Menin sitten ihastumaan palavasti (etten sanoisi rakastumaan) työkaveriini. Ja takkiinhan siinä tuli niin että sydän on haljeta surusta ja tuskasta. Ei voi kuin syyttää itseään, mutta itken hetken Teidän olkaanne vasten...
Molemmat varattuja ja kiinnostus SELKEÄN molemminpuolista, siis puhumista (aivan suorasti asiasta), hipaisuja jne...
Enemmänkin olisi tapahtunut jos en olisi hillinnyt itseäni ja torjunut tätä miestä.
Oma parisuhteeni oli ollut rempallaan jo pitkään, joten tämä ihastumisen tunne ratkaisi asian lopullisesti. Minä lähdin, en uuden miehen vuoksi vaan elämään itseäni varten. Vaan kuinkas sitten kävikään?!
Mies on minulle edelleen ystävällinen, mutta täysin viileä ja etäinen eikä halua puhua asiasta enää mitään. Ei halua rikkoa perhettään, vaikkei omien sanojensa mukaan vaimoaan rakastakkaan. No, enhän minä sellaista ole häneltä odottanutkaan. Millä oikeudella olisinkaan. Enkä liiemmin toiseksi naiseksi olisi ryhtynyt vaikka olisi polvillaan pyytänyt.
Naiivit ihmiset saavat usein siipeensä, se on totuus. Tuntuu silti niin hyväksikäytetyltä ja rikotulta, minä todella luotin tähän ihmiseen. Nyt en saa mitään vastakaikua tunteilleni, jotta voisin edes huokailla ja syyttää elämän julmuutta joka pitää meidät erillään. En saa mitään kontaktia ihmiseen, jonka kanssa oli ennen niin helppo puhua.
Auttakaa siis hyvät ihmiset ja kertokaa oma mielipiteenne mistä on kyse?! Oliko varatun vikitteleminen hänelle pelkkä kiva leikki, josta mielenkiinto loppui kun toisesta tuli vapaa?? Oliko varatun vikitteleminen hänelle turvallista tunteiden peilailua, joka loppui muuttuessaan toteutumiskelpoiseksi?? Oliko hän kanssani sittenkin tosissaan, pelästyi nyt sitä kuinka vakavissani olen, ja tarvitsee vain aikaa kootakseen mielensä??
Kysyin tänään tekstarilla, haluaisiko hän puhua asiasta kanssani rauhassa vaikka kahvikupin äärellä. (Töissä emme saa minuuttia pidempää mahdollisuutta keskustella kahden) Vastaus oli ettei hän halua rikkoa perhettään??? Täh, puhumisestako se rikkoontuu??? Miksei rikkoontunut aiemmin??? Olen ymmälläni, vihainen, pettynyt... ja kaikkea muuta yhtä aikaa! Parasta kai unohtaa jos sydän vain voi =(
Molemmat varattuja ja kiinnostus SELKEÄN molemminpuolista, siis puhumista (aivan suorasti asiasta), hipaisuja jne...
Enemmänkin olisi tapahtunut jos en olisi hillinnyt itseäni ja torjunut tätä miestä.
Oma parisuhteeni oli ollut rempallaan jo pitkään, joten tämä ihastumisen tunne ratkaisi asian lopullisesti. Minä lähdin, en uuden miehen vuoksi vaan elämään itseäni varten. Vaan kuinkas sitten kävikään?!
Mies on minulle edelleen ystävällinen, mutta täysin viileä ja etäinen eikä halua puhua asiasta enää mitään. Ei halua rikkoa perhettään, vaikkei omien sanojensa mukaan vaimoaan rakastakkaan. No, enhän minä sellaista ole häneltä odottanutkaan. Millä oikeudella olisinkaan. Enkä liiemmin toiseksi naiseksi olisi ryhtynyt vaikka olisi polvillaan pyytänyt.
Naiivit ihmiset saavat usein siipeensä, se on totuus. Tuntuu silti niin hyväksikäytetyltä ja rikotulta, minä todella luotin tähän ihmiseen. Nyt en saa mitään vastakaikua tunteilleni, jotta voisin edes huokailla ja syyttää elämän julmuutta joka pitää meidät erillään. En saa mitään kontaktia ihmiseen, jonka kanssa oli ennen niin helppo puhua.
Auttakaa siis hyvät ihmiset ja kertokaa oma mielipiteenne mistä on kyse?! Oliko varatun vikitteleminen hänelle pelkkä kiva leikki, josta mielenkiinto loppui kun toisesta tuli vapaa?? Oliko varatun vikitteleminen hänelle turvallista tunteiden peilailua, joka loppui muuttuessaan toteutumiskelpoiseksi?? Oliko hän kanssani sittenkin tosissaan, pelästyi nyt sitä kuinka vakavissani olen, ja tarvitsee vain aikaa kootakseen mielensä??
Kysyin tänään tekstarilla, haluaisiko hän puhua asiasta kanssani rauhassa vaikka kahvikupin äärellä. (Töissä emme saa minuuttia pidempää mahdollisuutta keskustella kahden) Vastaus oli ettei hän halua rikkoa perhettään??? Täh, puhumisestako se rikkoontuu??? Miksei rikkoontunut aiemmin??? Olen ymmälläni, vihainen, pettynyt... ja kaikkea muuta yhtä aikaa! Parasta kai unohtaa jos sydän vain voi =(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitäs kuvittelet itsestäs liikaa ja sotkeudut toisten elämään. Nyt sitä on varmaan kiva surkutella elämäänsä. Mitäs lähdit tuollaiseen leikkin mukaan...eihän siitä seuraa kun pahaa!! Katos "toisilla" naisilla on kiva leikkiä...ja sinä luulit sen olevan rakkautta...uskot ukkojen juttuja....sitä yhtähän ne vaan haluaa...
Tuonko olen mielestäsi ansainnut? Ei sydäntään pysty hallitsemaan. Tein sen minkä voin, torjuin lähentelyn vaikka olisin niin halunnut. Keskustelua taas kukaan ei voi toisilta kieltää... Ehkä tosiaan luulin itsestäni liikoja, kiitos vahvistuksesta sen suhteen että olen surkea luuseri!!
Joskus on hyvä katsoa peiliin ja miettiä. Tälläiset jutut on minusta aika raakoja...ja niistä harvoin seuraa hyvää!!
miten yksinkertainen olet. Mitä opitkaan?
Toivottavasti saatte jotain irti vahingonilosta ja ivastanne. Olen sinisilmäinen ja herkkäuskoinen, mutten tyhmä. Opikseni en aio ottaa, ainakaan siinä määrin että menettäisin uskoani ihmisen hyvyyteen. On se elämä ennenkin potkinut, aina olen noussut. Niin että kiitos vaan vastanneille olkapään lainaamisesta ja tukemisesta...
älä välitä *NaiiviNeito* täyspäiväidiootteja noi on vaan ku haluaa tahalteen pahoittaa mieltä.... hävetkää senki kusipäät!!!
Niinku sanoit sydäntään ei voi hallita aina =( Olen pahoillani että sulla meni toi juttu nyt vähän mönkään mut oishan se pahemminki voinu mennä =/ Sitä mieltä oon kyllä ettei varattuihin kannata sekaantua mut jos molemmilla oli tunteita pelissä ja epätyytyväisiä suhteeseensa niin on vähän kinkkinen pulma =/ Elämä opettaa ja vastoinkäymiset vahvistaa!! Et sä oo mitään haukkuja ansainnu kaikki me ollaan ihmsisiä ja tehdään virheitä ja et sä mitään virhettä oo tehny jos sydäntäs oot kuunnellu =/ Koita jaksaa!
kuules olen itse pähkäilly viimeaikoina avioeroa koska mies petollinen.
mutta en ehkä uskalla vaikka haluankin- paljon syitä.
yhden olen tajunnut ne jotka eroavat ovat oikeasti rohkeimpia ja selkärankaisimpia.
kun ole puinut tilannettani ystävien kanssa olen kuullut miten paljon mätää on monessa ns. onnellisessa avioliitossa ilman että asioista keskustellaan- ei uskalleta keskustell- koska vaatisi toimenpiteitä. suuri osa liitossa olevista on heikoilla- henkisesti enemmän kuin eronneet
Minua hiukan kaduttaa..kun olin niin jyrkkä sinulle, mutta näissä asioissa olen aina. Kolmio draamassahan on aina yksi osapuoli joka saa kärsiä, sehän pitäisi tietää jo siihen ryhtyttyään. Jos kärsijä ei ole "toinen" nainen niin sitten se "ensimmäinen" nainen.Mieti onko oikein sekään että se "ensimmäinen" nainen saisi kärsiä. Ihmiset kun vaan oppisi välittämään toisistaan ja tekisivät toisille vaan sitä mitä odottaa muidenkin tekevän itselleen ja toisinpäin.Jos suhde on karilla ja menee huonosti, eikö sitä voi erota reilusti ja vasta sitten katsella uusia kavereita jos siltä tuntuu tai sellainen kohdalle sattuu? Yksi asia myös saa minut suuttumaan, kun usein lukee täältä, että eihän varattu mies ole este vaan hidaste. Miten tälläisten ajatusten jälkeen voi olla "toisten" naisten puolella. Siksi aina ajattelenkin, että jokainen saisi tuntea joskus omassa nahassaan sen mitä tekee toisille. Ajatukset varmaan muuttu sitten kun onkin se petetty osapuoli. Sitten sitä surkutellaan, miten toiset naiset on kauheita. Miettikää kaikki!! Miten asiat voisi tehdä myös kauniimmin (ja välittää toisista). Kyllä se aurinko sinullekkin vielä paistaa =)