Menin sitten ihastumaan palavasti (etten sanoisi rakastumaan) työkaveriini. Ja takkiinhan siinä tuli niin että sydän on haljeta surusta ja tuskasta. Ei voi kuin syyttää itseään, mutta itken hetken Teidän olkaanne vasten...
Molemmat varattuja ja kiinnostus SELKEÄN molemminpuolista, siis puhumista (aivan suorasti asiasta), hipaisuja jne...
Enemmänkin olisi tapahtunut jos en olisi hillinnyt itseäni ja torjunut tätä miestä.
Oma parisuhteeni oli ollut rempallaan jo pitkään, joten tämä ihastumisen tunne ratkaisi asian lopullisesti. Minä lähdin, en uuden miehen vuoksi vaan elämään itseäni varten. Vaan kuinkas sitten kävikään?!
Mies on minulle edelleen ystävällinen, mutta täysin viileä ja etäinen eikä halua puhua asiasta enää mitään. Ei halua rikkoa perhettään, vaikkei omien sanojensa mukaan vaimoaan rakastakkaan. No, enhän minä sellaista ole häneltä odottanutkaan. Millä oikeudella olisinkaan. Enkä liiemmin toiseksi naiseksi olisi ryhtynyt vaikka olisi polvillaan pyytänyt.
Naiivit ihmiset saavat usein siipeensä, se on totuus. Tuntuu silti niin hyväksikäytetyltä ja rikotulta, minä todella luotin tähän ihmiseen. Nyt en saa mitään vastakaikua tunteilleni, jotta voisin edes huokailla ja syyttää elämän julmuutta joka pitää meidät erillään. En saa mitään kontaktia ihmiseen, jonka kanssa oli ennen niin helppo puhua.
Auttakaa siis hyvät ihmiset ja kertokaa oma mielipiteenne mistä on kyse?! Oliko varatun vikitteleminen hänelle pelkkä kiva leikki, josta mielenkiinto loppui kun toisesta tuli vapaa?? Oliko varatun vikitteleminen hänelle turvallista tunteiden peilailua, joka loppui muuttuessaan toteutumiskelpoiseksi?? Oliko hän kanssani sittenkin tosissaan, pelästyi nyt sitä kuinka vakavissani olen, ja tarvitsee vain aikaa kootakseen mielensä??
Kysyin tänään tekstarilla, haluaisiko hän puhua asiasta kanssani rauhassa vaikka kahvikupin äärellä. (Töissä emme saa minuuttia pidempää mahdollisuutta keskustella kahden) Vastaus oli ettei hän halua rikkoa perhettään??? Täh, puhumisestako se rikkoontuu??? Miksei rikkoontunut aiemmin??? Olen ymmälläni, vihainen, pettynyt... ja kaikkea muuta yhtä aikaa! Parasta kai unohtaa jos sydän vain voi =(
Molemmat varattuja ja kiinnostus SELKEÄN molemminpuolista, siis puhumista (aivan suorasti asiasta), hipaisuja jne...
Enemmänkin olisi tapahtunut jos en olisi hillinnyt itseäni ja torjunut tätä miestä.
Oma parisuhteeni oli ollut rempallaan jo pitkään, joten tämä ihastumisen tunne ratkaisi asian lopullisesti. Minä lähdin, en uuden miehen vuoksi vaan elämään itseäni varten. Vaan kuinkas sitten kävikään?!
Mies on minulle edelleen ystävällinen, mutta täysin viileä ja etäinen eikä halua puhua asiasta enää mitään. Ei halua rikkoa perhettään, vaikkei omien sanojensa mukaan vaimoaan rakastakkaan. No, enhän minä sellaista ole häneltä odottanutkaan. Millä oikeudella olisinkaan. Enkä liiemmin toiseksi naiseksi olisi ryhtynyt vaikka olisi polvillaan pyytänyt.
Naiivit ihmiset saavat usein siipeensä, se on totuus. Tuntuu silti niin hyväksikäytetyltä ja rikotulta, minä todella luotin tähän ihmiseen. Nyt en saa mitään vastakaikua tunteilleni, jotta voisin edes huokailla ja syyttää elämän julmuutta joka pitää meidät erillään. En saa mitään kontaktia ihmiseen, jonka kanssa oli ennen niin helppo puhua.
Auttakaa siis hyvät ihmiset ja kertokaa oma mielipiteenne mistä on kyse?! Oliko varatun vikitteleminen hänelle pelkkä kiva leikki, josta mielenkiinto loppui kun toisesta tuli vapaa?? Oliko varatun vikitteleminen hänelle turvallista tunteiden peilailua, joka loppui muuttuessaan toteutumiskelpoiseksi?? Oliko hän kanssani sittenkin tosissaan, pelästyi nyt sitä kuinka vakavissani olen, ja tarvitsee vain aikaa kootakseen mielensä??
Kysyin tänään tekstarilla, haluaisiko hän puhua asiasta kanssani rauhassa vaikka kahvikupin äärellä. (Töissä emme saa minuuttia pidempää mahdollisuutta keskustella kahden) Vastaus oli ettei hän halua rikkoa perhettään??? Täh, puhumisestako se rikkoontuu??? Miksei rikkoontunut aiemmin??? Olen ymmälläni, vihainen, pettynyt... ja kaikkea muuta yhtä aikaa! Parasta kai unohtaa jos sydän vain voi =(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mun mielestä toi nyt aika selvä juttu. Olen pahoillani, mutta en usko että mies oli susta loppujen lopuksi kovinkaan vakavasti kiinnostunut. Ehkä vain sun kiinnostus hiveli miehen itsetuntoa ja hän halusi pitää sitä siksi yllä. Kun "vapauduit", tuli sinusta hiukan uhka hänen "oikealle" elämälleen.
Jos mies sanoi sinulle, että on ihastunut sinuun, sitten asia on hiukan toinen. Silloin voit vaatia asialle selitystä. Tosin jos heillä on yhteisiä lapsia, niin silloin pysyisin jo muutenkin kaukana.
Tsemppiä kuitenkin, vaikka vaikealta varmaan tuntuu!
...se kyllä sanoi olevansa ihastunut, sanoi jopa että hänestä tää tuntuu olevan enemmänkin?! Mut oot kai oikeessa tuossa "uhkana olemisesta", sellanen fiilis mullakin on. Kyllä mä vielä tokenen, onneks ei nähdä vähään aikaan ollenkaa...
Sorry. Ei ollut todellakaan tarkoitus masentaa. Kuullostaa vain siltä, että jos miehellä on lapsia, niin se ei ehkä ihan helposti siitä uskalla lähteä pois. Oletteko te kovinkin tiivisti töissä yhdessä?
se sano, se sano ja se sano. Rikoit liittosi ja jätit miehesi.
Eikö teillä ollu lupaus että myötä ja vastoinkäymisissä kunnes kuolema teidät erottaa tai jotain? Kasvaisit aikuiseksi.
Toivottavasti opit tosta reissusta sen, ettei kannata tehdä isoja päätöksiä ennenkuin varmistaa selustan. Äläkä luota noin sokeasti muihin, niin pärjäät jatkossa paremmin!
Kantapään kautta kohti pilvilinnoja!
se kiinnostus oli suurempaa, kun olit "tavoittamattomissa". Ehdottaisin sinun olevan nyt aivan cool, olet osoittanut olevasi vapailla markkinoilla, mutta älä tee liikaa eleitä jotka mies voi tulkita painostukseksi.
Itse olen saman tyylisessä sopassa, ainoa ero vain että oma liittoni on hyvinkin tyydyttävä, olen vaan "joutunut" työtoverini ihastuksen kohteeksi. Ja mielestäni määrävä tekijä ihastuksen syttymiseen oli, että olin häntä kohtaan aina tosi viileä. Ja aion jatkossakin olla. Käy vaan tukalaksi, kun hän tunkee ovista ja ikkunoista. Pidän hänet silti etäällä. En missään nimessä halua vahingoittua tästä, toisaalta haluan jatkaa työtoveruutta hänen kanssaan hyvissä väleissä. Myöskään omaa liittoani en aio vahingoittaa, ja uskon, ettei hänkään sillä mielellä ole liikenteessä. Mielestäni hyvin samanlainen case kuin sinun tapauksesi.
Lähdit omasta suhteestasi elämän itseäsi varten, etkä uuden miehen takia. Pidä se mielessä. Työkaverisi ehkä vain osoitti sinulle, ettei oma kumppanisi merkinnyt sinulle sitä mitä parisuhteessa pitäisi. Siksi sinun oli hyväkin lähteä. Mutta älä nyt sitten takerru tähän pikku ihastukseesi vaan unohda hänet ja jatka elämää. Keskity niihin vapaisiin miehiin ja ohita suosiolla kaikki varatut.
Mulla on käynyt täysin sama tilanne. Jätin periaatteessa tyydyttävän suhteen, koska olin ihastunut työkaveriini, joka vaikutti kiinnostuneelta ja sanoi sen jopa suoraan. Mutta kun sitten kerroin eronneeni, meni mieheltä luu kurkkuun ja hän juoksi äkkiä naisensa kainaloon. Sen jälkeen hän on tuonut naistansa tiiviisti työpaikkatapaamisiin näytille ja kuhertelee tämän kanssa niin että ällöttää!
Vaikka tämä on äärimmäisen ärsyttävä tilanne, olen silti tavallaan tyytyväinen, että näin kävi. Se, että ihastuin toiseen (ja sain vastakaikua tiettyyn pisteeseen asti) auttoi minua eroamaan suhteesta, jolla ei olisi ollut tulevaisuutta. Kyllähän sekä exän että ihastukseni ajattelu kirpaisee, mutta ehkäpä nyt kohtaan miehen, joka on oikeasti minun arvoiseni! Toivon samaa myös sinulle.
Kuten edellinen sanoi, että toinen näytti sen, että olemassa oleva suhde ei vlttämättä ollut oikea, niin sama lienee tässä toisinpäin: varattu mies ilmeisesti tuntee, että sinä et ole "oikea"; pieneen säpinään ehkä.
Miksi se on ällöä, jos puoliso osoittaa hellyyttä omalle kumppanilleen?
Kylläpä helpotti. On siis muitakin, jotka ovat työkaveriin ihastumalla saaneet potkun persuksille lähteä tyydytystä tuottamattomasta suhteesta. Minulle kävi samoin.
Omassa avioliitossani olin hajoamispisteessä, miettinyt monta kertaa eroa. En vain saanut itsestäni irti, olihan meillä ihana tytär. Sitten uudessa työpaikassa satuin tapaamaan ihmisen, jonka kanssa oli jotakin sielujen sympatiaa heti ensimmäisistä yhteisistä työvuoroista lähtien. Hänkin oli ja on edelleen naimisissa ja kolmen lapsen isä. Meni kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin sallin itseni ihastua. Sitten sain (kylläkin hyvän ystäväni siitä vielä mainittua) ahaa -elämyksen ja huomasin, että mieheni ei olekaan se elämäni rakkaus enkä häntä rakasta enkä ole koskaan rakastanut. Otin ja erosin.
Koko tämän työrupeaman ajan työkaverini valitteli, kuinka huonosti heillä kotona menee. Jossitteli päivät pitkät yhteisestä elämästä. Sitten, kun kerroin laittaneeni avioeron viereille, ja vartsinkin eron astuttua voimaan, hän säihkähti. En tiedä, mitä. Luuliko hän, että haluaisin hänet heti nyt itselleni? Ehkä. En tehnyt päätöstä häntä painostaakseni, vaan itseni vuoksi. Luultavasti hän tulkitsi sen väärin.
Eroni jälkeen olemme kuitenkin pitääneet yhteyttä ja joitakin kertoja myös tapailleet. Mainittakoon, etten enää ole samassa työpaikassa. Useimiten hän on ollut aloitteen tekijä. Olen yrittänyt pitää etäisyyttä, enkä ole ottanut yhteyttä. Olen antanut hänelle tilaa ja aikaa selvittää oma elämänsä, jos niin haluaa. Saattaa mennä viikko kaksikin, ettei ole mitään yhteydenpitoa. Ja aina se on hän joka ottaa ensiaskeleen ja ehdottaa tapaamista.
Tuntuu vähän siltä, ettei hän oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Ymmärrän täysin, ettei hän välttämättä halua rikkoa perhettään, mutta miksi sitten ei voi sanoa sitä suoraan. Vanha sanonta: "Antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa" tuntuu jotenkin osuvan nyt kohdalleen.
Annan ajan kulua, mutta kuinka kauan, se jää nähtäväksi...
Miten naiset aina menevät tuohon halpaan.
Se on äärimmäisen harvoin, kun se työpaikan ihana ukkomies haluaa siltä flirttailukumppaniltaan paljon muuta.
Naiset sitten fiksuina säntäävät eroamaan ja rakentavat pilvilinnoja. Juupajuu...
Sinäkin peikkotyttö saat varmaan antaa ajan kulua tovin jos toisenkin ja kyllä se mies taitaa siellä perheensä tykönä pysyä.
Elämä ei ole aina sitä pelkkää ylämäkeä parisuhteessa, mutta ei sitä kannata heti erota, jos vaikeita ja tylsiä aikoja eteen tulee. Ei se siitä vaihtamalla parane. Mikään suhde ei ole jatkuvasti sitä ihastumisen tunnetta pikkuhiljaa tulee arki vastaan.
Arkeen voi ehkä hakea piristystä pienestä työpaikka flirtistä, mutta siihen se pitäisi jäädä. Se normaali arki on kuitenkin mukavinta sen oman kullan kans ja niiden yhteisten lasten kans siellä kotona.
tietoinen että jospa se suhde kariutui¨ihan vaan siihen että tämän herran vaimo/vaimoke sai tietää asiasta ja laittoi miehensä ojennukseen ja vaati että jompi kumpi?
olitko itse tietoinen että kyseisellä miehellä on perhettä? ja kuinka suuri perhe? Mikäli olit niin oliko "rakkaus/ihastus" laittanut laput silmille? Olen ainakin itse huomannut että varattu ja varsinkin useinmiten perheellinen mies palaa kotiin häntä koipien välissä. Tai ainakin näin tuttava piirissäni.
Sanoit tuossa myös että et näe häntä enään niin usein? miksi? vaihdoitko työpaikkaa?