Ruotisissa on havaittu, että voi ostaa pakolaistarinoita, joilla uskotaan saavan turvapaikan tai oleskeluluvan.
SVT uutisoi niin ikään, että Ruotsissa pakolaista ei palauteta jos hän on hakenut opiskelemaan. Näin palautusta ei voida panna nopeasti toimeen, koska kaikki tietysti hakevat opiskelupaikkaa. Jos ei sellaista lopulta saisikaan, niin odotellessa voi suunnitella katoamistemppua- jäädä laittomana Ruotsiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
On itsestään selvää, että huijarit kehittävät vaikka minkalaisia keinoja ja
tarinoita, joilla saada itsellensä paikka jossa hanet elätetään. Sitä on
turha ihmetellä tai epäillä. Huijaamisen kitkeminen on todella vaikearasti.
Suomessa ainakin voi hakea kahdesti vuodessa, mikä odotteluaikoineen kattaakin melkein koko vuoden. Ja kai joku vanerihitsaamo lopulta hyväksyy kaikki halukkaat.