Ihmetyttää evoluution vastustaminen

Miksi kreationistit vastustavat evoluutiota? Evoluutiohan on luonnon tosiasia, ja tiede tutkii sitä ja tekee siitä parempaa ja parempaa teoriaa. Tiede on itseään korjaavaa ja lähenee totuutta tässä niinkuin muissakin asioissa vähitellen.

Mehän jotka uskomme, uskomme tietysti myös luomistöihin. Silloin se mitä emme evoluutioteoriasta usko, on vain se, jos siitä vedetään se ateistinen johtopäätös, ettei luomistöitä olisi. Tottakai ne ovat, niitä ei vaan tiede vielä näe. Uskovienkin ymmärrys niiden suorittamisen tavasta on edelleen vajavainen. Siitä ei myöskään ole selkeää ilmoitusta joten olemme oman ajattelumme varassa.

Avain siihen lienee se, että asiat on ensin luotu henkimaailmassa ja sitten tuotu sieltä näkyvään, aineelliseen maailmaan. Tätä puolta ei tiede pysty vielä ollenkaan käsittelemään ja uskovien ymmärrys asiasta on kovin vajavaista ja epätyydyttävää tieteellisesti. Konflikti on valmis.

Toinen avain on, että luominen on katsottava myös ihmeeksi. Emme tosiaan tiedä miten se on tapahtunut. Tämä on vähän sama asia kuin tuo edellinenkin.

Kolmas avain on, että luomiskertomus kertoo asioista maan pinnalta katsoen maan pinnalla ja taivaankannella. Luominen tarkoittaa myös "tulla näkyviin" ja olemassaolevien asioiden järjestämistä. Ja universumista ei puhuta mitään, vaan kaikesta maapallolla, tässä maailmassa. Muitakin maailmoja on.

312

2641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KRevokki

      Joo, eivät muusta syystä, kuin siitä, että Älykästä Suunnitelijaa ei kaikkien ewokkien mielestä tarvita, vaikka ne eliöt jo itsessään ovat enempi tai vähempi älykkäitä, ja niiden kehossa ne "mutaatiot tapahtuu"... Evoluution ajoitukset lienevät melko lähelle tosia, mutta "eipä minunkaan ole pakko tietää niitä aikoja ja määrähetkiä, jotka Isä on oman valtasuurutensa nojalla asettanut"(Jeesus apostolien teoissa)...

    • PSYKOPE

      Mutta on eräs pahempi ja surullisempi syy, ja se on "Pyhän Hengen pilkka".... Veljen pilkkaaminen ja erottaminen keskuudestaan, jos hän ei kaikkia vanhoja tietojaan enää jaksa uskoa ja tietää....

    • Mistänäitäriittttää

      Hehheh, herkkäusko evouskovainen uskoo että evoluutio on totta, vaikka siitä ei ole ainoatakaan tieteellistä todistetta. Ei sellaista saa avaajakaan tänne kerrottua, hehe,
      Seuraavaksi hän varmaan linkittää tänne Talk Originsin koska kuvittelee että tuo vanhentunut opaskirja todistaa evoluution hänen puolestaan.

      • hekottelija

        Heh heh...

      • Määrittelepä nyt Jyrgbäle, mikä on tieteellinen todiste. Älä toista mekaanisesti pastorisi slogneita, vaan kerro, mikä päätelmänsä evoluutiossa ei riitä "tieteelliseksi todisteksi": Varmasti nimittäin tiedämme, että eliöille tapahtuu muutoksia sukupolvien välillä, mutta kaikki evoluutiokot eivät halua sitä muuttajaa kutsua "Jumalaksi", vaan heillä on usko(tietoa ei mistään muusta kyllä silti ole!) kai johonkin muunlaiseen voimaan, kuin aktiivinen suunnittelija, joka loppujen lopuksi ei ole liikaa kyllä vieläkään epäonnistunut lasten suunnittelussa. Vaikka vammaisutta, esim. downisyndroomaa on ja suoranaisia kätkytkuolemia, en tiedä minäkään vielä, miksi Jumala sellaisia on sallinut, vaikka downit nyt teoriassa pystyvät elämään yhtä vanhoiksi, kuin normaalitkin ihmiset, jos heidän elämäänsä ei katkeroiteta sillä, että heillä on ylipainoon enemmän taipumuksia - kai. Äoossa ei ole teoriassa suurta eroa, luulisin näin.
        Jos sanot, että "Jumala meidät luo, eikä meille tapahdu uusina aikakausina kehitystä vaan esim. rappeumaa", miten sitten ja mistä muusta Jumala on kaiken luonut kuin aiemman pohjalta? Lopeta tuo loukkaantumisesi kierre, vaikka melko monikin ewokki haukkui sua ties miksi, ja sinä olet aikasi saanut haukkua takaisin, ettekö nyt ole jo sujut, että voisi sunkin debatissa tapahtua jo muutakin?! Määrittel Jyri itse nyt tarkemmin, millaisen todisteen haluat hieman normaalimman tuntoisista materiaalisen maailman ajoista ja eliöiden kehitys- eli luotumisajoista? Ei Raamatusta laskettu 6000 vuotta nykyajasta, ole käsittääkseni kuin Aadam-nimisen enkelin syntiinlankeemustapahtumasta mennyt aika. Ole rauhantekijä, tee kompromisseja asioissa, missä et sitten kuitenkaan välttämättä tiennyt TÄTÄ asiaa sen paremmin kuin ewokit.

      • Onhan siitä. DNA, fossiiit, toistettu labrassa ja vahingossa, ja havaittu luonnossa. On havaittu esim. ihmisten tulevan syntymällä vanhemmistaan, evoluutioalgoritmin sovellukset...

    • Nolohorisee

      Älykästä Luojaa ei tietenkään tarvita koska ihminenkin pystyy kohta rakentamaan elottomasta elämää, ja siksi luonto on ihan hyvin voinut tehdä sitä itsekseen. Näin sanoi MolocHorridus- Evolutionisti jo 15 v. sitten ja tämä pitää edelleenkin paikkansa.

      • LakiV

        Tuo on vitsi, tietysti, tajutatteko ,että tässä on jonkinlainen pilaileva salaliitto takanansa? Jos sanotaan, että edes ihminen ei ole älykäs luoja, niin mistä syystä kielessämme on edes mokomaa sanoitusta?! Jos ihminen ei silti ole, niin tokihan voi olla, että galaksiemme materialististen todellisuuksien alullepanija silti on, henkisten alullepanijasta puhumattakaan, joka on Jumalan Poika.... Tai kumpiko niistä kumman isä sitten olikaan, niin siitä on kai ikuinen kalaballikki menossa vieläkin, koska Kaaos pistää meidät syntymään toisistamme, tosinaan vanha sielu syntyy vastasyntyneestä tai lapsisielusta ja päinvastoinkin.... Sikäli kun uskomme sen "sielun vaellusteorian"; niin hengen vaellusteoria, lienee koko lailla sama, mutta samanlaista ruumista ei tarvinne kauheasti haikailla, onhan normi-ihmiset äärimmäisen samannäköisiä ja -kokoisiakin.... Voi olla, että kirjaimet oli keksitty ennen kun osattiin puhua, mutta epätodennäköistä senkin kivettyminen vain yhteen totuuteen...

      • Shakstori

        Mulla kävi toisessa shakkipelissäni Moloch-Horridusta vastaan tavaton mäihä, (Eka oli tasuri) Toisessa hän yritti tavattoman vaikeaa sotilas-torni- uhrausta, ja se epäonnistui, toisessa pelissään, mutta väittäisin, etten pikapelissä hänelle pärjää, vaikka pitkässä eloni on jo se 1790 just nyt(Rapidini on chess-commissa 1551 ja blitzini 1367 tms), ja sitä pitkän pelin eloanipa ei kovin moni aloitteilija kaada.... Bullettini on hassua(hieman alle 1000 elo!), joskus häviän kahden minuutin pelin jopa minuutilla, vaikka olisin ehtinyt tuhota vastustajan aseman täysin, mutta yksi pirullinen sotilas jää lyömättä, niin tappio sekin.

    • Creationist

      Me emme vastusta evoluutiota vaan evoluutioteoriaa, siitä yksinkertaisesta syystä että se on yhtä virheellinen ja valheellinen kuin flogistonteoria. Professori Sanford tutki töikseen mutaatioita ja valintaa, ja huomasi että eihän homma toimi ollenkaan niinkuin yliopistossa evo-opin luennoilla väitettiin. Kemian Nobelin napannut tuplatohtori Smalley totesi evoluutiobiologiaan tutustuttuaan, että eihän se ole ollenkaan oikeaa tiedettä. Kaikki sekä labroissa että luonnossa tehdyt havainnot sopivat täydellisesti kreationistiseen rappeutumisteoriaan, sen sijaan kehitysopin todisteet loistavat poissaolollaan.

      • Krev-okki

        Huoh, maan päällä on monenlaisia eläimiä, mikä niistä todistaa kehitysteoriaa vastaan? Eikö koiramme ole edes oppineet uusia temppuja:-) Jos teidän oppimääränne ei kehity, eikä teillä ole todellista auktoriteettia, eikö edes Jeesus teille ohjaa ajatuksiinne sitä, mikä on oikein ja hyvää?! Mutta ei Jeesus tuomitse kenenkään käsityksiä, ellei heidän oma tarpeensa ollut tuomita muita, ties mihinkä henkiseen heitteillejättöön...

      • On surkuhupaisaa, kun tieteen tuloksia yritetään kumota vetoamalla akateemisesti ansioituneiden ihmisten mielipiteisiin.

        Mielipide ei ole tiedettä (oli mielipiteen esittäjä kuka tahansa).

        Jos taas tiede ei olisi toimiva tapa saada uutta tietoa, niin miksi tieteellisesti ansioitunut henkilö olisi mitenkään uskottavampi kuin kuka tahansa?

      • Knark5
        Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        On surkuhupaisaa, kun tieteen tuloksia yritetään kumota vetoamalla akateemisesti ansioituneiden ihmisten mielipiteisiin.

        Mielipide ei ole tiedettä (oli mielipiteen esittäjä kuka tahansa).

        Jos taas tiede ei olisi toimiva tapa saada uutta tietoa, niin miksi tieteellisesti ansioitunut henkilö olisi mitenkään uskottavampi kuin kuka tahansa?

        raunileenaluukanenkildellähän oli tapana moittia skeptikkoja auktoriteeteilla ratsastamisesta - ja sitten hän kertoi mitä eräs ilmavoimien eversti tai eräs astronautti oli sanonut... :-D

      • "Me emme vastusta evoluutiota vaan evoluutioteoriaa, siitä yksinkertaisesta syystä että se on yhtä virheellinen ja valheellinen kuin flogistonteoria."

        Millä tavalla? Eikö uusia ihmisiä tulekkaan syntymällä?

        "Professori Sanford tutki töikseen mutaatioita ja valintaa, ja huomasi että eihän homma toimi ollenkaan niinkuin yliopistossa evo-opin luennoilla väitettiin."

        Mikä siinä oli ristiriidassa evoluution kanssa?

        "Kemian Nobelin napannut tuplatohtori Smalley totesi evoluutiobiologiaan tutustuttuaan, että eihän se ole ollenkaan oikeaa tiedettä."

        Biologiaa osaamattoman höpötyksillä ei ole merkitystä.

        "Kaikki sekä labroissa että luonnossa tehdyt havainnot sopivat täydellisesti kreationistiseen rappeutumisteoriaan, sen sijaan kehitysopin todisteet loistavat poissaolollaan.

        Mitään rappeutumisteoriaa ei ole olemassakaan.

    • Krevokki

      Voihan se tosin olla, että noilla "seurakuntiemmme isillä", oli paljonkin näkyjä ja unia, mutta ne eivät ole materialistista todellisuutta, eikä Jumalankaan antamat unet ja näyt aina toteudu maailmassa, muuta kuin vertauskuvallisesti. Mutta se, että materia olisi uusi keksintö, on hämmentävä ajatus, eikä se tunnu mahdollisena, tällä hetkellä on maan päällä tällaiset eliöt, ja"onneksemme" Akut Ankat Paratiisiiseissaan eivät ole vielä langenneet ottaa jotakin kielletystä puustaan tulla tänne humanoidimaisina olioina, koska nykyiset ankat ovat vielä hellyttävän eläimellisiä, vaikka tietyssä määrässä koira- ja kissaleäinkuntaa on näkyvässä jo lievää tyytymättömättömyyttä siihen, etteivät vielä saa tietää ihmisenkään teoista yhtään mitään. Koirien ja kissojen (ja varisten) kieli on melko helppotajuista, eikä ne käytä liian montaa sanaa kuvatessaan asioita, lähinnä fiilistään ja kielteistä(pariton määrä haukkuja tms) tai myönteistä(Parillinen määrä) suhtautumistaan.... Mutta eläimet muuten eivät ole langenneita olentoja, ne eivät koroita silmäänsä ja varsinakan tietoaan samalla tavalla kuin syntiset ihmiset... Tästähän pahan ylivertaisuuteen uskominen tavallaan usein johtuukin, että nuoremmat olennot tiedossaan ovat usein hyviä. Älkäämme kuitenkaan tappako 6000 vuoden YECCIA, sen voi tehdä vain Jumala, jos hän joskus katsoo, että maailma onkin jatkunut joitakin useitakin perinteisiä lyhyehköjä luomissyklejä, emmekä itsekään enää usko vain 6 päivään(x 1000 vuotta) vanhaan Jumalaolentoon, jolla on tosin aina ollut erilainen havaintomaaima kuin ihmisellä... "Mutta parempi kuulla Jumalaa kuin ihmistä"(Raamattu). Älkää kuolko uskostanne Korkeimpaan Olentoon koskaan, on loppukaneettini, Aamen, ja Beemen.

    • Pitää vastustaa sitä, että evoteoriasta tehdään ateistisia johtopäätöksiä, ei evoluutiota, joka on tosiasia luonnossa, eikä evoteoriaa kaikissa muodoissaan, koska se on tämän hetkinen tieteellinen käsitys asiasta, Kyllä tiede itseäänkorjaavana prosessina tulee vähitellen oikeille linjoille. Evoteoriassa ei voida ottaa huomioon Jumalan luomistöitä, mutta me uskomme että ne ovat tapahtuneet, emme vain tiedä millä tavoin. Fundamentalistiset kreationistit vaan luulevat kaikenlaista, kun lukevat Raamattua kirjaimellisesti.

      Järkevämpi suhtautuminen evoteoriaan olisi suotavaa. Tieteen vastustaminen on höyrypäistä kiihkoilua. Tiede on rehellistä pyrkimystä totuuteen, ja tulee siihen vielä päätymään, jos aikaa on.

      Ilmestyskirjasta näemme, että luodaan joskus yli tuhannen vuoden kuluttua uusi maa ja uusi taivas. Se on ihme, ja samoin luominen. Tiede ei kykene niitä vielä näkemään, me kykenemme, mutta yritettäisiinpä nähdä oikein! Pitää tarkkaan lukea, mitä Raamatussa varsinaisesti sanotaan, eikä siirtää sinne omia ennakkoluulojaan ja perinnäisiä tulkintoja. Tiede auttaa meitä siinä.

      Tähtitiede yksiselitteisesti sulkee pois luomiskertomuksesta universumin asiat. Siinä puhutaan vain maapallosta, ja siitäkin ajatellen ihminen maan pinnalle ja taivaankannen maan päälle. Ei kerrota maapallon olevan pyöreä eikä että se kiertää aurinkoa, eikä että tähdet ovat samantapaisia aurinkoja, eikä että galaksit ovat miljardeja vuosia vanhoja. Se ei kuulu luomiskertomuksen puheenaiheisiin, vaikka se oppineilla profeetoilla, erityisesti Aabrahamilla oli tiedossa. Aabraham kuulemma opetti egyptiläisille tähtitiedettä, joka Mesopotamiassa oli korkealla tasolla, ja Aabraham sai Jumalalta ilmoitusta.

      • LakiV

        Kuitenkin Paavali tiesi ihmisen luontaisen synnin, ja sen, että ei Jeesusta Kristusta kaikki ihmiset silti taida kunnioittaa vapahtajanaan, Danielkin totesi vanhassa testamentissa, että "Ei oikeilla opettajilla ole maailmassa menestystä, vain väärillä." Kuitenkin ennustukset sanovat, että joskus tulee Vanhurskaiden aika, ja tuolloin normaali menestys kai tulee myös vanhurskaille, mutta se on silloinkin heille tavaton viettelysten ja lankeemusten lähtökohta, ja siistä syystä silloinkin moni tuon ajan oikeista opettajista siitä ajatuksesta luopuu oletusarvoisestikin.

      • tieteenharrastaja

        Tästä olen samaa mieltä:

        "Järkevämpi suhtautuminen evoteoriaan olisi suotavaa. Tieteen vastustaminen on höyrypäistä kiihkoilua. Tiede on rehellistä pyrkimystä totuuteen, ja tulee siihen vielä päätymään, jos aikaa on."

        Seuraava on minusta uskoa nöyrin mielin:

        " Evoteoriassa ei voida ottaa huomioon Jumalan luomistöitä, mutta me uskomme että ne ovat tapahtuneet, emme vain tiedä millä tavoin."

        Tuossa alkavat suksesi mennä tieteen kanssa ristiin:

        "Ilmestyskirjasta näemme, että luodaan joskus yli tuhannen vuoden kuluttua uusi maa ja uusi taivas. Se on ihme, ja samoin luominen."

        Ja alla tulee lopullinen kuperkeikka:

        ".. vaikka se oppineilla profeetoilla, erityisesti Aabrahamilla oli tiedossa. Aabraham kuulemma opetti egyptiläisille tähtitiedettä, joka Mesopotamiassa oli korkealla tasolla, ja Aabraham sai Jumalalta ilmoitusta."

      • Ei tiede pyri ateistisiin tai teistisiin johtopäätöksiin vaan kohti totuutta.

        Vain uskovaiset pitävät tieteen johtopäätöksiä "ateistisina". Esimerkiksi kun tiede osoittaa kiistattomasti, että kaikki linnut ovat kehittyneet yhdestä yhteisestä kantamuodosta, niin se johtuu vain siitä, että kaikki mitä tiedämme paleontologiasta ja nykyään elävien lintujen genetiikasta on selitettävissä vain lintujen yhteisellä kantamuodolla. Jos joku uskovainen pitää tätä käsitystä "ateistisena" niin se on hänen ongelmansa. Vika on pohjimmiltaan siinä, että todellisuus ei vastaa uskovaisen uskomuksia.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Tästä olen samaa mieltä:

        "Järkevämpi suhtautuminen evoteoriaan olisi suotavaa. Tieteen vastustaminen on höyrypäistä kiihkoilua. Tiede on rehellistä pyrkimystä totuuteen, ja tulee siihen vielä päätymään, jos aikaa on."

        Seuraava on minusta uskoa nöyrin mielin:

        " Evoteoriassa ei voida ottaa huomioon Jumalan luomistöitä, mutta me uskomme että ne ovat tapahtuneet, emme vain tiedä millä tavoin."

        Tuossa alkavat suksesi mennä tieteen kanssa ristiin:

        "Ilmestyskirjasta näemme, että luodaan joskus yli tuhannen vuoden kuluttua uusi maa ja uusi taivas. Se on ihme, ja samoin luominen."

        Ja alla tulee lopullinen kuperkeikka:

        ".. vaikka se oppineilla profeetoilla, erityisesti Aabrahamilla oli tiedossa. Aabraham kuulemma opetti egyptiläisille tähtitiedettä, joka Mesopotamiassa oli korkealla tasolla, ja Aabraham sai Jumalalta ilmoitusta."

        Nuo kohdat, joita arvostelet, eivät ole tiedettä, vaan uskonasioita, niin että on väärä perustelu arvostella niitä siitä että ne eivät ole tiedettä. Eivät ole, eivät ole. Se on keskustelua muiden uskovien kanssa.

        Minähän olen myös samaa mieltä, ettei tiede pyri ateistisiin tai teistisiin johtopäätöksiin. Jompi kumpi saattaa olla tutkijalla hypoteesina ja saa olla.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Minustakin ne ovat uskonkappaleita, mutta esittävät konkreettisia väitteitä asioista, joista on tieteellistä niiden kanssa ristiriitaista tietoa:

        " Eivät ole, eivät ole [tiedettä]. Se on keskustelua muiden uskovien kanssa."

        Kun joissakin asioissa kumarrat tieteelle, jonka kanssa toisten uskovien näkemykset ovat ristiriidassa, toimit ymmärtääkseni tässä kohtaa toisin. Vai ymmärränkö mielestäsi väärin?

      • Knark5
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Olli on kehittänyt niin sekavan synteesin, ettei kai kannata yrittääkään ymmärtää.

      • tieteenharrastaja
        Knark5 kirjoitti:

        Olli on kehittänyt niin sekavan synteesin, ettei kai kannata yrittääkään ymmärtää.

        Hän on nähdäkseni osoittanut toisten ymmärtämisen halua. Tunnustelen tuossa missä kohtaa ja millä tavoin se ehkä loppuu.

      • Pakkstori
        Olli.S kirjoitti:

        Nuo kohdat, joita arvostelet, eivät ole tiedettä, vaan uskonasioita, niin että on väärä perustelu arvostella niitä siitä että ne eivät ole tiedettä. Eivät ole, eivät ole. Se on keskustelua muiden uskovien kanssa.

        Minähän olen myös samaa mieltä, ettei tiede pyri ateistisiin tai teistisiin johtopäätöksiin. Jompi kumpi saattaa olla tutkijalla hypoteesina ja saa olla.

        Ääh, kuitenkin niin kuningas Daavid kuin Paavalinkin piti Jumalattomuuttaa silkkana hullutena, ei sitä saa tehdä minkään "tiedonkaan" lähtökohdaksi. Ihan sama minä me kaiken aiheuttajaa ja alullepanijaa kutsuisimme, minä en vain käsitä, miksi vielä alkaisimme kutsua SITÄ/HÄNTÄ muulla sanalla vieläkään, kuin "Jumala". Jumalasta on panteistisiakin käsityksiä, eli että kaikki materia ja tila ja elementit siinä olisivat itsessään Jumalallisia, mutta Jeesus sanoo selkeästi, että ainostaan HENKI on Jumala, se, joka kaikkea ohjaa, ja joka silti on myös orjajumaluuksissa, materiassa ja tilassa ruvennut suorittamaan kauankin olemassaoloaan. Hengelliset asiat ovat aina ja ikuisestivapaita, niissä on ikuisesti lupa ajatella mitä tahansa, mutta se, mitä meidän on lupa tehdä, ei ole samaa, kuin se mitä saamme ajatella. Syntiä on mahdollista tehdä myös "hengessään"; pilkaaminen ja herjaaminen on oletusarvoisesti sitä, ja kuitenkin Raamattukin sanoo Ilmestyskirjassa, että Jumalakin tulee vastaamaan samalla mitailla joillekin herjaajille, siellä sanotaan, että "Jumala pilkkaa 'heitä'".

      • Fiksu.Kreationisti1

        Evoteoria ei kuulu palstan aihepiiriin.

        Ilmoitettu poistoon.

    • Pakkstori

      Paavalin kirje Roomalaisille: (Pakanoiden apostoli, eli "ateistienkin apostoli")
      1:18:"Jumalan VIHA, ilmestyy Taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuttta vääryyden vallassa"(Kommentaarissa lukee, että totuus tulee olla oikeuden vallassa, sitä Jumalakin rakastaa)
      1:19:"Sen, mitä Jumalasta voidaan TIETÄÄ, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille."(Kommentaari: Yritäpä tehdä paperipalalle liikkuvaa todellisuutta, ei ole helppoa, eikä se ole helppoa edes tietokoneelle tehdä, ja silloinkin vain "pinnnalle")
      1:20:"Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan, Sen vuoksi he eivät voi puolustautua"(Kommentaari; Heidän puolustuksensa on, että Luoja-olentoja oli niin paljon, ettei niiden persoonallisuus ole selkeästi personoitavissa)
      1:21:"Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt"
      1:22: "He väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi,
      1:23: "ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin."(Kommentaari: "Tässä tulee esiin Paavalin pakanoille kutsuttu osuus, Jeesus sanoi, juutalaiselle, sille jalolle puulle, että jos kutsut veljeäsi tyhmäksi, olet ansainnut Suuren Neuvoston Tuomion, ja jos Hulluksi, Hellvetin tulen. Pakanat eivät yleensä ymmärrä mitä tarkoittaa typerys tai hullu...)
      1:24:"Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa...
      1:25:"He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luouta, eivätkä Luojaa - olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen..."

      No, tuollaisia ihmisiä todella on, mitä Paavali kuvaa, eli onko Paavali heidän(pakauuden valtaan jääneet!) ylin hidalgonsa, koska tuohan on suht' helposti noudatettavaa Jumalan Sanaa, olla tuollainenkin?! Tämän vuoksi Salomokin sanoo:"Niin kuolee viisas kuin tyhmäkin, ja osapuilleen samasta syystä."

    • Hihukki

      Mutta ateismi oli alunperin sekin juutalaisuuden jumaluusopillinen suuntaumus. Korkeinta ei ihmisen tarvitse tavata, koska Raamattukin sanoo, että joka Hänet näkee, KUOLEE! Mooses sai nähdä Jumalan kai takaapäin, ja näki hänet särkyvissä kalloissa, ja sieltä kumpuavana rauhallisena olentona, mutta ateismi on tullut nykytietoisuuteen, juuri Kosmologian, Fysiikan takia, vaikka sekään aina muista sitä asiaa, että raja-arvot ovat niin nerokkaasti TÄSSÄKIN universiumissa asetetut, sun muut vakiot, että tämä ei voi olla KAIKEN ALUN OLEMATTOMUUDEN ensimmäinen alkukohta, koska SE olotila olisi ollut hengillekin vielä TÄYSIN AISTITON olotila, vähän kuin uni, jossa olet täsyin kanttuvei, ilman unia, vain sydämen ja ruumiin lämpö todistaa senkin olotilan jäävän kauaksi kaiken alun KAUHUSTA! Jeesustakaan ei olisi voinut kukaan kohdata, jos näkisimme sielunsa tunteen tai sen, kuinka suuri oli ylimaallinen alkukohtansa, ennen ihmisen orjuuteen tulemistaan... Jos siis Kuolette, nähdessänne Jeesuksen, se johtuu monista syistä mutta enimmäkseen vain synnistämme, koska ei Jeesuskaan hyväksy "Pyhän Hengen pilkkaa"... Taivaan Isä häntäkin vähemmän, sitä sietää, Jeesus on häntä kai sosiaalisesti silti lahjakkaampi, koska tuli välimieheksi selittämään Taivaan ISälle syitä meidän suhteeemme sille, miksi toimimme usein niinkin pahasti ja älyttömästi. Jesaja väitti olenvansa niin puhdas sielu, että sai kohdata Jumalan, mutta oliko se vain hänen omahyväisyyttään, emme tiedä. Jeesus sanoi vielä Jesajaakin voimmakkaammin JA rohkeammin; ISÄ JA MINÄ OLEMME YHTÄ! Tuo oli kai se syy, miksi fariseukset ja kirjanoppineet häntä syyttivät Jumalanpilkasta.... Vaikka syy oli vain, kateus.

    • "Miksi kreationistit vastustavat evoluutiota? "

      Vastustamme siksi, koska se on ristiriidassa Jumalan sanan (=totuuden) kanssa.

      "Evoluutiohan on luonnon tosiasia, ja tiede tutkii sitä ja tekee siitä parempaa ja parempaa teoriaa. Tiede on itseään korjaavaa ja lähenee totuutta tässä niinkuin muissakin asioissa vähitellen."

      Evoluutio ei ole luonnon tosiasia, koska se on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Jos tiede ja Jumalan sana ovat ristiriidassa, niin silloin tiedämme varmasti, että tiede on väärässä.
      On tehtävä myös ero rehellisen tieteen ja ateistisen tieteen välillä. Rehellinen tiede on sopusoinnussa kreationismin ja luomisen kanssa.

      Evoluutio ei ole tiedettä, vaan uskomista asioihin, joita ei ole todistettu. Kukaan ihminen ei ole nähnyt ainuttakaan evoluutiotapahtumaa.

      • imesiitämarkki

        Evoluutiotapahtumia on nähty vaikka kuinka paljon, mutta kun sinulle saatanan tunarille ei kelpaa lajiutumiseksi muu kuin se että kissa poikii vähintään kirahvin. Antaisipa Jumala sinulle kyvyn nähdä kirjoituksesi puolueettomin silmin.

      • Millä tavalla ja missä kohtaan evoluutio on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa? Minusta ne sopivat mainiosti yhteen. Sinulla on jommasta kumasta jokin mekaaninen, väärä käsitys.

      • Knark5
        Olli.S kirjoitti:

        Millä tavalla ja missä kohtaan evoluutio on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa? Minusta ne sopivat mainiosti yhteen. Sinulla on jommasta kumasta jokin mekaaninen, väärä käsitys.

        Eihän Mark5 kykene edes erottamaan evoluutiota (luonnonprosessi) ja evoluutioteoria (tieteellinen selitys evoluutiolle), vaan näyttää tällä haavaa kuvittelevan että evoluutio on jonkinlainen uskonto...

      • Ei Jumalan sana ole ristiriidassa tieteen kanssa. Eikä evoluutio ole ristiriidassa Jumlan sanan kanssa. Jotkin käsitykset ja johtopäätökset kummallakin puolella vain ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

        Esimerkiksi kun Jumala sanoo tulkoon valkeus ja luo auringon, kuun ja tähdet, niin eivät ne silloin tule olevaisesta olevaksi, tyhjästä, vaan tieteen ansiosta tiedämme, että silloin pimeys väistyi maapallon pinnalla, ja toisessa vaiheessa aurinko ja muut tulivat näkyviin. Noiden sanojen täytyy tarkoittaa vain sitä. Luominen tässä kohtaan tarkoittaa sitä. Ihminen maan pinnalla katselee tapahtumia taivaan kannella.

        Ei asioiden sen kummallisempia tarvitse olla. Näin kauan on tarvinnut keskustella, että asiat loksahtaisivat kohdalleen, ja vieläkin eri leirit kyräilevät toisiaan, kun uskovat eivät voi sietää ateisteja ja päinvastoin. Ja kretut ovat fundamentalisia, eivät luovu Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei Jumalan sana ole ristiriidassa tieteen kanssa. Eikä evoluutio ole ristiriidassa Jumlan sanan kanssa. Jotkin käsitykset ja johtopäätökset kummallakin puolella vain ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

        Esimerkiksi kun Jumala sanoo tulkoon valkeus ja luo auringon, kuun ja tähdet, niin eivät ne silloin tule olevaisesta olevaksi, tyhjästä, vaan tieteen ansiosta tiedämme, että silloin pimeys väistyi maapallon pinnalla, ja toisessa vaiheessa aurinko ja muut tulivat näkyviin. Noiden sanojen täytyy tarkoittaa vain sitä. Luominen tässä kohtaan tarkoittaa sitä. Ihminen maan pinnalla katselee tapahtumia taivaan kannella.

        Ei asioiden sen kummallisempia tarvitse olla. Näin kauan on tarvinnut keskustella, että asiat loksahtaisivat kohdalleen, ja vieläkin eri leirit kyräilevät toisiaan, kun uskovat eivät voi sietää ateisteja ja päinvastoin. Ja kretut ovat fundamentalisia, eivät luovu Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta.

        "Ja kretut ovat fundamentalisia, eivät luovu Raamatun kirjaimellisesta tulkinnasta."

        Joka on jokaisella erilainen.

      • Markin henkisen tilan kannalta taitaisi olla parasta, ettei hänelle vastattaisi lainkaan. Hän on viime aikoina taantunut.

        Raamattuhan ei suoraan kiistä evoluution mahdollisuutta.

      • kunhan.kysäisen

        Milläs Mark5 ja muut kretut selittävät sen että karjaeläin nauta pystyy risteytymään metsäneläin biisonin kanssa?

      • kunhan.kysäisen kirjoitti:

        Milläs Mark5 ja muut kretut selittävät sen että karjaeläin nauta pystyy risteytymään metsäneläin biisonin kanssa?

        Eivät edes yritä.

      • Krevokki
        Olli.S kirjoitti:

        Millä tavalla ja missä kohtaan evoluutio on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa? Minusta ne sopivat mainiosti yhteen. Sinulla on jommasta kumasta jokin mekaaninen, väärä käsitys.

        Minä myönnän, etten itsekään heti kyennyt aikoinaan, hihhulitaustoistani johtuen omaksumaan evoluutioteoriaa, mutta tämä 6000 vuoden aika MATERIAMAAILMALLE silti oli aina liian tyhmän kuuluinen teoria, mutta luulin, että Jumalalle olisi minkälainen hokkuspokkus mahdollista, mutta Raamattu itse pysäytti minut kahdesti, kun siellä lukee :"Älkää pyytäkö Minua(Jahve) kiirehtimään"(VT:n profeetta) ja Jeesus:"EI teidän tule tietää aikoja ja hetkiä, jotka Isä on oman valtasuuruutensa nojalla määrännyt"(Apostolien teoissa).

      • Krevokki kirjoitti:

        Lue noi minun selvitykset tässä viestiketjussa ja mieti niitä ja kommmentoi niitä sitten.

      • > Evoluutio ei ole luonnon tosiasia, koska se on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Jos tiede ja Jumalan sana ovat ristiriidassa, niin silloin tiedämme varmasti, että tiede on väärässä.
        On tehtävä myös ero rehellisen tieteen ja ateistisen tieteen välillä. Rehellinen tiede on sopusoinnussa kreationismin ja luomisen kanssa. <

        Ikään kuin tietäisit mitä rehellisyys on.

        > Evoluutio ei ole tiedettä, vaan uskomista asioihin, joita ei ole todistettu. Kukaan ihminen ei ole nähnyt ainuttakaan evoluutiotapahtumaa. <

        Taitaa olla liikaa toivottu, että joskus ottaisit selvää siitä mitä evoluutio on. Sillä kun ei ole paljoakaan tekemistä sinun psykoottisten harhojesi kanssa.

      • "Vastustamme siksi, koska se on ristiriidassa Jumalan sanan (=totuuden) kanssa."

        Todista Jumalan sana todeksi. Kerro myös miten se voidaan todistaa vääräksi jos se on väärässä.

        "Evoluutio ei ole luonnon tosiasia, koska se on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa."

        Sitten se jumalan sana on väärässä tai sinä olet ymmärtänyt jumalan sanan väärin ja sinä olet väärässä. Evoluutio tiedetään todeksi.

        "Jos tiede ja Jumalan sana ovat ristiriidassa, niin silloin tiedämme varmasti, että tiede on väärässä."

        Todista.

        "On tehtävä myös ero rehellisen tieteen ja ateistisen tieteen välillä. Rehellinen tiede on sopusoinnussa kreationismin ja luomisen kanssa."

        Rehellinen tiede ei välitä mistään uskomuksista vaan etsii totuutta.

        "Evoluutio ei ole tiedettä, vaan uskomista asioihin, joita ei ole todistettu."

        Evoluutio on todistettu.

        "Kukaan ihminen ei ole nähnyt ainuttakaan evoluutiotapahtumaa."

        Kyllä on. Tällaiselta se näyttää: http://www.gettyimages.fi/detail/video/cells-multiplying-or-mitosis-under-microscope-stock-footage/187910105

      • kunhan.muistutan
        M-Kar kirjoitti:

        "Vastustamme siksi, koska se on ristiriidassa Jumalan sanan (=totuuden) kanssa."

        Todista Jumalan sana todeksi. Kerro myös miten se voidaan todistaa vääräksi jos se on väärässä.

        "Evoluutio ei ole luonnon tosiasia, koska se on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa."

        Sitten se jumalan sana on väärässä tai sinä olet ymmärtänyt jumalan sanan väärin ja sinä olet väärässä. Evoluutio tiedetään todeksi.

        "Jos tiede ja Jumalan sana ovat ristiriidassa, niin silloin tiedämme varmasti, että tiede on väärässä."

        Todista.

        "On tehtävä myös ero rehellisen tieteen ja ateistisen tieteen välillä. Rehellinen tiede on sopusoinnussa kreationismin ja luomisen kanssa."

        Rehellinen tiede ei välitä mistään uskomuksista vaan etsii totuutta.

        "Evoluutio ei ole tiedettä, vaan uskomista asioihin, joita ei ole todistettu."

        Evoluutio on todistettu.

        "Kukaan ihminen ei ole nähnyt ainuttakaan evoluutiotapahtumaa."

        Kyllä on. Tällaiselta se näyttää: http://www.gettyimages.fi/detail/video/cells-multiplying-or-mitosis-under-microscope-stock-footage/187910105

        Muista että Markille kelpaa evoluutioksi vain mahdoton - koiran pitää synnyttää kaniini tms. Älä yllytä sekopäätä usitushullua - todellisuudentajunsa menettäneen kanssa on turha yrittääkään keskustella.

      • Krevokki kirjoitti:

        Minä myönnän, etten itsekään heti kyennyt aikoinaan, hihhulitaustoistani johtuen omaksumaan evoluutioteoriaa, mutta tämä 6000 vuoden aika MATERIAMAAILMALLE silti oli aina liian tyhmän kuuluinen teoria, mutta luulin, että Jumalalle olisi minkälainen hokkuspokkus mahdollista, mutta Raamattu itse pysäytti minut kahdesti, kun siellä lukee :"Älkää pyytäkö Minua(Jahve) kiirehtimään"(VT:n profeetta) ja Jeesus:"EI teidän tule tietää aikoja ja hetkiä, jotka Isä on oman valtasuuruutensa nojalla määrännyt"(Apostolien teoissa).

        Ohan se kun ihmiset taltioineet tapahtumia 40000v ajalta niin miten se onnistuisi jos maailma olisi 6000v ikäinen?

    • Terapia-mies

      vastaus on jo tuossa ensimmäisessä kysymyksessäsi.

      Kreationisti uskoo luomisen tapahtuneen Raamatun esittämällä tavalla.

      Minusta ei riitä, että sanoo evoluution olevan luonnollinen tosiasia.

      Ei oppi sattumanvaraisesta kehityksestä ole järkevä.

      Ihmisen ei tarvitse - eikä ole mahdollistakaan - ymmärtää kaikkia tieteellisen tutkimuksen asioita.
      Silti hän voi nähdä asian luomisesta järkevästi.

      Meille jokaiselle on annettu sen verran älyn lahjaa ( ja toivottavasti myös samanlaisesti itsetuntoa) että voimme tehdä yksinkertaisesti valinnan, mihin uskomme - kun maailman synnyn arvoituksia pohditaan?

      Jotkut puhuvat tieteestä kuin se olisi jotain ihmistä suurempaa - ja kuitenkin se on (vain) erehtyvien ihmisten tutkimustyötä.

      • meneterapiaanmies

        Onko tuo parasta mihin älynlahjasi riittävät?

      • Evoluutio on suomeksi kehitys. Se on luonnon tapahtuma aivan kaikessa ja objektiivisesti todettavissa monessa luonnon tapahtumassa, myös lajien synnyssä ja kehityksessä. Kaikessa tapahtumisessa on muutosta ja kehitystä. On sitten aivan eri asia, mikälaisen teorian siitä tiede kehittää, ja mikä teoria on paras, ja mikä on Jumalan osuus asiassa. Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja vaan kirja Jumalan asioista ja taivaaseen pääsystä.

      • ilmoitasuunta
        Olli.S kirjoitti:

        Evoluutio on suomeksi kehitys. Se on luonnon tapahtuma aivan kaikessa ja objektiivisesti todettavissa monessa luonnon tapahtumassa, myös lajien synnyssä ja kehityksessä. Kaikessa tapahtumisessa on muutosta ja kehitystä. On sitten aivan eri asia, mikälaisen teorian siitä tiede kehittää, ja mikä teoria on paras, ja mikä on Jumalan osuus asiassa. Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja vaan kirja Jumalan asioista ja taivaaseen pääsystä.

        "Evoluutio on suomeksi kehitys."

        Aivan, mutta mihin suuntaan. Lapsi kehittyy aikuiseksi ja alkaa sitten vanheta. Onko molemissa kyseessä sama prosessi?

      • ilmoitasuunta kirjoitti:

        Mitä siitä, kehitystä on eteenpåin ja taaksepäin, mutta varmasti on ennenkaikkea eteenpäin, aineesta elämäksi, elämästä tietoiseksi ihmiseksi, ihmisestä ties miksi, enkeleiksi ja jumal'olennoiksi, jotka sitten taas järjestävät asioita ja taas korkeampi aine, kehittyy korkeammaksi elämäksi ja sitten vielä korkeammaksi ja sitten taas järjestää asioita jne.

        Noin esimerkiksi, evoluutio on puolellamme kun jumalista puhutaan, eikä meitä vastaan, jotka uskomme. Evolution vastustaminen on turhaa, sehän suorastaan on tieteellinen todistus jumalien olemassaolon mahdollisuudesta universumissa.

      • junnaamista

        "Mitä siitä, kehitystä on eteenpåin ja taaksepäin, mutta varmasti on ennenkaikkea eteenpäin, aineesta elämäksi, elämästä tietoiseksi ihmiseksi, ihmisestä ties miksi, enkeleiksi ja jumal'olennoiksi, jotka sitten taas järjestävät asioita ja taas korkeampi aine, kehittyy korkeammaksi elämäksi ja sitten vielä korkeammaksi ja sitten taas järjestää asioita jne."

        Mitähän tapahtuu ihmisen kuollessa? Mitä kehitystä se on?

      • junnaamista kirjoitti:

        Se on muutosta, eli kehitystä elävästä kuolleeksi.

      • Terapia-mies
        Olli.S kirjoitti:

        Evoluutio on suomeksi kehitys. Se on luonnon tapahtuma aivan kaikessa ja objektiivisesti todettavissa monessa luonnon tapahtumassa, myös lajien synnyssä ja kehityksessä. Kaikessa tapahtumisessa on muutosta ja kehitystä. On sitten aivan eri asia, mikälaisen teorian siitä tiede kehittää, ja mikä teoria on paras, ja mikä on Jumalan osuus asiassa. Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja vaan kirja Jumalan asioista ja taivaaseen pääsystä.

        Kysymykseesi:
        kehitystäkö me luomiseen uskovat vastustamme? Minä en. kehitys on monien asioiden kulku - oppiminen ja taantuminen ovat minulla tässä esimerkkeinä ensiksi mielessä. Muitakin prosesseja on.

        Raamatun luomiskertomus on syntykuvaus maailmankaikkeudelle.

        Evoluutio-opin mukainen "kehityskertomus" näyttää ihan erilaiselta kuin Ison Kirjan.

        Tottakai ihmisen suku on kuuden vuosituhannen aikana pikkuisen kehittynyt. Vedenpaisumus nähdäkseni poisti jotain "outoa" keskuudestamme. Samalla tottelemattomuuden henkiä syöksytettiin tuonelan syvyyksiin - kahlittuina - odottamaan lopullista tuomiotaan.

        Raamattu on mainitsemiesi "Jumalan asioiden" kirja. Jumala on Luoja. Hän on Yksi (siis puheesi "jumalista" ei ole kristinuskon näkemystä).

      • tuohaivaitaan
        Olli.S kirjoitti:

        Se on muutosta, eli kehitystä elävästä kuolleeksi.

        "Se on muutosta, eli kehitystä elävästä kuolleeksi. "

        Eli evoluutio on kehittymistä kohti kuolemaa.

      • tuohaivaitaan kirjoitti:

        "Se on muutosta, eli kehitystä elävästä kuolleeksi. "

        Eli evoluutio on kehittymistä kohti kuolemaa.

        Ja paljon muutakin. Tuo on se kretujen ikuinen keppihevonen, että kaikki rappeutuu, Mutta ajattele tähtien kehitystä, Ne syntyy sumuista, edellisistä räjähdyksistä, säteilee aikansa, siis rappeutuu, mikä sinulle on niin tärkeää, sitten kuolevat valkoisiksi kääpiöiksi ja mustiksi aukoiksi, kunnes taas räjähtävät ja tulee uusia tähtiä. Ei kuolemasta muuta seuraa kuin uudet elämät. Ja sinähän uskot ikuiseen elämään. Mites siellä ei sitten rappeuduta? Jostakin syystä ei rappeuduta.

      • Terapia-mies kirjoitti:

        Kysymykseesi:
        kehitystäkö me luomiseen uskovat vastustamme? Minä en. kehitys on monien asioiden kulku - oppiminen ja taantuminen ovat minulla tässä esimerkkeinä ensiksi mielessä. Muitakin prosesseja on.

        Raamatun luomiskertomus on syntykuvaus maailmankaikkeudelle.

        Evoluutio-opin mukainen "kehityskertomus" näyttää ihan erilaiselta kuin Ison Kirjan.

        Tottakai ihmisen suku on kuuden vuosituhannen aikana pikkuisen kehittynyt. Vedenpaisumus nähdäkseni poisti jotain "outoa" keskuudestamme. Samalla tottelemattomuuden henkiä syöksytettiin tuonelan syvyyksiin - kahlittuina - odottamaan lopullista tuomiotaan.

        Raamattu on mainitsemiesi "Jumalan asioiden" kirja. Jumala on Luoja. Hän on Yksi (siis puheesi "jumalista" ei ole kristinuskon näkemystä).

        Luomiskertomus on kyllä kertomus tämän maapallon maailman luomisesta. Ei universumin luomisesta, siitä ei puhuta yhtään mitään, ja tähtitiede heivaa ulos kaikki kreationistiset nuoren universumin ajatukset. Raamattu on ymmärretty väärin. Mutta kun sen tarkkaan lukee, ei siinä puhuta sellaisia asioita kuin väitetään.

        Miten evoluutioteorian ja luomiskertomuksen evoluutio ovat ristiriidassa ja miten ne olisivat sovitettavissa yhteen, ei ole ollenkaan noin yksiviivainen asia kuin väität. Tässä ketjussahan siitä paljon puhutaan. Koeta ottaa niistä kiinni.

      • aikatekijä
        Olli.S kirjoitti:

        Ja paljon muutakin. Tuo on se kretujen ikuinen keppihevonen, että kaikki rappeutuu, Mutta ajattele tähtien kehitystä, Ne syntyy sumuista, edellisistä räjähdyksistä, säteilee aikansa, siis rappeutuu, mikä sinulle on niin tärkeää, sitten kuolevat valkoisiksi kääpiöiksi ja mustiksi aukoiksi, kunnes taas räjähtävät ja tulee uusia tähtiä. Ei kuolemasta muuta seuraa kuin uudet elämät. Ja sinähän uskot ikuiseen elämään. Mites siellä ei sitten rappeuduta? Jostakin syystä ei rappeuduta.

        Aika on se tekijä, joka määrää jonkin asian vanhentumisen. Aika siis määrää kehityksen suunnan. On hyvä kyetä erottamaan esim. siemenestä syntyvä kasvu vaikka puuksi ja sitten tuon puun tuhoutuminen. Niissä on käynnissä aivan erillainen prosessi.

      • "Kreationisti uskoo luomisen tapahtuneen Raamatun esittämällä tavalla."

        Mutta ei tiedä.

        "Minusta ei riitä, että sanoo evoluution olevan luonnollinen tosiasia."

        Se on todistettu.

        "Ei oppi sattumanvaraisesta kehityksestä ole järkevä."

        Millä tavalla?

        Siksikö että sen perusteella voidaan tehdä paikkansa pitäviä ennusteita? Vai siksi että sille on hyötysovelluksia tuotekehityksessä ja samalla algoritmilla suunnitellaan optimoituja juttuja?

        "Ihmisen ei tarvitse - eikä ole mahdollistakaan - ymmärtää kaikkia tieteellisen tutkimuksen asioita."

        Miksi ei muka?

        "Silti hän voi nähdä asian luomisesta järkevästi."

        Ei missään ole havaittu luomista.

        "Jotkut puhuvat tieteestä kuin se olisi jotain ihmistä suurempaa - ja kuitenkin se on (vain) erehtyvien ihmisten tutkimustyötä."

        Raamattu on erehtyvien ihmisten kirjoittama ja todistettavasti siinä on mokia käynyt. Esimerkiksi vaikka ne Mooseksen sarvet.

      • ilmoitasuunta kirjoitti:

        "Evoluutio on suomeksi kehitys."

        Aivan, mutta mihin suuntaan. Lapsi kehittyy aikuiseksi ja alkaa sitten vanheta. Onko molemissa kyseessä sama prosessi?

        Ei. Termodynamiikan mukaan entropia kasvaa. Se on luonnon laki. Entropian kasvu on samalla myös informaation kasvua. Mitä kohinaisempaa, sitä enemmän informaatiota.

        Asioiden järjestäytyminen rakenteiksi tarvitsee energiaa, ja se järjestäytyminen vähentää informaatiota.

        Evoluutiossa tuossa järjestäytymisessä on soluja jotka monistuvat energian vaikutuksesta.

        Evoluutiolla ei ole mitään suuntaa. Ne populaatiot jatkavat monistumistaan energian vaikutuksella mitkä selviävät. Kaikkea tällä hetkellä elollista lajia yhdistää se, että ne nyt sattuvat pärjäämään. Jos ei pärjää niin sitten kuolee pois.

    • 12____13

      "Tiede on itseään korjaavaa ja lähenee totuutta tässä niinkuin muissakin asioissa vähitellen."

      Joo, puhdas tiede ehkä lähenee totuutta. Mutta miksi hypätä kelkkaan nyt, eikä odottaa kun tiede pääsee perille ja näkee Jumalan olevan totuus? Raamattu tarjoaa oikotien. :)

      • Tiede ei ole ikinä valmis.

        Tieteellinen tieto on paras tämän hetken näkemyksemme siitä, miten luonto toimii. Se on malli, joka ei ole ristiriidassa havaittujen _tosiasioiden_ kanssa.
        Tieteen oikeellisuudesta on osoituksena se, että lentokoneet pysyvät ilmassa, puhelin toimii, satelliitit toimivat, ...

        Tieteellinen tieto on paljolti kokonaisuus, kaikki tieteen teoriat (parhaat mallit mitä havainnoista _todellisuudesta_ voidaan tehdä) tukevat toisiaan. Näin esimerkiksi, fysiikka ja geologia tukevat täysin evoluutioteoriaa, ne eivät ole toistensa kanssa mitenkään ristiriidassa.

        Kreationistien hypoteesit, varsinkin yec, ovat ristiriidassa lähes kaiken tieteellisen tiedon kanssa.

      • Se on kyllä aivan totta, kun uskoo, mutta jos ei usko, niin tiede on paras. Ja meidän tulee kunnioittaa tiedettä eikä vastustaa sitä. Huomauttaa vaan että medidän uskon kannalta tuossa ja tuossa kohtaan mennään pieleen ja tuota ja tuota asiaa ei vielä oikeasti tiedetä.

      • Alex-reg kirjoitti:

        Tiede ei ole ikinä valmis.

        Tieteellinen tieto on paras tämän hetken näkemyksemme siitä, miten luonto toimii. Se on malli, joka ei ole ristiriidassa havaittujen _tosiasioiden_ kanssa.
        Tieteen oikeellisuudesta on osoituksena se, että lentokoneet pysyvät ilmassa, puhelin toimii, satelliitit toimivat, ...

        Tieteellinen tieto on paljolti kokonaisuus, kaikki tieteen teoriat (parhaat mallit mitä havainnoista _todellisuudesta_ voidaan tehdä) tukevat toisiaan. Näin esimerkiksi, fysiikka ja geologia tukevat täysin evoluutioteoriaa, ne eivät ole toistensa kanssa mitenkään ristiriidassa.

        Kreationistien hypoteesit, varsinkin yec, ovat ristiriidassa lähes kaiken tieteellisen tiedon kanssa.

        Tuokin on aivan totta.

      • 12____13
        Alex-reg kirjoitti:

        > Tieteellinen tieto on paras tämän hetken näkemyksemme siitä, miten luonto toimii."

        Tieteellinen tieto ei ole muuta kuin kehäpäätelmä tai vahva oletus, ei paras näkemys. :)

        Suosittelen tutustumaan: https://en.wikipedia.org/wiki/Münchhausen_trilemma

        > Se on malli, joka ei ole ristiriidassa havaittujen _tosiasioiden_ kanssa.

        Et vain tunne tiedettä syvällisesti. Niin sanottu tiede on täynnä hulluja ristiriitaisia väitteitä, jos oikeasti perehtyy siihen laajasti. Se näyttää toimivalta ainoastaan, jos keskittyy pieneen yksityiskohtaan, eikä ymmärrä mitään muuta.

        Ensimmäisenä tulee mieleen esim. väite siitä, että kaikki avaruudessa loittonee toisistaan, paitsi tietenkin Andromedan galaksi, joka on törmäämässä linnunrataan. Tai sitten esim. Van Allenin vyöhyke, joka tappaa kaiken muun paitsi elämän maapallolle tuovat eliöt ja kuumiehet.

        Mutta huom. puhdas tiede, joka on siis menetelmä tutkia maailmaa, on ihan ok. Sen pohjalta esitetyt väitteet ovat kuitenkin usein absurdin hölmöjä.

      • Ei.luotu.eikirj
        12____13 kirjoitti:

        Ei avaruudessa kaikki loittone toisistaan, vaan avaruus laajeneen. Mutta avaruudessa myös kappaleet liikkuvat. Ja jos ne liikkuvat nopeammin mitä avaruus laajenee, voivat ne olla törmäyskurssilla toisiin kappaleisiin. Eli olet ymmärtänyt tämän asian väärin ja toivottavasti tämä selventi asiaa. Lisää voit opiskella itse.

        Ja missä on väitetty että Van Allenin vyöhyke olisi elämälle vaarallista? Tai no on se, jos sinne jää "asumaan" mutta se ohitetaan niin nopeasti, että säteilystä ei ole mitään merkittävää haittaa. Esimerkiksi astronautit saivat enemmän säteilyä ulkoavaruudesta mennessään kuuhun, kuin tuosta vyöhykkeestä.

        Eli et ole perillä mitä tiede on oikesti tutkinut, vaan tehnyt omia typeriä päätelmiä. No jos oikeasti tutkisit ja opiskelisit mitä tiede on löytänyt, et kirjoittelisi tuollaisia valeita.

      • kreationismi_on_sairaus
        12____13 kirjoitti:

        > Tieteellinen tieto on paras tämän hetken näkemyksemme siitä, miten luonto toimii."

        Tieteellinen tieto ei ole muuta kuin kehäpäätelmä tai vahva oletus, ei paras näkemys. :)

        Suosittelen tutustumaan: https://en.wikipedia.org/wiki/Münchhausen_trilemma

        > Se on malli, joka ei ole ristiriidassa havaittujen _tosiasioiden_ kanssa.

        Et vain tunne tiedettä syvällisesti. Niin sanottu tiede on täynnä hulluja ristiriitaisia väitteitä, jos oikeasti perehtyy siihen laajasti. Se näyttää toimivalta ainoastaan, jos keskittyy pieneen yksityiskohtaan, eikä ymmärrä mitään muuta.

        Ensimmäisenä tulee mieleen esim. väite siitä, että kaikki avaruudessa loittonee toisistaan, paitsi tietenkin Andromedan galaksi, joka on törmäämässä linnunrataan. Tai sitten esim. Van Allenin vyöhyke, joka tappaa kaiken muun paitsi elämän maapallolle tuovat eliöt ja kuumiehet.

        Mutta huom. puhdas tiede, joka on siis menetelmä tutkia maailmaa, on ihan ok. Sen pohjalta esitetyt väitteet ovat kuitenkin usein absurdin hölmöjä.

        > "Tieteellinen tieto ei ole muuta kuin kehäpäätelmä tai vahva oletus, ei paras näkemys. :)"

        Osoitahan jeesuksenmorsian edes yksi esimerkki jossakin tieteellisessä teoriassa esitetystä kehäpäätelmästä. Koskapa et idiootti selvästikään ymmärrä mitä tarkoittaa kehäpäätelmä niin tässä oikein klassikko:

        ”Jumala on olemassa, koska Raamattu sanoo niin. Ja Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa, eikä Jumala koskaan valehtele.”

        Koska väitteen johtopäätöksen eli Jumalan olemassaolon hyväksyminen vaatii ensin lähtöoletuksena Jumalan olemassaolon hyväksymistä, ei väitteellä ole mitään todistusvoimaa.

        > "Et vain tunne tiedettä syvällisesti."

        Sinä jeesuspörisijä et tunne tiedettä edes pinnallisesti. Ja senkin vähän ymmärrät taikauskosi vuoksi väärin tai vääristelet.

        > "Niin sanottu tiede on täynnä hulluja ristiriitaisia väitteitä, jos oikeasti perehtyy siihen laajasti."

        Koska sinun henkinen kapasiteettisi ei riitä minkään tieteenalan alkeidenkaan ymmärtämiseen et varmaankaan ole kyennyt löytämään yhtään tieteen esittämää hullua ristiriitaista väitettä. Koitahan esittää meille esimerkki - on aina niin kivaa luettavaa kun jeesuksenmorsian nolaa itsensä.

        >"Se näyttää toimivalta ainoastaan, jos keskittyy pieneen yksityiskohtaan, eikä ymmärrä mitään muuta."

        Kas kun tiede kykenee selittää maailmankaikkeutta kvanttimaailmasta kosmologiaan ja kaikesta siitä väliltä. Vaan eipä löydy mitään sellaista asiaa minkä kreationismi kykenisi selittämään. Kreationismiin pohjautuen ei voida tehdä yhtään selitystä taikka ennustetta jostain ilmiöstä joka voitaisiin tutkijoiden toimesta objektiivisesti testata.

        >"Ensimmäisenä tulee mieleen esim. väite siitä, että kaikki avaruudessa loittonee toisistaan, paitsi tietenkin Andromedan galaksi, joka on törmäämässä linnunrataan. Tai sitten esim. Van Allenin vyöhyke, joka tappaa kaiken muun paitsi elämän maapallolle tuovat eliöt ja kuumiehet. "

        Nämä taikauskoisesta typeryydestäsi johtuvat harhaluulosi jo kumottiin.

        >"Mutta huom. puhdas tiede, joka on siis menetelmä tutkia maailmaa, on ihan ok. Sen pohjalta esitetyt väitteet ovat kuitenkin usein absurdin hölmöjä."

        Voisiko arvon jeesuksenmorsian alentua esittämään meille esimerkin sellaisesta tieteen esittämästä absurdin hölmöstä väitteestä, joka tiedeyhteisön mielestä pitää paikkansa, mutta jonka sinä kaikessa jeesuspörinäisessä viisaudessasi ja uskon voimalla kykenet todistamaan absurdin hölmöksi.

      • 12____13
        kreationismi_on_sairaus kirjoitti:

        "Osoitahan jeesuksenmorsian edes yksi esimerkki jossakin tieteellisessä teoriassa esitetystä kehäpäätelmästä. "

        Kannattaisi tutustua Münchhausenin_trilemmaan. Et pysty esittämään yhtään "tieteellistä" väitettä, joka ei olisi joko kehäpäätelmä, oletus tai äärettömän regressiivinen väite (käytännössä kuten oletus).

      • kreationismi_on_sairaus
        12____13 kirjoitti:

        "Osoitahan jeesuksenmorsian edes yksi esimerkki jossakin tieteellisessä teoriassa esitetystä kehäpäätelmästä. "

        Kannattaisi tutustua Münchhausenin_trilemmaan. Et pysty esittämään yhtään "tieteellistä" väitettä, joka ei olisi joko kehäpäätelmä, oletus tai äärettömän regressiivinen väite (käytännössä kuten oletus).

        Arvasinhan (tai oikeastaan tiesin) että et kykene vastaamaan haasteisiini.

        Ja jos et olisi noin typerä jeesuksenmorsian, niin olisit tietoinen siitä, että tiede ei väitäkään omaavansa absoluuttista tietoa, kuten kreationismi ja muut taikauskot väittävät omaavansa "absoluuttisen totuuden".

        "Kannattaisi tutustua Münchhausenin_trilemmaan."

        Luuletko pelle ettei tuota trilemmaa käydä läpi amista korkeammilla opintoasteilla tietoteoriaa käsittelevillä peruskursseilla?

        Noin teoriassa sinun kannattaisi perehtyvä fallibilismiin (https://en.wikipedia.org/wiki/Fallibilism) niin (teoriassa) ymmärtäisit (ellet olisi jeesuksenmorisna) miksi Münchhausenin trilemma tai Agrippan trilemma eivät millään tavalla estä tiedettä hankkimasta luotettavaa ja testatusti toimivaa tietoa. Käytännössä sinä et kuitenkaan typeryyttäsi ymmärrä kuitenkaan niin voit yhtähyvin jättää tutustumatta.

        Mutta kuten huomasimme et sinä jeesuspörinöinen hörhö tietenkään kyennyt antamaan yhtään pyytämääni esimerkkiä. Ja ihan turhaan totean senkin faktan, että kukaan ei todellakaan odottanutkaan että idioottina jeesuksenmorsiammena kykenisit noin yleensä jotain järkevää argumentointia esittämään.

      • tieteenharrastaja
        12____13 kirjoitti:

        > Tieteellinen tieto on paras tämän hetken näkemyksemme siitä, miten luonto toimii."

        Tieteellinen tieto ei ole muuta kuin kehäpäätelmä tai vahva oletus, ei paras näkemys. :)

        Suosittelen tutustumaan: https://en.wikipedia.org/wiki/Münchhausen_trilemma

        > Se on malli, joka ei ole ristiriidassa havaittujen _tosiasioiden_ kanssa.

        Et vain tunne tiedettä syvällisesti. Niin sanottu tiede on täynnä hulluja ristiriitaisia väitteitä, jos oikeasti perehtyy siihen laajasti. Se näyttää toimivalta ainoastaan, jos keskittyy pieneen yksityiskohtaan, eikä ymmärrä mitään muuta.

        Ensimmäisenä tulee mieleen esim. väite siitä, että kaikki avaruudessa loittonee toisistaan, paitsi tietenkin Andromedan galaksi, joka on törmäämässä linnunrataan. Tai sitten esim. Van Allenin vyöhyke, joka tappaa kaiken muun paitsi elämän maapallolle tuovat eliöt ja kuumiehet.

        Mutta huom. puhdas tiede, joka on siis menetelmä tutkia maailmaa, on ihan ok. Sen pohjalta esitetyt väitteet ovat kuitenkin usein absurdin hölmöjä.

        Miten niin:

        "Tieteellinen tieto ei ole muuta kuin kehäpäätelmä tai vahva oletus, ei paras näkemys. :)"

        Kuinka tietoteoreettinen pohdiskelu voi estää, että jokin tieto olisi tämän hetken paras näkemys selittämästään asiasta. Tai todistaa, että absoluuttisen paras näkemys siitä olisi ihmisten saatavilla. Matematiikkaa ei oteta tässä lukuun

      • tieteenharrastaja

        "Raamattu tarjoaa oikotien. :). Oikotie matkan mutkistaa.

      • 12____13 kirjoitti:

        > Tieteellinen tieto on paras tämän hetken näkemyksemme siitä, miten luonto toimii."

        Tieteellinen tieto ei ole muuta kuin kehäpäätelmä tai vahva oletus, ei paras näkemys. :)

        Suosittelen tutustumaan: https://en.wikipedia.org/wiki/Münchhausen_trilemma

        > Se on malli, joka ei ole ristiriidassa havaittujen _tosiasioiden_ kanssa.

        Et vain tunne tiedettä syvällisesti. Niin sanottu tiede on täynnä hulluja ristiriitaisia väitteitä, jos oikeasti perehtyy siihen laajasti. Se näyttää toimivalta ainoastaan, jos keskittyy pieneen yksityiskohtaan, eikä ymmärrä mitään muuta.

        Ensimmäisenä tulee mieleen esim. väite siitä, että kaikki avaruudessa loittonee toisistaan, paitsi tietenkin Andromedan galaksi, joka on törmäämässä linnunrataan. Tai sitten esim. Van Allenin vyöhyke, joka tappaa kaiken muun paitsi elämän maapallolle tuovat eliöt ja kuumiehet.

        Mutta huom. puhdas tiede, joka on siis menetelmä tutkia maailmaa, on ihan ok. Sen pohjalta esitetyt väitteet ovat kuitenkin usein absurdin hölmöjä.

        "Ensimmäisenä tulee mieleen esim. väite siitä, että kaikki avaruudessa loittonee toisistaan,"

        Ei sellaista väitettä ole.

        "paitsi tietenkin Andromedan galaksi, joka on törmäämässä linnunrataan."

        Miksi ei voisi törmätä?

        "Tai sitten esim. Van Allenin vyöhyke, joka tappaa kaiken muun paitsi elämän maapallolle tuovat eliöt ja kuumiehet."

        Miksi tappaa kaiken?

        "Sen pohjalta esitetyt väitteet ovat kuitenkin usein absurdin hölmöjä."

        Mikä väite on hölmö?

    • Miksi myyttisiä kansantaruatoja ja erilaisia uskonfilosofioita jumalfantasioineen ja legendoinen pitää sekoittaa luonnontieteisiin? Ethän ainäkään ennusta säätä asteologisista merkeistä?

      • Ei pidäkään, Raamattu ei ole luonnontieteen oppikirja. Uskomme vain, että totuudesta se tietää enemmän kuin tiede.

    • räyhräyh

      "Miksi kreationistit vastustavat evoluutiota?"

      Mitä helkkaria SINÄ Olli sitä ihmettelet???
      Itse paasaat tähtitiede-palstalla alkuräjähdysteoriaa vastaan täysin mistään mitään tajuamattomana maallikkona VAIN uskomustesi perusteella.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15091854/parempi-malli

      • Siellä vain vastustan alkupamausteoriaa, en tähtitiedettä. Nykyiset kosmologit luulevat, että universumilla on alku, ja jotenkin päättelevät sen suhteellisuusteoriasta ja alkupamausteoriasta ja niiden kaavoista laskevat taaksepäin.

        Raamatussakin sanotaan, että "Alussa... jne". Vastustan vaan sitä, että unversumilla kokonaisuutena olisi alku. Maapallolla on alku, tähdillä on alku, kaikilla tasapainotiloilla on alku, kuten galakseilla ja galaksiryhmillä ja galaksiketjuilla, mutta koko kokonaisuudella, koko universumilla ei ole alkua, se on ikuinen, millaista ikuisuus nyt sitten onkin ja millainen tämä avaruus onkin, ääretön tai jotain muuta, rajaton, mitä sekin sitten merkitsee.

        Tähtitieteilijöillä on vielä turhan mekaaninen ja virheellinen koko ajatustapa, aivan kuten kreationisteillakin. Paavi puolestaan on toivottanut alkupamausteorian tervetulleeksi, hänen mielestään Jumala sanoi silloin: "Tulkoon valkeus!"

        Yhtä alkeellista ymmärrystä vielä kaikilla. Paitsi tietysti minulla : ) Minä olenkin filosofinen kirjailija, enkä varsinaisesti tiedemies; filosofia on kaiken inhimillisen tiedon ja viisauden kokonaisuus, mukaan lukien jumlallinen viisaus, sikäli kuin se on ihmisen saavutettavissa, kaikkien tieteiden kokonaisuus, kaikkien maailmankatsomusten arviointia, teologiaa, estetiikkaa, moraalia, politiikkaa jne.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Siellä vain vastustan alkupamausteoriaa, en tähtitiedettä. Nykyiset kosmologit luulevat, että universumilla on alku, ja jotenkin päättelevät sen suhteellisuusteoriasta ja alkupamausteoriasta ja niiden kaavoista laskevat taaksepäin.

        Raamatussakin sanotaan, että "Alussa... jne". Vastustan vaan sitä, että unversumilla kokonaisuutena olisi alku. Maapallolla on alku, tähdillä on alku, kaikilla tasapainotiloilla on alku, kuten galakseilla ja galaksiryhmillä ja galaksiketjuilla, mutta koko kokonaisuudella, koko universumilla ei ole alkua, se on ikuinen, millaista ikuisuus nyt sitten onkin ja millainen tämä avaruus onkin, ääretön tai jotain muuta, rajaton, mitä sekin sitten merkitsee.

        Tähtitieteilijöillä on vielä turhan mekaaninen ja virheellinen koko ajatustapa, aivan kuten kreationisteillakin. Paavi puolestaan on toivottanut alkupamausteorian tervetulleeksi, hänen mielestään Jumala sanoi silloin: "Tulkoon valkeus!"

        Yhtä alkeellista ymmärrystä vielä kaikilla. Paitsi tietysti minulla : ) Minä olenkin filosofinen kirjailija, enkä varsinaisesti tiedemies; filosofia on kaiken inhimillisen tiedon ja viisauden kokonaisuus, mukaan lukien jumlallinen viisaus, sikäli kuin se on ihmisen saavutettavissa, kaikkien tieteiden kokonaisuus, kaikkien maailmankatsomusten arviointia, teologiaa, estetiikkaa, moraalia, politiikkaa jne.

        Loppunoususi filosofiasta tuntui minusta liian laajaksi ja kattavaksi rajatulta. Hain wikistä sanalla "filosofiakäsitykset" ja tuntemukseni vahvistui. Voisitko vertailla?

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Loppunoususi filosofiasta tuntui minusta liian laajaksi ja kattavaksi rajatulta. Hain wikistä sanalla "filosofiakäsitykset" ja tuntemukseni vahvistui. Voisitko vertailla?

        Tiedän, filosofia yleensä määritellään vaan tieteeksi yleisistä asioista jne,. Minusta se on muutakin kuin tiede. Tiede on kapeampi asia.

      • räyhräyh
        Olli.S kirjoitti:

        Tiedän, filosofia yleensä määritellään vaan tieteeksi yleisistä asioista jne,. Minusta se on muutakin kuin tiede. Tiede on kapeampi asia.

        Filosofia ei ole mikään tiede ja sinä olet pelkkä tollo. Millä helvetin lihaksilla sinä pölvästi höpiset että "Nykyiset kosmologit luulevat". HAH! Sinä se luulet tietämättömänä narsistina, joka kuvittele olevansa ihmiskunnan viisain.

      • räyhräyh kirjoitti:

        No parempi olisi kai sanoa, että mielestäni, perustellusti, heidän tieteellistä teoriaansa pitäisi siinä ja siinä kohdassa korjailla sillä ja sillä tavalla, että se paremmin vastaisi todellisuutta. Siksi he mielestäni vain luulevat. Kunnioitan tietysti tiedettä ja heidän tieteellistä työtään. On vain niin perusteellisesti väärin ajatella, että avaruus laajenisi, se on aina ollut juuri sen kokoinen ja laatuinen kuin sattuu olemaan, mikä sen olemus kyllä on meille vaikea ymmärtää, mutta laajeta se ei voi, ja se on mielestäni looginen totuus. Saa olla muunkinlaisia mielipiteitä, vapaa maa ja vapaa tiede.

        Kyllä filosofia on tiede, mutta ei pelkästään sitä, ainoastaan tiede, niinkuin tähtitiede on. Tähtitieteessäkin on valtavasti asioita, joita ei vielä tiedetä, esimerkiksi mitä kaikkea muilla tähdillä ja galakseilla saattaa olla. Toisia ihmiskuntia? Enkeleitä, jumalia? Erilaisia ja samanlaisia kasveja ja eläimiä? Kukaan ei vielä tieteellisesti tiedä, tiedon pohjalta voidaan kuitenkin esittää erilaisia arvioita ja spekulaatioita. Sitä sanotaankin enemmän filosofiaksi kuin tieteeksi, mutta filosofiassa se tehdään tieteellisiä menetelmiä käyttäen ensin ja sitten vasta siirrytään luovaan mielikuvitukseen.

        Korjaa hieman tuota käytöstäsi, se ei sovi asialliseen foorumiin.

        Turha on sinun teoriaasi täällä saarnata. Otahan yhteyttä vaikkapa Helsingin yliopiston fysiikan laitokseen.

        Teoria on tieteen tapaan tehty vastaamaan mahdollisimman tarkoin objektiivisesti havaittua totuutta:

        " On vain niin perusteellisesti väärin ajatella, että avaruus laajenisi, se on aina ollut juuri sen kokoinen ja laatuinen kuin sattuu olemaan, mikä sen olemus kyllä on meille vaikea ymmärtää, mutta laajeta se ei voi, ja se on mielestäni looginen totuus."

        Ymmärrän kyllä, jos he eivät innostu korjailemaan sitä maallikon ehdottaman "loogisen" mutu-totuuden suuntaan.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Tiedän, filosofia yleensä määritellään vaan tieteeksi yleisistä asioista jne,. Minusta se on muutakin kuin tiede. Tiede on kapeampi asia.

        Miksi sinun mututietosi on parempaa kuin päätoimisten filosofien yhteiset harkinnat?

      • räyhräyh
        Olli.S kirjoitti:

        No parempi olisi kai sanoa, että mielestäni, perustellusti, heidän tieteellistä teoriaansa pitäisi siinä ja siinä kohdassa korjailla sillä ja sillä tavalla, että se paremmin vastaisi todellisuutta. Siksi he mielestäni vain luulevat. Kunnioitan tietysti tiedettä ja heidän tieteellistä työtään. On vain niin perusteellisesti väärin ajatella, että avaruus laajenisi, se on aina ollut juuri sen kokoinen ja laatuinen kuin sattuu olemaan, mikä sen olemus kyllä on meille vaikea ymmärtää, mutta laajeta se ei voi, ja se on mielestäni looginen totuus. Saa olla muunkinlaisia mielipiteitä, vapaa maa ja vapaa tiede.

        Kyllä filosofia on tiede, mutta ei pelkästään sitä, ainoastaan tiede, niinkuin tähtitiede on. Tähtitieteessäkin on valtavasti asioita, joita ei vielä tiedetä, esimerkiksi mitä kaikkea muilla tähdillä ja galakseilla saattaa olla. Toisia ihmiskuntia? Enkeleitä, jumalia? Erilaisia ja samanlaisia kasveja ja eläimiä? Kukaan ei vielä tieteellisesti tiedä, tiedon pohjalta voidaan kuitenkin esittää erilaisia arvioita ja spekulaatioita. Sitä sanotaankin enemmän filosofiaksi kuin tieteeksi, mutta filosofiassa se tehdään tieteellisiä menetelmiä käyttäen ensin ja sitten vasta siirrytään luovaan mielikuvitukseen.

        Korjaa hieman tuota käytöstäsi, se ei sovi asialliseen foorumiin.

        "Korjaa hieman tuota käytöstäsi, se ei sovi asialliseen foorumiin"
        Sinä tollo et ole yhtään mikään neuvomaan minulle, miten käyttäytyä. Sinä itse pilaat asiallisen tiedefoorumin sillä idiootin hörhöilylläsi, mitä tähtitiede-palstalla esität. Katsotaanpas miten asia on.

        Toisella puolella on vuosia alaansa opiskelleita ja monesti vuosikymmeniä siitä tutkineita tuhansia korkeakoulutettuja asiantuntijoita. Joilla on käytettävissään koko ihmiskunnan tähän astinen tietämys ja uusimpien laitteiden ja havaintovälineiden kaikki havainnot.

        Toisella puolella on yksi narsistinen kylähullun pölvästi, sinä, joka on tuumaillut peräkammarissaan, että "joo kyllä se assia on niin, että net tietemiehet on nyt väärässä, ko mie ihan itte näin sen hoksasin joo. Ei net tiijä mittään, mie se tiijän nämä assiat".

        Olet yhtä naurettava pelle kuin ne kreationistit, joiden tieteen kanssa kinaamisia tulet tänne ihmettelemään.

      • Ollitaas
        räyhräyh kirjoitti:

        Nyt puhutaan kreationismi palstalla, hauku minua tuosta asiasta mieluummin siellä tähtitiede- ja filosofia- palstoilla, siellä puhutaan mm. tuosta alkupamauksesta tarkemmin, josta käsitykseni poikkeaa vallitsevasta käsityksestä tähtitieteessä, mutta en suinkaan ole ainoa niinkuin väität. Kyllä silläkin puolella on lukeneita tähtitieteilijöitä, tällaisten filosofisten kirjailijoiden lisäksi joka minä olen.

        Millä ihmeen oikeudella sinä haukut minua tolloksi hörhöilijäksi? Siitä hyvästä viestisi voidaan poistaa.

        Tässä asiassa tässä keskustelussa riittää, että ymmärretään, että luomiskertomuksessa ei puhuta universumista yhtään mitään. Kreationistit ja monet teologit kyllä niin ajattelevat, mutta minun käsitykseni ainakin on, ettei ilmoituksessa sanota muuta kuin että Jumala on maailmankaikkeuden korkein olento ja sen päällikkö. Missä määrin ja millä tavoin hän on koko universumiin vaikuttanut, siitä ei kerrota.

        Useimmat ihmiset ja teologit kyllä varmaan vieläkin ajattelevat, että Jumala on koko universumin luoja, mutta tämä käsitys on syntynyt aikana, jolloin universumiksi ajateltiin taivaankansi maan yllä, eikä sen valtavuudesta, galaksiavaruudesta tiedetty yhtään mitään.

        Kuten olen jo sanonut, tämä tähtitieteen kehitys on vaikuttanut sen, että luomiskertomus on ymmärrettävä kertomukseksi maapallon asioiden luomisesta. Galaksit ovat miljardeja vuosia vanhoja. Samalla tavoin Jumala on kyllä voinut luoda universumiin muitakin vastaavia maailmoja, ja omia Jumalan maailmojaan, Jeesushan meni valmistamaan meille asuinsijoja jonnekin Raamatun mukaan.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Miksi sinun mututietosi on parempaa kuin päätoimisten filosofien yhteiset harkinnat?

        En minä mitenkään yksin ole. Valtavirta vaan on toisenlainen.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Teoria on tieteen tapaan tehty vastaamaan mahdollisimman tarkoin objektiivisesti havaittua totuutta:

        " On vain niin perusteellisesti väärin ajatella, että avaruus laajenisi, se on aina ollut juuri sen kokoinen ja laatuinen kuin sattuu olemaan, mikä sen olemus kyllä on meille vaikea ymmärtää, mutta laajeta se ei voi, ja se on mielestäni looginen totuus."

        Ymmärrän kyllä, jos he eivät innostu korjailemaan sitä maallikon ehdottaman "loogisen" mutu-totuuden suuntaan.

        Ei se ole yksin minun mielipiteeni, ja sitäkin voi täysin tieteellisesti perustella. Se nyt vaan ei kuulu tähän.

      • PuhuvaKärmes kirjoitti:

        Turha on sinun teoriaasi täällä saarnata. Otahan yhteyttä vaikkapa Helsingin yliopiston fysiikan laitokseen.

        En saarnaakaan, nyt puhutaan kreationismista, josta heillä on varmaan sellainen käsitys, etteivät käsittele sitä millään tavalla, puhutaan Jumalan ja universumin ja maailman suhteesta ja luomiskertomuksesta.

      • räyhräyh
        Ollitaas kirjoitti:

        Nyt puhutaan kreationismi palstalla, hauku minua tuosta asiasta mieluummin siellä tähtitiede- ja filosofia- palstoilla, siellä puhutaan mm. tuosta alkupamauksesta tarkemmin, josta käsitykseni poikkeaa vallitsevasta käsityksestä tähtitieteessä, mutta en suinkaan ole ainoa niinkuin väität. Kyllä silläkin puolella on lukeneita tähtitieteilijöitä, tällaisten filosofisten kirjailijoiden lisäksi joka minä olen.

        Millä ihmeen oikeudella sinä haukut minua tolloksi hörhöilijäksi? Siitä hyvästä viestisi voidaan poistaa.

        Tässä asiassa tässä keskustelussa riittää, että ymmärretään, että luomiskertomuksessa ei puhuta universumista yhtään mitään. Kreationistit ja monet teologit kyllä niin ajattelevat, mutta minun käsitykseni ainakin on, ettei ilmoituksessa sanota muuta kuin että Jumala on maailmankaikkeuden korkein olento ja sen päällikkö. Missä määrin ja millä tavoin hän on koko universumiin vaikuttanut, siitä ei kerrota.

        Useimmat ihmiset ja teologit kyllä varmaan vieläkin ajattelevat, että Jumala on koko universumin luoja, mutta tämä käsitys on syntynyt aikana, jolloin universumiksi ajateltiin taivaankansi maan yllä, eikä sen valtavuudesta, galaksiavaruudesta tiedetty yhtään mitään.

        Kuten olen jo sanonut, tämä tähtitieteen kehitys on vaikuttanut sen, että luomiskertomus on ymmärrettävä kertomukseksi maapallon asioiden luomisesta. Galaksit ovat miljardeja vuosia vanhoja. Samalla tavoin Jumala on kyllä voinut luoda universumiin muitakin vastaavia maailmoja, ja omia Jumalan maailmojaan, Jeesushan meni valmistamaan meille asuinsijoja jonnekin Raamatun mukaan.

        Et ole yksin tietenkään tiedettä vastustamassa, sinun kaltaisiasi ääliöhörhöjä on joka lähtöön. Eikä sinulla tollo ole mitään oikeutta tulla tänne ihmettelemään kretupellejen uskomuksia, koska olet tasan yhtä tollo. Olette Mark5:n kanssa kuin kaksosveljet.

        Siivoo kielenkäyttösi, muuten sinulla ei ole mitään asiaa foorumiin. En minä tiedettä vastusta, päinvastoin, en vaan ole ateisti.

      • En minä ole yrittänyt poistaa viestejäsi, vaikka törkeällä kielellä taas minua haukut. Kyllä varmaan heti poistaisivat. Koittaisit nyt keskustella asiasta. Tuossakaan viestissä ei ollut mitään käsiteltävästä asiasta.

      • räyhräyh
        Olli.S kirjoitti:

        En minä ole yrittänyt poistaa viestejäsi, vaikka törkeällä kielellä taas minua haukut. Kyllä varmaan heti poistaisivat. Koittaisit nyt keskustella asiasta. Tuossakaan viestissä ei ollut mitään käsiteltävästä asiasta.

        "Koittasit nyt keskustella" Voi hyvää päivää sentään, eihän sinun tollohörhön kanssa ole mitään järkeä yrittää keskustella, koska sinun hörhöväitteilläsi ei ole mitään pohjaa. Esitä ensin yksikin järkevä perustelu sille, että miksi kreationistit täällä ovat niin ihmeteltäviä sinuun verraten, joka esität tiedepalstalla yhtä idioottimaisia väitteitä. Esitä yksikin järkevä perustelu sille, miksi väitteesi siellä eivät ole idioottimaisia. Vasta sitten, kun olet näyttänyt olevasi vakavasti otettava keskustelija, voin harkita lopettavani vittuilun sinulle. Siihen asti, olet tollo.

      • Olli.S kirjoitti:

        En saarnaakaan, nyt puhutaan kreationismista, josta heillä on varmaan sellainen käsitys, etteivät käsittele sitä millään tavalla, puhutaan Jumalan ja universumin ja maailman suhteesta ja luomiskertomuksesta.

        Fysiikan laitoksella ei tosiaankaan oteta kreationismia huomioon millään tavalla. Eikä pidäkään, koska kreationismi on puhdasta huuhaata. Sinun kreationismisi on erilaista kuin Mark5:n kreationismi ja molemmat ovat yhtä absurdeja ajatuskyhäelmiä.

    • jumaltenmieliharmi

      Mitäs vastustettavaa evoluutiossa on?
      Ei näistä löydöistä yksikään ole vastannut mitään nykyisin elävää lajia.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Burgess_Shale

      Pikaia saattaa hyvinkin olla sekä teidän kristittyjen että meidän muiden yhteinen kantamuoto 500 000 000 vuotta sitten

      "...vrhaisimpana tunnettuna selkäjänteisten edustajana se olisi esimerkki kaikkien selkärankaisten kantamuodosta."

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Pikaia

      Jääkalat ovat yksi evoluution tuottama malli sopeutua ankariin olosuhteisiin.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkalat

      Helvetin ikuiseen kidutukseen menon suosittelua aina niin rakastavilta lajikumppaneiltani odotellen.

      t. jumalten mieliharmi

      • Ei evoluutiossa todellakaan ole mitään vastustettavaa. Uskovan mielestä Jumalan luomistyötkin ovat vaikuttava tekijä, tiede ei niitä vain huomaa ja näe kovin helposti ja ateistinen tiede sulkee ne pois mahdottomina jo lähtökohdissaan.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei evoluutiossa todellakaan ole mitään vastustettavaa. Uskovan mielestä Jumalan luomistyötkin ovat vaikuttava tekijä, tiede ei niitä vain huomaa ja näe kovin helposti ja ateistinen tiede sulkee ne pois mahdottomina jo lähtökohdissaan.

        >> "Ei evoluutiossa todellakaan ole mitään vastustettavaa. Uskovan mielestä Jumalan luomistyötkin ovat vaikuttava tekijä, ..."

        Uskovilla on tietenkin uskomuksensa. Sen toki kaikki myöntävät.

        >> "... tiede ei niitä vain huomaa ja näe kovin helposti ja"

        Missään tieteellisessä tutkimuksessa ei ole löydetty mitään sellaista, joka edes vihjaisi jonkin jumalana pidettävän toimijan osallisuudesta biologiseen evoluutioon. Kysymys ei ole siitä että jotain vain ei huomata tai nähdä helposti. Ei nähdä edes vaikeimman kautta.

        >> ".. ateistinen tiede sulkee ne pois mahdottomina jo lähtökohdissaan."

        Ei ole olemassakaan ateistista tiedettä kuten monet sinua rehellisemmät ovat näissä keskusteluissa sinua valistaneet. On ainoastaan tiede, joka perustuu tiedeyhteisön määrittelemiin kriteereihin, joihin lukeutuu tieteellisen menetelmän noudattaminen tieteellisessä tutkimuksessa.

        Uskonnolliset selitykset suljetaan pois sen vuoksi, että ne eivät perustu objektiivisiin havaintoihin eikä niitä ei voida esittää tieteellisinä ja testattavina hypoteeseina.

        Tutkijoilla on myös vankka kokemuspohjainen tieto siitä, että uskonnot eivät ole vuosisatojen aikana selittämään todellisuuden suhteen yhtään mitään siten että uskonnon antama selitys olisi pystytty todentamaan. Eli kuten monet keskustelijat ovat jo tuoneet esille niin uskonnollisilla selityksillä ei ole ns. selitysvoimaa todellisuuden suhteen.

      • UItron kirjoitti:

        Jos aurinko katsotaan jumalalliseksi toimijaksi, sillä on aika perustavanlaatuinen vaikutus... :-)

    • >> "Tiede on itseään korjaavaa ja lähenee totuutta tässä niinkuin muissakin asioissa vähitellen."

      Edelleen mielenkiinnosta odotan sinulta määritelmää käsitteelle 'totuus'.

      >> "Mehän jotka uskomme, uskomme tietysti myös luomistöihin."

      Eivät kaikki uskovat usko luomistöihin. Miksi yleistät uskon luomistöihin kattamaan kaikki uskovat? On paljon erilaisia uskontoja. On paljon erilaisia uskomuksia siitä mitä ovat luomistyöt. Jopa saman uskonnon harjoittajilla voi olla suuria näkemys- ja tulkintaeroja uskontonsa opinkappaleista.

      >> "Silloin se mitä emme evoluutioteoriasta usko, on vain se, jos siitä vedetään se ateistinen johtopäätös, ettei luomistöitä olisi."

      Eihän evoluutioteoria väitä ettei luomistöitä ole. Ei se kyllä esitä myöskään että niitä olisi. Evoluutiota tutkineet tiedemiehet eivät ole havainneet evoluutiossa mitään sellaisia ilmiöitä, jotka vaatisivat selittäjiksi jonkin jumalan osallisuuden. Siispä evoluutioteoria ei sisällä mitään selitysmallia, jonka mukaan jokin jumala olisi tarvittu tai tarvittaisiin evoluution tapahtumiseen luonnossa.

      >> "Tottakai ne ovat, niitä ei vaan tiede vielä näe."

      Ja tämä on pelkkä subjektiivinen uskomus. Ja se on subjektiivinen uskomus koska kenelläkään ei ole esittää mitään sellaista objektiivisesta havaintoa joka vaatisi jonkin jumalan vaikutusta tai osallistumista evoluutioon.

      >> "Uskovienkin ymmärrys niiden suorittamisen tavasta on edelleen vajavainen. Siitä ei myöskään ole selkeää ilmoitusta joten olemme oman ajattelumme varassa."

      Pelkällä ajattelullahan ei pitkälle pääse ... Ja siksihän tiede onkin niin toimivaksi osoittautunut menetelmä luotettavan tiedon hankkimiseen, koska se on prosessi jossa uskomuksia ei tuoteta pelkän ajattelun varassa vaan uskomukset todennetaan tiedoiksi testaamalla ja muilla tieteellisen menetelmän keinoilla.

      >> "Avain siihen lienee se, että asiat on ensin luotu henkimaailmassa ja sitten tuotu sieltä näkyvään, aineelliseen maailmaan."

      Viittaamasi henkimaailman olemassa olo on puhdas kuvitelma. Et todellisuudessa kykene määrittelemään mitään ominaisuutta tästä kuvittelemastasi "henkimaailmasta".

      >> "Tätä puolta ei tiede pysty vielä ollenkaan käsittelemään ja uskovien ymmärrys asiasta on kovin vajavaista ja epätyydyttävää tieteellisesti. Konflikti on valmis."

      Ei ole edes tarpeellista tieteelle käsitellä tuota, koska esittämäsi väite on puhdas subjektiivinen kuvitelmasi.

      >> "Toinen avain on, että luominen on katsottava myös ihmeeksi. Emme tosiaan tiedä miten se on tapahtunut. Tämä on vähän sama asia kuin tuo edellinenkin."

      Voisit myös antaa määritelmän käsitteelle 'ihme'. Perusteeni tähän on se että jos väität jotakin ihmeeksi niin täytyyhän sinulla on perusteltavissa oleva käsitys sille mitä 'ihme' tarkoittaa.

      Harrastamasi "filosofia" on kovin mutuilevaa, naiivia sekä omaan mielikuvitukseesi ja subjektiivisiin uskomuksiisi perustuvaa. Et kykene lopulta olemaan tarpeeksi objektiivinen, rationaalinen, looginen ja älyllisesti rehellinen, jotta kykenisit millään tavoin puolustamaan väitteitäsi luomisen merkityksestä biologiselle evoluutiolle tai millekään muulle maailmankaikkeudessa havaittavissa olevalle ilmiölle.

      • kjhkjhkjhkh

        Olli väittää olleensa ammattifilosofi, eli että hänellä on filosofiasta vähintään gradu. Ei tunnu uskottavalta, kun hänen juttujaan lukee. Jos ei sitten dementia jo ala painaa. Logiikka ontuu usein todella pahasti, etenkin tähtitiedepalstalla BB keskustelussa.

      • Totuus, todellisuus, tieto, tieteellinen tieto, usko jne se on filosofiaa ja ne ovat ikuisia kysymyksiä, ei niitä voi lyhyesti käsitellä kattavasti, Kannatan totuuden korrespondenssiteoriaa, tosia ovat asiat, jotka pitävät paikkansa. Käytännössä vaan käsityksiä ja todellisuutta ei voi panna vierekkäin ja sen takia tarvitaan muitakin totuusteorioita, Samoin tietoteoriassa olen realismin kannalla, käytännössä vaan kaikki tieto tulee havaintojemme, havaintokategorioittemme, tieteemme jne kautta, jolloin idealismi näyttää todelta, kaikki tietohan on kuitenkin vain havainnoissa.

        Se että on monenlaisia uskontoja ei muuta sitä että minä uskon Raamatun luomiskertomukseen. Oikein tulkittuna, ei niinkuin kretut.

        Myönnät, ettei evoteoria kiellä luomistöiden mahdollisuutta. Minä myönnän, ettei niitä ole helppo ympätä biologiaan ym. Se on ollut kovin epätieteellistä kristinuskon ja luomiskertomuksen puolustajilla tähän asti. Ei näy vielä valoa, muuta kuin että ihmeitä näkyy olevan sitten vaan, eikä tiedetä missä, milloin ja miten. Meidän puolella kannattaa tarkkaan tutkia, mitä kertomuksessa tarkkaan ottaen sanotaan ja mitä ei, ja millaiseen kontekstiin kertomus liittyy.

        Objektiivisia havaintoja tarvittaisiin tieteelliseen todistamiseen. Niitä ei ole esitettävänä. Uskoa voi silti, ei niitä uskonasioissa tarvita, kuhan ei ole täysin ristiriidassa tosien tieteellisten väitteiden kanssa, niinkuin galaksien ikä esimerkiksi ja maan pyöreys ja kiertäminen auringon ympäri ym tällaiset suhteellisen varmat tiedot. Ja evoluutio. Evoluutioteoria on kuitenkin virheellinen, jos se sulkee luomistyöt pois etukäteen.

        Ihme on tapahtuma, jonka tieteellistä perustaa emme tunne, mutta joka kuitenkin on oikeasti tapahtunut, ja tuntuu mahdottomalta tieteen ja terveen järjen pohjalta, esimerkiksi veden muuttaminen viiniksi ja ylösnousemus.

        Raamattu on Jumalan ilmoitus ja Jumala on kaikkitietävä. Siksi se antaa hyviä hypoteeseja tutkimukselle, mutta tieteessä niitä ei tietenkään voida ottaa lähtökohdaksi. Hypoteeseiksi kuitenkin. Tiede on paljon auttanut Raamatun tulkinnassa. Ei siellä sanota, että maapallo on litteä, eikä että aurinko oikeasti kiertää maata, eikä että Jumala on luonut universumin, eikä että luominen on luomista tyhjästä, eikä että luominen on tapahtunut kuudessa maapallon päivässä tai että evoluutiota ei ole. Tai että se ylipäätänsä olisi luonnontieteen opas. Luominen tarkoittaa joissakin kohdissa että tuli valoisaa, tuli näkyviin, ja luotiin nykyihminen ja toisaalla että luotiin Aatami henkilönä jne.

      • Olli.S kirjoitti:

        Totuus, todellisuus, tieto, tieteellinen tieto, usko jne se on filosofiaa ja ne ovat ikuisia kysymyksiä, ei niitä voi lyhyesti käsitellä kattavasti, Kannatan totuuden korrespondenssiteoriaa, tosia ovat asiat, jotka pitävät paikkansa. Käytännössä vaan käsityksiä ja todellisuutta ei voi panna vierekkäin ja sen takia tarvitaan muitakin totuusteorioita, Samoin tietoteoriassa olen realismin kannalla, käytännössä vaan kaikki tieto tulee havaintojemme, havaintokategorioittemme, tieteemme jne kautta, jolloin idealismi näyttää todelta, kaikki tietohan on kuitenkin vain havainnoissa.

        Se että on monenlaisia uskontoja ei muuta sitä että minä uskon Raamatun luomiskertomukseen. Oikein tulkittuna, ei niinkuin kretut.

        Myönnät, ettei evoteoria kiellä luomistöiden mahdollisuutta. Minä myönnän, ettei niitä ole helppo ympätä biologiaan ym. Se on ollut kovin epätieteellistä kristinuskon ja luomiskertomuksen puolustajilla tähän asti. Ei näy vielä valoa, muuta kuin että ihmeitä näkyy olevan sitten vaan, eikä tiedetä missä, milloin ja miten. Meidän puolella kannattaa tarkkaan tutkia, mitä kertomuksessa tarkkaan ottaen sanotaan ja mitä ei, ja millaiseen kontekstiin kertomus liittyy.

        Objektiivisia havaintoja tarvittaisiin tieteelliseen todistamiseen. Niitä ei ole esitettävänä. Uskoa voi silti, ei niitä uskonasioissa tarvita, kuhan ei ole täysin ristiriidassa tosien tieteellisten väitteiden kanssa, niinkuin galaksien ikä esimerkiksi ja maan pyöreys ja kiertäminen auringon ympäri ym tällaiset suhteellisen varmat tiedot. Ja evoluutio. Evoluutioteoria on kuitenkin virheellinen, jos se sulkee luomistyöt pois etukäteen.

        Ihme on tapahtuma, jonka tieteellistä perustaa emme tunne, mutta joka kuitenkin on oikeasti tapahtunut, ja tuntuu mahdottomalta tieteen ja terveen järjen pohjalta, esimerkiksi veden muuttaminen viiniksi ja ylösnousemus.

        Raamattu on Jumalan ilmoitus ja Jumala on kaikkitietävä. Siksi se antaa hyviä hypoteeseja tutkimukselle, mutta tieteessä niitä ei tietenkään voida ottaa lähtökohdaksi. Hypoteeseiksi kuitenkin. Tiede on paljon auttanut Raamatun tulkinnassa. Ei siellä sanota, että maapallo on litteä, eikä että aurinko oikeasti kiertää maata, eikä että Jumala on luonut universumin, eikä että luominen on luomista tyhjästä, eikä että luominen on tapahtunut kuudessa maapallon päivässä tai että evoluutiota ei ole. Tai että se ylipäätänsä olisi luonnontieteen opas. Luominen tarkoittaa joissakin kohdissa että tuli valoisaa, tuli näkyviin, ja luotiin nykyihminen ja toisaalla että luotiin Aatami henkilönä jne.

        Olli. Sanot kannattavasi totuutta, mutta olet sokea etkä halua tunnustaa TOTUUTTA: Evoluutiota ei ole.

        Tiede parustuu havaintoihin. Luonnossa on havaittu vain mikroevoluutiota, joka ei ole OIKEAA KEHITYSTÄ, koska siinä perimä supistuu. Miksei uppoo? Vieläkään? Taitaa olla henkimaailman juttu.

        TUHAT SANAA

        http://www.taustaa.fi/kortit/pages/KP08.htm

      • yurki1000js kirjoitti:

        Raamatussa ei sanota, ettei evoluutiota ole. Se on kretujen päähänpinttymä. Emme me tiedä miten luominen on tapahtunut, mitä, missä ja milloin. Melkein kaikki on auki, mutta se on varmaa, että evoluutiotakin on, se on luonnon tosiasia. Parhaasta evoluutioteoriasta voimme sitten kiistellä järjellisesti.

        Tiedämme vaan, että luominen tarkoittaa montaa asiaa: tuomista henkimaailmasta näkyvään maailmaan, niinkuin Jeesus muutti veden viiniksi, tämä on ihme, niinkuin moni muukin asia luomisessa, sitä on tapahtunut, ei tyhjästä luomista, sitä ei Raamatussa sanota, se on teologien tulkintaa, kaikki on ensin luotu henkimaailmassa ja sitten tuotu näkyvään maailmaan, se taas sanotaan.

        Sitten luominen on tuomista näkyviin, valo ja aurinko kuu ja tähdet taivaankannelle. Tämän tiedämme tähtitieteen perusteella, että muusta ei voi olla kysymys. Tiede auttaa meitä, eikä ole mikään vastustaja. Sekin pyrkii rehellisesti totuuteen.

        Sitten luominen on maapallon asioiden luomista, asioiden luomista maapallon ja ihmisen kannalta. Tässäkin tähtitiede auttaa meitä. Galaksit ovat miljardeja vuosia vanhoja, Raamatussa ei puhuta niistä mitään, eikä universumista. Ennen luultiin, että Raamattu sanoo, että maa on litteä ja aurinko kiertää maata. Ei siellä niin sanota. Luomistyöt ovat Jumalan luomistöitä maan pinnalta katsoen taivaankannen alla. Se ei ole tähtitieteen oppikirja.

        Sitten luominen on olemassaolevien elementtien järjestämistä, ei luomista tyhjästä. Ei mitään käsittämätöntä. Maapallo pyöri radallaan ja Jumala järjesteli asioita sen pinnalla. Kun teemme lapsia, osallistumme Jumalan suureen luomistyhön. Vaikka Jumala lepäsi seitsemäntenä luomispäivänä - joka "päivä"- sana tarkoittaa siis jotain tuntematonta aikakautta - työ jatkuu kaikessa. Evoluutio jatkuu, kasvit ja eläimet kehittyvät. Ihminenkin. Ja evoluutio jatkuu myös muilla taivaankappaleilla, tähdet syntyvät, kehittyvät ja kuolevat, planeettojen elämä syntyy, kehittyy ja joskus kuolee, joskus luodaan uusi ja taivaallinen planeetta siellä täällä, uusi taivas ja uusi maa. Se on Ilmestyskirjan mukaan maapallon tulevaisuus: tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen tulee viimeinen tuomio ja luodaan uusi taivas ja uusi maa. Se on ihme, siitä näemme että alkuperäinenkin luominen oli ihme, sitä ei tiede vielä ymmärrä, ei voi ymmärtää.

        VAKAVASTI

        Olli S. Mihin pyrit ja miksi? Evoluutiota ei koskaan todistettu. Sen sijaan on todistettu, ETTEI EVOLUUTIOTA OLE. Miksei uppoo? Vieläkään?

        SIIS

        Mikä on (hyvä) antisi hukkuvalle maailmalle?

      • Kreationismi_on_sairaus
        yurki1000js kirjoitti:

        VAKAVASTI

        Olli S. Mihin pyrit ja miksi? Evoluutiota ei koskaan todistettu. Sen sijaan on todistettu, ETTEI EVOLUUTIOTA OLE. Miksei uppoo? Vieläkään?

        SIIS

        Mikä on (hyvä) antisi hukkuvalle maailmalle?

        Missä on tieteellisesti todistettu ettei evoluutio ole? Hoitolaitoksessasi? Taikauskolahkosi kaatuma- ja kielilläkusetuskokouksessako?

        Sinun antisi todelliselle maailmalle on nuo taikauskoiset ja typerät valheesi.

      • Kreationismi_on_sairaus kirjoitti:

        Missä on tieteellisesti todistettu ettei evoluutio ole? Hoitolaitoksessasi? Taikauskolahkosi kaatuma- ja kielilläkusetuskokouksessako?

        Sinun antisi todelliselle maailmalle on nuo taikauskoiset ja typerät valheesi.

        Miks vielä jaksat nolata ittees? Nyt ois korkee aika herätä. Aika HUPENEE.
        https://www.youtube.com/results?search_query=end times signs

      • yurki1000js kirjoitti:

        VAKAVASTI

        Olli S. Mihin pyrit ja miksi? Evoluutiota ei koskaan todistettu. Sen sijaan on todistettu, ETTEI EVOLUUTIOTA OLE. Miksei uppoo? Vieläkään?

        SIIS

        Mikä on (hyvä) antisi hukkuvalle maailmalle?

        "Evoluutiota ei koskaan todistettu."

        Kyllä on, monet kerrat.

        "Sen sijaan on todistettu, ETTEI EVOLUUTIOTA OLE."

        Missä muka?

      • Yurci.on.dorca

        Oot dorca. Miks luulet että macroevoluutio ois eri asia kuin microevoluutio.

        Miksi et oo vielä vielä herännyt dorca? Sepä se - fiksu kreationisti ei oo fiksu vaan dorca. Ja kreatiotisti.

        Muistatko dorca kun sössötit äyriäisistä vuoren rinteillä todisteena creationismista? Mites se menikään se dinojen ruohon syönti paradiisissa?

      • Voi persian ytterbium kumminkin. Kehänkiertäjien kruunaamaton kuningas on saanut päänsä hetkeksi pois pers'lävestään, mutta tuskin se kauan ulkopuolella pysyy.

      • PuhuvaKärmes kirjoitti:

        Voi persian ytterbium kumminkin. Kehänkiertäjien kruunaamaton kuningas on saanut päänsä hetkeksi pois pers'lävestään, mutta tuskin se kauan ulkopuolella pysyy.

        AIKA HUPENEE

        Luominen = 6 päivää duunia 1 päivä lepoa. Luomakunnalle säädetty aika = 6000 vuotta ohdakkeita 1000 vuotta lepoa.

        Biblia (1776) 2Piet. 3:8 Mutta tätä yhtä ei pidä teiltä salattaman, minun rakkaani: yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhannen ajastaikaa, ja tuhannen ajastaikaa niinkuin yksi päivä.

        Koska olemme kolmannessa/seitsemännessä päivässä/vuosituhannessa, en näe Jeesuksen toiseen tulemukseen liittyvälle tempaukselle ajallista estettä.

        Biblia (1776) 1Tess. 4:17 Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        https://www.youtube.com/watch?v=4aFYr3rAFMc

        AJANTASA

        https://www.youtube.com/results?search_query=end times signs

      • 1234567---

        Kuusi päivää duunia, seitsemäspäivä lauantai sapatti. Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä. Sapatti on Jumalan merkki.
        Vastaavasti sunnuntai on pedonmerkki ihmiskäsky pyhäksi.

        Toisessa tulemuksessa Jeesus vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen. Siellä ei ole syntiä, eikä kuolemaa. Luukas. Iloitkaa sinä päivänä, sillä katso, teidän palkkanne on suuri TAIVAASSA.

        On suurta harhaoppia opettaa, että pyhät ovat 1000 vuotta tuhoutuneen maan päällä. Pakene pois yurkki harhoistasi !

      • Hihukki

        ÖÖ, ei ole kyse ennustusten mukaan edes 1000 vuodesta, vaan peräti 7000 vuodesta. Tämä oli johonkin apokryfiin kirjattu. Kun Hellvetti alkaa, MAA-ÄITI pääsee lepoon, koska ei ole enää pahoja henkiä eikä niiden ruumita tekemässä turmioita hänelle, maan päällä, vaan hän saa ne paikkaan, missä ne eivät voi jatkaa pahuuttaan, vaan saavat max. 7000 vuoden ajan rangaistuksen niistä. Hellvetin ikuisuus on käsite, joka liian paha käsitettäväksi, eikä se lien totta, Ilmestyskirja manitsee luvussaan 20, väärän profeetan, pedon ja Saatanan tuomion suhteen, että "Tuomionsa on ikuinen", mutta se on väärän profeetan kierouttama käsitys mielestäni, ei mikään pahakaan teko tavallisella luodulla jatkunut ikuisesti, joten vain 7000 vuotta tiedetään Hellvetin kestävän KAIKILLA olennoilla, se on yleensä ollut maksimi-ikä kaikille kuolevaisille ollut olla elossakin, ja siis rangaistus EI VOI kestää sen kauempaakaan... Ei ikuista rangaistusta voi saada jostakin uskomattomankaan pahasta töpistään, vaan siitä tulee ajallinen rangaistus, että ei saa ja edes pyydä sitä asianosaisilta anteeksi, niin kauan kuin "armonaikaa on". Tietenkään minulla ei ole tietoa mistäkään ikuisuusloitsuista, eli ei sellainen ole normaalisti mahdollista, että joku olisi ikuisesti tekevä syntiä, jos rangaistus tulee väliin ainakin, koska niin tyhmää olentoa ei ole olemassa, joka ei rangaistuksessa joutuisi tekemään kompromisseja pahuudelleen. Anteeksi, aloin puhua muustakin kuin "evoluutiosta", mutta voinen palata asiaan myöhemmin, jos tulee jotakin sanottavaa...
        1000 vuoden aika tosin, mista yurki mainitisi alkaa jo parinsadan vuoden sisällä, silloin Jumalallakin on lepopäivä(6000 - 7000 vuodet luomisesta), ja tällöin ei Saatanakaan voi mitään erityistä tehdä, Ilmestyskirja 20 mainitsee: "Saatanan sitomisesta, ennen vimeistä, noin 2800-3200 aikana hetken kestävää sotatilannetta"... En vanno tätä tietoa, enkä pidä tätä minään itsekeksimänäni profetiana koska minustakin tuntuu oudolta, jos "Maailmanrauha kestäisi edes 1000 vuotta?!

      • Hihukki

        Mainitsen tarkennuksena: 6000-7000 vuodet Aadamin, oman ihmissukumme luomisesta... Aiempia rotuja ja lajeja tietysti oli.

      • "Luonnossa on havaittu vain mikroevoluutiota,"

        Ihmiselle voi tulla häntä yhdessä sukupolvessa. Tai karvapeite.

        "joka ei ole oikeaa kehitystä"

        Evoluutiossa ei ole kyse kehityksestä vaan selviytymisestä.

    • Nyt noi kretut ja ateistit rupesivat lataamaan toisiaan tosissaan ja minua siinä välissä. Kai tässä tuli jo oleelliset sanottua ja keskusteltua. Tämmöiseen keskusteluun en halua osallistua.

      • Sinne.meni.hihu

        Ja niin Olli pakenee paikalta kun oivalsi ettei pärjää hömppäfilosofina evoille.

      • LakiV

        Ei meidän "hihujen ja filosohvien" tarvikaan pärjätä pilkkapuheiden ja herjojen määrässä kenellekään, mutta voi kuinka tuttua se minullekin on vastasyntyneisyyteni ajoilta:-D
        Petoa ja sellaista puhetapaa vasta koroitatte, eikä siinä ole mitään väärää itsessään, kunhan ei vain joudu teidän kanssanne tekemisiin, luonnossa, kun olette humalassa ottaneet liikaa rohkaisua tehdä jotakin "pahempaa"; herjasanojenne tueksi... Näitähän muutama jo oli, Auvinenkin oli näillä palstoilla, silloin kymmenkuta vuotta sitten, ja näytti muutamille sitä verkkosivustoaan, minullekin, josta ei tosin heti helposti käynyt ilmi, että oli aikonut murhata koko lukionsa luokan konkkaronkan... "Omasta kansastasikin muutamat nousevat kapinaan, mutta HE sortuvat"(Daniel)

    • En pakene, odotan vain asiallisia argumentteja.

      • menikö.pupu.pöksyyn

        Ja kuten huomaamme sussa ei ole miestä eikä miehen rehellisyyttä vastata vaikkapa Ultronin täysin asiallisiin ja erittäin älykkäisiin kommentteihin ......

      • menikö.pupu.pöksyyn kirjoitti:

        Ja kuten huomaamme sussa ei ole miestä eikä miehen rehellisyyttä vastata vaikkapa Ultronin täysin asiallisiin ja erittäin älykkäisiin kommentteihin ......

        Joo, niihin kyllä voisi. Kestää vähä.

      • Olli, onko simulla yhtään rationaalista, objektiivista todistetta sille, että Raamattu olisi jollain tavalla jumalaista alkuperää?
        Onko jotain syytä olettaa, että Raamattu on jotain muuta kuin kokoelma aikalaisten kirjoituksia opetuksia, uskomuksia ja elämänohjeita?

        Miksi lukemisen jälkeen saa kuvan, että kirjoittaja on juuri sillä tasolla kuin tuoa aikana elänyt ihminen oli, uskomuksineen ja tietoineen maailmasta. Missä siinä näkyy jumalainen tieto?

      • Alex-reg kirjoitti:

        Olli, onko simulla yhtään rationaalista, objektiivista todistetta sille, että Raamattu olisi jollain tavalla jumalaista alkuperää?
        Onko jotain syytä olettaa, että Raamattu on jotain muuta kuin kokoelma aikalaisten kirjoituksia opetuksia, uskomuksia ja elämänohjeita?

        Miksi lukemisen jälkeen saa kuvan, että kirjoittaja on juuri sillä tasolla kuin tuoa aikana elänyt ihminen oli, uskomuksineen ja tietoineen maailmasta. Missä siinä näkyy jumalainen tieto?

        Ei uskonasioille voi eikä tarvitse saada rationaalista ja objektiivista todistetta. Sikäli Raamatun totuus on rationallinen, että jos mietimme mikä ja miten sen on synnyttänyt, niin loogisin vastaus on, että siinä Jumalan profeetat ja Jeesuksen apostolit ja opetuslapset kertovat, mitä Jumala on käskenyt ja johdattanut heitä kertomaan.

        Samoin kun ihminen henkilökohtaisesti saa rukousvastauksia ja muita hengellisiä kokemuksia, hänen on henkilökohtaisesti myönnettävä Jumala ja henkimaailma olemassaolevaksi. Muuta tapaa ei ole, Jumala on luonut maailman sellaiseksi, että täällä uskoa koetellaan, voimme uskoa tai olla uskomatta, meillä on vapaa tahto. Objektiivista todistusta ei ole, ei tule eikä anneta, muuten kehityspaikkarakenteelta menisi pohja pois ja vapaalta tahdolta.

        Kiitos rehellisestä vastauksesta.

        Luettuani aikoinani Raamatun kahteen kertaan läpi, tulin eri johtopäätökseen kuin sinä. Näkemykseni mukaan kirja on kokoelma aikansa historiaa, taruja, opetuksia ja elämänohjeita. Ei enempää eikä vähempää. Kirjassa (mielestäni) näkyy miten kuvattu Jumala kasvaa ajan kuluessa paimentolaisheimon yksityisestä valvojasta kaikkien kansojen hyväntekijäksi (Uusi Testamentti).

        En näe siinä mitään jumalallista tai ylimaallista. Siellä ei ole mitään tietoa mitä aikalaiset eivät olisi tienneet. Tämä siis oma näkemykseni.

        Loppujen lopuksi (uskonnollisessa) uskossa on aina kysymys subjektiivisesta näkemyksestä, jolla ei ole kovin hyvää rationaalista pohjaa. Tästä syystä uskon muotoja on yhtä monta kuin uskovia.

        Ymmärrettyäni maailmankakkeuden koon ja ihmisen mitättömyyden, minun on mahdotonta _uskoa_ että Jumala (jos on) olisi mitenkään kiinnostunut ihmiskunnasta, saati sitten yksittäisestä ihmisestä ja hänen tekmisistään. Raamatun jumala on vain liian pikkusieluinen ollakseen maailmankaikkeuden jumala.

        Kiitos hyvästä vastauksesta.

        Mielestäni Jumala (jos on) on aineeton hyvin korkea tietoisuus. Pidän mahdollisena, että ihmisen kaltainenkin tietoisuus on kosmoksen elämänmuodoissa harvinainen, jolloin Hän saattaisi olla kiinnostunut niitä kaikista - jopa yksilötasolla.

      • Alex-reg kirjoitti:

        Kiitos rehellisestä vastauksesta.

        Luettuani aikoinani Raamatun kahteen kertaan läpi, tulin eri johtopäätökseen kuin sinä. Näkemykseni mukaan kirja on kokoelma aikansa historiaa, taruja, opetuksia ja elämänohjeita. Ei enempää eikä vähempää. Kirjassa (mielestäni) näkyy miten kuvattu Jumala kasvaa ajan kuluessa paimentolaisheimon yksityisestä valvojasta kaikkien kansojen hyväntekijäksi (Uusi Testamentti).

        En näe siinä mitään jumalallista tai ylimaallista. Siellä ei ole mitään tietoa mitä aikalaiset eivät olisi tienneet. Tämä siis oma näkemykseni.

        Loppujen lopuksi (uskonnollisessa) uskossa on aina kysymys subjektiivisesta näkemyksestä, jolla ei ole kovin hyvää rationaalista pohjaa. Tästä syystä uskon muotoja on yhtä monta kuin uskovia.

        Ymmärrettyäni maailmankakkeuden koon ja ihmisen mitättömyyden, minun on mahdotonta _uskoa_ että Jumala (jos on) olisi mitenkään kiinnostunut ihmiskunnasta, saati sitten yksittäisestä ihmisestä ja hänen tekmisistään. Raamatun jumala on vain liian pikkusieluinen ollakseen maailmankaikkeuden jumala.

        Eikö maailmankaikkeuden koosta voisi tulla toiseenkin johtopäätökseen? Siellä on Jumala jo ollut paljon ennen kuin maapallo ja pieni ihminen oli syntynytkään. Niin paljon siellä voi olla tuntemattomia asioita galakseissa.

        Sitten hän vaan ilmoittaa itsestään Raamatussa ihmisille, joille hän on valmistanut kehityspaikan maapallolle koetuspaikaksi henkiemme kehityksessä. Hän on luonut maapallon sellaiseksi, että ihmisen evoluutio voidaan yhtä hyvin selittää luomisen kuin kehityksen kautta.

        Ei tämän meidän näkemämme, joka on mitattavissa ja laskettavissa. Muita voi toki olla, mutta niistähän voi kukin ajatella mitä tahtoo.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ei tämän meidän näkemämme, joka on mitattavissa ja laskettavissa. Muita voi toki olla, mutta niistähän voi kukin ajatella mitä tahtoo.

        Miksei jo tämä meidän näkemämmekin, sehän on 13.7 miljardia vuott vanha näiden teorioiden mukaan, joihin viittasit, ja maapallo on vain 5 miljardia vuotta vanha? Kyllä sinne jo kaikenlaista tavaraa mahtuu ennen maapalloa ja ihmistä.

      • olet.hörhö.hihu
        Olli.S kirjoitti:

        Eikö maailmankaikkeuden koosta voisi tulla toiseenkin johtopäätökseen? Siellä on Jumala jo ollut paljon ennen kuin maapallo ja pieni ihminen oli syntynytkään. Niin paljon siellä voi olla tuntemattomia asioita galakseissa.

        Sitten hän vaan ilmoittaa itsestään Raamatussa ihmisille, joille hän on valmistanut kehityspaikan maapallolle koetuspaikaksi henkiemme kehityksessä. Hän on luonut maapallon sellaiseksi, että ihmisen evoluutio voidaan yhtä hyvin selittää luomisen kuin kehityksen kautta.

        Et sitten höpsisti vieläkään ymmärrä mihin validit ja paikkansa pitävät johtopäätökset perustuvat? Vinkki: Ei ainakaan mormoonifantasioihin.

      • olet.hörhö.hihu kirjoitti:

        Et sitten höpsisti vieläkään ymmärrä mihin validit ja paikkansa pitävät johtopäätökset perustuvat? Vinkki: Ei ainakaan mormoonifantasioihin.

        Tiede voi olla joillekin Jumala, muttei se itse sillai ajattele. Minä perustan paljolti tieteeseen, jos olet sattunut huomamaan.

        Jumala puolestaan, jos on olemassa, on kaikkitietävä, eikä ole mitään järkevää syytä olla yrittämättä saada häneltä tietoa. Mormonien uskonto tietää eniten kristinuskosta aivan selvästi. Luomiskertomukseen ilmoitus siellä sanoo yksiselitteisesti, että luomiskertomuksessa on kyse maapallon asioiden luomisesta, vaikka Jumala on luonut lukemattomia muitakin vastaavia koetuspaikkoja universumiin (Mooseksen kirja Kallisarvoisessa Helmessä, joka on yksi Mormonien kaanonin teoksista). Samoin Joseph Smith, mormonioprofeetta, tyrmää täysin tyhjästä luomisen, creatio ex nihilon.

        Virkistäviä ajatuksia noiden nuoren maailman kreationistien raamatunluvun vastapainoksi.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Miksei jo tämä meidän näkemämmekin, sehän on 13.7 miljardia vuott vanha näiden teorioiden mukaan, joihin viittasit, ja maapallo on vain 5 miljardia vuotta vanha? Kyllä sinne jo kaikenlaista tavaraa mahtuu ennen maapalloa ja ihmistä.

        Ja paljon mahtuu siihenkin kokoon, joka iän ja laajenemisen pohjalta voidaan laskea. Kenellä olet nähnyt toisenlaisia lukuja?

      • Olli.S kirjoitti:

        Tiede voi olla joillekin Jumala, muttei se itse sillai ajattele. Minä perustan paljolti tieteeseen, jos olet sattunut huomamaan.

        Jumala puolestaan, jos on olemassa, on kaikkitietävä, eikä ole mitään järkevää syytä olla yrittämättä saada häneltä tietoa. Mormonien uskonto tietää eniten kristinuskosta aivan selvästi. Luomiskertomukseen ilmoitus siellä sanoo yksiselitteisesti, että luomiskertomuksessa on kyse maapallon asioiden luomisesta, vaikka Jumala on luonut lukemattomia muitakin vastaavia koetuspaikkoja universumiin (Mooseksen kirja Kallisarvoisessa Helmessä, joka on yksi Mormonien kaanonin teoksista). Samoin Joseph Smith, mormonioprofeetta, tyrmää täysin tyhjästä luomisen, creatio ex nihilon.

        Virkistäviä ajatuksia noiden nuoren maailman kreationistien raamatunluvun vastapainoksi.

        väisty saatana
        Raamattu seisoo
        http://kjv1611.org.ua/images/KJV-devil.gif

    • alusta.asti

      Alotetaan nyt ihan alusta . Alussa oli kallioita, ja satoi niille vuosituhansia. Niistä liukeni mineraaleja ja mineraalit rupesivat elämään....

      Onkohan kehitysoppi totta edes tähän asti?

      • eipäätäeihäntää

        Kehitysopilla ei ole alkua. Se uskoo vain että sitten kun on sattumalta ollut jotain mikä voi lisääntyä , se on tehnyt mahdolliseksi sen että on voinut lisääntyä.

        Yksinkertaisesti: Kana ja muna ovat ilmaantuneet sattumalta samanaikaisesti.

      • Mikä on tämä mystinen "kehitysoppi", johon aina välillä viittaatte?
        Liittyykö se jotenkin jumalanne palvontaan?

      • eipäätäeihäntää kirjoitti:

        Kehitysopilla ei ole alkua. Se uskoo vain että sitten kun on sattumalta ollut jotain mikä voi lisääntyä , se on tehnyt mahdolliseksi sen että on voinut lisääntyä.

        Yksinkertaisesti: Kana ja muna ovat ilmaantuneet sattumalta samanaikaisesti.

        "Yksinkertaisesti: Kana ja muna ovat ilmaantuneet sattumalta samanaikaisesti."

        Niin. Hankalasti toistettavissa mutta ei mahdotonta. Tarpeeksi aikaa ja rinnakkaisuutta tilastollinen epätodennäköisyys voi tapahtua.

      • tieteenharrastaja
        M-Kar kirjoitti:

        "Yksinkertaisesti: Kana ja muna ovat ilmaantuneet sattumalta samanaikaisesti."

        Niin. Hankalasti toistettavissa mutta ei mahdotonta. Tarpeeksi aikaa ja rinnakkaisuutta tilastollinen epätodennäköisyys voi tapahtua.

        Muna ja munimalla lisääntyminen ilmaantuivat tietenkin paljon ennen kanaa.

    • Ken tietää? Miksi ateistit ja uskonnolliset ihmiset eivät vastaa huutoihinsa? Ainakin yksi syy on, etteivät he halua ottaa riskiä, että heidän ns. turvamuurinsa luhistuvat.

      AIHEETON POISTO

      Olli S.: "Nyt noi kretut ja ateistit rupesivat lataamaan toisiaan tosissaan ja minua siinä välissä. Kai tässä tuli jo oleelliset sanottua ja keskusteltua. Tämmöiseen keskusteluun en halua osallistua."

      Langennut maailma on semmoinen kuin se on. Se on pimeä. Se on sokea. Se eksyy ja eksyttää. Se PIMITTÄÄ...

      https://www.google.fi/search?q=suppressed knowledge

      ...ja TYHMENTÄÄ.

      https://www.google.fi/search?q=dumbing down population

      Jumala siunatkoon sinua ja perhettäsi.

      https://versaday.com/images/Months/1008/0807-ACT016031ENGKJV08000480ISP01673165000.jpg

    • LOPUKSI

      Tämä palsta käsittelee todellista luomista. Tänne on turha pakkosyöttää evoluutiovalhetta. Neuvoni evolutionisteille: Herätkää todellisuuteen. Aika käy vähiin.

      • vanha-auto

        Maailmanloppu tulee jouluaattona kello 13.32. Valmistaudu viemällä kaikki irtain omaisuutesi Helsingin Rautatientorille ja jakamalla se muille.

      • Missäs voidaan havainnoida luomista?

      • M-Kar kirjoitti:

        Missäs voidaan havainnoida luomista?

        Voitaski tehdä siitä planetaarioesitys! : ) siinä kontekstissahan se nimenomaan tapahtuu, katsomo ja taivaankansi yllä. Sitten maan pinnan tapahtumat voi sinne heijastaa kuin elokuvissa, niinkuin planetaarioissa myös tehdään. Luomiskertomushan on nimenomaan asian taiteellinen, draamallinen esitys. Jumala on taustalla näyttämöllä, nostaa kätensä ja sanoo: Tulkoon valkeus! Luomiskertomus kertoo asian teologisen puolen, ei sen luonnontieteellistä puolta.

    • TriplaX

      Tämä liittyy mielestäni kysymykseen: Onko totuus riippumaton havaitsijasta (=objektiivinen), vai riiippuuko totuus pelkästään mielipiteistä, jolloin kukaan ei voi esiintyä tiedemiehenä tai objektiivisen tiedon haltijana. Uskovaisten logiikka menee näin: Kun Jumala on olemassa, niin silloin mikä tahansa mihin uskot tai mitä ajattelet voi olla totta (jolloin totuus on tietenkin aina se mikä on sinulle itsellesi hyödyllinen). Kreationistien joukossa onkin paljon myös niitä, ketkä uskovat rotuoppeihin ja jotka kritisoivat ilmastonmuutosta jne. Näiden ihmisten mielestä totuus ei siis saa olla vain koulutetun eliitin hallussa.

      Uskon kyllä, että kysymys liittyy myös poliittiseen kiistelyn kahden joukon välillä, toisaalta on arvokonservatiivit ja toisaalta liberaalit. Arvokonservatiivit ajattelevat niin, että evoluutio on vaihtoehto raamatulle ja uskonnolle ja siksi evoluutio tukee liberaaleja (tämä tavallaan onkin totta). Evoluution vastustamisessa on kyse siis myös arvokonservatismin puolustamisesta.

      • Tämä on mielenkiintoista. On toisaalta arvokonservatiivit ja arvoliberaalit. Sitten on politiikassa vallankumoukselliset, uudistusmieliset ja taantumukselliset tai vanhoilliset. Sitten on uskonnossa liberaalit, välimaasto ja fundamentalistit. Kirjaimellisen tulkinnan kreationistit ja muut kreationistit ja siinäkin liberaalit.

        Minä pidän tiukasti kiinni uskon perusasioista, Jeesuksen sovitustyöstä ja ylösnousemuksesta, oli se sitten miten fundamentalistista tahansa, mutta Raamatun tulkinnassa kuuntelen mielelläni liberaalien ja muidenkin tulkintoja. Raamattua ei saa tulkita kirjaimellisesti joka kohdassa, vaan Raamatun sanan kokonaisuuden pohjalta ja Pyhän Hengen valaisemana se avautuu joka kohdasta syvällisemmin ja syvällisemmin.

        Politiikassa olen arvokonservatiivi perheen suhteen, en keskioluen suhteen ja muuten radikaali, edistyksellinen ja vallankumouksellinen, demokraatti jne.

        Nämä kaikki asenteet tulevat esiin luomiskertomuksen tulkinnassa, ja siihen päälle vielä ateistit sun muut uskonnon kriitikot. Ja tiedemiehet, jotka jäävät kokonaan sivuun, kun luomistöitä ei objektiivisesti näy, mutta ovat auttaneet karsimaan nuoren maan ja universumin kreationistit pois tästä järkevästä keskustelusta.

      • näin.on.näkkäri
        Olli.S kirjoitti:

        Tämä on mielenkiintoista. On toisaalta arvokonservatiivit ja arvoliberaalit. Sitten on politiikassa vallankumoukselliset, uudistusmieliset ja taantumukselliset tai vanhoilliset. Sitten on uskonnossa liberaalit, välimaasto ja fundamentalistit. Kirjaimellisen tulkinnan kreationistit ja muut kreationistit ja siinäkin liberaalit.

        Minä pidän tiukasti kiinni uskon perusasioista, Jeesuksen sovitustyöstä ja ylösnousemuksesta, oli se sitten miten fundamentalistista tahansa, mutta Raamatun tulkinnassa kuuntelen mielelläni liberaalien ja muidenkin tulkintoja. Raamattua ei saa tulkita kirjaimellisesti joka kohdassa, vaan Raamatun sanan kokonaisuuden pohjalta ja Pyhän Hengen valaisemana se avautuu joka kohdasta syvällisemmin ja syvällisemmin.

        Politiikassa olen arvokonservatiivi perheen suhteen, en keskioluen suhteen ja muuten radikaali, edistyksellinen ja vallankumouksellinen, demokraatti jne.

        Nämä kaikki asenteet tulevat esiin luomiskertomuksen tulkinnassa, ja siihen päälle vielä ateistit sun muut uskonnon kriitikot. Ja tiedemiehet, jotka jäävät kokonaan sivuun, kun luomistöitä ei objektiivisesti näy, mutta ovat auttaneet karsimaan nuoren maan ja universumin kreationistit pois tästä järkevästä keskustelusta.

        Mitenkäs vajakin(todetusti ja perustellusti sopii käyttää) uskomuksessa syntiinlankeemus menee, eli tapahtuma mitä Jeesus tuli sovittamaan?

    • LakiV

      Niin, totuus on vieläkin se, että mihin tahansa mieli ja ajatus ulottuu, SE VOI OLLA TOTTA, jos usko kestää sen asian rakentamisen ajan, vaikkakin materiamaailmankin se täytyy rakentaa, ennenkuin siitä saadaan totta, eikä kaikki ole enää totta, mikä joskus oli, esimerkiksi monia ihmisrotuja ja lajeja emme tulee enää kai koskaan täällä maanpäällä elävinä näkemään, ja toteutuneesta unelmasta esi-isillämme on esimerkkinä oma nykyinen enää vain hieman keskeneräinen teknogiamme. Se ehkä heidän suurin unelmansa oli todella! Daniel mainitsi 4:sta pedosta, ja yksi sen sarvista, tietokone on edessänne. Toisaalta "tämä" on "ihmisen poika"; jonka Jumala on merkinnyt sinetillään, nämä vekottimet nimittäin hyvin harvoin kieltäytyvät noudattamasta koodiaan oikein, vaikka se syy voi olla vain piirinsä fyysinen kovuus ja suunnittelun onnistuminen...

    • Krevokki

      Minä olen nähnyt eräiden evokkiuden "olemattoman Jumalan", ja voin vakuttaa, mitään ei sen avulla synny "itsestään", vaan teoriassa vain se kaikki minkä alkuhenki alussa kykeni sanojensa avulla määrittämään on ollut olemassa aina ja ikuisesti, mutta hyvin vähän - äärimmäisen vähän voimme enää keksiä mitään lisää ja uutta asiaa... Maanpäälliset olosuhteet saattavat joskus tosin muuttua, jos pääsemme Usan kyytiin, saatamme saada joskus virallisia "valtiollisia tai yksityisiä" humanoidi/insektoidi/yms. sikakontakteja avaruuden olioiden kanssa, mutta tällöin on vaarana, että liian moni menettäisi mielenterveytensä, mikäli heidän mielensä ja aistinsa eivät ole kypsyneet siihen pisteeseen, että uskaltaisivat heitä nähdä ja ottaa heihin yhteyksiä itsekin. Tällä hetkellä ei vielä riittävän moni ole siihen valmis.

      • Hihukki

        Uskon tavallisin selitys on se, että täytyy uskoa siihen, että kohtaamme Jumalan, ja siihenkin, että mitä ikinä toivomme, se joskus toteutuisi, ja siitäkään toiveesta ole mitään hyötyä, jos emme usko ikuiseen elämään, tai edes niin pitkään elämme, että saisimme ITSE senkin asian nähdä, "Rakkaudella rakennettuna". Usko on käyttövoimana kaikelle toivotulle asialle, joka tulevaisuudessa saattaa toteutua, jos rakkaus ja tieto sen rakentamiseen riittää, ja että myös usko riittää sen kaiken rakentamisen ajan. En ymmärrä miksi joku demoni on saanut saastuttaa koko usko-sanan merkityksen, jotenkin tietämisen paremmuuteen vedotuona, molempia tarvitaan, eikä niin, että "sinulla on usko, minulla on tieto", vaan kyllä tietävän ihmisen täytyy itsekin uskoa se, että hän tekee riittävän hyödyllistä työtä, kun jatkaa tutkimuksiaan sinnikäästi. Hieman epäilen, että kenelläkään demonisisesti uskon käsitettä latistavalla ei ollut muuta elämän tarkoitusta, kuin tehdä voimakaammaksi pelkää syntinen taistelu, sitä vastaan, ja kyllähän sekin on Jumalan armahtamaa toimintaa, vaikka siitä kyllä silti rangaistuskin tulee, jos se sai murhattua jotenkin lopullisesti jonkun hyvin hyödyllisen toiveen ja usko loppui kaikilta hänen vuokseen johonkin hienoon unelmaan...

    • Aikanäyttäköön

      Tyhmä avaus tyhmästä aivopestystä suusta. Veikkaan että olet myös sateenkaariväkeä, heheh!!!

      Jos evoluutiosta olisi yksikin todellinen todiste näiden epävarmojen nykyisin tiedossa olevien uskomusvoittoisten sijaan niin kreapuheet voisi lailla kieltaää. ?

      • Ei.luotu.eikirj

        Se että sinä et usko evoluutioon, ei muuta todellisuutta että se on olemassa.

        Ja mikä siinä homoudessa sinua niin kiehtoo, että puhut siitä koko ajan?

      • Ei.luotu.eikirj kirjoitti:

        Se että sinä et usko evoluutioon, ei muuta todellisuutta että se on olemassa.

        Ja mikä siinä homoudessa sinua niin kiehtoo, että puhut siitä koko ajan?

        Väisty saatana!

        Biblia (1776) 2Joh. 1:7 Sillä monta vietteliää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on vietteliä ja antikristus.

        Biblia (1776) 1Joh. 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika, ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin nyt myös monta antikristusta rupee olemaan; sillä me tunnemme, että viimeinen aika on.

      • Kerro Yurki, tarkemmin, mikä evoluutiossa mättää, oletko lukenut niin vähän pyhiäkin kirjoituksia, ettet tiedä, edes Eenokille paljastettua asiaa, miksi maailmassa on nyt liikaa eläinlajeja ja rotuja, vaikkakaan juuri NYT(!!!)ihmisyydessä ei oman planeettamme päällä kuin ne kolme Nooan pojista peritytyvää, koska ne kaikki muut ihmisrodut silloin hukkuivat. Etkö usko fossiileja ja etkö usko ja tiedä, että löydetyt ihmisen aiemmat muodot luurangoista olivat oikein koottu? Miksi tartut tuohon yhden luomisviikon(x 1000) teoriaan, oman maailmankaikkeutemme suhteen? Itsekin uskon sen luomistyön olleen 7 päivää(x 200 Gigaa galaksimme tähteä), mutta itse uskon myös sen, että aiempia universiumeja oli kokeiltu Jumalien toimesta pilvin pimein, hyvin paljon kauemmin, mitä nykyinen univeersumi noin 13 mrd vuoden ijässä on ollut. Eenok sanoi, että monen lajin elämä Telluksella johtui asteroidista joka tömähti maahan, kauan sitten, en rupea arvailemaan edes, kuinka kauan sitten, ja se erityisesti eläimiä mutatoi, kyseinen oli pieni Tähtienkeli, en muista millä nimellä juutalaiset sitä kutsuivat, vaikka Tuomas Levänen muistaakseni mainitsi senkin nimen Eenokin kirjan suomennoksessaan.
        Senkin sanon, että ei siinä ole eroa paljoakaan kuin väärin voi kreationismiakaan käyttää, vaikka tavallisesti kreationismi ei aiheuta ateismia, mutta koska pahaan syyttäjäänkin liittyminen on kreationismissa mahdollista, se ei ole evoluutiotakaan hyvempi siinä, kuinka paljon senkin verukkeella voi kiusata yksinkertaisia ihmisiä, ja suorastaan pettää heitä omaan jumalattoman pieneen tietoon materialistisista todellisuuksista, ja niiden kestoajoista.

      • Hihukki

        Kuitenkin sellainen höpsähtänyt lasku, että jos NYT on ihmisiä elänyt Jälkeen Aadamin 22 miljardia, joista 7,5 gigaa on nyt maan päällä, niin JOS olimme tuolloin Jumalia, tapahtuiko kaikki omassa tähtijärjestelmässämme sen saman 22 miljardia kertaa nopeammin?! Hihhi, valehtelisin jos väittäisin tietäväni silti vieläkään tästäkään lopullista totuutta.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Väisty saatana!

        Biblia (1776) 2Joh. 1:7 Sillä monta vietteliää on maailmaan tullut, jotka ei tunnusta Jesusta Kristusta, että hän on lihaan tullut. Tämä on vietteliä ja antikristus.

        Biblia (1776) 1Joh. 2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika, ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin nyt myös monta antikristusta rupee olemaan; sillä me tunnemme, että viimeinen aika on.

        Voit pitää saatanasi ja jumalasi ihan itselläsi. Minua ei kiinnosta sinun palvonnan kohteet.

        Ja siltikin evoluutio tapahtuu todellisuudessa, vaikka laittaisit kuinka monta satukirjasi säettä tänne.

      • Ei.luotu kirjoitti:

        Voit pitää saatanasi ja jumalasi ihan itselläsi. Minua ei kiinnosta sinun palvonnan kohteet.

        Ja siltikin evoluutio tapahtuu todellisuudessa, vaikka laittaisit kuinka monta satukirjasi säettä tänne.

        Ei.luotu. Pääasiassa sumutat ittees. Toivottavasti vaikutuspiirissäsi ei ole sinisilmäisiä ihmisiä.

      • AkiKarppinen kirjoitti:

        Kerro Yurki, tarkemmin, mikä evoluutiossa mättää, oletko lukenut niin vähän pyhiäkin kirjoituksia, ettet tiedä, edes Eenokille paljastettua asiaa, miksi maailmassa on nyt liikaa eläinlajeja ja rotuja, vaikkakaan juuri NYT(!!!)ihmisyydessä ei oman planeettamme päällä kuin ne kolme Nooan pojista peritytyvää, koska ne kaikki muut ihmisrodut silloin hukkuivat. Etkö usko fossiileja ja etkö usko ja tiedä, että löydetyt ihmisen aiemmat muodot luurangoista olivat oikein koottu? Miksi tartut tuohon yhden luomisviikon(x 1000) teoriaan, oman maailmankaikkeutemme suhteen? Itsekin uskon sen luomistyön olleen 7 päivää(x 200 Gigaa galaksimme tähteä), mutta itse uskon myös sen, että aiempia universiumeja oli kokeiltu Jumalien toimesta pilvin pimein, hyvin paljon kauemmin, mitä nykyinen univeersumi noin 13 mrd vuoden ijässä on ollut. Eenok sanoi, että monen lajin elämä Telluksella johtui asteroidista joka tömähti maahan, kauan sitten, en rupea arvailemaan edes, kuinka kauan sitten, ja se erityisesti eläimiä mutatoi, kyseinen oli pieni Tähtienkeli, en muista millä nimellä juutalaiset sitä kutsuivat, vaikka Tuomas Levänen muistaakseni mainitsi senkin nimen Eenokin kirjan suomennoksessaan.
        Senkin sanon, että ei siinä ole eroa paljoakaan kuin väärin voi kreationismiakaan käyttää, vaikka tavallisesti kreationismi ei aiheuta ateismia, mutta koska pahaan syyttäjäänkin liittyminen on kreationismissa mahdollista, se ei ole evoluutiotakaan hyvempi siinä, kuinka paljon senkin verukkeella voi kiusata yksinkertaisia ihmisiä, ja suorastaan pettää heitä omaan jumalattoman pieneen tietoon materialistisista todellisuuksista, ja niiden kestoajoista.

        - Aki. Miksi sinun on pakko uskoa evoluutioon?
        - Mitä Raamattu merkitsee sinulle?
        - Miksi maailmassa on Herraan luottavia uudestisyntyneitä Jumalan lapsia?
        - Pitääkö Jeesus lupauksensa? Palaako Hän lopettamaan vihollisuudet ja perustamaan 1000-vuotisen maailmanrauhan?

        MIETITTÄVÄKSI

        Luominen = 6 päivää duunia 1 päivä lepoa. Luomakunnalle säädetty aika = 6000 vuotta ohdekkeita 1000 vuotta lepoa.

        2Piet. 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."

        Koska olemme kolmannessa/seitsemännessä päivässä/vuosituhannessa, en näe tempaukselle ajallista estettä.

        Biblia (1776) 1Tess. 4:17 Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        LOPUKSI

        Osaatko sanoa miksi ateisteilla on pakkomielle notkua Jumala- ja luomisaiheisiin liittyvillä forumeilla?

        Osaatko sanoa miksi ateistit tuntevat olonsa siinämäärin tukaliksi, että he poistavat Raamattuun liittyviä kommentteja?

        Osaatko sanoa miksi "vapaassa" Suomessa vastustetaan ja kavennetaan sananvapautta?

        Osaatko sanoa miksi maailma yhdentyy?

        https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/pekka_lahtinen_--_maailman_yhdentyminen.html

        Osaatko sanoa miksi päättäjämme pettivät meidät?

        http://jormajaakkola.fi/

        LOPPUJEN LOPUKSI

        Osaatko sanoa miksei evoluutio vastaa em. kysymyksiini?

        koska kreationismi alkaa tutkimaan luomista eikä yritä näytellä olevansa luonnontiede?

        Jeesus vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen. Uusi maa luodaan vasta 1000-.vuoden jälkeen kun jumalattomat on herätetty tuomiolle ja tulella tuhottu.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Voi sinuakin eksytettyä ihmispoloista. Ittees vaan sumutat. Saatan vaikuttaa kovalta, mutta sinua on kyllä valistettu SUURELLA kärsivyydellä. Herra olkoon sinulle armollinen ja avatkoon silmäsi.
        https://www.google.fi/search?q=sda deception

      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        Voi sinuakin eksytettyä ihmispoloista. Ittees vaan sumutat. Saatan vaikuttaa kovalta, mutta sinua on kyllä valistettu SUURELLA kärsivyydellä. Herra olkoon sinulle armollinen ja avatkoon silmäsi.
        https://www.google.fi/search?q=sda deception

        Lue kirja "Suuri Taistelu" niin peite putoaa silmiltäsi !

        Kirjasta "Suuri Taistelu" Samalla kun paholainen esiintyy ihmiselle suurena lääkärinä, joka voi parantaa kaikki heidän tautinsa, hän aiheuttaa sairautta ja onnettomuuksia, kunnes väkirikkaat kaupungit tulevat autioiksi ja hävitetyiksi. Hän on jo nyt toiminnassa, käyttäen valtaansa kaikkialla, tuhansin eri tavoin, onnettomuuksissa maalla ja merellä, suurissa tulipaloissa, hirmumyrskyissä, pelottavissa raesateissa, rajuilmoissa, tulvissa, pyörremyrskyissä, vuoksiaalloissa ja maanjäristyksissä.
        Hän hävittää kypsyvän sadon, nälkä ja kurjuus ovat seurauksena. Hän turmelee ilman kuolettavalla saasteella, ja tuhannet kuolevat ruttoon. Nämä vitsaukset tulevat yhä lukuisemmiksi ja tuhoavammiksi. Hävitys kohtaa, sekä ihmisiä, että eläimiä.
        Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
        MAA ON SAASTUNUT ASUKKAITTENSA ALLA, SILLÄ HE OVAT RIKKONEET LAIT, MUUTTANEET KÄSKYT, HYLJÄNNEET IANKAIKKISEN LIITON. JES. 24:4,5
        Ellen G. White Kirjasta " Suuri Taistelu".

        Itse en kyttien kirjoituksia lueskele !

        Jeesus ei tule ennenkuin ilmestyy tuo laiton, jonka Jeesus tuhoaa tulemuksensa ilmestyksellä toisessa tulemuksessaan.
        Monet tulevat sanomaan Jeesukselle: Emmekö me sinun nimessäsi tehneet voimallisia tekoja ja parantaneet sairaita. Jeesus vastaa: Menkää pois minun edestäni te laittomuuden tekijät minä en ole koskaan tuntenut teitä.

        Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole. Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v. 364 jKr. Laodikean kirkolliskokouksessa. Kalenterit muutettiin v.1973 jossa sunnuntai muutettiin viikon seitsemänneksi päiväki, ja sapatti kuudenneksi.

        Sunnuntai on pedonmerkki, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalan merkki on sapatti. . Tulee valita oikein, että pääsee tempaukseen mukaan kun Jeesus tulee toisen kerran.

        Heitä sinäkin yurkki peite pois silmiltäsi ja pidä Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä, joka on Jumalan merkki.

      • yurki1000js kirjoitti:

        - Aki. Miksi sinun on pakko uskoa evoluutioon?
        - Mitä Raamattu merkitsee sinulle?
        - Miksi maailmassa on Herraan luottavia uudestisyntyneitä Jumalan lapsia?
        - Pitääkö Jeesus lupauksensa? Palaako Hän lopettamaan vihollisuudet ja perustamaan 1000-vuotisen maailmanrauhan?

        MIETITTÄVÄKSI

        Luominen = 6 päivää duunia 1 päivä lepoa. Luomakunnalle säädetty aika = 6000 vuotta ohdekkeita 1000 vuotta lepoa.

        2Piet. 3:8 Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä."

        Koska olemme kolmannessa/seitsemännessä päivässä/vuosituhannessa, en näe tempaukselle ajallista estettä.

        Biblia (1776) 1Tess. 4:17 Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme.

        LOPUKSI

        Osaatko sanoa miksi ateisteilla on pakkomielle notkua Jumala- ja luomisaiheisiin liittyvillä forumeilla?

        Osaatko sanoa miksi ateistit tuntevat olonsa siinämäärin tukaliksi, että he poistavat Raamattuun liittyviä kommentteja?

        Osaatko sanoa miksi "vapaassa" Suomessa vastustetaan ja kavennetaan sananvapautta?

        Osaatko sanoa miksi maailma yhdentyy?

        https://asiakas.kotisivukone.com/files/cuttingedgefinland.kotisivukone.com/pekka_lahtinen_--_maailman_yhdentyminen.html

        Osaatko sanoa miksi päättäjämme pettivät meidät?

        http://jormajaakkola.fi/

        LOPPUJEN LOPUKSI

        Osaatko sanoa miksei evoluutio vastaa em. kysymyksiini?

        En ole Aki, mutta vastaan kuitenkin.

        - Aki. Miksi sinun on pakko uskoa evoluutioon?
        * evoluutio on luonnosta havaittava fakta, siihen ei tarvitrse uskoa. Evoluutioteoria selittää kaikkein parhaiten luonnossa eliöstöstä (nykyisewstä ja menneestä) havaitut faktat. Mikään muu ei niitä selitä.
        - Mitä Raamattu merkitsee sinulle?
        * Mytologinen kirja joka sisältää opetuksia, taruja ja tarinoita.
        - Miksi maailmassa on Herraan luottavia uudestisyntyneitä Jumalan lapsia?
        * Kaikenlaisia sewkopäitä mahtuu isoon ihmispopulaatioon. Itseään pettävien "uudestisyntyneiden" määrä tulee romahtamaan vuosisatojen kuluessa.
        - Pitääkö Jeesus lupauksensa? Palaako Hän lopettamaan vihollisuudet ja perustamaan 1000-vuotisen maailmanrauhan?
        * Kuolleet eivät palaa, eivät edes mytologiset hahmot joiden olemassaolokin väitettyinä aikoina on kiistanalaista

        Sinunkin kannattaisi herätä todellisuuteen, ihan oikeasti.

        Alex. Täällä pitäisi käsitellä luomista. Evoluutio ei kuulu luomiseen. Ole hyvä ja vedä johtopäätökset.

      • 1234567---
        Alex-reg kirjoitti:

        En ole Aki, mutta vastaan kuitenkin.

        - Aki. Miksi sinun on pakko uskoa evoluutioon?
        * evoluutio on luonnosta havaittava fakta, siihen ei tarvitrse uskoa. Evoluutioteoria selittää kaikkein parhaiten luonnossa eliöstöstä (nykyisewstä ja menneestä) havaitut faktat. Mikään muu ei niitä selitä.
        - Mitä Raamattu merkitsee sinulle?
        * Mytologinen kirja joka sisältää opetuksia, taruja ja tarinoita.
        - Miksi maailmassa on Herraan luottavia uudestisyntyneitä Jumalan lapsia?
        * Kaikenlaisia sewkopäitä mahtuu isoon ihmispopulaatioon. Itseään pettävien "uudestisyntyneiden" määrä tulee romahtamaan vuosisatojen kuluessa.
        - Pitääkö Jeesus lupauksensa? Palaako Hän lopettamaan vihollisuudet ja perustamaan 1000-vuotisen maailmanrauhan?
        * Kuolleet eivät palaa, eivät edes mytologiset hahmot joiden olemassaolokin väitettyinä aikoina on kiistanalaista

        Sinunkin kannattaisi herätä todellisuuteen, ihan oikeasti.

        yurkki eksyttää tuhatvuotisella rauhanvaltakunnalla maan päällä. Tätä ei tule kenenkään uskoa. PYHÄT OVAT 1000-VUOTTA TAIVAASSA.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Lue kirja "Suuri Taistelu" niin peite putoaa silmiltäsi !

        Kirjasta "Suuri Taistelu" Samalla kun paholainen esiintyy ihmiselle suurena lääkärinä, joka voi parantaa kaikki heidän tautinsa, hän aiheuttaa sairautta ja onnettomuuksia, kunnes väkirikkaat kaupungit tulevat autioiksi ja hävitetyiksi. Hän on jo nyt toiminnassa, käyttäen valtaansa kaikkialla, tuhansin eri tavoin, onnettomuuksissa maalla ja merellä, suurissa tulipaloissa, hirmumyrskyissä, pelottavissa raesateissa, rajuilmoissa, tulvissa, pyörremyrskyissä, vuoksiaalloissa ja maanjäristyksissä.
        Hän hävittää kypsyvän sadon, nälkä ja kurjuus ovat seurauksena. Hän turmelee ilman kuolettavalla saasteella, ja tuhannet kuolevat ruttoon. Nämä vitsaukset tulevat yhä lukuisemmiksi ja tuhoavammiksi. Hävitys kohtaa, sekä ihmisiä, että eläimiä.
        Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu, kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
        MAA ON SAASTUNUT ASUKKAITTENSA ALLA, SILLÄ HE OVAT RIKKONEET LAIT, MUUTTANEET KÄSKYT, HYLJÄNNEET IANKAIKKISEN LIITON. JES. 24:4,5
        Ellen G. White Kirjasta " Suuri Taistelu".

        Itse en kyttien kirjoituksia lueskele !

        Jeesus ei tule ennenkuin ilmestyy tuo laiton, jonka Jeesus tuhoaa tulemuksensa ilmestyksellä toisessa tulemuksessaan.
        Monet tulevat sanomaan Jeesukselle: Emmekö me sinun nimessäsi tehneet voimallisia tekoja ja parantaneet sairaita. Jeesus vastaa: Menkää pois minun edestäni te laittomuuden tekijät minä en ole koskaan tuntenut teitä.

        Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole. Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        Katolinen kirkko siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v. 364 jKr. Laodikean kirkolliskokouksessa. Kalenterit muutettiin v.1973 jossa sunnuntai muutettiin viikon seitsemänneksi päiväki, ja sapatti kuudenneksi.

        Sunnuntai on pedonmerkki, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalan merkki on sapatti. . Tulee valita oikein, että pääsee tempaukseen mukaan kun Jeesus tulee toisen kerran.

        Heitä sinäkin yurkki peite pois silmiltäsi ja pidä Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä, joka on Jumalan merkki.

        En seuraa paavia. En seuraa Elleniä. En seuraa muitakaan luotuja. Seuraan Luojaa.

        Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

        Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

        Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        YLÖSNOUSEMUSPÄIVÄ

        https://www.youtube.com/watch?v=zpHkE7RaO20

        Jos sinä seuraat Luojaa, niin sinun tulee pitää Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä. Niin teki Ellenikin tultuaan uskoon. Hän kuului alkujaan Metodisteihin, mutta tultuaan uskoon ymmärsi, että sapatti kuuluu myöskin Uudenliiton kristityille.
        Jeesus sanoi: Tule ja seuraa minua. Jeesuskin meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita. Jeesus sanoi: Isäni käskyt minä olen pitänyt, pidä sinäkin ja seuraa Jeesusta.

        1234567. Me kristityt olemme käytännön ihmisiä. Me toimimme yhteiskuntamme rakennukseksi noudattamalla yhteisesti sovittuja työaikalakeja. Emme ole turhan nirsoja. Ennen kaikkea olemme VAPAITA.

        Gal. 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

        1Pt:
        2:13 Olkaa alamaiset kaikelle inhimilliselle järjestykselle Herran tähden, niin hyvin kuninkaalle, joka on ylin,
        2:14 kuin käskynhaltijoille, jotka hän on lähettänyt pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi;
        2:15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä -
        2:16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.

        Room:
        8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
        8:2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

        10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
        10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
        10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
        10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

        Kyllä sinulla yurkki on tuo vesittelytaito. Kirjoitit seuraavasi Luojaa, mutta ei se siltä näytä. Jumala Luoja kirjoitti sapattikäskyn kivitauluihin omalla sormellaan "MUISTA". Siis muista pitää Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä, sapatti on Jumalan merkki.

        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

    • Hihukki

      ÖÖh, yurki1000js, oletko itsekin ottanut joskus jotain viinin kaltaista, kun rupeat satanoimaan lähimmäisiäsi, kuin Jeesus Juudastaan?! Näille juutaksille paljastetaan, koska he ovat hieman enemmän SA-intin miehiä kuin me, vain hieman eripäin muutamat asiat... Juudaksesta Jeesus sanoi, että Juudas pelastuu ja pelastui, vaikka teki itsarin, ja vaikka hänen/heidän liittymistään pyhiin ei kaikki pyhien joukossakaan hyväksy. Älä rupea satanoimaan ketään ihmistä, ei ihminen todellisuudessa ole koskaan ole ollut itse saatana, enkä minä tuossa kommentissa huommannut itse mitään saatanaa, ellei jokin ivallisuutensa havainto ollut se itselläsikin vasta vääristynyt. Ihmiseen voi mennä, minkä olennon henki hyvänsä, Jumalahansa sanoi Genesiksessä, kun IHMINEN(yksi ihminen) tuli tietäämään, että:" "Hän on nyt kuin Me", antakaamme tajuntansa virtailla vapaasti, että näemme kenelle Meistä hän kuuluu eniten, toivottavasti ei liian moni Paholaiselle kuitenkaan." Ihminen on kuin Radio, joku henki voi pilanpäiten meidät pistää puhumaan pahoja, kuin huono puhe, tai pöljä vitsi, tai hyviäkin on mahdollista puhua, oleellista on se, että onko meillä mekanismia, psyykkistä, jolla tunnistamme sen, kuka Ihmiseni todellisuudessa halusi olla, ja sekin kuka hän kieltäytyi olevansa. ELi teot on lopulta se raja, missä saamme ketään satanoida tai ei...

    • PSYKOPE

      Jos jotakuta ei ole luotu, tai lniin uulee, niin niin meidän pitää tutkia hänet joskus kuin homot kai, että mistä kohdasta kehoaakin häntä ei olisi luotu:-D No, aikanaan sekin tehtävä tietysti kuuluu vain patologeille:-) Meidän joukoissamme(psykot) oli eräs pimahtanut Patologi, tosi komea iso mies, yli 190 cm, tänä vuonna noin 60 vuotias mies, joka sanoi, ettei jostakin syystä kestänyt enää lääkärimaailmaa, koska kukaan ei yleensä parantunut puoskaroinneissaan, jotakin sellaista luulin ainakin hänen mutisseen...VÄitetäänkin että erityisesti naislääkärien itsemurhariski on ollut joskus suuri, mutta onneksi edes rokotteet toimivat jotenkuten, ja haavan ompelut, mutta jos kirurgille haluatte mennä, niin tilatkaa saman tien aika jo patologille...

    • Maukino

      Ihminen(YKSEYS - nääs) muuten elää tänäkin vuonna 7.5 miljardia vuotta! Ensi vuonna ehkä jo 7,6 miljardia?

    • Krevokki

      Muuten, Darwinin nuoruuden katkeruus oli sitä, että Hänen tyttärensä kuoli, ja kirkonsa vain lisäsi tuskaansa, pitämällä sitä omana syynään, ja pitämällä vielä noin 130 vuotta kirjansa jälkeen aiemminkin monille tuttua evoluutioteoriaansa pahana valheena ja pannassa äijä oli kuin Galileo Galilei. Jos katolinen kirkko NYKYÄÄN(NYT!!!) jopa on toennut ja todennut, että Darwinin kääntymys kuolivuoteellaan, Jumalan Puoleen, oli todellista silti, niin pitihän edes nykyisten Paavienkin hyväksyä jo evoluutio. SE ON NÄET TOTTA, että se, joka sanoo viimeisen sanan, kustakin ihmisestä, vain sillä voimme tietää, kestääkö hänen "rakennuksensa".
      Mulla on sama synttäri, 12.2(1975) kuin Charles sedällä(1809), Mutta Kiinan horoskoopissa Darwin oli muistaakseni käärme, minä vain "jänis". Joskus se on sekoitettu kissaankin, mutta eipä länsimaiset tiedemiehet kiinnostu kauheasti horareista, varsinkin kun länsimainen astrologia jätättää kokonaisen tähtimerkin verran jo. Vaikka itse olen kuukausihorarissa vanhassa hellenistisessä mallissa vesimies olisin nykyään Kauris. Jos olen siis Rabbit, en kuitenkaan virallisesti ainakaan vielä, Rabbi. Jeesuksen synnyinvuodesta vielä riidellään, se on -4 vuotta vielä tietymättömissä... Kuitenkin Hänestä pyrittiin aloittamaan kaikki tuleva ajanlasku, tuleehan hän sovittamaan KAIKKI SYNTIMME, ne, jotka pistäisivät meitit muuten Helevataan, vaikka Jumalan pelkoni on nykyään suuri, miten muka Voittajien Taivas olisi "helpompi paikka"...

      • Palaa asiaan kun olet opetellut kirjoittamaan suomea. Ymmärrän kyllä että teillä maahanmuutajille suomenkieli on vaikea oppia, koska sehän ei ole mikään helpoin kieli oppia.

      • tieteenharrastaja
        Ei.luotu kirjoitti:

        Palaa asiaan kun olet opetellut kirjoittamaan suomea. Ymmärrän kyllä että teillä maahanmuutajille suomenkieli on vaikea oppia, koska sehän ei ole mikään helpoin kieli oppia.

        Arvostaisit kanssani edes sitä, että Aki (krevokki, maukino,..) sentään keskittää harhojaan muutamiin ketjuihin sotkematta niillä koko palstaa.

    • hatarat.todisteet

      Evoluutio ei edes tiedä mistä se on alkanut. Geologinen kolumni esiintyy oppikirjoissa. Luonnossa sitä ei ole olemassakaan.
      Todisteena evoluutiosta käytetään yhä perhosten siipien värien ja peipposten nokkien vaihtelua ympäristön mukaan.

      • VahvatTodisteet

        Evoluutio alkoi ensimmäisestä replikaattorista.
        Evoluutio toimii kaikkialla elollisessa luonnossa.
        -Vaikka perhosen siipiä ja peippojen nokkia käytetäänkin alkeiskirjoissa, niin nykyään todisteet ovat moninaiset.
        -Paleontologia osoittaa, että eliöstö on vaihtunut eri maailmankausilla lähes kokonaan.
        -Fenotyyppiin perustuva taksonomia osoittaa evoluttivista kehitystä rakenteissa. Jo Linnè luokitteli ihmisen isoihin ihmisapinoihin.
        -Molekyylibiologian kehittyessä genotyyppi on useimmiten vahvistanut fenotyypin perusteella tehdyt havainnot, mutta joskus harvoin myös kumonnut niitä. Tällöin on mm. huomattu, että yhtenä lajina pidetty populaatio mudostuukin kahdesta eri lajista.
        -Genomin tutkimus on mahdollistanut tarkempien sukulaissuhteiden ja lajiutumisen historian määrittämisen.
        -Esimerkkinä täsmälleen sama geenivirhe kaikissa Hominidae heimon jäsenissä.
        -Eliömaantiede osoittaa toimivaa evoluutiota.
        -Kotoperäiset lajit eristetyissä ekosysteemeissä puhuvat vahvasti evoluution puolesta.
        - Bakteerien ja syöpäsolujen evoluutiota kyetään seuraamaan lähes reaaliajassa.
        -"Tutkijat saivat elämän suuren harppauksen onnistumaan vain 219 päivässä, kun yksisoluisesta levästä tuli monisoluinen eliö."

        Jos viitsisit tutustua alaan edes populaarin kirjallisuuden kautta, ei tarvitsisi kirjoitella lapsellisuuksia yleisille palstoille.

        Geologinen kolumni?
        "Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta"

      • tieteenharrastaja
        VahvatTodisteet kirjoitti:

        Kirjoittaja ilmeisesti tarkoitti stratigrafista "kolumnia":

        https://en.wikipedia.org/wiki/Stratigraphic_column

        Siitä on wikissä kuviakin.

      • VahvatTodisteet kirjoitti:

        Evoluutio alkoi ensimmäisestä replikaattorista.
        Evoluutio toimii kaikkialla elollisessa luonnossa.
        -Vaikka perhosen siipiä ja peippojen nokkia käytetäänkin alkeiskirjoissa, niin nykyään todisteet ovat moninaiset.
        -Paleontologia osoittaa, että eliöstö on vaihtunut eri maailmankausilla lähes kokonaan.
        -Fenotyyppiin perustuva taksonomia osoittaa evoluttivista kehitystä rakenteissa. Jo Linnè luokitteli ihmisen isoihin ihmisapinoihin.
        -Molekyylibiologian kehittyessä genotyyppi on useimmiten vahvistanut fenotyypin perusteella tehdyt havainnot, mutta joskus harvoin myös kumonnut niitä. Tällöin on mm. huomattu, että yhtenä lajina pidetty populaatio mudostuukin kahdesta eri lajista.
        -Genomin tutkimus on mahdollistanut tarkempien sukulaissuhteiden ja lajiutumisen historian määrittämisen.
        -Esimerkkinä täsmälleen sama geenivirhe kaikissa Hominidae heimon jäsenissä.
        -Eliömaantiede osoittaa toimivaa evoluutiota.
        -Kotoperäiset lajit eristetyissä ekosysteemeissä puhuvat vahvasti evoluution puolesta.
        - Bakteerien ja syöpäsolujen evoluutiota kyetään seuraamaan lähes reaaliajassa.
        -"Tutkijat saivat elämän suuren harppauksen onnistumaan vain 219 päivässä, kun yksisoluisesta levästä tuli monisoluinen eliö."

        Jos viitsisit tutustua alaan edes populaarin kirjallisuuden kautta, ei tarvitsisi kirjoitella lapsellisuuksia yleisille palstoille.

        Geologinen kolumni?
        "Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä omalla palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta"

        VT. Miks vielä uskot evil-uutioon? Elämme langenneessa maailmassa. Skoleen ja valtamediaan ei voi luottaa.

        https://www.google.fi/search?q=impossible evolution

        ACTIVOIDU!

        https://luominen.fi/

        https://creation.com/

        Ym. Etsivä löytää:)

      • hatarat.todisteet

        Ensimmäistä replikaattoria ei ole edes ollut olemassakaan, koska senkin olisi pitänyt ilmaantua jostakin. Joten kehitysopilla ei ole alkua!

        Geologine kolumni oli suomennos sanasta "geologic column" ja tarkoittaa evoluution edellyttämiä kerrostumia tietyssä' järjestyksessä. Sitä ei ole kuin evoluutiokirjoissa.
        Luonnossa järjestys on miten sattuu.
        Joten se ei tue evoluutiota.

      • tieteenharrastaja
        hatarat.todisteet kirjoitti:

        Ei nyt sentään:

        "Luonnossa järjestys on miten sattuu."

        Se, että jossakin on sekaisin menneitä kohtia, ei tee olemattomiksi pitkiä järjestyksen alueita. Useammassa kuin yhdessä paikassa jopa koko pilari.

      • Tiedetään. Kopioituvasta solusta.

      • hatarat.todisteet kirjoitti:

        Ensimmäistä replikaattoria ei ole edes ollut olemassakaan, koska senkin olisi pitänyt ilmaantua jostakin. Joten kehitysopilla ei ole alkua!

        Geologine kolumni oli suomennos sanasta "geologic column" ja tarkoittaa evoluution edellyttämiä kerrostumia tietyssä' järjestyksessä. Sitä ei ole kuin evoluutiokirjoissa.
        Luonnossa järjestys on miten sattuu.
        Joten se ei tue evoluutiota.

        "Ensimmäistä replikaattoria ei ole edes ollut olemassakaan, koska senkin olisi pitänyt ilmaantua jostakin."

        Näköjään on ilmaantunut kun näkyy edelleen kopioituvan solut: http://www.gettyimages.fi/detail/video/cells-multiplying-or-mitosis-under-microscope-stock-footage/187910105

        "Joten kehitysopilla ei ole alkua!"

        Kyllä on, se kopioituva solu, jos tarkoitat nyt evoluutioteoriaa. Mikään muu ei kuulu evoluutioteoriaan kuin se evoluutio.

        Sen sijaan raamatun luomissatu ei pidä paikkaansa koska sillä ei ole alkua. Jumalaa ei ole olemassakaan koska senkin olisi pitänyt ilmestyä tyhjästä. Edelleenkään ei ole havaittu luotuja ihmisiä vaan kaikki tulee syntymällä.

      • vanha-auto

    • Ihmisenevoluutio

      Jos ajatellaan ihmisen evoluutiota, niin kunnon jättiharppaus tulee tapahtumaan vasta sitten kun ihminen ei ole enää egokeskeinen itsekäs hirviö, vaan henkinen olento, jolla aivojen ja sydämen yhteys on voimakkaampi. Henkistymistä on tietoisuuden tasolla jo ilmassa, mutta tarvitaan myös erilaiset olosuhteet, että ihminen muuttuisi myös fyysisesti.

      Tarkoittaa sitä, että teknologian avulla päästään tilanteeseen, että kaikilla on ruokaa ja puhdasta vettä saatavilla. Työtä ei enää tehdä niska limassa, vaan se on vapaaehtoista. Voidaan keskittyä henkiseen kehittymiseen. Edellyttää myös, että uskonnoissa päästään jonkinlaiseen konsensukseen. Sotia ei siis ole minkään asian takia.

      Tämä johtaisi kehitykseen, että ihmisen ensisijainen tunne toisia kohtaan olisi rakkaus. Se vääjäämättä aiheuttaa muutoksia myös hermojärjestelmässä. Eläin meissä olisi kaukainen muisto enää.

    • ontuvaateoriaaev

      Käsittääkseni evoluutiossa lajit kehittyvät ja ihmistä pidetään tavallaan johonkin asteeseen kehittyneenä eläimenä. Kristillisessä maailmankatsomuksessa Jumala on luonut eläimet eläimiksi ja ihmiset ihmisiksi.Eläin on eläin ja ihminen on ihminen.Tämä lienee se suurin ongelma.Samoin ei tarvitse alkaa käyttämään aikaa ja voimia syntyjen syvien tutkimiseen, koska ei ihminen Jumalan salaisuuksiin ja kaikkitietämykseen ulottuisi omalla vajavaisella järjellään.Tarpeellinen oleellinen, tieto on Raamatussa.Jumala on luonut kaiken.

      Evoluutiossa on kaikenlaista monimutkaista, hienoltakuulostavaa, pätevänoloista selitysä kaiken kehittymisestä, mutta oleellisin tieto puuttuu.Mistä kaikki alkuaineet ym. voima tuli, josta kaikki alkoi kehittymään silloin kun mitään ei vielä ollut ihan alussa.

      • tieteenharrastaja

        Tuon tiedon selittävät kosmologinen ja fysikaalinen evoluutio:

        "..- mutta oleellisin tieto puuttuu.Mistä kaikki alkuaineet ym. voima tuli, josta kaikki alkoi kehittymään silloin kun mitään ei vielä ollut ihan alussa."

        Alkuräjähdys synnytti energian ja siitä alkeishiukkaset, joista luonnonlait kokosivat alkuaineet. Näiden pohjalle rakentuivat kemiallinen, astronominen ja biologinen evoluutio sekä ihmislajin kulttuurievoluutio.

      • Kun mitään ei vielä ollut... se on se ajatusvirhe, oletetaan, että olisi jokin alku, jokin tila, jolloin mitään ei vielä ollut; ei sellaista tilaa ole tarvinnut olla, universumi voi myös olla ikuinen, ja sen on pakkokin olla, miten muuten voisi ajatella?

        Eikä sillä ole vielä mitään merkitystä evoluution kannalta, sillähän tarkoitetaan eliöiden kehittymistä yksisoluisista aina norsuihin ja ihmisiin asti. Luomiskertomuksen kannalta ajatellen on vain selvää, että Jumala oli jo olemassa ennen maapallon ensimmäistäkään elävää solua, ja on koko ajan ollut mukana evoluutiossa tavalla, joka on meille edelleen tuntematon yksityiskohdiltaan, mitä, missä ja milloin.

        Antaa tieteen tutkia sitä ihan rauhassa. Evoluutioteoriasta voimme olla eri mieltä, se on tieteellinen teoria, joka korjaa itseään tieteen kehityksen lakien mukaan. Mutta evoluutio prosessina on tosiasia luonnossa, eikä Raamattu ole luonnontieteen oppikirja. Jotkut uskovaiset ovat vaan luopuneet uskostaan kehitysopin eli nykyään evoluutioteorian takia, mutta se on aivan turhaa. Evoluutiohan suorastaan todistaa jumal'olentojen mahdollisuuden avaruudessa, todistaa siis ainakin ateismia vastaan.

        On päättömyyden huippu vastustaa evoluutiota! Tottakai luonnossa on kaikenlaista kehitystä, miksi ihmeessä sitä pitäisi vastustaa? Sitä tämä koko avaus koskee, ja siihen pitäisi kretujen vastata sensijaan että vaahtoavat omaa fundamentalistista oppiaan tässä.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Kun mitään ei vielä ollut... se on se ajatusvirhe, oletetaan, että olisi jokin alku, jokin tila, jolloin mitään ei vielä ollut; ei sellaista tilaa ole tarvinnut olla, universumi voi myös olla ikuinen, ja sen on pakkokin olla, miten muuten voisi ajatella?

        Eikä sillä ole vielä mitään merkitystä evoluution kannalta, sillähän tarkoitetaan eliöiden kehittymistä yksisoluisista aina norsuihin ja ihmisiin asti. Luomiskertomuksen kannalta ajatellen on vain selvää, että Jumala oli jo olemassa ennen maapallon ensimmäistäkään elävää solua, ja on koko ajan ollut mukana evoluutiossa tavalla, joka on meille edelleen tuntematon yksityiskohdiltaan, mitä, missä ja milloin.

        Antaa tieteen tutkia sitä ihan rauhassa. Evoluutioteoriasta voimme olla eri mieltä, se on tieteellinen teoria, joka korjaa itseään tieteen kehityksen lakien mukaan. Mutta evoluutio prosessina on tosiasia luonnossa, eikä Raamattu ole luonnontieteen oppikirja. Jotkut uskovaiset ovat vaan luopuneet uskostaan kehitysopin eli nykyään evoluutioteorian takia, mutta se on aivan turhaa. Evoluutiohan suorastaan todistaa jumal'olentojen mahdollisuuden avaruudessa, todistaa siis ainakin ateismia vastaan.

        On päättömyyden huippu vastustaa evoluutiota! Tottakai luonnossa on kaikenlaista kehitystä, miksi ihmeessä sitä pitäisi vastustaa? Sitä tämä koko avaus koskee, ja siihen pitäisi kretujen vastata sensijaan että vaahtoavat omaa fundamentalistista oppiaan tässä.

        Voi toki olla, mutta ei mielestäni pakko:

        "..universumi voi myös olla ikuinen, ja sen on pakkokin olla, miten muuten voisi ajatella?

        Paitsi tietenkin, jos ajattelijaa sitoo jokin omituinen pakko.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Voi toki olla, mutta ei mielestäni pakko:

        "..universumi voi myös olla ikuinen, ja sen on pakkokin olla, miten muuten voisi ajatella?

        Paitsi tietenkin, jos ajattelijaa sitoo jokin omituinen pakko.

        No sitten kerrot miten muuten se voi olla.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        No sitten kerrot miten muuten se voi olla.

        Vaikkapa tuntemaamme alkuräjähdykseen asti ajattomana olemattomuutena, johon sisältyy alkuräjähtämiskyky. Miksei mielestäsi tätä?

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Vaikkapa tuntemaamme alkuräjähdykseen asti ajattomana olemattomuutena, johon sisältyy alkuräjähtämiskyky. Miksei mielestäsi tätä?

        Ikuinen- sanan voi jotenkin ymmärtää, vaikkei sekään aivan helppo ja yksitylkintainen ole, mutta tuota on mahdoton ymmärtää. Onko se esimerkiksi sama asia kuin ikuinen vai eri asia?

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Ikuinen- sanan voi jotenkin ymmärtää, vaikkei sekään aivan helppo ja yksitylkintainen ole, mutta tuota on mahdoton ymmärtää. Onko se esimerkiksi sama asia kuin ikuinen vai eri asia?

        Ajattomuudella tarkoitan tuossa olotilaa, jossa aika ei kulu. Ikuisuus tarkoittaa ajan kulumisen loputtomuutta (aikavälin kummassakin päässä).

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ajattomuudella tarkoitan tuossa olotilaa, jossa aika ei kulu. Ikuisuus tarkoittaa ajan kulumisen loputtomuutta (aikavälin kummassakin päässä).

        Niin, kun mennään tarpeeksi kauaksi menneisyyteen, ikuisuus ja alku tulevat samaksi ajattomuuden loppumisen hetkeksi. Jotain semmoista, universumia koskevat ajatuksemme ja teoriamme eivät välttämättä ole todellisuuden tasolla tässä universumin ja sen avaruuden kokonaisuuden mysteerissä. Sekä tieteessä, että luomiskertomuksen uskonnollisessa tulkinnassa universumille asetetaan ominaisuuksia, joita sillä välttämättä ei ole, ja sen todellisia ominaisuuksia ei tunneta, niihin ei ole käsitteitä.

        Taidetaan olla aika paljon samaa mieltä.

        Ei oikein siltä näytä:

        "Taidetaan olla aika paljon samaa mieltä."

        Niin pahasti lauseesi "Niin, kun mennään.." lyö korvalle lausettasi "Sekä tieteessä että..". Tuotakaan kuvaamaasi ominaisuutta ei universumilla välttämättä ole, joten miksi sitä esittelet?

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Ei oikein siltä näytä:

        "Taidetaan olla aika paljon samaa mieltä."

        Niin pahasti lauseesi "Niin, kun mennään.." lyö korvalle lausettasi "Sekä tieteessä että..". Tuotakaan kuvaamaasi ominaisuutta ei universumilla välttämättä ole, joten miksi sitä esittelet?

        Niin, ero kai on siinä, että minä ajattelen että jotenkin niin todellisuudessa on ja sinä ajattelet, että alkupamausteoria paremminkin kuvaa todellisuuden oikein. Jotakin semmoista sitten, emmekä olekaan samaa mieltä.

        Kehittelin vaan ajatusta. Siinä on ideaa, mitä sanoit.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Niin, ero kai on siinä, että minä ajattelen että jotenkin niin todellisuudessa on ja sinä ajattelet, että alkupamausteoria paremminkin kuvaa todellisuuden oikein. Jotakin semmoista sitten, emmekä olekaan samaa mieltä.

        Kehittelin vaan ajatusta. Siinä on ideaa, mitä sanoit.

        Tuota tarkentaisin:

        ".. sinä ajattelet, että alkupamausteoria paremminkin kuvaa todellisuuden oikein."

        Ajattelen sen sopivan havaintoihin - ja siksi myös kuvaavan "todellisuutta" - paremmin kuin yksikään sen nykyinen vaihtoehto. Erityisesti paremmin kuin havainnoista piittaamatta kyhätyt filosofiset pohdiskelut.

      • "Kristillisessä maailmankatsomuksessa Jumala on luonut eläimet eläimiksi ja ihmiset ihmisiksi."

        Eli se on pielessä. Kyllä se sukulaisuus voidaan todistaa DNA testein ja on todistettu jo. Mikä tahansa eläin on läheisempää sukua ihmiselle kuin vaikka sienet.

        "Eläin on eläin ja ihminen on ihminen."

        Ja ihminen on eläin. Se on valehtelua yrittää eroittaa ihmistä olemasta eläin. Tuo on joku SAIRAIDEN ihmisten tekosyy yrittää perustella kaikenlaisia julmuuksia toisia elollisia kohtaan.

        Kristityt hihhulit ovat äärimmäisen kaksinaamaista porukkaa. Mukamas lähimmäisen rakkautta kunhan ei ole nainen, eläin tai homo. Kaikenlaiset julmuudet, sadistisetkin voidaan sitten perustella tekosyillä.

        Tässähän niitä tekosyitä näkyy! https://www.youtube.com/watch?v=Vw8HxHYJttE

        Sairaiden uskovaisten sekopäisyyttä!

        "Tarpeellinen oleellinen, tieto on Raamatussa."Jumala on luonut kaiken.

        Todista.

        "Evoluutiossa on kaikenlaista monimutkaista"

        Ei ole. Ne populaatiot siirtävät geenejään eteenpäin mitkä selviävät. Ei sen kummempaa.

        "Mistä kaikki alkuaineet ym. voima tuli"

        Ei liity evoluutioon. Noita tutkii ihan muut tieteenalat.

        "josta kaikki alkoi kehittymään silloin kun mitään ei vielä ollut ihan alussa."

        Kyllä maassa niitä alkuaineita ollut maapallon alkuhetkistä saakka. Tiettävästi ihan alkuhetkissä maa meni paskaksi kun toinen planeetan alkutörmäsi ja osa siitä jäi tähän ja osa näkyy kuuna.

        Lisäksi tippuu asteroideja ja ennen paljon enemmän kuin nyt ja sieltä on tullut lisää materiaa tähän.

        Tärkein energian lähde on ilmeinen. Aurinko tietysti!

      • Olli.S kirjoitti:

        No sitten kerrot miten muuten se voi olla.

        "No sitten kerrot miten muuten se voi olla."

        Universumin tiedetään laajenevan. Jos laajeneminen vain jatkuu niin se ennen pitkää jäähtyy kohti absoluuttista nollapistettä ja kaikki materia imeytyy mustiin aukkoihin jotka ruiskuttaa sen alkeishiukkasten säteilynä ympärilleen ja nekin sitten häviävät pois.

    • evokkihipsutahei

      Kyllä muutosta on tapahtumassa. "Jumala loi evoluution" on silloin tällöin nähty adaptaatio ja lisääntyy mitä lähemmäksi faktaa evoluutioteoria muuttuu.

      • Ei tässä puhuta pelastuksesta vaan luomiskertomuksen tulkinnasta. Käsitykset tästä asiasta eivät ole tärkeitä pelastukselle; siinä on tärkeää syntien anteeksisaaminen, parannus jne.

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei tässä puhuta pelastuksesta vaan luomiskertomuksen tulkinnasta. Käsitykset tästä asiasta eivät ole tärkeitä pelastukselle; siinä on tärkeää syntien anteeksisaaminen, parannus jne.

        Ei ole mitään syntiä mikä pitäisi anteeksi antaa.
        Siinä on Kristinuskon pahin ongelma, tehdään tyhjäöstä asia (synti) ja keksitään sille parannuskeino (Jeesus) joka ei kuitenkaan paranna.

        Huuhaata koko Raamattuun perustuva uskonto.

      • 1234567---

        Tempaus tapahtuu Jeesuksen toisessa tulemisessa. Jeesus vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen. Koeta yurkki päästä pois harhoistasi kiireesti, sillä aika käy päivä päivältä vähiin.. Tempauksen jälkeen ei kukaan tee enää mitään, sillä kaikki julattomat saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään

      • Alex-reg kirjoitti:

        Ei ole mitään syntiä mikä pitäisi anteeksi antaa.
        Siinä on Kristinuskon pahin ongelma, tehdään tyhjäöstä asia (synti) ja keksitään sille parannuskeino (Jeesus) joka ei kuitenkaan paranna.

        Huuhaata koko Raamattuun perustuva uskonto.

        Alex. Kuka on Luojasi?

      • Olli.S kirjoitti:

        Ei tässä puhuta pelastuksesta vaan luomiskertomuksen tulkinnasta. Käsitykset tästä asiasta eivät ole tärkeitä pelastukselle; siinä on tärkeää syntien anteeksisaaminen, parannus jne.

        Olli. Kuis pelastutaan?

      • yurki1000js kirjoitti:

        Olli. Kuis pelastutaan?

        Sanoin jo että se ei ole aiheena. Pelastutaan niinkuin Raamatussa sanotaan.

      • Olli.S kirjoitti:

        Sanoin jo että se ei ole aiheena. Pelastutaan niinkuin Raamatussa sanotaan.

        Voi sinua Olli. Miksi sinä intät, että evoluutio on totta? Evoluutio on ateistien luoma saturakennelma. Oletko sittenkin ateisti?

      • Ei.luotu.eikirj
        yurki1000js kirjoitti:

        Voi sinua Olli. Miksi sinä intät, että evoluutio on totta? Evoluutio on ateistien luoma saturakennelma. Oletko sittenkin ateisti?

        Höpö höpö sinun juttujasi taas.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Voi sinua Olli. Miksi sinä intät, että evoluutio on totta? Evoluutio on ateistien luoma saturakennelma. Oletko sittenkin ateisti?

        Sinun käsityksesi evoluutiosta on jotenkin vääristynyt. Se mitä vastustat, on evoluutioteoria. Niinkuin jo tuossa sanottiin, niin evoluutio on ikäänkuin maantie, ja kartta on ikäänkuin evoluutioteoria. Kartta voi olla virheellinen, muttei se sitä muuta, että maantie on olemassa ja maantiestä voidaan tehdä virheetönkin kartta. Ja virheettömän kartan tekeminen on biologien rehellinen tarkoitus. He eivät vielä näe luomistöiden osuutta, mutta kyllä sekin aika tulee, ellei se sinun tempauksesi tule jo ennen sitä.

        Meillä on vaan se ero, että sinä olet fundamentalistinen kreationisti, ja minä olen uskoni lisäksi rehellinen tiedemies, akateemisen loppututkinnon suorittanut yhden tieteen alalla ja filosofiaa harrastanut koko ikäni; filosofinen kirjailija olen lähinnä.

        Minusta tähtitiede yksiselitteisesti sulkee pois nuoren maan ja nuoren universumin. Evoluutio on paljon monimutkaisempi ja vaikeampi asia. Luominen tarkoittaa olemassaolevien asioiden järjestämistä, näkyviin tulemista jne., ei luomista tyhjästä, vaan tuomista henkimaailmasta. Kun luovut kirjaimellisesta Raamatun tulkinnasta alat ymmärtää nämä asiat. Universumin luomisesta Raamatussa ei puhuta mitään, universumin suhteen voi rauhassa olla materialisti, se on aina ollut ja tulee aina olemaan, oli sitten millainen oli. Lähinnä nyt näyttää galaksirihmoilta kauas menneisyyteen ja etäisyyteen. Alkupamausteoria myös on vain teoria universumista.

        Universumin suhteen voi rauhassa olla materialisti, vaikkei ole ateisti. Maapallon suhteen sitten on syytä olla idealisti, Jumala on luonut maapallon nykyisen järjestyksen. Luomiskertomus kertoo tapahtumat, miltä ne näyttävät maan pinnalta, kaikki ne ovat viime kädessä Jumalan työtä, yhtä varmasti kuin Sodoman ja Gomorran tuho, vaikka se oli geologisella tasolla maanjäristys ja sen liitännäistapahtumat.

        Olli. ÄLÄ ENÄÄ SUMUTA ITTEES! Mikä estää sinua avaamasta silmiäsi? Onko sinulla aavistustakaan? Ymmärrätkö mitään henkimaailman päälle?

        "Evoluutio on paljon monimutkaisempi ja vaikeampi asia."

        Evoluutio on äärimmäisen yksinkertainen asia. On itseään monistavia juttuja. Sitten vaikka jaetaan se populaatio kahtia ja laitetaan toinen kuumaan ja toinen kylmään lisääntymään. Molemmissa populaatiossa on heikkoja yksilöitä jotka eivät kestä kylmää tai kuumaa ja ne kuolevat pois siirtämättä geenejään. Jäljelle jääneet jäävät monistumaan ja sopeutuvat tällä tavoin.

        Se monistuminen tarvitsee energiaa ja järjestäytyminen eri tavoin tapahtuu materiasta. Energian lähteenä vaikka aurinko ja materiaa on ympärillä täällä maapallolla.

        Universumistakin tiedetään yhtä jos toista. Sitä kun on semmoinen juttu kuin suhteellisuusteoria joten mitä kauemmaksi katsoo, sitä kauempana menneisyydessä se on. Kaukoputkella kun tiiraillaan oikein kauas niin nähdään koko ajan vanhempia juttuja. Vanhimmat jutut mitä nähdään kaukoputkella ovat yli 13 miljardia vuotta vanhoja.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Olli. ÄLÄ ENÄÄ SUMUTA ITTEES! Mikä estää sinua avaamasta silmiäsi? Onko sinulla aavistustakaan? Ymmärrätkö mitään henkimaailman päälle?

        Älä väitä, vaan keskustele asiallisesti. Et vastannut mitään.

      • M-Kar kirjoitti:

        "Evoluutio on paljon monimutkaisempi ja vaikeampi asia."

        Evoluutio on äärimmäisen yksinkertainen asia. On itseään monistavia juttuja. Sitten vaikka jaetaan se populaatio kahtia ja laitetaan toinen kuumaan ja toinen kylmään lisääntymään. Molemmissa populaatiossa on heikkoja yksilöitä jotka eivät kestä kylmää tai kuumaa ja ne kuolevat pois siirtämättä geenejään. Jäljelle jääneet jäävät monistumaan ja sopeutuvat tällä tavoin.

        Se monistuminen tarvitsee energiaa ja järjestäytyminen eri tavoin tapahtuu materiasta. Energian lähteenä vaikka aurinko ja materiaa on ympärillä täällä maapallolla.

        Universumistakin tiedetään yhtä jos toista. Sitä kun on semmoinen juttu kuin suhteellisuusteoria joten mitä kauemmaksi katsoo, sitä kauempana menneisyydessä se on. Kaukoputkella kun tiiraillaan oikein kauas niin nähdään koko ajan vanhempia juttuja. Vanhimmat jutut mitä nähdään kaukoputkella ovat yli 13 miljardia vuotta vanhoja.

        Evoluutiosta on vaikea nähdä Jumalan osuus. Mitä, missä ja milloin? ei vielä tiedetä. Kosmologiaa taas voidaan aika pitkälle käsitellä olettamasta Jumalasta yhtään mitään.

        "Evoluutiosta on vaikea nähdä Jumalan osuus. Mitä, missä ja milloin? ei vielä tiedetä. "

        Tottakai on vaikeaa, koska evoluutiossa ei ole mitään sellaista mihin tarvittaisiin kuvitteellisten partajeesusten sekaantumista. Jos oletetaan että jumalien teot ovat yliluonnollisia, tai että niillä on joku tietty päämäärä, Jumalilla ei ole evoluutiossa osaa eikä arpaa. Koska evoluutiossa ei ole mitään yliluonnollista. Ja koska ympäristöön sopeutuminen samoin kuin elämän säilyminen on pikemminkin seurauks kuin päämäärä, voidaan sanoa että evoluutiolla ei ole päämäärää.

        Kysymyksiin mitä, missä ja milloin osataan jo evoluution osalta pääpiirteissään vastata., ja vastaukset tarkentuvat vuosi vuodelta.

      • bg-ope kirjoitti:

        Se oli vastaus siihen, mikä evoluutiossa on vaikeaa nähdä, se on se Jumalan osuus. Sinä vaan väität ettei sitä olekaan, pohjaat siis ateistiseen näkemykseen eli suljet itsesti pois tästä keskustelusta, missä mietitään sitä asiaa se todeksi olettaen.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Se oli vastaus siihen, mikä evoluutiossa on vaikeaa nähdä, se on se Jumalan osuus. Sinä vaan väität ettei sitä olekaan, pohjaat siis ateistiseen näkemykseen eli suljet itsesti pois tästä keskustelusta, missä mietitään sitä asiaa se todeksi olettaen.

        Hankalan puoleinen mietittävä:

        "...keskustelusta, missä mietitään sitä asiaa se todeksi olettaen."

        Tieteelliseen teoriaan pitäisi tehdä lisäys, jolle ei ole havaintotodisteita eikä konkreettista hypoteesia, vaan pelkästään totuusoletus.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Hankalan puoleinen mietittävä:

        "...keskustelusta, missä mietitään sitä asiaa se todeksi olettaen."

        Tieteelliseen teoriaan pitäisi tehdä lisäys, jolle ei ole havaintotodisteita eikä konkreettista hypoteesia, vaan pelkästään totuusoletus.

        Ei tämä ole tieteellistä keksustelua vaan keskustelua siitä, miten luomiskertomus pitäisi ymmärtää ja minun puoleltani Jumalan olemassaolo ja luomistapahtumat todeksi uskoen, olettaen. Jos vaaditaan puhdasta tieteellisyyttä, niin eihän näin voisi keskustella, tieteessä ei oleteta mitään Korekinta Olentoa. Pitäisi se silti sielläkin ehkä sallia yhden koulukunnan oletuksena esimerkiksi.

    • teorioita

      Mikä on evoluutioteoria? Aivan oikein! Teoria! Maantie ei ole teoria vaan tosiasia.

      • Jep. Olli avasi ketjun jo viikko sitten eikä inttäjille mene FAKTA perille vieläkään. Taitaa olla henkimaailman juttu.

      • tieteenharrastaja

        Ei aivan oikein. Se on tieteellinen teoria, jollaisista nikki "teorioita" ei ymmärrä pätkääkään.

    • Miksi palstalaisilla on tukalat olot? Koska heillä ei ole luottamusta kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan. Poistot puhuvat puolestaan:

      1234567--- kirjoitti:
      "Tempaus tapahtuu Jeesuksen toisessa tulemisessa. Jeesus vie omansa 1000-vuodeksi taivaaseen. Koeta yurkki päästä pois harhoistasi kiireesti, sillä aika käy päivä päivältä vähiin.. Tempauksen jälkeen ei kukaan tee enää mitään, sillä kaikki julattomat saavat surmansa Jeesuksen toisessa tulemisessa Hänen ilmestyksestään."

      1234567. Ketä yrität vakuuttaa?
      https://www.google.fi/search?q=sda church heresy

      VIDEOT
      https://www.youtube.com/results?search_query=sda church heresy

      • 1234567---

        William Miller oli Baptistisaarnaaja.
        Suurta harhaista opetusta on julistaa, niinkuin monet julistajat julistavat, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille, heillä on paksu peite vielä silmillä.
        Raamatun vastaisesti on naisista tehty pastoreita. Raamatun vastaisesti laajalti hyväksytään homo ja lesboliitot samoin kuin abortit.
        Saastaiset eläimet, kuten sika käy suurelle osalle ruuaksi. Salaisen tampauksen oppi on suurta harhaa, samoin kuin opetus 1000-vuotisesta valtakunnasta maanpäällä. Ikuisen piinan oppi samoin kuin sielunkuolemattomuus oppi on suurta harhaa.

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. . . Jumalan merkki on sapatti. Tulee valita oikein että pääsee tempaukseen mukaan kun Jeesus tulee toisen kerran.

        Kumpi voittaa?
        Paavi: "Ei ole pelastusta minun kirkkoni ulkopuolella."
        Ellen: "Ei ole pelastusta minun kirkkoni ulkopuolella."

      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        Kumpi voittaa?
        Paavi: "Ei ole pelastusta minun kirkkoni ulkopuolella."
        Ellen: "Ei ole pelastusta minun kirkkoni ulkopuolella."

        Mistä sinä olet löytänyt Ellenin niin sanoneen, onko se luulo, olettamus, vai tieto ?

      • 1234567--- kirjoitti:

        Mistä sinä olet löytänyt Ellenin niin sanoneen, onko se luulo, olettamus, vai tieto ?

        älä sitten ymmärrä

      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        älä sitten ymmärrä

        Et näytä sinäkään ymmärtävän kun ei tietoa löydy.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Et näytä sinäkään ymmärtävän kun ei tietoa löydy.

        Toiset uskoo neitsyt Mariaan. He ovat katolilaisia. Toiset uskoo lauantaipelastukseen. He ovat adventisteja.
        - Kummat voittaa, katolilaiset vai adventistit?
        - Mitä sanoo Luoja itte?

      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        Toiset uskoo neitsyt Mariaan. He ovat katolilaisia. Toiset uskoo lauantaipelastukseen. He ovat adventisteja.
        - Kummat voittaa, katolilaiset vai adventistit?
        - Mitä sanoo Luoja itte?

        Jumala kirjoitti omalla sormellaan kymmenenkäskyä kahteen kivitauluun, ja vain yhdessä käskyssä sanotaan "MUISTA" . Satutko tietämään mikä käsky se on ?

        Sapatti on Jumalan merkki. Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa.

        Raamatut vuosilta 1642 ja 1903 Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät. Tämä on Jumalan sanaa.

        Hälläväliä tyyliin ihmisiä on niin paljon kuin meressä on hiekkaa.

        pedonmerkki
        https://www.google.fi/search?q=mark of the beast&source=lnms&tbm=isch

      • 1234567---
        yurki1000js kirjoitti:

        pedonmerkki
        https://www.google.fi/search?q=mark of the beast&source=lnms&tbm=isch

        Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi. Koeta ymmärtää kuinka petomaista on siirtää sapatin pyhyys sunnuntaille. Tähän ei kaikki pysy, mutta peto pystyy.

        Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille v.364 jKr.
        1700-luvun Luterilaiset virret kertovat pedosta antikristuksesta, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi. Räyskyminen jatkuu yhä, eikä loppua näy.

        Jumalan merkki on sapatti.

    • ajatelkaapa

      Koska kehitysoppi ei edes tiedä mistä se alkoi, eikä voi todistaa muuta kuin lajien sisäistä vaihtelua, olisin hullu jos uskoisin siihen!
      Kehitysopin mukaan esimerkiksi keuhkokalan serkku on kaikkien maaeläinten esi-isä. Itse keuhkokala sen sijaan ei ole muuttunut miksikään olemassaolonsa aikana. Ei mitään järkeä koko teoriassa!
      Dinosaurukset jahtasivat hyttysiä hyppien kiveltä kivelle. Normaalisti ei sillä lailla saa hyttystä kiinni, vaan kuolee nälkään tai katkaisee jalkansa, mutta evoluutiosadun mukaan ne saivat siivet ja rupesivat lentelemään. Valitettavasti ei hyttyset riitä antamaan kylliksi energiaa suuremmille lentäville otuksille, joten ne kai alkoivat jahdata jäniksiä ilmasta käsin, kun eivät pärjänneet juoksussa. Toisaalta jänistä ei vielä ollutkaan.
      Hienoja satuja mutta huonoa järjenkäyttöä!

      • tieteenharrastaja

        Viestisi on yhdistelmä huonoja satuja, ala-arvoista järjenkäyttöä ja silmittömän lyhytjälkisiä emävalheita.

      • Kun rakentelee tarpeeksi hataran olkiukon, on sitä helppo piestä niin, että ruumenet pöllyävät.
        Evoluutioteorian kanssa jutullasi ei ole mitään yhtymäkohtaa. Teety vain itsestäsi narrin.

      • hevoskierto
        agnoskepo kirjoitti:

        Kun rakentelee tarpeeksi hataran olkiukon, on sitä helppo piestä niin, että ruumenet pöllyävät.
        Evoluutioteorian kanssa jutullasi ei ole mitään yhtymäkohtaa. Teety vain itsestäsi narrin.

        Todennäköisesti olet itse ruumenista koottu ukko, jonka tuuli puhaltaa taivaantuuliin.

      • ajatelkaapa

        Kiitos kommenteista. Niistä näkee miten paljon järkeä on evoluution kannattajilla!

      • oikeaosoiteeseenmeni
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Viestisi on yhdistelmä huonoja satuja, ala-arvoista järjenkäyttöä ja silmittömän lyhytjälkisiä emävalheita.

        "Viestisi on yhdistelmä huonoja satuja, ala-arvoista järjenkäyttöä ja silmittömän lyhytjälkisiä emävalheita. "

        No, ainakin pikku dinolle eturaajojen tilalle kehittyneillä kärppäslätkillä se jahtasi hyönteisiä, ainakin oppikirjojen ja tieteisteosten mukaan.

        Hyvä, että annoit tieteisteoksille tuon arvostuksen. Niin sitä pitää.

      • tieteenharrastaja
        oikeaosoiteeseenmeni kirjoitti:

        Vääristelit silti:

        "No, ainakin pikku dinolle eturaajojen tilalle kehittyneillä kärppäslätkillä se jahtasi hyönteisiä, ainakin oppikirjojen ja tieteisteosten mukaan."

        Saattoi hyönteisiäkin jahdata, mutta ei hyttysiä. Paria muutakin käyttötarkoitusta "tieteisteokset" ehdottivat noille myöhemmille linnunsiiville.

      • lentäviäsellaisia

        "Saattoi hyönteisiäkin jahdata, mutta ei hyttysiä."

        Hyttyset ovat lentäviä hyönteisiä.

      • moronkin.ymmärtää

        Tietysti dinosaurukset pyydystivät hyönteisiä. Niinhän tekee myös pääskynen. Toisaalta pääsky saa ne kiinni, dinosaurus saa kärsiä nälkää, ellei ole hyttyshaavi mukana.
        Korpit eivät viitsi jahdata hyönteisiä koska niistä ei saa niin paljon energiaa kuin mitä kuluu niitä jahdatessa.
        Kehitysoppiin ei tarvitse järkeä, riittää että luulee sen olevan totta.
        Väitteiden tueksi esitetään yleensä sanoja jotka kuvaavat vastapuolen tyhmyyttä: "Vain idiotit eivät usko kehitysoppiin". Eikö ole muita todisteita?

      • tieteenharrastaja
        lentäviäsellaisia kirjoitti:

        "Saattoi hyönteisiäkin jahdata, mutta ei hyttysiä."

        Hyttyset ovat lentäviä hyönteisiä.

        Todistahan, että siihen aikaan oli jo hyttysiä.

      • tarinoitaeitarvitsetod
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Todistahan, että siihen aikaan oli jo hyttysiä.

        Nyt on kyseessä evotarinat, joita ei tarvitse todistaa, koska niitä ei voi todistaa. Hyttyset elivät evojen mukaan dinojen aikakaudella.

      • tieteenharrastaja
        tarinoitaeitarvitsetod kirjoitti:

        Nyt on kyseessä evotarinat, joita ei tarvitse todistaa, koska niitä ei voi todistaa. Hyttyset elivät evojen mukaan dinojen aikakaudella.

        Riittää, kun todistat oman väitteesi. Siis sen, että "evojen mukaan" hyttysiä eli dinojen aikakaudella.

      • wikipediasta
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Riittää, kun todistat oman väitteesi. Siis sen, että "evojen mukaan" hyttysiä eli dinojen aikakaudella.

        Vanhin anatomialtaan nykyisen kaltainen hyttynen on löydetty 79 miljoonaa vuotta vanhasta kanadalaisesta meripihkasta liitukaudelta.[8][9] Vanhempi yksilö mutta primitiivisemillä piirteillä, on säilynyt burmalaisessa meripihkassa 100–90 miljoonaa vuotta.[8][10] Kaksi muuta löydettyä hyttysfossiilia ovat muuttuneet hyvin vähän moderneista hyttysistä 46 miljoonassa vuodessa.[11] Nämä fossiilit ovat myös varhaisimmat koskaan löydetyt joilla on säilynyt verta vatsassa.[12][13] Vaikka liitukautta vanhempia fossiileja ei ole löydetty, tuoreet tutkimukset viittaavat siihen että varhaisimmat eroavaisuudet Anophelinaen ja Culicinaen hyttysten välillä ilmaantuivat 226 miljoonaa vuotta sitten.[14

      • tieteenharrastaja
        wikipediasta kirjoitti:

        Katsotaan todistetuksi. Väite, että dinon alkusiiven ainoa tarkoitus olisi ollut hyttysten pyydystys. on silti karkeasti vääristelty.

      • kuvienmukaan
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Katsotaan todistetuksi. Väite, että dinon alkusiiven ainoa tarkoitus olisi ollut hyttysten pyydystys. on silti karkeasti vääristelty.

        "Väite, että dinon alkusiiven ainoa tarkoitus olisi ollut hyttysten pyydystys. on silti karkeasti vääristelty."

        Ainakin koulukirjoissa ja tiedetoksista löytyy kuvat, jossa dino pyytää niillä hyttysiä.

        http://www.taustaa.fi/taustaa1/08.htm

      • tieteenharrastaja
        kuvienmukaan kirjoitti:

        Tarpeeksi vanhoista teksteistä sopivasti valikoiden löytyy näköjäänmitä vain:

        "Ainakin koulukirjoissa ja tiedetoksista löytyy kuvat, jossa dino pyytää niillä hyttysiä."

        Silti nuo kuvan ötökät näyttävät minusta enemmän korentojen näköisiltä ja kokoisilta. Tuoretta tietoa voit halutessasi löytää Wikistä, jossa hyttysistä ei kuulu inahdustakaan:

        "We propose that birds evolved from predators that specialized in ambush from elevated sites, using their raptorial hindlimbs in a leaping attack."

        Tuo oli siis yksi viidestä hyttysvapaasta ja kärpäslätkättömästä hypoteesista.

      • tieteenharrastaja

    • hyppikäävain

      "We propose that birds evolved from predators that specialized in ambush from elevated sites, using their raptorial hindlimbs in a leaping attack." Wikipedia

      "Ehdotamme että linnut kehittyivät saalistajista jotka erikoistuivat väijymään korkeilla paikoilla, käyttäen saalistajan takajalkojaan hyppäyshyökkäyksissä".

      Oikein kiva että voimme lähettää ehdotuksia miten siivet kehittyvät! Minun ehdotukseni on että dinosauruksen etujalat litistyivät kun tyrannosaurus sattui tallaamaan päälle! Se teki niin kipeää että allejäänyt hyppäsi kymmenen metriä ilmaan ja huomasi pystyvänsä lentämään. Minusta tämä on yhtä tieteellistä kuin dinosaurusten hypyt hyönteisten perässä.
      Minäkin olen hyppinyt kiveltä toiselle, mutta en ole saanut siipiä. Jos jatkaisin hyppimistä, tuskin silti saisin mitään geneettistä muutosta tuleviin lapsiini.

      • tieteenharrastaja

        Luule vain rauhassa lisää. Eihän se johdu kuin tietämättömyyden ja tyhmyyden yhteisestä vaikutuksesta.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Luule vain rauhassa lisää. Eihän se johdu kuin tietämättömyyden ja tyhmyyden yhteisestä vaikutuksesta.

        Viimeiseen kommenttin tarvitaan tietämättömyyden ja tyhmyyden lisäksi myös melkoinen annos lapsellisuutta.

      • tieteenharrastaja
        agnoskepo kirjoitti:

        Viimeiseen kommenttin tarvitaan tietämättömyyden ja tyhmyyden lisäksi myös melkoinen annos lapsellisuutta.

        Samaa mieltä. Sisällytin sen tietämättömyyteen.

      • Hyppikäävain

        Onko teillä muitakin ehdotuksia ennen kuin valitsemme parhaan teorian?

      • tieteenharrastaja
        Hyppikäävain kirjoitti:

        Onko teillä muitakin ehdotuksia ennen kuin valitsemme parhaan teorian?

        Teoriahan on jo valittu; evoluutio ne siivet tuotti - sekä nahkaiset että sulkaiset.

        Siiven alkukehityksen hypoteeseja toki mahtuu vierekkäin montakin, kun havaintotarjonta on vielä aika niukkaa.

      • hyppikäävain

        No valitaan sitten hypoteeseja! Miksi välittäisimme teorioista.

        Antakaa tulla vain .

      • täysintietämättömiä
        agnoskepo kirjoitti:

        Viimeiseen kommenttin tarvitaan tietämättömyyden ja tyhmyyden lisäksi myös melkoinen annos lapsellisuutta.

        Wagnerin kirja arvostelussa oli, Että he (Wagner ja Mayr) ovat todennäköisesti jonkin sortin "fundamentalisteja" tai jotain "nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä.

      • Hyppikäävain

        Kivestä toiselle sanoin kives

      • tieteenharjoittaja
        hyppikäävain kirjoitti:

        No valitaan sitten hypoteeseja! Miksi välittäisimme teorioista.

        Antakaa tulla vain .

        Ei tarvitse valita, kun mahtuu monta rinnan. Oletko sanasokea?

      • täysintietämättömiä kirjoitti:

        Wagnerin kirja arvostelussa oli, Että he (Wagner ja Mayr) ovat todennäköisesti jonkin sortin "fundamentalisteja" tai jotain "nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä.

        Missä kyseinen arvostelu on luettavissa? Ernst Mayria pidettiin yhtenä eniten biologiaan vaikuttaneena tutkijana, todellisena biologian Grand Old Manina. Hän julkaisi vielä yli 90 vuotiaana ja harvalla jos kellään on biologian alalta yhtä paljon sekä tieteellisiä että populaareja julkaisuja. Hyllystäni löytyy "Biologia, elämän tiede" on hyvä esimerkki biologian yleisteoksesta. Sen kirjoittaessaan Mayr oli 93 vuotias.

        Professori Wagner on johtanut evoluutiobiologian huippuryhmää jo viitisentoista vuotta ja on alallaan aivan maailman huippua. Lisäksi Wagnerin ryhmä on jopa harvinaisen poikkitieteellinen biologeista ja fyysikoista matemaatikkoihin ja tietojenkäsittelyspesialisteihin. Tästä näkökulmasta väite: "...nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä..." On suoprastaan absurdi.

        Väiteesi on lapsellista roskaa ja uskoakseni ihan sinun itsesi keksimä. Sopisi hyvin muiden kommenttiesi tasoon.
        Kukaan alaa vähääkään tunteva ei väittäisi kahta huipputason proffaa "osittain lukeneeksi" tai "täysin tietämättömäksi". Wagner on oman erikoisalansa terävintä kärkeä maailmassa ja Mayr taas saattoi tuntea biologiaa laajemmin kuin kukaan hänen aikanaan tai hänen jälkeensä.

        Jään odottamaan lähdettä kyseiseen kirja-arvosteluun. Sinulla se varmaan on tiedossa. Muuten kuuluu se Enaqvistin imukupin maiskahdus, joka tulee siitä, kun otsaasi lyödään roskanpuhujan leima.

        Ps. Mayr on kuollut jo vuonna 2005 ja Wagnerin kirja on ilmestynyt 2014. Mitä tekemistä Mayrilla olisi Wagnerin kirjan arvostelun kanssa?

        Menehän kotiin kasvamaan.

      • olitväärässä

        "Sekä Andreas Wagnerin että Ernst Mayrin (ja monen muun) heikkous vaikuttaa olevan, että heillä on viipaletietoa; he eivät ole tutustuneet toisinajattelijoiden usein varsin hyvin perusteltuihin näkemyksiin. Miksi? Siksi, että heidän asenteensa (hybris?), ennakkopäätöksensä on, että he eivät voi olla kuin väärässä: He ovat todennäköisesti jonkin sortin ”fundamentalisteja” tai jotain ”nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä” (Wagner, s.12)"

      • olitväärässä kirjoitti:

        Siis Mayrilla, jota pidettiin yhtenä laajatietoisimmista biologeista ikinä oli vain viipaletietoa? Jumankekka mitä paskaa. Mayr aloitti uransa aikana, jolloin biologiaan oli vielä mahdollisuus perehtyä laaja-alaisesti.
        Wagner saattaa olla keskittynyt kapeaan sektoriin, kuten jokainen huippututkija nykyään, mutta hänellä on laaja pohjakoulutus ja samat perustiedot, kuin kenellä tahansa biologian tohtorilla. Lisäksi hänen ryhmänsä, johon on kuulunut kymmeniä ellei satoja tutkijoita 15 vuoden aikana, on poikkeuksellisen poikkitieteellinen.

        Osaat varmaan kertoa muutaman toisinajatelijan nimen ja heidän varsin pereustellut näkemyksensä?
        Ai et osaa. No sitähän epäilinkin. Ei tullut sitä Wagnerin kirjan arvosteluakaan linkkinä, mutta sinulle tulee jo toisen kerran roskanpuhujan leima otsaa. Olet lapsellinen pelle.

        "(Wagner, s.12)"
        Luin "Kelpoisimman synnyn" sivun 12. Siellä käsiteltiin historiaa ja mainittiin mm. Darwin ja Lamarck.

        Olet joko aito uskonnollinen sekopää, jolle oma mielikuvitusmaailma on todellisuutta tai vaihtoehtoisesti tyhjäpäinen trolli. En viitsi enää vastata henkisesti keskenkasvuisille. Kun opit perustelemaan väitteesi, niin tule sitten keskustelemaan tieteestä ja sen tekijöistä. Peruskoulukin kannattaisi käydä ensin loppuun.

      • hgjhgjgjh
        täysintietämättömiä kirjoitti:

        Wagnerin kirja arvostelussa oli, Että he (Wagner ja Mayr) ovat todennäköisesti jonkin sortin "fundamentalisteja" tai jotain "nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä.

        "Wagnerin kirja arvostelussa oli, Että he (Wagner ja Mayr) ovat todennäköisesti jonkin sortin "fundamentalisteja" tai jotain "nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä. "
        Ei tarvii kreationismia mollata. He tekevät sen ihan itse.

      • PukkiJaKaalimaa

        Kas kun löysit ihan yhden Suomen eturivin kreationisteista arvioimaan kirjaa, jonka tieteellisen tason arviointiin hänellä ei ole kompetenssia. Eikä sieltäkään löytynyt niitä väitteitä, joita esitit. Edes Tuuliranta ei olisi kirjoittanut sellaista paskaa kuin sinä.
        Ihanko veli vahvasti todisti, että Tuulirantaan kannattaa vedota, vaikka et jaksanut hänen perusteitaan lukeakaan, saati että olisit ymmärtänyt.

        Viihdyttävää luettavaa, joskin yksisilmäistä.

      • EiEdesVitsi
        PukkiJaKaalimaa kirjoitti:

        Ja kun Pietiläisen kieliasukin piti ottaa arvosteltavaksi, niin johan esiin marrsitettiin Suomen kreationistien kärkikaari:
        "Oman tekstini kielenhuollosta ja muista neuvoista kiitän Matti Leisolaa, Pekka Reinikaista ja Lasse Uotilaa." Sarjakuvamaakari taitaa ainoana puuttua joukosta.

        Kritiikki on uskovaisille kirjoitettua liturgiaa, kuten Leisolan evoluution vastustuskin. Leisola on tieteellisessä paperissaan myöntänyt darvinistisen evoluution, mutta kiistää sen nyt eläkkeellä ollessan. Heheheh

      • eiautaitkumarkkinoilla
        PukkiJaKaalimaa kirjoitti:

        Kas kun löysit ihan yhden Suomen eturivin kreationisteista arvioimaan kirjaa, jonka tieteellisen tason arviointiin hänellä ei ole kompetenssia. Eikä sieltäkään löytynyt niitä väitteitä, joita esitit. Edes Tuuliranta ei olisi kirjoittanut sellaista paskaa kuin sinä.
        Ihanko veli vahvasti todisti, että Tuulirantaan kannattaa vedota, vaikka et jaksanut hänen perusteitaan lukeakaan, saati että olisit ymmärtänyt.

        Viihdyttävää luettavaa, joskin yksisilmäistä.

        Heikkoa näkyy olevan tuo löytäminen. Joku "itki" ettei linkkiä ole, vaikka sehän oli jo annettu. Lue sivu 2 tarkasti, niin tuo lainaus löytyy sieltä.

        Lue myös, että muutkin ovat kritisoineet käännöksen suomennosta. Sekö sitten ei ole kritiikkiä?

      • MoukkaMikäMoukka
        eiautaitkumarkkinoilla kirjoitti:

        Heikkoa näkyy olevan tuo löytäminen. Joku "itki" ettei linkkiä ole, vaikka sehän oli jo annettu. Lue sivu 2 tarkasti, niin tuo lainaus löytyy sieltä.

        Lue myös, että muutkin ovat kritisoineet käännöksen suomennosta. Sekö sitten ei ole kritiikkiä?

        Tuuliranta paljastaa moukkamaisuutensa. Noin alas en olisi uskonut koulutetun hmisen vaipuvan, on hän YEC tai ei.
        Evoluutiosta Wagner tietää ja Mayr tiesi enemmän kuin Suomen kreationistit yhteensä. Kreationisteissa ei Suomessa ole ainuttakaan evoluutiobiologia ja kuinka ollakaan ainoa, jonka asiantuntemus on liittynyt biologiaan, on tieteellisessä artikkelissa myöntänyt darwinistisen evoluution toimimisen.

        Pietiläisen suomennoksia on kritisoitu aikaisemminkin. Totuus on kuitenkin se, että Pietiläinen on kääntänyt ja julkaissut suuren määrän sellaista tietokirjallisuutta, josta suuret kustantamot eivät ole olleet kiinnostuneita. Kieliasulla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä Wagnerin kirjan ansioiden kanssa. Jokainen tutkija ymmärtäisi, että Wagnerin kirjan mollaaminen ei vaikuta mitenkään hänen ryhmänsä julkaisemiin tieteellisiin tutkimuksiin. Kirja on vain populaari esitys ja yhteenveto. Lukuisat vertaisarvioidut tieteelliset paperit osoittavat Wagnerin ryhmän tulokset oikeiksi.

        Tuuliranta itse on kirurgi, eli lääketieteen käsityöläinen. Hänellä on hyvin vähän kompetenssia ottaa kantaa evoluutioon. Lääketieteeseen kohdistettuna vastaavaa toimintaa kutsuttaisiin puoskaroimiseksi.
        Mutta eihän tuo lähes satasivuinen "kirja-arvostelu" ollutkaan kuin kreationisteille suunnattu uskonvahvistuspläsy. Kova oli hätä yhdestä kirjasta. Mitähän mieltä kaveri olisi Jerry Coynen kirjasta Why Evolution Is True?

      • kysehänolitästä
        MoukkaMikäMoukka kirjoitti:

        Kuitenkin kyse oli siitä, onko Tuuliranta kirjoittanut noin ja onko siitä olemassa näyttöä.

      • kysehänolitästä kirjoitti:

        Kuitenkin kyse oli siitä, onko Tuuliranta kirjoittanut noin ja onko siitä olemassa näyttöä.

        Näköjään Tuuliranta kirjoitti juuri noin. Sillä kohtaa kyse ei kuitenkaan ole enää kirja-arvostelusta, vaan paremminkin julkisesta herjauksesta tai ainakin valehtelusta. Kukaan tutkija ei sortuisi kolleegastaan tuollaiseen kielenkäyttöön.
        Joku jo viittasikin tieteelliseen puoskarointiin. Sekään ei ole suomalaisille kreationisteille mitenkään uutta.

    • hyppikäävain

      Hauska seurata keskustelua ihmisistä. Tietysti olisi parempi jos keskustelu ei olisi lastentarhan tasoa:" Minun isäni on parempi kun sinun, hän osa miljoona eri asiaa". "Minun isä osaa juosta nopeammin kuin kukaan muu".

      Eikö olisi ollut helpompi selvittää miten ne siivet ilmaantuivat dinosauruksille?

    • "Kuitenkin kyse oli siitä, onko Tuuliranta kirjoittanut noin ja onko siitä olemassa näyttöä. "
      Vielä viimeisenä kommenttina tähän ketjuun:
      Sitä oli erittäin vaikea uskoa, niin epäasiallinen kommentti oli. Kuin Ville viisivuotiaan näppikseltä. Kommentti kertoo paljon enemmän Tuulirannasta kuin Wagnerista tai Mayrista.

      • haukutkoväärääpuuta

        "Kukaan tutkija ei sortuisi kolleegastaan tuollaiseen kielenkäyttöön."

        Mitä jos tuo tutkija, joka käyttää kolleegoistaan tuollaista kieltä, onkin itse Wagner?

        Laina joka on Tuulirannan kirjoittama: "Sekä Andreas Wagnerin että Ernst Mayrin (ja monen muun) heikkous vaikuttaa olevan, että heillä on viipaletietoa; he eivät ole tutustuneet toisinajattelijoiden usein varsin hyvin perusteltuihin näkemyksiin. Miksi? Siksi, että heidän asenteensa (hybris?), ennakkopäätöksensä on, että he eivät voi olla kuin väärässä: He ovat todennäköisesti jonkin sortin ”fundamentalisteja” tai jotain ”nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä” (Wagner, s.12)"

        Koska viittaus on Wagneriin, niin osa lainauksesta (ajatus) voi olla häneltä, sivulta 12. Jos sijoitetaan henkilöt kirjoitukseen, se voisi olla tällainen:

        Tuulirantaa: Sekä Andreas Wagnerin että Ernst Mayrin (ja monen muun) heikkous vaikuttaa olevan, että heillä on viipaletietoa; he eivät ole tutustuneet toisinajattelijoiden usein varsin hyvin perusteltuihin näkemyksiin. Miksi? Siksi, että (Mayrin ja Wagnerin) asenteensa (hybris?), ennakkopäätöksensä on, että (toisinajattelijat) eivät voi olla kuin väärässä: (Toisinajattelijat) ovat todennäköisesti jonkin sortin ”fundamentalisteja” tai jotain ”nuoren maapallon kreationistien kaltaisia osittain lukeneita tai täysin tietämättömiä ihmisiä”

        Siis kyse on toisinajattelijoista, jotka ovat noita täysin tietämättömiä ihmisiä, Mayrin ja Wagnerin mukaan, ei Tuulirannan.

    • ymmärrys.hoi

      Evoluution todisteena on ainoastaan kreationistien väitetty alhainen älykkyys!

      Lähes jokaisessa perustelussa haukutaan luomisen kannattajia tietämättömiksi hölmöiksi.
      Eikö evoluutiolla ole muuta perustusta?

      En pidä itseäni hölmönä jos en usko dinosaurusten saaneen siipiä eturaajojaan räpyttelemällä, tai en usko keuhkokalan muuttuneen sammakoksi, kun se on yhä keuhkokala. Päinvastoin pidän evoluutionistejä naiveina, kun uskovat satuihin jotka voi kumota pienellä ajattelulla.
      Esimerkiksi en usko että muutama miljoona ihmistä oli niin nälässä että meni Siperiasta hakemaan mammutteja suuhunsa! Missä ne olisivat sen ruuan säilöneet?
      Miksi he yleensäkään olisivat metsästäneet jotain niin suurta, kun kaikki joet olivat kaloja täynnä ja riistaa mielin määrin?
      Maailman asukasluku oli vain joku miljoona muutama vuosituhat taaksepäin.

      • tieteenharrastaja

        Harjoitetaanpa sitten pientä ajattelua:

        "En pidä itseäni hölmönä jos en usko dinosaurusten saaneen siipiä eturaajojaan räpyttelemällä,.." Ei usko kukaan muukaan, mutta kyllä eturaajojen asteittaiseen evoluutioon siiviksi yhä hyödyllisempien välimuotojen kautta, joilla yksi käyttötapa oli hyppyjä pidentävä räpyttely.

        "..en usko keuhkokalan muuttuneen sammakoksi, kun se on yhä keuhkokala." Etkö usko amerikansuomalaisiin, kun suomalaisia on yhä Suomessa.

        "Esimerkiksi en usko että muutama miljoona [mistä tuo määräväite] ihmistä oli niin nälässä että meni Siperiasta hakemaan mammutteja suuhunsa!" Sinulla on kai hyvä selitys kivisille keihäänkärjille mammuttien luurangoissa.

        "Missä ne olisivat sen ruuan säilöneet?" Vaikkapa ikiroutaan kaivetussa maakellarissa.

        "Miksi he yleensäkään olisivat metsästäneet jotain niin suurta, kun kaikki joet olivat kaloja täynnä ja riistaa mielin määrin?" Osaatko kuvitella seutua, joka on lyhyen kesän kuvaamasi tapainen, mutta pitkän talven ihan toisenlainen.

      • Ymmärrys.hoi

        Ajatellaan vaan: Siipien ilmestymiseen ei vaikuta raajojen räpyttely tippaakaan! Jos nyt seurattaisiin virheellistä ajattelutapaa: eturaajojen vähittäinen muuttuminen olisi tehnyt raajat hyödyttömiksi vuosimiljoonien ajaksi. Niillä ei olisi saanut hyvää otetta, eikä niillä olisi pystynyt hyppimään sen pidemmälle. " Yhä hyödyllisempiä välimuotoja" ei siis ollut!

        Minä olen nähnyt amerikansuomalaisia, ja ne ovat yhä suomalaisten näköisiä! Rahapussi on kenties kasvanut hiukan.

        Mammuttien metsästys lie ollut ajanvietettä ja haaste nuorisolle samoin kuin Mount Everestin huipulle kiipeäminen. Miksi ihmiset olisivat syöneet mammutteja? Kaloja ja riistaa löytyi lähempää, ei tarvinnut käydä Siperiasta hakemassa pakasteita.

        Sitäpaitsi kaikille silloin eläneille ihmisille olisi löytynyt tilaa vaikka Sri Lankan saarelta.
        Siellä asuu nykyään 20 miljoonaa.

        Kesät ovat aina olleet yhtä pitkiä, samoin talvet.
        Mammutitkin söivät auringonkukkia, joten ei niilläkään ollut kovin kylmät talvet.
        Etsi: what did the mammoth eat
        Osaatko kuvitella!

      • tieteenharrastaja
        Ymmärrys.hoi kirjoitti:

        Toistelet perusteettomia kuvitelmiasi ja esittelet vielä lisääkin. Lue jotakin - vaikkapa jääkausista - niin luulet vähemmän.

      • ymmärrys.hoi

        Luin juuri jääkaudesta. En kyllä luule että se on edes oikein ymmärretty.
        Sen mukaan Skandinavia oli jään peitossa, samalla kun Siperiassa mammutit söivät auringonkukkia. Niillä oli yleensä vatsa täynnä nälkään kuollessaan.

        Lukeminen ei auta vaan järjen käyttö! Miksi Skandinavia olisi ollut jään alla, samalla kun Siperia olisi ollut sula!
        Kiitos ettet luule mitään vaan tiedät.

      • tieteenharrastaja
        ymmärrys.hoi kirjoitti:

        Et lukenut tarpeeksi ja käytit vajaata järkeä:

        "Miksi Skandinavia olisi ollut jään alla, samalla kun Siperia olisi ollut sula!"

        Noin oli ja syykin on selvä. Jäätiköityminen ei aiheudu pelkästään pakkasesta, vaan myös runsaista lumisateista, joita puuttui Siperiasta. Siperian kesä sulatti ikiroutaa metrin verran, mikä päästi auringonkukat kasvamaan. Joillakin oli niitä jopa vatsassa kuollessaan vaikkapa maanvyöryn alle tai mutaan juuttumalla.

      • tieteenharjoittaja
        ymmärrys.hoi kirjoitti:

        Luin juuri jääkaudesta. En kyllä luule että se on edes oikein ymmärretty.
        Sen mukaan Skandinavia oli jään peitossa, samalla kun Siperiassa mammutit söivät auringonkukkia. Niillä oli yleensä vatsa täynnä nälkään kuollessaan.

        Lukeminen ei auta vaan järjen käyttö! Miksi Skandinavia olisi ollut jään alla, samalla kun Siperia olisi ollut sula!
        Kiitos ettet luule mitään vaan tiedät.

        Tuossa vielä kunnon luettavaa:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Veiksel-jääkausi

      • Ymmärrys.hoi

        Miljoonat mammutit kuolivat Siperiassa maavöyryihin tai mutaan juuttumalla ruokaa vatsa täynnä? Ikirouta oli metrin syvyydessä, mammutti kolme.neljä metriä korkea.

        Miksi aurinko ei paistanut Skandinaviassa? Sataahan sitä lunta joka vuosi nyttenkin!

      • tieteenharrastaja
        Ymmärrys.hoi kirjoitti:

        Miljoonat mammutit kuolivat Siperiassa maavöyryihin tai mutaan juuttumalla ruokaa vatsa täynnä? Ikirouta oli metrin syvyydessä, mammutti kolme.neljä metriä korkea.

        Miksi aurinko ei paistanut Skandinaviassa? Sataahan sitä lunta joka vuosi nyttenkin!

        Mammutteja kuoli tuona pitkänä aikana paljon myös vanhuuteen ( muunmuassa hampaiden loppuunkulumiseen), ja pakastuminen säilytti niitä fossiloitumista paremmin. Esitäpä tiedelähde, jossa väitetään kaikkien olleen "vatsa täynnä".

        Luen nyt viimein se jääkausiläksysi, ettei tarvitse joutavia kysellä.

    • ihmettelevä2

      Mä olen aina ihmetellyt sitä, miksi jehovalaiset opettaa, että "maapallo on ollut olemassa vain noin 6.000 vuotta?? Tarkoittavatko he vain maapallon olemassaoloa vai koko maailmankaikkeuden olemassaoloa?? Olen tätä heiltä kysynyt, mutta vastausta en ole saanut.

      • Raamatusta voidaan sukuluetteloista laskea, että Aatamin syntymä tulee noille ajoille. Se olisi siis se päivä, jolloin ihminen luotiin maan päälle. En tiedä jehuista, mutta monet kreationistit ajattelevat, että maailma on luotu kuudessa päivässä silloin, jopa koko maailmankaikkeus. Universumin luomisen silloin sulkee tiede yksiselitteisesti pois. Aurinkokuntamme on n. viisi miljardia vuotta vanha kiinteinä taivaankappaleina. Galaksit ovat vähintään 13 miljardia vuotta vanhoja.

        Kun tämä on kiistämätön tosiasia, luomisen täytyy tarkoittaa vaan maapallon luomista. Koko kertomus tulee ymmärrettäväksi kun ajattelee kertojan katselevan taivaankantta maan pinnalla. Päivä voi tarkoittaa jotain aikakautta. Jos se tarkoittaa kuutta maan päivää, ei sekään ole täysin mahdotonta, silloin olisi ollut joku katastrofi, jonka jälkeen "pimeys oli syvyyden päällä". Sitten Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus!" Ja tuli valoisaa. Ja kaikki järjestettiin uudestaan kuudessa päivässä, koska kaikki oli epäjärjestyksessä ja kuollut. Maapallo oli silti sitä ennen ollut sen 5 miljardia vuotta merineen ja maineen ja lopulta eläimineen.

        Järkevämmältä tuntuisi tietysti, että päivä olisi tuhat vuotta tai kymmeniä tuhansia vuosia tai miljoonia. Mutta Jumalallehan ei mikään ole mahdotonta.

    • yksinkertaistatämä

      Uskokoon kuka mihin haluaa vaan. Miksi muiden pitäisi ajatella samoin?
      Minä uskon Jumalaan ja Jumalan luomaan ihmiseen, suunnilleen raamatun mukaisesti.
      On kummallista, että pitäisi jotakin muuta huomioida tai alkaa valloittamaan toisten ajatuksia oman näkemyksensä mukaiseksi.
      Jokainen tietää, että tulee vastaamaan omista puheistaan, teoistaan, synneistään ja itsestään. Se riittää minulle, kun sen olette lukenut tai kuullut. Lopusta voitte itse päättää ihan itseksenne.
      Voimme kävellä samaa katua eikä tarvitse uhoilla kellekään oman ajattelunsa ihannointia. Antakaa itsellenne rauha ja toisille myös.
      Sairaat sairastuttaa ja tartuttaa tautiaan. Siksi tulee olla vapaus elää, ilman saastuttajia.

      • Tottakai pelastus on tärkein.

        Tästä asiasta keskusteleminen on myös tärkeää, koska monet ovat luopuneet evoluutioteorian takia uskosta. Minusta ei kannata luopua sen takia uskosta, koska ei siitä teoriasta seuraa luomistöiden olemattomuus. Toiset taas ajattelevat että pitää ankarasti taistella evoluutioteoriaa vastaan.

        Tässä nyt vaan on keskustelu tästä asiasta. Ikäänkuin strategiasta apologiassa, uskon puolustamisessa. Fundamentalistiset kreationistit tekevät uskon puolustamiselle valtavaa vahinkoa minun mielestäni. Ja elämme vapaassa maassa, jokainen saa pitää mielipiteensä aivan vapaasti.

      • yksinkertaistatämä

        Palstalla Luterilainen lahko koettaa patistaa ihmisiä imureita rakastelemaan ....

      • Olli.S kirjoitti:

        Tottakai pelastus on tärkein.

        Tästä asiasta keskusteleminen on myös tärkeää, koska monet ovat luopuneet evoluutioteorian takia uskosta. Minusta ei kannata luopua sen takia uskosta, koska ei siitä teoriasta seuraa luomistöiden olemattomuus. Toiset taas ajattelevat että pitää ankarasti taistella evoluutioteoriaa vastaan.

        Tässä nyt vaan on keskustelu tästä asiasta. Ikäänkuin strategiasta apologiassa, uskon puolustamisessa. Fundamentalistiset kreationistit tekevät uskon puolustamiselle valtavaa vahinkoa minun mielestäni. Ja elämme vapaassa maassa, jokainen saa pitää mielipiteensä aivan vapaasti.

        "Tottakai pelastus on tärkein."

        Kai sitä jokainen voi ihan itse päättää miten pelastautuu. Ei se sitä evoluutiota muuta kuitenkaan mihinkään.

        Evoluutio jatkuu täällä senkin jälkeen kun ihmiset ovat täältä kuolleet pois.

      • tieteenharrastaja

        Näyttää epäkristilliseltä ajatukselta:

        "Sairaat sairastuttaa ja tartuttaa tautiaan. Siksi tulee olla vapaus elää, ilman saastuttajia."

        Tarkoitatko, että sairaat on poistettava ihmisten joukosta tappamalla tai muuten?

    • flogistonia

      "Evoluutiohan on luonnon tosiasia"
      On säälittävää. kun evoluutiouskottelua yritetäään puolustella vähän samaan tapaan kuin aikoinaan yritettiiin flogiston-teorialla selitellä palamista.

      • Olli.S

        Sinulla on varmaan joku kummallinen käsitys evoluutiosta. Evoluutio on suomeksi kehitystä, ja sitä aivan varmasti on ihan kaikessa. Sinun pitäisi sanoa, mitä kohtaa evoluutioteoriassa vastustat, että edes keksustelua voisi syntyä.

      • kehitys.hihitys

        Kerropa miten keuhkokala on kehittynyt olemassaolonsa aikana! Tai orava!

    • kolibrikin

      Kehitys taisi päättyä keuhkokalan ja oravan kohdalta ennenkuin se edes alkoi! Nehän eivät ole sen suuremmin muuttuneet ensimmäisestä fossiilista lähtien!

      Eri asia on että evoluutionistit väittävät kolibrin kehittyneen keuhkokalasta muutaman olemattoman välimuodon kautta!

      • Eihän tuo todista muuta kuin että ovat kovin sopeutuvaisia lajeja.

        Tässä keskustelussa sinun pitäisi osoittaa, että kun jollekin plaaneetalle istutetaan elävä eliö, se tuottaa vaan ikuisesti omaa lajiaan. Minä väitän että tulee monilajinen eläimistö.

        Kumpi on oikeassa? Jos minä olen oikeassa, evoteoriassa on vinha perä ja sinä turhaan vastustat hienoa tieteellistä teoriaa. Kokeilemaan emme pääse. Jumala on nämä kokeilut jo tehnyt ikuisuus sitten. Hänen valtaansa ja voimaansa uskomme molemmat.

        Maapallolla on silti Jumala voinut laittaa lajien kantamuodot uudestaan lisääntymään eri katastrofien jälkeen. Sitähän luomiskertomukset ja Nooan tarina saattavat myös vertauskuvallisestikin tarkoittaa. Voit olla jollakin tavoin oikeassa. Todellisuus on taruakin ihmeellisempi.

      • Kolibrikin

        Keuhkokala ja orava ovat samanlaisia kuin ne ovat olleet aina, ilman suurempia eroja kuin on eri ihmisten välillä.
        Tietysti voimme uskoa keuhkokalan muuttuneen sammakoksi, mutta miksi se on yhä keuhkokala?

        Saat plussaa avoimesta ajattelustasi! Todellisuus on taruakin ihmeellisempi, niinkuin sanot!

        Jos osaat ruotsia ja kiinnostaa, vilkaisepa sivua
        http://siintoensio.wixsite.com/minsida-1

      • Kolibrikin kirjoitti:

        Keuhkokalat ovat sopeutunut hyvin omaan ekolokeroonsa, kuten oravakin. Kilpailu resursseista on saattanut ajaa osan keuhkokalapopulaatioista lajiutumaan pidemmälle ja siirtymään uuteen ekolokeroon. Se on vähentänyt kilpailupainetta ja mahdollistanut sen, ettei keuhkokalapopulaation ole tarvinnut kokonaan muuttua.

        Kun mennään riittävästi ajassa taaksepäin, ei oravia ollut eikä kambrin kerroksissa edes keuhkokaloja.

      • Kolibrikin kirjoitti:

        Keuhkokala ja orava ovat samanlaisia kuin ne ovat olleet aina, ilman suurempia eroja kuin on eri ihmisten välillä.
        Tietysti voimme uskoa keuhkokalan muuttuneen sammakoksi, mutta miksi se on yhä keuhkokala?

        Saat plussaa avoimesta ajattelustasi! Todellisuus on taruakin ihmeellisempi, niinkuin sanot!

        Jos osaat ruotsia ja kiinnostaa, vilkaisepa sivua
        http://siintoensio.wixsite.com/minsida-1

        Olet jäljillä, mutta ei tuossa vielä ole selvästi näkemystä missä kohdin maapallolla on tapahtunut evoluutiota ja missä kohtaa luomista. Se johtuu juuri ajatteluvirheestä että välttämättä pitäisi olla vaan jompi kumpi. Jos unohdetaan kumpikin lähtökohta ainoana mahdollisuutena, voidaan nähdä lajien kehitys ja katastrofien vaikutus ja lajien uudelleen istutus. Ei tuo voi sitä lähestyäkään, kun hylkäät koko evoluution ja yrität todistaa sen olemattomaksi.

        Sama vika on alkupamausteoriaan suhtautumisessasi. Minä olen huomannut paremmaksi antaa tiedemiesten kehittää sitä, ja kieltää vaan sen älyttömät johtopäätökset universumiin. Onhan universumi esimerkiksi aina ollut saman kokoinen kuin nykyään, oli se koko sitten ääretön tai tietyn kokoinen. Ja tarkemmin mietittäessä ei teoriasta sellaista seuraakaan, se on virheellistä popularisointia.

        Mutta noi pyramidimietiskelyt olivat mielenkiintoisia. Ja vedenpaisumus ja muut muinaiset kaupungit.

        "ja kieltää vaan sen älyttömät johtopäätökset universumiin. Onhan universumi esimerkiksi aina ollut saman kokoinen kuin nykyään, oli se koko sitten ääretön tai tietyn kokoinen. "

        Katsot siis, että kosmologian huippututkijoiden johtopäätökset ovat älyttömiä ja sinä (kai ainoana maailmassa) tiedät se Oikean Totuuden.
        Olli. Ajattelusi ei ole tervettä. Dunning-Kruger oireyhtymän tunnusmerkistö täyttyy tuossa kohtaa kirkkaasti. Olet tieteestä aivan yhtä ulapalla kuin nuoren maan kreationistit, joiden epätieteellisyyttä arvostelet. Sekoilet vähän eri asioissa, mutta pohjimmiltaan samaa denialismia ja tiedevastaisuutta kuin YEC porukallakin se on.

      • agnoskepo kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi agnoskepo.

        Sinä erehdyt täydellisesti minun arvioinnissasi. Minä olen rehellinen filosofi ja totuudenetsijä, olen löytänyt monta totuutta ja muuttanut mielipiteitäni evidenssin ja perustelujen edessä. Nyt viimeksi olen juuri lakannut vastustamasta alkupamausteoriaa, koska se on paras tällä hetkellä kosmologiassa ja se kehittyy niinkuin tiede kehittyy, ei minulla ole kompetenssia sitä kehittää.

        Mutta oivalsin, että siitä vedetyt johtopäätökset universumin luonteeseen ja olemukseen, kosmologian filosofiaan, ovat ne virheelliset asiat siinä. Eikö tämä ole korkeatasoinen oivallus ja kääntymys?

        Teoriasta ei seuraa sitä mitä yleensä ajatellaan ja joka tapauksessa meidän on ajateltava universumia ilman sen asettamia rajoja. Tämä asia minkä sanoin on itsestäänselvä, universumi ei koskaan ole ollut pieni, se on ollut aina suuri, juuri sen kokoinen kuin tänäänkin, oli se sitten minkä kokoinen vaan. Siis koko universumi. Teoriahan käsitteleekin vain tunnettua universumia, tutkittavissa olevaa universumia. Silloin väitetyssä alussakin oli siinä tilassa teorian mukaan ollut koko universumi, ulkopuolta ei ollut. Kuinka suuri on koko universumi? Teorian popularisointi mättää pahasti, universumin olemus on mietittävä kokonaan uudestaan, aivan riippumatta tästä teoriasta, jonka pätevyysalue päättyy singulariteettiin 13,8 miljardia vuotta sitten, eikä se ole mikään koko universumin alku vaan jotain aivan muuta.

        Ei ole mitään alkua ja laajenemista siinä mielessä kuin näitä käsitteitä yleensä käytetään, ne ovat tiloja ja tapahtumia neliulotteisessa aika- avaruudessa tämän teorian oletuksilla havaitussa universumissa. Koko kokonaisuuden, universumin, kaikkeuden, aika ja avaruus on toisenlaista, edelleen tuntematonta ja siitä on vajavainen ymmärrys, johon kosmologian ja filosofian kannattaa uudestaan ryhtyä. Ainakin minä ryhdyn vapaana tämän teorian popularisoinnin virheistä ja oletuksista, joita sen dogmaattiset kannattajat kyllä väittävät siitä seuraavan. Ei seuraa, vaikka teoria on hyvä.

        Mahtavan oivalluksesi ovat kosmologit saaneet ajat sitten:

        "..universumin olemus on mietittävä kokonaan uudestaan, aivan riippumatta tästä teoriasta, jonka pätevyysalue päättyy singulariteettiin 13,8 miljardia vuotta sitten, eikä se ole mikään koko universumin alku vaan jotain aivan muuta."

        He ymmärtävät myös, että havaintotietojen (toistaiseksi?) kokonaan puuttuessa tuo miettiminen ei voi tuottaa muuta kuin löysiä spekulaatioita - kuten multiversumin monet muodot - tai puolifilosofisia uskomuksia kuten sinun. Kummastakaan ei ole puutetta.

        Ainakin tiedämme näkemämme universumin alkaneen ja laajenevan siinä mielessä kuin nuo käsitteet on yleiskielessä määritelty. Tämä saattaa olla kaikki, mitä kosmoksessa on, mutta "voep olla toesinnii" kuten savolaiset filosofit sanovat.

      • tieteenharrastaja
        Olli.S kirjoitti:

        Olet jäljillä, mutta ei tuossa vielä ole selvästi näkemystä missä kohdin maapallolla on tapahtunut evoluutiota ja missä kohtaa luomista. Se johtuu juuri ajatteluvirheestä että välttämättä pitäisi olla vaan jompi kumpi. Jos unohdetaan kumpikin lähtökohta ainoana mahdollisuutena, voidaan nähdä lajien kehitys ja katastrofien vaikutus ja lajien uudelleen istutus. Ei tuo voi sitä lähestyäkään, kun hylkäät koko evoluution ja yrität todistaa sen olemattomaksi.

        Sama vika on alkupamausteoriaan suhtautumisessasi. Minä olen huomannut paremmaksi antaa tiedemiesten kehittää sitä, ja kieltää vaan sen älyttömät johtopäätökset universumiin. Onhan universumi esimerkiksi aina ollut saman kokoinen kuin nykyään, oli se koko sitten ääretön tai tietyn kokoinen. Ja tarkemmin mietittäessä ei teoriasta sellaista seuraakaan, se on virheellistä popularisointia.

        Mutta noi pyramidimietiskelyt olivat mielenkiintoisia. Ja vedenpaisumus ja muut muinaiset kaupungit.

        Esittelepä havaintotodiste, joka osoittaa noin olevan:

        "Onhan universumi esimerkiksi aina ollut saman kokoinen kuin nykyään, oli se koko sitten ääretön tai tietyn kokoinen."

        Muutenhan kyseessä on vain yksi "älytön johtopäätös" kosmoksesta muka alkuräjähdysteorian pohjalta.

        Ei se ole havaintotodiste vaan looginen tosiasia. Miten voi tila. jossa on kaikki tila, liikkua tai laajentua, kun sillä ei ole ulkopuolta, mihin se laajenisi tai missä se liikkuisi?

        BB- teoriasta ei seuraa, että koko universumi, totaalinen universumi, kaikki, kaikkeus. kaikki multiuniversumit yhtensä, laajenisi, vaan siitä seuraa, että se havaittava universumi, jota se tutkii, laajenee teorian mukaan neliulotteisessa aika- avaruudessa.

        Nämä ovat kaksi eri asiaa.

        Kerropa lisää tuon "tosiasian" logiikasta. Alkuräjähdysteoriassa avaruuden nähdään laajenevan joka kohdastaan tuottamalla sisäänsä uutta tyhjää tilaa. Tämän vuoksi "reuna" (jos sellainen on) tuottaa siirtyessään lisää tilaa ulkopuolelleenkin, vaikkei sitä siellä ennestään olisi.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailmankaikkeuden_metrinen_laajeneminen

        Voisitko ehdottaa "logiikkasi" mukaisia korjauksia Wikin tekstiin?

        "kun sillä ei ole ulkopuolta, mihin se laajenisi tai missä se liikkuisi?"

        Juuri tästä on kyse. Mitään ulkopuolta ei ole, vaan tila itse on se joka laajenee. Se ei todellakaan laajene johonkin ulkopuoliseen tilaan, vaan on tila itse. Kyseessä on aivan kosmologian perusteisiin kuuluva asia.
        Minun on hyvin vaikea uskoa, että olisit lukenut ainuttakaan kosmologian populaaria teosta, kun tuokin on sinulle käsittämätön. Silti otat rinta rottigilla kantaa kosmologiaan ja väität asiantuntijoiden johtopäätöksiä vääriksi.

        Tila syntyi BB:ssa. Siitä lähtien se on laajentunut. Se on tieteen sana.

        Riippumatta mistään muusta asiasta, kysymys tässä universumin ja standarditeoriasta vedettyjen johtopäätösten suhteessa on kysymys siitä, mitä voidaan päätellä universumista teorian pohjalta ja mitä ei. Tämä on epäselvää, koska teoria ei käsittele universumia, vaan tunnettua, tutkittavissa olevaa universumia,

        Ei voida olettaa, että siitä voisi suoraan päätellä jotain universumista, Kuitenkin näin tehdään asiaa tarkemmin analysoimatta.

        Looginen tosiasia tarkoittaa tässä vain sitä, että päätelmä perustuu rationaaliseen ajatteluun eikä empiiriseen tutkimukseen. On varsin vaikea ajatella asiaa millään muulla tavalla. Sanoin sen jo, miten voi tila, jossa on jo kaikki tila, eikä ulkopuolta ollenkaan, laajentua tai liikkua mihinkään?

        On totta, että se on mahdollista einsteinilaisessa neliulotteisessa astandarditeorian mukaisessa avaruudessa metrisenä laajenemisena, mutta ei ole väistämättä totta, että se pätisi todelliseen avaruuteen, eli että todellinen avaruus olisi sellainen, vaikka teoria toimii tähtitieteessä. Tähtitiede ei tässä tapauksessa käsittele kaikkeutta vaan havaittavissa olevaa universumia. Minkä kaikki aina selvästi ja yksiselitteisesti sanovat. Kuitenkin väittävät siitä seuraavan jotain kaikkeuteen. Se on ristiriitaista. Ilmeisesti huomaamatta.

        Universumia voidaan käsitellä myös rationaalisesti vallitsevasta toimivasta teoriasta riippumatta.

      • agnoskepo kirjoitti:

        "kun sillä ei ole ulkopuolta, mihin se laajenisi tai missä se liikkuisi?"

        Juuri tästä on kyse. Mitään ulkopuolta ei ole, vaan tila itse on se joka laajenee. Se ei todellakaan laajene johonkin ulkopuoliseen tilaan, vaan on tila itse. Kyseessä on aivan kosmologian perusteisiin kuuluva asia.
        Minun on hyvin vaikea uskoa, että olisit lukenut ainuttakaan kosmologian populaaria teosta, kun tuokin on sinulle käsittämätön. Silti otat rinta rottigilla kantaa kosmologiaan ja väität asiantuntijoiden johtopäätöksiä vääriksi.

        Tila syntyi BB:ssa. Siitä lähtien se on laajentunut. Se on tieteen sana.

        Niin, se on tila einsteinilaisessa neliulotteisessa laajenevassa avaruudessa. Niin se teoria menee. Mutta onko todellinen avaruus sellainen? Se on vain yksi teoria todellisen avaruuden luonteesta, sitä voidaan kuvata niin ja se toimii. Kuitenkin todellisuus voi olla sellainen, että todellinen avaruus on aina saman kokoinen. Tuota teoriaa ei voi yleistää itsensä ulkopuolelle, ne sanat, tilan luominen, metrinen laajeneminen, alku tarkoittavat jotakin muuta kuin yleensä. Niillä on täsmällinen merkitys vain teorian matematiikassa. Ei se oikeasti ollut pieni, ei se oikeasti laajentunut jne. on parempi popularisointi.

        Se oli vaan singulariteetti, tila ja aika, johon teorian pätevyysalue päättyy. Jokaiselle mallille ja teorialle tulee sellainen tila ja hetki jossakin kohtaa, koska kaikenkäsittävä universumi on sellainen. Tämä se asia tässä on eikä tuollaiset popularisoinnit.

        Koeta nyt pysyä tuossa:

        " Kuitenkin todellisuus voi olla sellainen, että todellinen avaruus on aina saman kokoinen. "

        Tuo on edes "filosofisesti" oikein. Silti vähän väliä luiskahdat väitteeseen, että noin varmasti on, perusteluna vain oma rajoitettu kuvittelukykysi.

        Muista samalla määritellä todellinen avaruus kaikeksi, mitä kosmoksessa ehkä on. Valtaosa kokee tuon sanan tarkoittavan havaitsemaamme avaruutta.

        Ok.

    • evoluutioloijumalan

      Jumala loi evoluution...

      • Tuo on yksi kaunis tapa ajatella asiaa.

    • nyfikenhet

      Koska nyt puhutaan alkuräjähdyksestä ja laajenemisesta, niin yksi ongelma:

      Räjähdyksessä lähtivät teorian mukaan aika, valo ja materia samasta kohdasta.
      Teorian mukaan aika meni edellä. Valo on normaalisti nopeampi kuin materia, joten se seuraa aikaa laajenemisessa.
      Materia häviää nopeudessa valolle, joten valo pakenee materiaa jatkuvasti yhä kauemmaksi.

      Kysymys: Tiedemiehet väittävät pian näkevänsä alkuräjähdyksen valon. Kuinka tuo käy käytännössä? Törmääkö valo peiliin ja kääntyy takaisin materiaa kohti?

      • tieteenharrastaja

        Alkuräjähdyksen valoksi sanotaan yleensä avaruuden taustasäteilyä, joka on peräisin ajalta noin 380´000 vuotta BB-hetkestä. Siihen saakka se oli sitoutuneena avaruuden kuumaan aineeseen samaan tapaan kuin nykyisin esimerkiksi tähden sisustan valonsäteily. Aineen tapaan se oli myös tasaisesti jakautuneena avaruuteen, joten se nykyisinkin näkyy (oikeastaan kuuluu) samanlaisena kaikkialla.

        Säteily vapautui aineesta, kun elektronit ja atomiytimet yhdistyivät sähköisesti neutraaleiksi atomeiksi avaruuden laajetessaan jäähdyttyä riittävästi. Silloin se oli oranssia valoa, mutta on nyt punasiirtynyt mikroaaltoalueen radiosäteilyksi.

        Avaruuden metriikan laajeneminen voi pitkillä etäisyyksillä tuottaa materialle näennäisesti valoa suurempia nopeuksia.

    • "Tiedemiehet väittävät pian näkevänsä alkuräjähdyksen valon. Kuinka tuo käy käytännössä? "

      Tieteenharrastaja tuossa jo vastasikin, mutta vastaan vielä toisesta näkökulmasta.
      Kun katsotaan lähes 14 miljardin valovuoden päähän, katsotaan myös ajassa taaksepäin. Kun päästään taakse pin katsottaessa etäisyyteen ja aikaan, jolloin säteily vapautui, näemme kaikkialla vain mikroaaltotaustan. Katsomme silloin 380 000 vuotta vanhaa maailmankaikkeutta, jossa oli havaittavissa vain lähes homogeeninstä säteilyä.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe