Uusi Tunteman, 839 000 katsojaa, turha elokova?

Uusi tuntematon sotilas -elokuva on jo 6:nnella sijalla kaikkien aikojan katsotuimpien kotimaisten elokuvien listalla, ja ilmeisesti menossa 3:nnelle sijalle, (viimeisein viikon aikanakin vielä n. 90 000 katsojaa), johon vaaditaan hieman yli miljoona katsojaa (1 020 000).

Ja joku kriitikko haki itselleen huomiota kommentoimalla että "turha elokuva". Hakkaa kuitenkin kevyesti Mollbergin Tuntemattoman (590 000) katsojaa. Laineen versio toki on ylhäisessä yksinäisyydessään, ja siellä pysyy, 2,8M katsojaa.
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta miksi ohjaaja Louhimiehen piti häpäistä veteraanien muisto arvioidessaan "jatkosodan kyseenalaiseksi"!
Kyllä näitä tympäiseviä nuorempien polvien jälkiviisauksia on jo kuultu tarpeeksi. :/

Äänestä

Monikin todennut jos Laineen elokuva jo kovin tuttu niin Louhimiehen elokuva lähinnä vain hämmentää.Tottakai sitten 50-luvulla tapana oli käsitetellä vaikeat asiat huumorilla ja Louhimiehen tyyliin väki olisi kesken kaiken jo poistunut kun sota-aika sen modernimpaa kuten nyt miten asiat tänäpäivänä käsitellään.Tapahtumatkin sitten etenivät pikavauhtia kun päälleliimatut kotirintamat piti saada mukaan.

Äänestä

Alkuperäinen tuntematon on ainoa oikea tuntemato, loput ovat sivarien tekemiä tehelmyksiä!

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nfhkfg kirjoitti:

Uusi tuntematon sotilas -elokuva on jo 6:nnella sijalla kaikkien aikojan katsotuimpien kotimaisten elokuvien listalla, ja ilmeisesti menossa 3:nnelle sijalle, (viimeisein viikon aikanakin vielä n. 90 000 katsojaa), johon vaaditaan hieman yli miljoona katsojaa (1 020 000).

Ja joku kriitikko haki itselleen huomiota kommentoimalla että "turha elokuva". Hakkaa kuitenkin kevyesti Mollbergin Tuntemattoman (590 000) katsojaa. Laineen versio toki on ylhäisessä yksinäisyydessään, ja siellä pysyy, 2,8M katsojaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu