"Paavo Väyrysen hyökkäys hyytyi" kirjoitti iltalehti eilisestä MTV 3 järjestämästä vaalitentistä.Paavo Väyrysen kysymykseen että miksei suomen valtakunnan rajoja suljettu v.2015 kun yli 30000 maahantulijaa marssi tänne täysihoitoon ei saatu kuudelta ehdokkaalta eikä kahdelta toimittajalta.Paavon tätä kysyessä hänen päälleen huudettiin kuorossa.Katsotaan tänään illalla kuinka YLEN toimittajat sabotoi Huhtasaarta ja Väyrystä.
Iltalehti aloitti Väyrysen parjaamisen!
vaalitenttiPentti
36544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Väyrynen toi lisää virtaa keskusteluun, nythän Niinistöä jo vähän haastettiinkin.
Väyrynen oli ihan hauska piristyssuihke vaalikiertueelle, mutta hän ei ainakaan vielä löytänyt itselleen myyvää kärkiteemaa vaaleihin. Niinistö sanoikin osuvasti, että Väyrysellä on pohjatiedot asioista kunnossa, puutteet on vain johtopäätöksissä. Siltä se oikeastikin kuulostaa, se on väyrysen heikkous.
Niinistön selitys ontui kun hän perusteli puheitaan sotilasyhteistyöstä EU:n kanssa.
Palkitkaamme Paavo presidenttiydellä elämäntyöstään politiikassa. Suokaamme yksi kausi kunnianosoituksena tälle viimeiselle suurelle valtiomiehelle, jota Kekkonenkin piti kuin omana poikanaan. Saulin on aika keskittyä vaippahommiin ja muut ehdokkaat odottakoot seuraaviin vaaleihin. Nyt on Paavon aika. Paavo on kuin peruskallio. Paavo on peliliikkeiden mestari, itsenäisen Suomen viimeinen turva. Paavo, Paavo, Paavo!
Paavo näytti jotta on täysisssä järjissään ja asioista selvillä! Kyllä nuo toiset ehdokkaat ovat nöösipoikia Paavon rinnalla ! Tuokin Haavisto ja Sotkamon "missi" ovat ihan turhaan ehdokkaina, Suomeen ei tarvita lisää hyysäreitä pressaksi! yksi Niinistö riittää !
Late Lapista. SSSS Ry!
Niin jotta säälistä palkittais? Voihan naurut:))
Väyrysen kannattas lopettaa koko poliittinen uransa ennen kuin munaa ittensä . Eilenkin sai näpilleen kun Niinistö aikoi ylittää toimivaltansa vastakin jos on isäntä ja tavata kaikkia eu-johtajia ja ketä haluaa. Totta maar pitääkin tavata ja keskustella presidenttinä ja tilaisuuden isäntänä.
Menis vaan jennin kanssa naiskentelemaan, vielä kun voi.
Ottaisi sinne mäntymiemeen piiloon näitä laittomia pakolIsia
Jenni saosi aloittaa äitiyden . Saa baaboa partalapsoa.
Eiköhän uran huippu ole siinä, kun pääsi omaan kesäteatteriin esittämään Kekkosta!
Kyllä suomalaisten toivo lepää Paavossa.Niinistö on jo puolensa valinnut eikä välitä kantasuomalaisista paskan vertaa.Pelle koko ukko!
Niinistö näyttää olevan presidenttinä yhtä surkea kuin Halonen.
Trollimediamme kaikki hyökkäykset Paavo Väyrystä vastaan kääntyvät hänen edukseen.
Meillä on hyvä käytäntö vallalla et kansa tajuaa valita presidenttinsä kahden kauden perspektiivillä.
Kekkosen jälkeen. Ahtisaari tiputtautui välistä pois, mutta muuten käytäntö on toiminu hyvin.
Kansa on järkevää ja ajattelee että emme ala joka kuuden vuoden jälkeen presidenttiä vaihtamaan. Kuvitellaan tilanne ja vuodet jos kukin pressa on vaan sen kuusi vuotta? Muutamassa vuosikymmenessä olisi lauma "eläkeläis presidenttejä" kansan elättämänä verovaroin. Presidentit ovat pitkäikäisiä Koivistokin eli 93vksi.
Nyt kun Niinistö valitaan toiselle kaudelle voi alkaa miettiä seuraavaa josta olisi kahden kauden presudentti. 12 vuotta on pitkä aika mutta sopivan ikäinen sen klaaraa.
Melko ontuva perustelu toiselle kaudelle.
Tiedetään että on paljon ihmisiä jotka ajattelevat rationaalisesti presidentin vaaleista, eikä mikään poliittinen kanta vaikuta.
Paavohan sai Niinistön jopa hiukan hermostumaan. Ja ihan järkiasioita Paavo esim. pakolaistulvasta kertoi. Niinistö mokasi väittäessään että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden piilottelu on ok kunhan kukaan ei tiedä!? Paavolle menee ääni ja siinä samalla terveiset Sipilälle.
Kyllä+Paavo+on+populisti+politiikko,+joka+vastaa+kansalle+kansan+heikkouksilla.
Nato+ja+maahanmuutto,+noillahan+saa+jo+yli+100%+äänistä.
Meille+päin+maahan+muutto+on+markinaali+ilmiö,+suomalaisten+omaan+muuttoon+verrattuna.+Ja+sekin+muutto+on+tapahtunut+hyvinvoinnin+perässä.
Suomalaisilla+pelkästään+väestöpohjamme+ei+tule+pelastumaan.
Joten+muutto+meillepäin+tulee+edelleekin+jatkumaan+hyvinvoinnin+perässä.
Pelisäännöt+näiden+ihmisten+työmarkkinoille+siirtymisestä+päättävät+omat+poliitikkomme.+Joten+älkää+syyttäkö+muuttajia.
Paavon+politiikka+on+heikkouksillamme+ratsastavaa+populismia,+ilman+toimivia+vastauksia.
Paavon+faneille+ohjeeksi,+käyttäkää+kondoomia+ettei+synny+lisää+Väyrysiä+☝️
Vaalivauva on varsinainen Populistinen Teko kohta seitsemänkymppiseltä ukolta.
Ei sitten enää muuta keksitty.
Älä lässytä hyvinvoinnin perässä muutosta.Ruotsiin mentiin töihin eikä kelajonoon.Ole hyvä ja muuta siitä Lähi-Itään hurskastelemaan.Saat hyvinvointia paikan päällä.
Toinen roskamedia iltasanomat jatkoi Väyrysen väheksyntää.Molemmat kuvottavia pakamedioita,joita en ole enää vuosiin ostanut!
Nuorempana Väyrysellä oli paha tapa puristella työmatkoilla lentoemäntien perseitä.
Tuo on jo herjausta.
Medialla on suuri valta äänestäjien mielipiteiden muokkauksessa. Jokaisella toimittajallakin on poliittinen Tausta jota tuodaan esiin. Apunenko sitä aikanaan tutki.
Ei kyllä hyytynyt Väyrynen. Nyt vain seuraavissa tenteissä Niinistö pitää laittaa vastuuseen näistä hulluista puheista, että paperittomien hyysääminen muka luvallista, tai rajoilta ei muka voisi käännyttää turvalliseen maahan paperittomia tulijoita.
Niin, tuli katsottua tuo Paavon loihtima EUn aseellinen uhka 🙈
Mitäköhän Paavolla pyörii mielessä, jos pyörii 🤔
Suomi elää hampaisiin asti aseistuvan Venäjän naapurissa, joista muut naapurit ovat valinneet Naton.
Eli hieman realismia ja valtiomiesmäisyyttä kehiin, me emme pysty yksin puolustautumaan Venäjää vastaan.
Onko muita puolustus suuntia ?
- ei ole.
Paasikivi on kuollut, kuten Kekkonen. Ja Neuvostoliiton jälkeläiseksi on syntynyt totalitaarinen Venäjä, joka hakee oikeistopopulismista suojaa olemassa ololleen.
Ja meillä lähes haudantakaa kaivetaa Paasikivi Kekkosta hätiin tähän vaivaan ☠️
Viddu mitä pellejä.
Kuten Pohjois- Koreasta näette, ydinase uhka on hyökkäämättömyyden este, myös Venäjälle.
Eli Natoon ja nopeasti.
Venäjän taloudella asevarustelu kilpailu muun maailman kanssa johtaa samaan tappioon kuin Neuvostoliitolla. Maa on pakotteiden alla ja konkurssissa tuota pikaa.
Kuka miekkaan tarttuu se siihen hukkuu, on heille hyvä opetus.
Ehkä tuon konkurssin jälkeen venäläisilläkin on mahdollisuus rauhan täyttämään elämään.
Tämän hetkisellä Venäjällä ei siihen ole mahdollisuutta☠️
Mutta, niin kuin tavalliset venäläiset sen ilmaisevat, se johtuu maan nyky politiikasta.
Ja tuohon tulevaan muutokseen, suomen pitää puolustuksessaan varautua. Sen laineet tulevat lyömään yli rajojen missä se on mahdollista.
Mitä Venäjä tekisi tuhotulla, velkaisella suomella. Korkeintaa pelastaisi.
Ensimmäisen lauseesi viimeinen merkintä kuvastaa erittäin hyvin sinua , natonlipoja.
Suomi ansaitsee Paavo Väyrysen presidentiksi. Meillä ei ole varaa hukata sitä valtavaa määrää tietoa ja taitoa, mikä Paavolla on tarjottavana isänmaalle.
Laittomuuden presidentti joutaa mennä hoitamaan pikkuistaan, kun ja jos vielä kykenee.
Erikoista median puolueellisuus. Miksi?
Erilaisilla käsitteillä sotketaan ja sekoitetaan tavallisten äänestäjien päät.EU-puolustus,Nato jne on tismalleen sama asia.Voisi sanoa että ne on läntisen euroopan sotavoimat jota USA vetää.Tämä SUURI SAATANA vetää näitä marionetteja sotaan Irania,P-koreaa ja Venäjää vastaan mutta takaan että turpaan tulee niin että soi!Kiina on tuleva maailmanherra ja USA pyrkii vielä kuolinkouristuksissaan rimpuilemaan ylöspäin.
Jos Media alkaa pelaamaan omaa peliään,, siinä on myös mahdollisuus, että asia kääntyy toisinpäin.
Kansa ei siedä sitä että yritetään jopa valheilla luoda jotakin mielikuvaa.
Minäkin tässä mietin ehdokastani,, mutta jos lehdistö vetää niinsanotusti "överiksi", niin voi olla että kansalta tulee "ullatys".
Mitä enemmän media pelaa Väyrystä mollaten niin sitä enemmän Väyrysen äänikassa karttuu.
Väyrynen kyllä nolasi itsensä eilen kun esiintyi "kirjakauppiaana".
Kas kun kellekään muulle ei tullut mieleen ottaa jotain mainosrekvisiittaa mukaansa.
Meillä huomattiin myös että Väyrynen otti kesken kaiken kännykkänsä ja alkoi sitä painelemaan. Googlasiko jotain tietoa vai mikä laittoi ottamaan esiin?
Tuskin kellekään muulle olisi tullut mieleen vetää kännykkä esiin tuollaisessa tilanteessa.
Paavolta puhe luistaa mutta sillä voi hämätä myös , kun kuulija antautuu "hurmokseen" paatoksellisen puheen edessä. Heikompiin uppoaa.
Paavo on mies menneisyydestä - Impivaarasta. Valitettavasti kekkoslovakiaan ei ole paluuta, eikä nootteja voi tilata Putinilta. Paavo edustaa pysähtyneisyyttä, ei mitään sellaista joka itse kumartaisin. Paavo on pesunkestävä poliitikko joka pelaa vain ja ainostaan omaan pussiin ei mitään muuta. En luota Paavoon enkä ikinä voisi äänestää häntä.
Väyrystä pitää mollata, ja ihan asia syistä.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Nato#/media/Tiedosto:History_of_NATO_enlargement.svg
Jokainen järkevä politiikko näkee Suomen aseman euroopassa. Tuosta kartasta on hyvä katsoa milloin mitäkin on tapahtunut. Ja millaisessa maailmassa Paasikivi tai Kekkonen eli ja vaikutti.
Me elämme kriisiytyvässä maailmassa, jossa on varmistettava Suomen puolustuksellinen kyky.
Vain vahva puolustus voi taata rauhan ja välttää turhat uhrit.
Ei voi väittää että Nato olisi vyörynyt itään, jos Neuvostoliiton ikeestä eronneet maat hakevat suojaa itselleen. Tuo rintama linja on siirtynyt laukaustakaan ampumatta rauhan aikana.
Eikä Venäjän viimeiset teot ole tehneet Natoa turhaksi, vaan täysin päinvastoin, erittäin tarpeelliseksi.
Ja realismia peliin arviosta rauhantahtoisesta Venäjästä, joka ruokkii hajaanusta ympäri maailmaa.
Toki Naton tarpeettomuus riippuu Venäjästä. Mutta se mitä siellä tapahtuu on venäläisten käsissä. Ja meidän ainut vaikkuttamis keino on omasta USKOTTAVASTA puolustuksesta huolehtiminen.
Vain idiootti käyttää wikipediaa tukenaan.
Nato tota sota..
Paavo on ruoska.
Ennemmin takaisin impivaaralaisuuteen kuin eu:n littovaltiodiktatuuriin.