Ylen aamu teeveessä jälleen keskustellaan seksuaalisesta häirinnästä, nyt eduskunnassa.
Naistoimittaja kaivaa kahdelta naiselta ja yhdeltä mieheltä kokemuksia, oikeen mitään ei saada oikein enään irti. Toiselta naiselta joka on ollut eduskunnassa kysyttiin, että mitä ja minkälaista häirintää
olet kokenut, vastaus oli, että no kaikenlaista, pikkujouluissa, sellasta, no, sitä on vaan kokenut
sen sellaiseksi?
Eli homma menee nyt siihen pisteeseen, että häirinnäksi tuomitaan sekin jos nainen vain kokee?
Mitä se tarkoittaa? Nainenhan voi kokea vaikka jos haluaa, senkin seksuaalihäirinnäksi jos mies vain vilkaisee naista?
Naisvastaaja kertoi, että jos on epäilevä voi aina kysyä voiko lähestyä jne. Eli nyt pitää vain alkaa kysyä voiko kätellä, pyytää anteeksi kun vilkaisee ja pyytää anteeksi jos hipaisee tai koskettaa jossain ahtaassa paikassa. Hulluksi menee. No ei se mitään olen naimisissa ja nyt kierrrän kaukaa muut naiset ihan normaalikanssa käymisessäkin, en ole aloitteellinen keskusteluissakaan enään, enkä tule kättelemään, enkä edes vilkaisemaan, mistä sitä tietää kuinka herkkä joku voi olla, varsinkin nyt kun asiaa hehkutetaan koko ajan.
Naistoimittaja kaivaa kahdelta naiselta ja yhdeltä mieheltä kokemuksia, oikeen mitään ei saada oikein enään irti. Toiselta naiselta joka on ollut eduskunnassa kysyttiin, että mitä ja minkälaista häirintää
olet kokenut, vastaus oli, että no kaikenlaista, pikkujouluissa, sellasta, no, sitä on vaan kokenut
sen sellaiseksi?
Eli homma menee nyt siihen pisteeseen, että häirinnäksi tuomitaan sekin jos nainen vain kokee?
Mitä se tarkoittaa? Nainenhan voi kokea vaikka jos haluaa, senkin seksuaalihäirinnäksi jos mies vain vilkaisee naista?
Naisvastaaja kertoi, että jos on epäilevä voi aina kysyä voiko lähestyä jne. Eli nyt pitää vain alkaa kysyä voiko kätellä, pyytää anteeksi kun vilkaisee ja pyytää anteeksi jos hipaisee tai koskettaa jossain ahtaassa paikassa. Hulluksi menee. No ei se mitään olen naimisissa ja nyt kierrrän kaukaa muut naiset ihan normaalikanssa käymisessäkin, en ole aloitteellinen keskusteluissakaan enään, enkä tule kättelemään, enkä edes vilkaisemaan, mistä sitä tietää kuinka herkkä joku voi olla, varsinkin nyt kun asiaa hehkutetaan koko ajan.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Suosittelisin nyt nuorille naisille että laittavat jäitä hattuihinsa. Ja myös vanhemmillekin.
Muuten voi käydä köpelösti innossa miettiä kukahan minua on häirinnyt ja milloin ja lopettaa perusteeton juoruaminen naisporukassa. Voi käydä esimerkiksi tällä tavalla hyvin helposti.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005486568.html
Tuossa artikkelissa otetaan kanta että asianajotoimiston varoitus mahdollisesta kunnianloukkauksesta on yritys vaientaa naiset jotka kokevat seksuaalista häirintää omasta mielestään. Lisäksi rikosoikeuden professori Fränden puhuu "uhkakirjeestä" ja kyseenalaistaa voiko niitä lähettää ollenkaan. Aika heikolla tasolla on kaverin osaaminen jos ei tiedä että on ihan normaali käytäntö lähettää sovittelevia kirjeitä ennen syytteen nostamista. Onko kaikki muutkin asianajajien lähettämät kirjeet sitten "vaientamiskirjeitä" vai koskeeko termi vain näitä kunnianloukkausepäilyjä? Lienee parempi jatkossa nostaa syytteet suoraan ja jättää "uhkailu" tuomareille. Seuraavaksi nämä metooämmät varmaan syyttävät tuomareita vaientamisesta kun saavat tuomion kunnianloukkauksesta.
toivottavasti ei kaatunut näppäimistölle
Tämähän on nyt yhteiskunnan tärkein asia, tästä täytyykin keskustella.
Näin on ja lakiin kirjaus kaikkien pedofiilien kasvot näkyville mediaan!Ihmettelen sanaa hyväksikäyttö jos lapsi on raiskattu.Kyllä se on väkivaltaa,hyväksikäyttö on jos laitetaan lapsi katsomaan seksivideoita.Raiskaus on paljon enemmän!!
Mies baarissa,: Hipaisee naisen olkapäätä ohimennessään
Nainen: painu vittuun sika, lähdet oikeuteen ahdistelija, näppäilen tässä just someen että se ja se yritti ahdistella mua ja otin susta vielä kuvankin. Hyvästele duunis ja lapsesi tapaamisoikeus.
Nainen baarissa: tarttuu miestä palleista kiinni
Mies: voit sä irrottaa ottees ja mee himaas nukkuu
Varsinkin keski-ikäiset jakkukalkkunat varaavat itselleen oikeuden kouria nuoria miehiä suoraan munista kun tyttöjen ilta tai firman pippalot menee vähän överiksi ja loukkaantuvat verisesti kun kourittu toivottaa hyvää matkaa helvettiin.
Tasa-arvon nimissä pitää tempaista leegot sisään?
että naisille tyypillistä on juoruilla keksityistä ahdistelukokemuksistaan. Usein näihin liitetään mukaan enemmän tai vähemmän tunnettuja henkilöitä. Se on naisten keskuudessa sellainen "normaali" fantasioinnin muoto, jolla ei ole useinkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Juoruillessa tilanne voi edetä kilpailuksi siitä, kuka keksii mehevimmän juorun, ja silloin tarinat voivat edetä hyvinkin hurjiksi.
Tällaisella juoruilulla on usein kuitenkin sivustakuulijoita, ja niitä jotka eivät ymmärrä kysymyksessä olevan pelkkien seksifantasioiden. Tällöin juorut saavat liikkeelle huhuja, joilla on itseään vahvistava luonne. Usein juoruilija ei itsekään tunnista liikkeelle laittamaansa huhua, kun se on kiertänyt muutaman korvan kautta, vaan kauhistuu kuullessaan fantasioinnin ja juoruilunsa kohteen olevan iljettävä sarjaraiskailija. Näissä yhteyksissä pelkkä epäilys on jo riittävä todiste, ja vaikka syyttömyys todistettaisiinkin, niin vuosien päästäkin monet ihmiset muistelevat kyseisen henkilön olleen raiskaileva pervo jonka tuomitsemiseen eivät todisteet riittäneet, tai joka maksoi itsensä syytteestä.
Naisille tällaisten juorujen vahingollisuudesta huolimatta on tyypillistä päästellä niitä kuin pieruja.
Olin kerran näkemässä eräällä R-kioskilla kun kaunis hyvin pakaransa ja kehonsa bodannut nuori tyttö jonotti kassalle. Eräs suomalainen mies huomasi tytön kauniin kropan ja mainitsi siitä hänelle sanoen, sinulla on kauni kroppa, ihailen !Tyttö päästi suustaan mitä hirveimmän "sanasodan" ja mielestäni loukkasi miestä. En ymmärtänyt enkä ymmärrä edelleenkään, mitä pahaa siinä oli. Olen itsekin kävellyt kadulla ja joku mies kulki jäljessäni ja ohi mennessään kuiskasi, että sinulla on kauni vartalo. Minä tulin iloiseksi, se oli minusta ihanaaaaaaaaaaaaaaa!
Jos on epäselvää että kuka / ketkä harrastaa / harrastavat tätä kyseistä häirinnänmuotoa , niin annan ilmaisen neuvon kaikille naisille : Menkääpä Helsingin asematunneliin käveleskelemään iltaisin .
Voipi tulla kokemuksia , niin ettei tarvitse enää ihmetellä mitään....
Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä on hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkea voi seurata, kun feministit ja vihervasemmisto saavat vallan Suomessa.
Juuri niin tämä on feministien ja vihervasemmiston kehittelemä juttu!
Jos kuuluu seksuaalivähemmistöjen niin vastakkaisen sukupuolen lähentyminen on varmasti häiritsevää. Jos joku muuten lähestyy Eikun jatkoille.
Kylläpä Janitskinnatseja sieppaa kun naiset kehtaavat pikkuhiljaa alkaa pitää puoliaan. Ei mikään ihme että Venäjä on teidän maanpäällinen taivaanne.
Miksi vingut?
Paljastava pukeutuminen on seksuaalista häirintää
Sopulilauma taas vauhdissa. Kyllä Manu aikoinaan osui naulan kantaan kuvaillessaan median toimintaa.
Miehetkin vaan jonoon poliisilaitoksen ovelle häirintäilmoituksia tehtailemaan niin koko kohu loppuu kuin seinään.
Sitten kun näitä naisia baareissa, et ole näkevinäsikään ja kierrät ne kaukaa, olet niitten jutuissa selkäsitakana tuhkamuna/imbotentti.
Suomessa ovat kaikki muut suojeltuja, paitsi heteromiehet!
Late Lapista. SSSS Ry!
Valkoihoinen heteromies on yleissyylinen
Jokos tämä femifasistinen me too- kampanja on saavuttanut Afrikan ja arabimaat? Entä miten kampanjaa on suunnattu maassamme loisiville kehitysmaamuslimeille? Vai eikö tällainen ole mitenkään tarpeellista? Riittää, kun suomalainen heteromies pannaan maanrakoon tälläkin tavoin?
Jo.
Nurinkurista on se, että viekö muka sinulta afrikan pojat naiset. nurinkurista, koska ethän muutenkaan naisia. Korkeintaan kykenet mummonpotkintaan-muuhun sinusta ei ole luuseri.
Ai, ai, kun teki kipeää homolle anarkistiselle viherpunanatsille! No, se on hyvä se! Huvittavaa ja säälittävääkin, kun aito tosiluuseri mollaa ihmisiä itsensä kaltaisiksi luusereiksi.
Tyhmyytesi olit todistanut jo aiemmnkin. Väärin meni kaikki arvailusi (älylliseen pohdintaan et kykenisikään), sillä olen keski-ikäinen pitkän ja menestyksekkään työuran tehnyt heteromies vaikk sukupuolisuuntautumisellahan ei ole mitään väliä paitsi kaltaisellesi pikkupojalle, jolla räkäklimppi valuu edelleenkin pikuunenukan kärjestä...:) Kyllä se elämä sinullekin pjulle vielä opettaa asioita maailmasta, kunhan alkavat elämän oikeat asiat kiinnostamaan, tosin kohdallasi on epäilyksiä.
Hehehe! Tuo meni osaltani täysin metsään! Mutta mitä muuta voikaan odottaa homolta, joka leikkii heteroa? Ja vielä muka menestyksekkään työuran tehnyttä! Hah, hah!
Kuule, juuri sinunlaisten kouhojen räkänokkien takia Suomessa tulee olemaan kinkkiset olot niin heteroilla kuin homoilla. Jossain vaiheessa sinunkin tyhmä luupääsi tajuaa, että ei se ollutkaan niin hyvä ajatus ottaa kymmeniä tuhansia Afrikan viidakkopoikia ja Lähi-idän mekkapyllistelijöitä tänne "kotoutumaan" kelaeläteiksi!
Tässä naiselta lipsahti liian pitkälle miesviha. Kauheeta miehelle ja ammatille jos naisten jutut uskotaan siltä seisottamalta.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712112200595904_u0.shtml
Voiko oma vaimokin tehdä ilmoituksen vaikkapa seksuaalisesta häirinnästä tai jopa raiskauksesta jos tulee riitaa ja tämä keksii tuollaista? No vastaan samalla, miksei voi?
Tässä ollaan kuulkaa miehet kusessa, niinkuin Irwin lauloi.
Periaatteessa voi.
tämän päivän hesarissa oli hyvä kirjoitus aiheen varjo puolista kuinka ujot nuoret miehet voi syrjäytyä pari haussa viellä entisestään sinkkujen luvassa maassa.
Ei nykyään kannata ehdotella treffejä kuin tinderissä muualla se on ahdistelua ja monelle myös siellä tinderissä on onneksi nyt on markkinoille tulossa niitä aidon näköisiä seksirobooteja niin kukapa sitä edes enään treffeille haluaisi naisten kanssa?
Voi hyvänen aika. Minä naisena menneellä viikolla taputin tuttua mieshenkilöä olkapäälle kadulla tavatessamme. Toivottavasti hän ei haasta minua oikeuteen seksuaalisesta häirinnästä. Saisivat meidän päättäjät mennä alkuun keskustelemaan näille partalapsille seksuaalisesta häirinnästä ennenkuin paasavat meille suomalaisille.
Pidän kunnianosoituksena sitä jos joku nainen häiritsee.
olen nuori nainen ja feministi, eli mielestäni kotityöt pitää jakaa tasapuolisesti jaksamisen mukaan, kauppalasku pitää jakaa varallisuuden mukaan ja samasta työstä sama palkka yms. tämän määritelmän mukaan tosin suurin osa suomalaisista on feministejä. Eli itse teen aika paljon kotitöitä ja mies ulkotöitä, mutta mies aina kysyy voiko auttaa ja mä myös kysyn mieheltä voinko mä auttaa. Esim. kun tulen myöhään töistä kotiin, hän on usein imuroinut yms. ja tehnyt jotain iltapalaa esim. hotdoggeja ja avannut viinipullon. Joskus teen lumihommat aamulla ja laitan auton lämppäriin, kun tiedän että miehellä on selkä kipee ja hän joutuu mennä aamulla aikaisin töihin autolla. Eli puhalletaan yhteen hiileen ja yritetään auttaa toisiamme.
En tiedä, mikä jotkut saarasärmät ja roosameriläiset ovat. He haluavat kriminalisoida jonkun miespuolisen liian pitkän katseen tai kosketuksen ja sitten kuitenkin kulkevat itse miehiä provosoivasti roiskeläppä-minimekoissa työpaikalla ja rintapielessä pinssi: v*ttu sitätätä. Heistä on ok. että nainen käyttää burkhaa ja he vaikenevat nuorista tytöistä, joita lähetetään silvottavaksi. Ilmeisesti silvotut ja säkitetyt naiset eivät ole heidän viehätysvoimalleen ja naiseudelleen sellainen uhka ja kilpailutekijä kuin perinteinen, naisellinen kaunis nainen.
Ja poitsut hei! miehen pitää katsoa ja koskettaa jos hän haluaa herättää naisessa sen tietyn kipinän! Älkää antako roosameriläisten kuohita itseänne. Jos te istutte tytön vieressä ja vain jutskaatte mukavia ja "älykkäitä", te vajoatte tylsimyksiksi ja putoatte girl friend-zonelle, eli teistä tulee tytölle poikapuolisia tyttöystäviä, jotka joutuvat kuuntelemaan mimmin kaikki huolet ja murheet, mutta ette ikinä etene siitä mihinkään, vaan joudutte katselemaan, kuinka mimmin nappaa joku itsevarma playeri, jolla on pokkaa olla mies.
Eli katsokaa silmiin, koskekaa tyttöä esim. käsivarteen kuin vahingossa (älkää käykö perseelle, haaroväliin, polvelle tai tisseihin tai yrittäkö heti nuolla, kevyt suudelma kädelle on ok. sellainen humoristinen yliromanttinen juttu...), nuuhkaiskaa hänen hiuksiaan yms. hienovaraista flirttiä, joka ei ole tunkeilevaa, mutta antaa ymmärtää, että te ette pyri tyttöystäväksi vaan poikaystäväksi.
Toinen asia on, että miksi noita arabeja ei pistetä kuriin. enään ei huvita käydä esim. kuntosalilla kun sitä pitää tukikohtanaan lauma mesoavia arabeja, jotka yrittävät käydä iholle ja ottavat ilman lupaa kuvia susta ties mihinkä. Jos suomalainen mies toimisi niin, niin hänet heitettäs ulos saman tien.
Kaikkein selkein tapa lähestyä ketä tahansa naista on kysyä suoraan naisen hintaa. Saako koskettaa rahaa vastaan jostakin paikasta, ja saako naista panna rahaa vastaan.
Tällainen kysyminen ei ole ahdistelua. Se on hyväksyttävää ja normaalia seksuaalisuutta ja seksipalvelujen ostoa koskevan koskevan lainsäädäntöämme lakiemme hyväksymää, vapaaehtoisen seksin ostamisen tiedustelua.
Kaikenlainen flirttaileminen ja ovien availeminen naisille, lounaalle tai illalliselle kutsuminen ja hymyileminen töissä. Sellainen kannatata unohtaa. Silloin nainen voi tuntea että häntä ahdistellaan.
Selkeää seksinostoa voi kokeilla aina. Se ei riko mitään lakjejamme, eikä siinä naisille kaksimielisesti vihjailla mitään sellaista, mitä he eivät voisi aivoilalan ymmärtää, kun mies suoraan puhuu asiasta heille.
Selvintä näyttää kaksikymppistä
On tämä upeaa, että eduskunta tarttuu näin jämäkästi tähän järkyttävään ongelmaan! Me tyhmät tavikset olemme huolissamme vain ihan tyhjänpäiväisistä ja epätrendikkäistä aiheista kuten leipäjonojen kasvusta, irtisanomisista, työttömien nöyryyttämisestä, mielenterveys-ja päihdekuntoutuspalvelujen lopettamisesta, SOTE:n vaikutuksista, hoitojonoista, terrorismista, pakolaisvirroista, vanhustenhoidosta, eriarvoistumisesta jne. Mutta on se upeaa, että eduskunta keskittyy näin pontevasti tähän trendikkääseen aiheeseen. Kyllä nyt Suomi on parempi!
Eduskunta keskustelee tämä nyt on maailman tärkein asia,
Olisiko nyt ensin nämä raiskaustuomiosta pistettävä ruotuun.
Muualtatulleiden raiskaukset vaietaan, muista rikkaiden teknistä todetaan että yhteisymmärryksessä pakotettiin.
Jos tuomarit ei tuomitse ei se lakia tekemällä parane.
Olisiko syytä keskustella eduskunnassa hyvä tulosten veronkierrosta
Sopeutumiseläkettä.
Veropakolais laki ei saatu läpi Orpo totesi tässä nyt kävi näin
Mutta työttömiltä joilta rikkaat vieneet työpaikat ulkomaille kyllä saadaan laki eteenpäin.
Jos Suomessa on vapaita työpaikkoja niin todella ihmettelen miten se on mahdollista jos firmalla on työtä ei sitä kyllä jätetä tekemättä
En itse ole tällaisella työpaikkalla koskaan ollut aina on työt tehty.
Tämä on nyt mennyt julkisuuden hakuseksi
Kyllä eduskunnalla on varaa verovaroilla jauhaa. .....
Miksi herrat ja rouvat. Tai arvoisat kansanedustajat puutu oikeisiin asioihin.
Raiskaustuomiosta. Kaikille samalle viivalle.
Mites tuollainen me too auttaa kehitysmaamuslimimiehiä kotoutumaan, kun pitäisi se omakin kulttuuri säilyttää?
Parasta heti potkaista vittuun ja huutaa raiskaajaksi?
niin ja suomeen pitää nyt saada naisille ja miehille omat "kapakat"sit on joku muu asia mistä puhutaan.siitähä se puhe mistä puute.
liian pahhoo
https://www.youtube.com/watch?v=JFoWw2jZBkE