Avoin kirje väkivaltaiselle puolisolle

Turhaan pyydät multa anteeks ja en oo nyt kotiin tulossa.

Tajuatko sä yhtään miten helvetisti mun päätä jomottaa ja oksettaa! Luojan kiitos tämä on vaan kuulemma aivotärähdys, mutta mietippä Ville jos olisitkin hakannut mulle aivovamman... tai aivoverenvuodon. Pahimmassa tapauksessa Johannalla ei olisi enää äitiä tai mä olisin loppuelämäni työkyvytön, puhe ei onnistuis kunnolla, muisti ei toimi, mun persoonallisuus saattais muuttua jne. Sitä elämä on aivovamman kanssa.

Mitä oisit sitten tehny, jättänyt minut ja hommannut Johannalle uuden äidin muualta!?

Ymmärrätkö sinä että sun väkivaltaisuutes hajottaa minut ja tämän perheen!!!!!

En jaksa pelätä enää, sä et oo huolissas muusta kuin omasta nahkastas ja firmastas... Haluat estää vaimolta pääsyn lääkäriin vaikka sillä on tosi huono olo, jokainen ihminen jolle on suotu älykkyyttä tajuaa että päähän osuvat iskut on aina paha juttu. Sä oot huolissas vaan maineesta ja mietit että eihän kytät ala epäilee sinua pahoinpitelijäksi. Mieti mitä tämä kertoo luonteestasi.

Tällä suhteella EI oo jatkoa jos et hae ammattiapua väkivaltaisuuteen, koska näin ei voi jatkua, mä en voi ottaa turpaani enää oman terveyden takia tai Johannankaan takia, Johanna tarvii äitiä vielä monta vuotta.

Kyllä mä sua rakastan, oot mies jossa on paljon hyviä puolia, mutta sun täytyis olla mun tuki ja turva, ei ikinä niin päin että mies hakkaa vaimoaan... Sitä samaa tukea ja turvaa oon antanut mielestäni myös sinulle, enkä oo koskaan lyönyt sua. Nyt saa luvan loppua myös turha kontrollointi ja mustasukkaisuus, mulla on oikeus viettää vapaasti ystävien kanssa aikaa ja pukeutua niin kuin haluan, se ei ole pettämistä!

Olkoon nämä sanat pommi sun itsetunnolles, tuntuu kerrankin hyvältä aidosti sanoa mitä oot laittanut minut tuntemaan, eikä niellä kaikkea sisäänpäin.