

Äänestä

Lontoon kielisenä poistui, sehän olisi ollut tärkeänpi, seppikääs se uusiksi vähäsen väänellen -ettei automatiika ainaskaan sitä poista.

ruutteja tuuteihin

Äänestä

Irakin pääministeri julistaa Irakin sodan olevan ohi. Irakin hallituksen joukot ovat saaneet koko maan hallintaansa.

Irakissa taistelu terroristijärjestö ISIS:ä vastaan on ohi, kertoo AFP.

– Joukkomme ovat ottaneet hallintaansa Irakin ja Syyrian välisen rajan ja julistan sodan päättyneeksi, sanoo Irakin pääministeri Haider al-Abadi.

Al-Abadi painottaa, että ISIS halusi tuhota Irakin sivilisaation, mutta epäonnistui Irakin vahvan vastarinnan ja maan muiden maiden kanssa tekemän sotilaallisen yhteistyön ansiosta.

Vuonna 2014 islamilaisen terroristijärjestön onnistui miehittää suuria osia Irakista. Irakin joukot hyökkäsivät ISIS:ä vastaan Yhdysvaltojen johdolla toimivan kansainvälisen liittouman tukemana. Islamilaisen valtion vallatessa maa-alaa, Irakin ja Syyrian sodat yhdistyivät yhdeksi sisällissodaksi.

Nyt sota kaikkine taistelutoimineen päättyy.

Myös Venäjä on julistanut saavuttaneensa voiton islamilaisesta valtiosta Syyriassa, ja kehottaa kaikkia pakolaisia palaamaan kotiinsa maan jälleenrakentamiseen.
https://www.kansalainen.fi/irakin-paaministeri-irakin-sota-ohi/

Irak tarvitsee lääkärinsä ja insinöörinsä, maatanne rakentamaan, Terve menoa !

Äänestä
  • Ei sitä teherä kuin -ulko käymälän kokoinen korkeintaan, meriat vain on haksahtaneet tuota rakentamista veivaamaan, noissa lehdissä on monen tason kirjureita -joilla piä joskus heittää...

    Huuteles vain moroja noille tepsutelijoille kielimihenä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Patriootti_Kauhava kirjoitti:

Nyt Irak on vapautettu Isiksestä kertoi Irakin pääministeri tänään. Irakilaiset turvapaikanhakijat voitte lähteä takaisin kotimaahanne rakentamaan uutta uljasta muslimivaltiotanne. Me kristityt suomalaiset emme tarvitse teitä, joten tehkääpä kaikille palvelus ja menkää kotiinne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu