Huhtasaari ja Väyrynen ei tunne lakia!

Huhtasaari ja Väyrynen halusivat pysäyttää turvapaikanhakijat rajalle.

He sivuuttivat kokonaan sen tosiasian, että kansainvälisten sopimusten mukaan jokainen voi hakea turvapaikkaa, ja hakemuksen käsittelyn ajan oleskelu maassa on laillista.
Ratifioitu sopimus sitoo viranomaisia samalla tavalla kuin säädetty laki.

Väyrynen sanoi, että EU-tuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa turvalliseen lähtömaahan suoraan rajalta.

Ei pidä paikkaansa.
Ei ole sellaista tuomioistuimen päätöstä, joka sallisi automaattisen palautuksen.

EU:n tuomioistuin linjasi, että turvapaikanhakijat voidaan palauttaa siihen ensimmäiseen EU-maahan, jossa heidät on rekisteröity tai johon he muuten todistettavasti ovat ensiksi tulleet.
Tässä ei ole mitään uutta, eikä linjaus vaikuta Suomeen millään tavalla. Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa siihen maahan, jossa hänet on ensimmäiseksi rekisteröity tai johon hän muuten on todistettavasti tullut ensimmäiseksi.
Todistaminen perustuu rajaa ylitettäessä otettuihin sormenjälkiin tai muuhun varmaan näyttöön. Ennakkopäätös ei oikeuta käännyttämään Ruotsista tulevia turvapaikanhakijoita automaattisesti suoraan rajalta
92906
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Toinen virhe:
Huhtasaari ja Väyrynen olivat sillä linjalla, että kirkko ei saa auttaa laittomasti maassa olevia.

Niinistö oli parhaiten selvillä juridiikasta. Hän sanoi, että Suomen laki ei kiellä turvapaikanhakijan suojelemista, ellei kyseessä ole rikoksentekijän suojeleminen. Niinistö on oikeassa.
Laittomasti maassa oleskelu ei ole sellainen rikos, josta epäillyn auttaminen olisi laitonta.

 Ulkomaalaislain mukaan ulkomaalainen, joka tahallaan oleskelee maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa taikka laiminlyö velvollisuutensa rekisteröidä oleskelunsa tai laiminlyö ilmoittautumisvelvollisuutensa, syyllistyy ulkomaalaisrikkomukseen. Rangaistus siitä on sakkoa. Tällaisen henkilön auttaminen ei siis ole rikos, ellei kyse ole viranomaisen toiminnan estämisestä.

2Äänestä
  • Niin, rikoksentekijän suojelemisesta ei rangaista ns. lähiomaisia, eikä jos rikoksesta ei ole säädettty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa, tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.
    Pakolainen on kuitenkin rikoksentekijä, vaikka suojelijaa ei rangaista, joten kirkon toiminta on moraalitonta.

    Äänestä

  • Valehtelemalla nimensä ja ikänsä sekä täyttämättä
    kansainvälisesti turvapaikansaajan kriteereitä.
    Jäämällä laittomasti maahan ja toisten hyysättäväksi.
    Tällaisen suosijaa en voi kannattaa.
    Joudun vaihtamaan ehdokasta.

    Äänestä

  • Kysymyksessä ovat törkeät turvapaikkaprosessin väärinkäyttäjät, jotka vievät pohjan koko pakolaistoiminnan järkevyydeltä.
    Vanhentuneet lait eivät voi turvapaikkahuijareita suojella!

    Äänestä

  • TuRhisHuijareita kirjoitti:

    Kysymyksessä ovat törkeät turvapaikkaprosessin väärinkäyttäjät, jotka vievät pohjan koko pakolaistoiminnan järkevyydeltä.
    Vanhentuneet lait eivät voi turvapaikkahuijareita suojella!

    Turvapaikkaa koskevat lait on tehty vuonna miekka ja kirves. Ehdottomasti muutettava tähän päivään sopivaksi. Nythän voi valita mistä haluaa turvapaikan ja matkustaa turvallisesti kohdemaahan. Ennen piti henkihieverissä raahautua perheineen rajan yli turvaan. Tulijoitakin oli vain kourallinen verrattuna nykyaikaan.

    Laki on muinoin suunniteltu turvaamaan näiden raahautujien turvaanpääsy, ettei voi estää maahanpääsyä. Täysin eri lähtökohdat- ei rinnastettavissa toisiinsa.

    Äänestä

  • Sauli Niinistö, Petturi Orpo, Juha Sipilä ym. porvarit nuolevat Soroksen ja Bilderbergin persettä.

    Äänestä

Suomi on edelleen YK ja EU jäsen, meitä sitoo mm YK pakolaissopimuksen sekä muut
kansainväliset sekä EU sopimuksen pakolaisista.

Kumma juttu kun unohdetaan joka kerta

1Äänestä
  • "Huhtasaari ja Väyrynen halusivat pysäyttää turvapaikanhakijat rajalle.

    He sivuuttivat kokonaan sen tosiasian, että kansainvälisten sopimusten mukaan jokainen voi hakea turvapaikkaa, ja hakemuksen käsittelyn ajan oleskelu maassa on laillista.
    Ratifioitu sopimus sitoo viranomaisia samalla tavalla kuin säädetty laki.

    Väyrynen sanoi, että EU-tuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa turvalliseen lähtömaahan suoraan rajalta.

    Ei pidä paikkaansa.
    Ei ole sellaista tuomioistuimen päätöstä, joka sallisi automaattisen palautuksen".

    ..

    Tältä vältytään kun Suomi palauttaa rajatarkastukset ja vaatii matkustusasiakirjat rajan ylittäneiltä. Turvallisesta Dublinmaasta Ruotsista Suomeen yrittäviä pakolaisia ei tarvitse päästää rajan yli koska he ovat jo turvallisessa maassa, jossa voivat ilmoittautua pakolaisiksi. Ruotsi olisi voinut tehdä samoin omalla Tanskan rajallaan, Tanska saman Saksan rajallaan jne. Porvarin logiikka kusee taas. Rajat auki politiikka johtaa hallitsemattomaan haittamaahanmuuttoon kun ihmisiä ei käännytetä jo maahan pyrkiessä turvallisten kauttakulkumaiden rajoilla. Sauli Niinistö, Pettei Orpo, Juha Sipilä ym. eivät ymmärrä Suomen ja suomalaisten parasta kun verovaroin pyöritettävä pakolaisbisnes kiiluu dollarisilmissä,

    Äänestä

miksi nämä tulijat valehtelee nimensä, ikänsä ja kansallisuutensa. monet ovat saaneet kielteisen turvis päätöksen monesta EU-maasta. suomeen helppo tulla valehtelemaan ummet ja lammet. eikö viran omaisille valehtelu olr rikos, kun sen tekee muualta lampsinut ammatti rikollinen.

Äänestä

Kyllä tulija tulee rekisteröidä siinä maassa mihin saapuu aina Shengen alueella. Ei Suomen pidä hyväksyä toisten sääntörikkomuksia

Äänestä
  • Toisen maan sääntörikkomus ei poista tänne tulevan turvapaikanhakijan oikeuksia. Jos se ensimmäinen maa ei ole syytä tai toisesta rekisteröinyt ihmistä, hänellä on kaikkien lakien ja sopimusten mukaan oikeus hakea täältä turvapaikkaa. Juridiikka ei tässä muutu saivartelemalla siitä mitä jonkun muun olisi pitänyt tehdä.

    2Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    Toisen maan sääntörikkomus ei poista tänne tulevan turvapaikanhakijan oikeuksia. Jos se ensimmäinen maa ei ole syytä tai toisesta rekisteröinyt ihmistä, hänellä on kaikkien lakien ja sopimusten mukaan oikeus hakea täältä turvapaikkaa. Juridiikka ei tässä muutu saivartelemalla siitä mitä jonkun muun olisi pitänyt tehdä.

    Suomen ei tarvitse ottaa maahan turvallisen Dublinmaan rajalta esim. Ruotsista täne pyrkivää paperitonta pakolaista. Henkilö on jo turvallisessa Dublinmaassa josta hän voi anoa turvapaikkaa, Suomen rajavalvojat sanovat vain ettei tulliportin läpi tulla turvallisesta maasta ilman matkustusasiakirjoja.

    Äänestä

Mammona ei tunne kansainvälistä lakia.

Äänestä

kuulivat ihmemaa suomesta, sekä suomen anteliaasta sossusta ja kelasta, sitten lompisivat läpi euroopan ja monien turvallisten maiden läpi, ihan peräpohjolaan perukoille saakka. lisääntymään suomalaisten veronmaksajien piikkiin. valloittavat pian koko maan. kantaväestön jäädessä vähemmistöön. .faktaa

Äänestä

Suomea juuri niinistön johdolla itsenäisenä maana, ja jokaisella itsenäisellä maalla on oikeus tukkia rajansa kaikenmaailman onnenonkijoilta ja kamelintaluttajilta ! PISTE !

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Suomi on edelleenkin toiveistasi huolimatta oikeusvaltio ja tällä toimitaan Suomen voimassa olevien lakien mukaan. Ja niiden mukaan rajojen sulkeminen ei ole mahdollista.
    Tietysti jos lakeja muutetaan ja erotaan kansainvälisistä sopimuksista niin se on eri juttu. Mutta sekin tapahtuu laillista tietä ja eduskunnan päätöksellä, ei sinun tahtosi mukaan.

    2Äänestä

  • Itseasiassa näinhän se ei juuri ole.
    Suomi on länsimainen oikeusvaltio missä kunnioitetaan LAKEJA ja ASETUKSIA,
    sekä yhdessä sovittuja pelisääntöjä mm YK puitteissa

    Ns rajoja ei voi eikä kannata sulkea

    2Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    Suomi on edelleenkin toiveistasi huolimatta oikeusvaltio ja tällä toimitaan Suomen voimassa olevien lakien mukaan. Ja niiden mukaan rajojen sulkeminen ei ole mahdollista.
    Tietysti jos lakeja muutetaan ja erotaan kansainvälisistä sopimuksista niin se on eri juttu. Mutta sekin tapahtuu laillista tietä ja eduskunnan päätöksellä, ei sinun tahtosi mukaan.

    Unkari, Puola, Tsekki ym. EU-maatkin turvaavat rajansa ja vaativat rajat ylittäviltä vaaditut matkustusasiakirjat, eivätkä ota turvallisen Dublinmaan rajalta maahan pyrkiviä maahansa, vaan pyytävät näitä kääntymään ja hakemaan turvapaikkaa maasta jossa juuri oleskelevat.
    Sauli Niinistö, Petteri Orpo, Juha Sipilä eivät pakolaisbisnesrahankiilto ja mamuhalpatyömarkkinat silmisään älyä itsenäisen valtion rajavalvonnan ja holtittoman maahantulon yksinkertaisia estokeinoja vaan löpisevät tapaasi älyttömiä juttuja jotka tyhmimmät nielevät.

    Porvari - vain järki puuttuu..

    Äänestä

  • KäytäJärkeä kirjoitti:

    Ulkomaalaisissa sosiaalietuuksien saajissa yli 2 000 prosentin kasvu – Tavio: Näin ei voi jatkua
    https://www.suomenuutiset.fi/ulkomaalaisissa-sosiaalietuuksien-saajissa-2-000-prosentin-kasvu-tavio-nain-jatkua/
    "Tukia saavien määrä hurjassa kasvussa

    Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio näkee kehityksen haitallisena ja vaatii hallitusta ryhtymään ei-työperäisen maahanmuuton tiukennuksiin.

    – Kelan tukiin oikeutetut EU-alueen ulkopuolelta pakolaisina tai muina ei-työperäisinä maahan tulleet ovat kasvaneet vuodesta 2004 vuoteen 2016 määrältään 125 334 henkilöllä. Kasvua on tapahtunut yli 2 000 prosenttia.

    – Peruspäivärahalla ja työmarkkinatuella olevien ulkomaalaisten määrä oli 2 146 henkilöä vuonna 2004 ja 50 379 henkilöä vuonna 2016, Tavio listaa.

    Osa tilastoissa suomalaisina

    Vuosien 2010 ja 2016 välillä peruspäivärahan ja työmarkkinatuen kustannukset ovat kasvaneet noin miljardista eurosta 2,17 miljardiin euroon. Ulkomaalaisten osuus vuotuisista menoista on kasvanut jatkuvasti ja oli vuonna 2016 jo 16,6 prosenttia näistä etuusmenoista.

    Yleisen asumistuen osalta kasvua oli vuosien 2010 ja 2016 välillä 500 miljoonasta eurosta 1,08 miljardiin euroon. Kasvua tapahtui 117 prosenttia.

    Tavio huomauttaa, että Suomen kansalaisuus myönnetään usealle jo neljän vuoden jälkeen ja näin maahanmuuttaja siirtyy monissa tilastoissa suomalaiseksi".

    Kepun Sipilän ja Kokoomuksen Orpon porvarihallituksen pakolais- ja maahanmuuttotarhauspolitiikka ei toimi ja on pirun kallista.

    Äänestä

Huonot sopimukset voidaan irtisanoa ja huonot lait korjata. Presidentti ei voi näitä yksin toteuttaa, mutta voi olla edistämässä parempaa lopputulosta.

Äänestä
  • JUURI NÄIN! Päättäjät ovat sitä varten, että he määräävät lainsäädännöllä järjestyksen maahan. Kun kerran kylmän sodan ajoilta viime vuosisadan puolivälistä oleva sopimus ei enää toimi niin silloin sitä on muutettava tai siitä on irtisanouduttava. Tuo sopimus oli sitä varten, jos muutama ihminen loikkaa idästä länteen. Ei sitä varteen, että kokonaisia kansoja, heimoja ja klaaneja tupsahtaa tänne vaatimaan samaa toimeentuloa kuin on suomalaisilla. Nykyään kulkuyhteydet ja tiedonvälitys on helppoa kaikkialle maailmaan. Kehitysmaan muslimikylästä on lyhyt matka Suomen rajalle vaatimuksia esittämään ja kaikki siihen tarvittava tieto on netissä saatavilla.

    Äänestä

  • Sopparit_vaihtoon kirjoitti:

    JUURI NÄIN! Päättäjät ovat sitä varten, että he määräävät lainsäädännöllä järjestyksen maahan. Kun kerran kylmän sodan ajoilta viime vuosisadan puolivälistä oleva sopimus ei enää toimi niin silloin sitä on muutettava tai siitä on irtisanouduttava. Tuo sopimus oli sitä varten, jos muutama ihminen loikkaa idästä länteen. Ei sitä varteen, että kokonaisia kansoja, heimoja ja klaaneja tupsahtaa tänne vaatimaan samaa toimeentuloa kuin on suomalaisilla. Nykyään kulkuyhteydet ja tiedonvälitys on helppoa kaikkialle maailmaan. Kehitysmaan muslimikylästä on lyhyt matka Suomen rajalle vaatimuksia esittämään ja kaikki siihen tarvittava tieto on netissä saatavilla.

    Unkari, Tsekki, Itävalta ovat tajunneet itsenäisen kansallisvaltion oikeudet, Norja ja Tanska myls heräämässä. Suomi on porvarihallituksen mokuttajien kiimassa. Pressa Niinistö, Orpo, Sipilä ym. pakolaisbisneskiimassa.

    Äänestä

luoda mielikuvaa että afrikkalaisilla olisi oikeus matkustaa läpi euroopan ilman passia hakemaan turvapaikkaa mistä tahansa maasta haluavat, totuushan on että ilman näitä turhapaikanhakijoita Spr ja vastaavat menettävät huomattavia summia joilla veronmaksajat niitä joutuvat vastentahtoisesti tukemaan.

Äänestä

Juuri näissä asioissa Niinistö on täysin väärässä. Tottakai pitää voida palauttaa suoraan rajalta, joka tulee turvallisesta maasta ilman papereita. Jos asia olisi toisin, niin rajavalvonnalla ei olisi mitään merkitystä. Nykyisin palautetaan hyvin herkästi, jos papereissa on pienikin virhe, niin miksei ihan paperittomia. Paperittomien pitää hakea sieltä tulomaasta turhvapaikkaa, jos se on turvallinen, niin kuin Venäjä ja Ruotsi ovat.

Mitä rajavalvonnalla on merkitystä, jos ei voida käännyttää takaisin? Ei yksi sana voi kääntää koko tilannetta toiseksi. Nyt vain on käytäntö täysin väärä Suomessa, ja monessa muussakin maassa. On nimittäin maita, jotka käännyttävät tulivat pääsääntöisesti. Missään ei ole sovittu, että voi vaeltaa turvallisten maiden läpi, etsien parasta maata, josta saa parhaat oleskeluedut.

Samoin tuo paperittomien piilottelu ei voi olla laillista, jos sitä aletaan oikein tulkita. Niinistö omasta päästään keksii tulkintoja jotka ei kestä oikeislaitoksen käsittelyä.

Äänestä
  • "Juuri näissä asioissa Niinistö on täysin väärässä. Tottakai pitää voida palauttaa suoraan rajalta, joka tulee turvallisesta maasta ilman papereita."

    Lain mukaan ei voida jos ilmoittaa hakevansa turvapaikkaa. Näin se vain on, halusit tai et.

    "Jos asia olisi toisin, niin rajavalvonnalla ei olisi mitään merkitystä. Nykyisin palautetaan hyvin herkästi, jos papereissa on pienikin virhe, niin miksei ihan paperittomia."

    Koska turvapaikan hakeminen on lain mukaan poikkeustapaus,

    "Paperittomien pitää hakea sieltä tulomaasta turhvapaikkaa, jos se on turvallinen, niin kuin Venäjä ja Ruotsi ovat."

    Lain mukaan näin ei ole. Turvapaikan hakemisen oikeus ei riipu siitä onko tullut jonkun turvallisen maan läpi.

    "Mitä rajavalvonnalla on merkitystä, jos ei voida käännyttää takaisin?"

    Siellä rekisteröidään nekin tulijat jotka tulevat hakemaan turvapaikkaa.

    "Nyt vain on käytäntö täysin väärä Suomessa, ja monessa muussakin maassa."

    No sitten pitää muuttaa lakeja. Niin kauan kuin nykyiset lait ovat voimassa niin toimitaan luonnollisestikin voimassa olevien lakien mukaan.

    "Missään ei ole sovittu, että voi vaeltaa turvallisten maiden läpi, etsien parasta maata, josta saa parhaat oleskeluedut."

    Sitä ei ole missään kielletykään. On niiden läpikulkumaiden asia, pysäyttävätkö he läpikulkijat.

    "Samoin tuo paperittomien piilottelu ei voi olla laillista, jos sitä aletaan oikein tulkita. Niinistö omasta päästään keksii tulkintoja jotka ei kestä oikeislaitoksen käsittelyä."

    Päinvastoin. Laki on täysin yksiselitteinen. Rikoksentekijän piilottelu on laitonta vasta jos rikoksesta voi seurata tietyn verran vankeutta. Ja paperittoman olemisesta ei vankeutta voi saada lainkaan
    Et nyt osaa erottaa sitä miten haluaisit asioiden olevan ja sitä miten ne oikeasti ovat. Vaikka kuinka ajattelisit että jokin asia ei vain voi olla laillista, se ei muuta lakia. Laki on sellainen kun se on kirjoitettu ja Niinistö on luonnollisestikin juristina tässäkin asiassa oikeassa.

    2Äänestä

  • tässä ei ole kyse Niinistön mielipiteestä vaan LAKI.

    1Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    "Juuri näissä asioissa Niinistö on täysin väärässä. Tottakai pitää voida palauttaa suoraan rajalta, joka tulee turvallisesta maasta ilman papereita."

    hyvin kirjoitettu ja täyttä faktaa!

    osa täälläkin ei vaan osaa, halua tai ei vaan tajua miten asia oikeasti ovat.
    Näitä sitten viedään pässinnarusta Huhtasaarien ja Nolla-ahojen toimesta
    eivät edes tajua että niitä vedätetään.

    2Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    "Juuri näissä asioissa Niinistö on täysin väärässä. Tottakai pitää voida palauttaa suoraan rajalta, joka tulee turvallisesta maasta ilman papereita."

    Lain mukaan ei voida jos ilmoittaa hakevansa turvapaikkaa. Näin se vain on, halusit tai et.

    "Jos asia olisi toisin, niin rajavalvonnalla ei olisi mitään merkitystä. Nykyisin palautetaan hyvin herkästi, jos papereissa on pienikin virhe, niin miksei ihan paperittomia."

    Koska turvapaikan hakeminen on lain mukaan poikkeustapaus,

    "Paperittomien pitää hakea sieltä tulomaasta turhvapaikkaa, jos se on turvallinen, niin kuin Venäjä ja Ruotsi ovat."

    Lain mukaan näin ei ole. Turvapaikan hakemisen oikeus ei riipu siitä onko tullut jonkun turvallisen maan läpi.

    "Mitä rajavalvonnalla on merkitystä, jos ei voida käännyttää takaisin?"

    Siellä rekisteröidään nekin tulijat jotka tulevat hakemaan turvapaikkaa.

    "Nyt vain on käytäntö täysin väärä Suomessa, ja monessa muussakin maassa."

    No sitten pitää muuttaa lakeja. Niin kauan kuin nykyiset lait ovat voimassa niin toimitaan luonnollisestikin voimassa olevien lakien mukaan.

    "Missään ei ole sovittu, että voi vaeltaa turvallisten maiden läpi, etsien parasta maata, josta saa parhaat oleskeluedut."

    Sitä ei ole missään kielletykään. On niiden läpikulkumaiden asia, pysäyttävätkö he läpikulkijat.

    "Samoin tuo paperittomien piilottelu ei voi olla laillista, jos sitä aletaan oikein tulkita. Niinistö omasta päästään keksii tulkintoja jotka ei kestä oikeislaitoksen käsittelyä."

    Päinvastoin. Laki on täysin yksiselitteinen. Rikoksentekijän piilottelu on laitonta vasta jos rikoksesta voi seurata tietyn verran vankeutta. Ja paperittoman olemisesta ei vankeutta voi saada lainkaan
    Et nyt osaa erottaa sitä miten haluaisit asioiden olevan ja sitä miten ne oikeasti ovat. Vaikka kuinka ajattelisit että jokin asia ei vain voi olla laillista, se ei muuta lakia. Laki on sellainen kun se on kirjoitettu ja Niinistö on luonnollisestikin juristina tässäkin asiassa oikeassa.

    Nyt te raukat uskotte kaiken, minkä Niinistö veti hatusta. Kyllä meillä on aivan samat mahdollisuudet toimia omilla rajoilla niin kuin monella muullakin kieltäytyvällä valtiolla. Nyt on kyse vain Niinistön vaalikamppanjasta, jossa yritetään saada suvaisevaisten äänet. Muistakaa mitä Niinistökin on sanonut aiemmin näistäkin asioista.

    Äänestä

Presidentti Sauli Niinistö epäili valtiopäivien avajaispuheessa, että Eurooppa ja Suomi eivät voi pitää kiinni kaikista kansainvälisistä sopimuksista maahanmuuton keskellä.

"Maahanmuuttovirta Eurooppaan, myös Suomen osalta, on paljolti kansainvaellusta, siis muuta kuin välitöntä hätää pakenevaa"

"Tulen nyt lähemmäs keskeistä kysymystä. On tehty kansainvälisiä sopimuksia, EU-direktiivejä ja kansallisia lakeja, ja on ajateltu kauniisti ja oikein – että kaikkia hädässä olevia autetaan.

"Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.

Käytännössä se toteutuu niin, että jokainen, joka osaa sanoa sanan ”asylum”, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen, sana tuottaa tavallaan subjektiivisen oikeuden ylittää raja. Vailla mitään oikeaa perustettakin saa täyden, vuosiakin kestävän tutkinnan, ja pystyy sen jälkeen välttämään pakkotoimia, elleivät turvapaikan edellytykset täytykään, ja siis jäämään sinne, minne väärin perustein tuli."

"Me emme voi nyt auttaa niitä, jotka hakevat parempaa tai tuntevat olonsa tai tulevaisuutensa kotimaassa vaikeaksi."

http://www.presidentti.fi/public/default.aspx?contentid=341374&nodeid=44810&contentlan=1

Pääministerikin sanoi itse että suomeen saapuneet turvapaikanhakijat olisi voitu käännyttää heti "Eihän tää Dublin-järjestelmä ole toiminu toiminut pitkään aikaan käytännössä, et kaikki Suomeen tulleethan ois voitu palauttaa, koska kaikki kaikki muut paitsi tota paitsi Venäjältä tulleet öö ovat tulleet Dublin sopimuksen alla olevien maiden kautta"

https://www.youtube.com/watch?v=CGFBtOJfGxA

Miksi suomen olisi noudatettava sopimuksia kun muutkaan maat eivät tee niin? Eikä muuten noudattanutkaan sopimuksia kun ei heti palauttanut lähtömaahan.

Viime aikoina moni maa on myös käyttänyt hyväkseen Schengen sopimuksen kohtaa, joka sallii väliaikaisen sisärajavalvonnan, mikäli "jokin uhkaa sisäistä järjestystä ja yleistä turvallisuutta”.

Näin ovat tehneet Saksa, Ruotsi, Tanska, Norja ja Itävalta.
Rajatarkastukset suomi voi ottaa käyttöön milloin niin haluaa!!

Äänestä
  • Sauli Niinistön viimeaikainen mielipiteiden muutos on todella hämmästyttävä. Onko taustalla vasemmistolaisesti ja anarkistisesti suuntautuvien Demla-lakimiesten suora painostus Niinistöä kohtaan vai mistä on kysymys? Demla-lakimiehet voivat esittää asiansa aivan kuin lakia tulkittaisiin vain anarkistisesta näkökulmasta ja Niinistö tekee suuren virheen huomioidessaan heidän anarkistista ajatteluaan. Koska Demla-lakimiehet ovat viettäneet hijaiseloa heitä vastaan nousseiden suurten kansanjoukkojen edessä, niin he ovat todennäköisesti siirtyneet vaikuttamaan suoraan päättäjiin ilman julkista tiedonvälitystä? Tutkivat toimittajat tai vastaavat toimijat voisivat tarvittaessa ainakin yrittää selvittää asian oikean laidan, mikä osuus Demla-lakimiehillä on Niinistön yllättäen muuttuneisiin kantoihin vai onko kyseessä Niinistön oma peliliike anarkistivasemmiston ja vihreiden suuntaan.

    Äänestä

Jotkut maat EU:ssa sulkevat maidensa rajat piikkilanka-aidoilla ja verikoira partioilla estääkseen laittoman maahantunkeutumisen ja ihan on laillista toimintaa,ei ole EU kieltänyt.

Äänestä

Jos kerran maahantunkeutuminen on laillista ja sitä ei voi estää, niin MIKSI HELEVETISSÄ venäläiset joutuivat yrittämään sitä aseiden avulla kaksi eri kertaa?

Äänestä
  • Aika hyvä...

    Oppikaamme siis, että jos yrittävät vielä, niin mennään rajalle vastaan kantamaan heidän aselaukkujaan ja tarjotaan saman tien voileipiä, joissa on sitä voita päällä. Loppusilaus Viola-juustolla, josta kovasti pitävät.

    Äänestä

Rajavalvonta näyttää olevan tarpeeton Suomessa,en todellakaan voi käsittää että maahamme voi tulla kuka vaan laittomasti,jos nyt lähdet vaikka Suomeen jostain Irakista niin kait nyt jokainen tietää että pitää hankkia passi tai henkkarit,niinhän mekin täällä teemme,jotain MÄTÄÄ tässä on kyllä takana koko systeemissä,en itse voisi sallia tällaista,pitäähän omia kansalaisia suojella.Rikollinen jos tiedetään että laivalla tulossa maahamme niin satamassa monta poliisia ja koiraa tarkastamassa,muuten rajan yli saa tulla poliisin tietämättä suurikin sotarikollinen tai isisiin kuuluva.Äly hoi,järki älä jätä!

Äänestä

Suoli nyhverö on selkärangaton vätys mihinkään ei uskalla ottaa kantaa.Nyt tarvitaan jämäkämpi pressa Laura pressaks.

Äänestä

Elokuussa 2015 USA alkoi marssittaa sotilaitaan Suomeen. Yli 30000 USA:n palkka-armeijan Irakilaista taistelijaa saapui Suomeen USA:n ja Suomen hallituksen välisellä sopimuksella. Pakolaisiako? Kyllä. Tuomionsa pakoilijoita. Heitä olisi Irakissa odottanut oikeudenkäynnit rikoksista omaa kansaa kohtaan.

Yleensä vieraan vallan armeija pysäytetään rajalle. Sauli Niinistö voisi kertoa tästä asiasta enemmän.

Äänestä
  • Suurin osa irakilaisista nuorista miehistä on siviilipuvussa olevia sotilaita, sotilaskarkureita, tai kutsuntoja pakenevia.

    Äänestä

Kyllä Suomi valvoo rajojaan. Yritäpä tänne tuoda toisesta EU:sta auto siten kuten EU:n laki edellyttää että maksetut verot, katsastukset EU:ssa lasketaan jo kerran tehdyksi, niin miten ovat viranomaiset haukkana kimpussa.

Suomi pitää siis kiinni hyvin tarkasti omasta edustaan eikä alistu johonkin EU:n säädöksiin eikä noudata niitä vaikka miten pitäisi olla vapaa tavaroiden liikkuminen.

Sellainen änkyrämaa me olemme. Kun on kyse autoista tai alkoholista.

Äänestä

Melko hataralta vaikutti istuvan presidentin laintuntemus, joten se siitä. Sentään juristi koulutukseltaan.

Äänestä
  • Kerrotko yhdenkin asian jossa tulkitsi lakia väärin tai tiesi pykälän sisällön väärin. Ja laita siis se oikea pykälä ja sen oikea tulkinta näkyviin.

    2Äänestä

  • Taisi tehdä erehdyksen joka maksaa ääniä.

    Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    Kerrotko yhdenkin asian jossa tulkitsi lakia väärin tai tiesi pykälän sisällön väärin. Ja laita siis se oikea pykälä ja sen oikea tulkinta näkyviin.

    Tsekki, Unkari, Itävalta eivät päästä paperittomia maahansa, väitätkö että he rikkovat lakia?
    Usko jo että turvallisesta Dublinmaasta esim. Ruotsista Suomeen haluavia paperittomia ei tarvitse ottaa rajavartijan maahan, heidät voi pyytää kääntymään ja ilmoittautumaan Ruotsin viranomaisille.

    Äänestä

Kyllä se vaan on niin, että kansainvälisillä laeilla ei ole mitään jakoa, jos KANSALLINEN turvallisuus ja etu vaatii näiden sivuuttamista. Tästä arkijärjen käytöstä antaa meiile mallia mm. Eu-maat Tsekki, Slovakia, Puola ja Unkari.

Suomen pitää ottaa mallia näistä ja sulkea rajansa jokaiselta väärin perustein ja väärillä papereilla hakevalta lusmulta. Jokainen turvapaikanhakija, joka syyllistyy vakavaan rikokseen Suomessa, pitää ulostaa välittömästi maasta rangaistuksen jälkeen.

Ja helvetin kuuseen sellaiset kansainväliset aikansa eläneet hyysäyslait, jotka suosivat ulkomaisten huijarien pääsyä tänne eläteiksi! Näiden paskalakien mukaanhan meidän tulisi ottaa maahan jokainen tappotantereilta palaava isis-terroristikin, joka vain lausuu rajalla sanan asyl!

Äänestä
  • "Suomen pitää ottaa mallia näistä ja sulkea rajansa jokaiselta väärin perustein ja väärillä papereilla hakevalta lusmulta. "

    Suomi ei myönnä turvapaikkaa ihmiselle jolla ei ole hyviä perusteita tai jonka henkilöllisyyttä ei pystytä mitenkään selvittämään.

    "Jokainen turvapaikanhakija, joka syyllistyy vakavaan rikokseen Suomessa, pitää ulostaa välittömästi maasta rangaistuksen jälkeen."

    Tällainen laki meillä on ollut voimassa jo kauan.

    2Äänestä

  • TotuusSattuuQC kirjoitti:

    "Suomen pitää ottaa mallia näistä ja sulkea rajansa jokaiselta väärin perustein ja väärillä papereilla hakevalta lusmulta. "

    Suomi ei myönnä turvapaikkaa ihmiselle jolla ei ole hyviä perusteita tai jonka henkilöllisyyttä ei pystytä mitenkään selvittämään.

    "Jokainen turvapaikanhakija, joka syyllistyy vakavaan rikokseen Suomessa, pitää ulostaa välittömästi maasta rangaistuksen jälkeen."

    Tällainen laki meillä on ollut voimassa jo kauan.

    Miksi sitten näitä lakeja ei noudateta? Miksi kaduillamme on väkeä, joka on saanut karkoituspäätöksen jo useamman kerran? Miksi vankiloissamme on turvapaikanhakijoita tekemiensä raiskausten, ryöstöjen ja henkirikosten tähden? Ja miksi nämä rangaistuksen kärsittyään saavat edelleen olla riesana Suomessa?

    Selityksenä lienee ns "jakamaton ihmisoikeus", jonka mukaan KETÄÄN ei voi karkoittaa omaan kotimaahansa, jos siellä uhkaa kuolemantuomio siellä tekemistään rikoksista. Joten lähivuosina ollaan sitten valmiita ottamaan tänne eläteiksi iso joukko murhatöistään tunnettuja isis-terroristeja ja muitakin murhaajia. Jotkut näistä joutunevat kalliisti maksavilla oikeudenkäynneillä vankilaan Suomessa elinkautiseen eli 12-15v. Sitten ovat ilonamme elätteinä loppuiän.

    Eihän tässä mitään järkeä ole millään mittapuulla mitattuna.

    Äänestä

  • outoa_lainnoudatusta kirjoitti:

    "Selityksenä lienee ns "jakamaton ihmisoikeus", jonka mukaan KETÄÄN ei voi karkoittaa omaan kotimaahansa, jos siellä uhkaa kuolemantuomio siellä tekemistään rikoksista. Joten lähivuosina ollaan sitten valmiita ottamaan tänne eläteiksi iso joukko murhatöistään tunnettuja isis-terroristeja ja muitakin murhaajia"

    > jos oman vakaumuksensa tai kulttuurinsa vuoksi syyllistyy törkeään rikokseen, pitäisi siitä antaa kantaa seuraamuskin, vaikka se olisi kuolemantuomio.

    Voisiko esmes texasilainen murhamies hakea täältä turvapaikkaa? Myönnettäisiinkö? Vai vaatisiko Texasin osavaltion jehut tekijän luovuttamista ja vastuuseen?

    Äänestä

Ennen EU:ta oli enemmän myös levottomuuksia koko euroopassa.
EU on sillai hyvä tuki ja turva.
On hyvä asia erilaiset liitot kuten Nato tai EU.

Äänestä
  • No sitten susta Neuvostoliittokin mahtoi olla merkillinen.

    Äänestä

Ei lakeja tarvii noudattaa kuten ei schengen sopimustakaan noudatettu ne on suuntaviivoja vain nuo sopimukset kuten scengen osoitti siksi kaikki voidaan käännyttää rajalla takasin ruotsiin näin on muutama eu maa tehnyt ja aitaa rakentaneet ei mitään ogelmaa sen suhteen.

Äänestä

Ihan sama, Huhtasaari ja Väytynen ovat oikeassa, laki väärässä.

Lakia tulee muuttaa.

Äänestä
  • Hehhhh, vai on laki väärässä mutta Nolosaari oikeassa?

    1Äänestä

Koska poliitikot/virkamiehet EIVÄT HALUA asettua poikkiteloin sellaisten tahojen edessä, joita lipomalla voi edistää omaa uraa. Näin ollen uhraavat surutta oman kansansa ja heidän etunsa. Miksi muuten rajavalvonta toteutuu nykyisin tanskassa, ruotsissa ,saksassa ... jne ... MITÄ VIRKAA ON ENÄÄ RAJAVARTIOLAITOKSELLA ???

Äänestä

Minkä takia on laadittu lakeja, jotka vaarantavat kansalaisten turvallisuden. Väärät lait tulee kumota tai säätää paremmin tilanteeseen sopiviksi. Sekä minkälainen tollo on mennyt allekirjoittamaan suomalaisille vahingolisia sopimuksia.

Äänestä

Niinistön logiikan mukaan lain vastaisesti eli rikollisesti saa toimia jos ei kukaan tiedä, eli ei jää kiinni?
Sitten jos kysytään ja saadaan tietää, ettäesimerkiksi kirkko piilottelee edelleen sitten asiasta tulee vasta lain vastainen.
Näinhän hän eilen selitteli pitkän kaavan mukaan.
Vähän huono signaali ulospäin.
Sieltä sitten vielä joku heitti ja puolsi kansalaistottelemattomuuden puolesta.
Onneksi siellä on Huhtasaari ja Väyrynen paikalla ja myös Vanhanen.

Äänestä

Kumman valitsette, rajat sepposen selälleen ja kaikki maahan ilman ehtoja vai rajat kiinni miten normaalisti niiden kuuluukin olla?

Äänestä
  • Eihän rajat ole auki ilman ehtoja nytkään!
    Miten sekaisin oikein olet, otappa nyt selvää miten homma menee oikeasti.

    Suomi on YK ja EU jäsenvaltio, meillä on sopimuksia ja LAKI.

    2Äänestä

  • Miksi vain kaksi ääripäätä? Sitäpaitsi ei nytkään ole päästetty kaikkia maahan täysin ilman ehtoja. Normaalisti pitää olla matkustusasiakirjat kunnossa. Turvapaikan haku on sitten poikkeus mutta ei siinäkään saa tulla maahan miten vain vaan sitten pitää mennä vastaanottokeskukseen, käydä turvapaikkahaastatteluissa ja odottaa päätöstä ennen kuin maassa voi tehdä oikein mitään.
    Tämä siis ei ole sama asia kuin että kaikki otettaisiin maahan ilman ehtoja. Ehtoja on varsin paljon.

    2Äänestä

  • Laki on laki
    Ihan sama mitä mieltä SINÄ olet

    Äänestä

  • laki-on-laki kirjoitti:

    Laki on laki
    Ihan sama mitä mieltä SINÄ olet

    Ei lakeja tarvii noudattaa eihän muutkaan maat noudata ne on vaan suuntaa anatvia ei ehdottomia.

    Äänestä

  • 4ggg4ff4f kirjoitti:

    Ei lakeja tarvii noudattaa eihän muutkaan maat noudata ne on vaan suuntaa anatvia ei ehdottomia.

    ai laki on sun mielestä "suuntaa antava"?

    hehhh, kokeile tota seuraavaksi poliisille kun ajat vaikka ylinopeutta

    1Äänestä

  • lopeta-sekoilu kirjoitti:

    ai laki on sun mielestä "suuntaa antava"?

    hehhh, kokeile tota seuraavaksi poliisille kun ajat vaikka ylinopeutta

    Kyllä ne on suuntaa antavia moni maa on laittanut rajat kiinni eikä poliisi mitään siihen ole sanonut ei noita lakeja noudata muutkaan maat eikä suomenkaan siis tarvii toki yk voi tulla aseineen pakottamaan suomea mutta veikaan että eivät uskalla eivät ole muitakaan uskaltaneet.

    Äänestä

  • gergrergergreg kirjoitti:

    linkki, mitkä maat ovat laittaneet rajat kiinni?
    Pohjois-Korea varmaan joo

    1Äänestä

Vuonna 2015 Suomeen tuli noin 32 000 turvapaikanhakijaa, joista valtaosalle ei annettu lupaa jäädä maahan. Kaikkien matka ei kuitenkaan jatkunut takaisin kotimaahan, vaan muualle Eurooppaan
Kun henkilön turvapaikkahakemus on kerran pantu vireille jossakin EU-maassa, se tulee myös päättää siellä. Jos henkilö siis käännytyspäätöksen saatuaan matkustaa esimerkiksi Suomesta Saksaan, Saksa pyytää Suomelta lupaa toimittaa henkilö takaisin. Tätä kutsutaan Dublin-palautukseksi EU:n Dublin-sopimuksen mukaan

Äänestä

Kannattiko esim Turussa puukon kanssa murhannut terroristi päästää Suomeen?

Kuinka monta vastaavaa terroristia on Suomeen päästetty?

Jos Suomella olisi rajavartiointi terroristit eivät Suomeen pääsisi.

Äänestä
  • Ai niinku miten se muuttaisi asiaa?

    Rajavartija kysyi: ootko terroristi, meinaatko tehdä pahoja?
    Miten niin se turussa tapahtunut oli terroristi, millä määrityksellä?
    Kuinka rajavartija erottaa:
    a) turvapaikanhakijan?
    b) turistin?
    c) muuten vaan tulija?
    d) terroristin?

    1Äänestä

Rikoslain 15 luvun 11 §: 1 momentti sanoo näin:

Joka saatuaan tietää rikoksen tehdyksi edistämällä rikoksentekijän pakoa tai hävittämällä todisteita estää tai yrittää estää rikoksentekijän saattamista vastuuseen rikoksesta, on tuomittava rikoksentekijän suojelemisesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Saman pykälän 2 momentin mukaan rikoksentekijän suojeleminen ei koske rikosta, josta ei säädetä ankarampaa rangaistusta kuin kuusi kuukautta vankeutta. Ulkomaalaislain 12 luvun 185 §:n mukaan ulkomaalainen, joka tahallaan oleskelee maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa taikka laiminlyö velvollisuutensa rekisteröidä oleskelunsa tai laiminlyö ilmoittautumisvelvollisuutensa, syyllistyy ulkomaalaisrikkomukseen. Rangaistus siitä on sakkoa.
Tällaisen henkilön auttaminen ei siis ole rikos, ellei kyse ole viranomaisen toiminnan estämisestä.

Suomen laki ei kiellä turvapaikanhakijan suojelemista, ellei kyseessä ole rikoksentekijän suojeleminen. Laittomasti maassa oleskelu ei ole sellainen rikos, josta epäillyn auttaminen olisi laitonta.

Äänestä

Joku kertoi, että YK tulee aseineen. Tuolla järjestöllä ei ole armeijaa, se on pelkkä lausuntoautomaatti ja paperinpyöristystä harjoittava turha ja turhan kallis laitos, jonka esim. USA on kait kohta jättämässä. YK:tanei ainakaan kannata pelätä.

Äänestä

Niin mutta lakeja voi aina muuttaa, jos päättäjillä on tarpeeksi kanttia tehdä muutoksia hyysäyslakeihin !!

Nykyisilä päättäjillä ei ole. Siellä istuu tällä hetkellä 3 "munatonta" puoluetta , jotka kumartaa EU:lle, ja pyllistää suomen kansalle.

Äänestä
  • Ai Suomen eduskunta muttaa YK ja EU lakeja, sekä ihan Suomen peruslakia?

    Juuh näinhän se ei mene

    Äänestä

Tuntevat Dublinin sopimuksen.

Äänestä

Kielteinen tp päätös saadaan 1ms tietokoneaikana.
Can't stump the Trump!

Äänestä

Huhtasaari nyt ei tiedä yhtään mitään mistään

Äänestä

Ei ilman papereita tulleita tarvitse laskea minnekään.Rajalla heidät on pidätettävä henkilöllisyyden
varmistamiseksi.
Ei sellaista lakia ole olemassa,että tuntemattomia ihmisiä pitää päästää valtakuntien
rajalta toiseen maahan.

Äänestä

Ai siis sekö laura huuhaasaari, samako?

Äänestä

Suvakeille on hirvittävä paikka kun joku pressaehdokas puhuu asiaa jonka kansan enemmistö tahtoisi tapahtuvan. Ja sitten suvakit vielä moittivat että ehdokkaat eivät tunne lakia.
Ja samaan hengenvetoon sallivat laittomat maahantunkeutujat. Väliäkös sillä mitä laki siihen sanoo.

Äänestä

Monen turvalliseen maan läpi tullaan tänne ja anotaan turvapaikkaa, mitäs se eu-n tekemä sopimus kertoo,, kyllä Huhtasaari ja Väyrynen tuntee lakipykälät hyvin,, aloitteen tekijä suvakki kirjoittaa taas paskaa,,, häpeä!!!!

Äänestä

varsinkin näille huuhaasaarille ja nolosaarille ei yleensä tuo laki merkitse mitään.
rajakit eivät muutenkaan tajua oikeuksista ja asetuksista mitään

Äänestä

"Ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille” - on Huhtasaaren oma twiitti!

Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys.
Meillä piti olla maailman paras peruskoulu. Sitten luokanopettaja kertoo, mitä hänen opetuksissaan ihmisoikeudet merkitsevät.
– Ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys

Äänestä

Voidaan palauttaa jos tulevat turvallisen maan kautta suomeen. ei niitä tarvitse täällä alkaa rekisteröimään. Toisin sanoen hoitatokoon ruosi loisensa ekä kujetuta niitä tänne suomalaisten riesaksi

Äänestä

Jos eliitti Suomessa ei saisi valtiolta
satoja miljoonia euroja kyllä virta tyrehtyisi.

Äänestä

Mikä vaikutus olisi sillä että joku esim. Räjäyttäisi pommin pakolaiskeskuksessa? Olisiko vielä ruuhkaa pohjoiseen ja kylmään Suomeen? Ei tarvitsisi miettiä lakia ja sopimuksia.

Äänestä

Onko suomessa nykyään laki? Missä? En tiennytkään.Suomi on nykyään niin paska maa että lähes jokainen maa voittaa sen,poislukien pohjois-korea.....tosin kohtahan ollaan suomessa pohjois-korean tasolla...ei mene enää kauan. Kun kupla mäsähtää siellä suomessa niin se on karmeata jälkeä,mutta onneksi se ei kosketa enää minua täällä jenkeissä....

Äänestä

Aloittaja on joko idiootti , tai tahallaan haluaa ymmärtää asiat väärin , on olemassa Duplin sopimus , jolla perusteella voidaan turvallisen maan kautta palauttaa välittömästi takaisin turvapaikanhakija , ja ne jotka tulevat iman papereita voidaan saman tien sulkea säilöön odottamaan päätöstä , eikä suinkaan tarvitse päästä oleskelemaan Suomeen .

Äänestä
  • Tämähän ei pidä paikkaansa, tämä viisastelija ei itse tiedä.
    Sitä paitsi se on Dublin, eikä mikään duplin.

    Ja se sopimus ei mene niin kuin väität

    Äänestä

  • Jotta et paljastuisi niin idiootiksi kuin olet , laita ihmeessä kuinka se sopimus menee.

    Äänestä

Huhtasaari ja Väyrynen tuntee kyllä lakipykälät,,, nämä elintasosurffaajat tulevat monen turvallisen maan läpi tänne,, ja anovat Suomesta turvapaikkaa,,, paperit on heitetty pois , sitten alkaa se helvetinmoinen valehtelu ja paskan jauhaminen ja kaiken huipuksi nämä geelipäät valehtelee ikänsä,, onko nämä muka pakolaisia,,, ken uskoo on tyhmä !!!

Äänestä

Kantaväestön työttömät, köyhyydessä pinnistelevät elättävät näitä laittomia elintasoaan ja mukavaa elämää etsiviä seikkailijoita. Kantasuomalaista työtöntä syyllistetään työttömyydestään, pörssifirmat tahkoavat tuohta, mutta työpaikkoja eivät tarjoa. Miksi ei välillä syyllistettäisi valtion tukia saavia, huipputulosta tekeviä suuryrityksiä työttömyydestä? Vaan on helppoa lyödä jo lyötyä, mäiskiminen aina vaan jatkuu. Ja kaiken maailman järjenvastaisia lakipykäliä noudatetaan, siis kun ne ajavat jonkin ryhmän ideologioita ja heidän taloudellisia etujaan.

Äänestä
  • Työttömien verorahoillahan tätä "hyvinvointia" pyöritetään, just joo. Jospa könyät sohvaltasi lähimarkettiin kattomaan kuka sen viittii siivota, luultavasti maahanmuuttaja. Ja hei, olen itsekin työttömyystuella opiskeleva, en toisia sohvannurkasta arvosteleva

    Äänestä

Kun Väyrynen oli viimeksi ministerinä, UM:n kakkosmiehenä, halusi hän avata maamme rajat pakolaisille ja vaati koko ajan lisää kehitysapuvaroja budjettiin.

Äänestä
  • Kyllä jos kehittyneet maat eivät hoida kehitysaputukeaan, niin noista pakolaisista tulee aina vaan isompi ongelma, mitä rajoihin tulee niin sehän on eu politiikkaa johon suomi on sitoutunut. Tällaisessa tilanteessa voitaisiin ottaa rajatarkastukset käyttöön se on ihan mahdollista Väyrynen sen erikseen toimittajille tavasi, mutta Lauralla ei ollut muuta kantaa, kuin rajat kiinni

    1Äänestä

Huhtasaari ei tunne lakia, hänen kirjalliset kysymyksensä eduskunnalle sen paljastavat. Ja Laura luultavasti tietää sen itsekin, mutta hölmöläislegioonan sympatiat saa pienelläkin yrityksellä. Mutta hyvä vaan ettei Lartsu saa mitään aikaan, koska omaa niin rajoittuneen maailmankuvan.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

faktaa-asiasta kirjoitti:

Huhtasaari ja Väyrynen halusivat pysäyttää turvapaikanhakijat rajalle.

He sivuuttivat kokonaan sen tosiasian, että kansainvälisten sopimusten mukaan jokainen voi hakea turvapaikkaa, ja hakemuksen käsittelyn ajan oleskelu maassa on laillista.
Ratifioitu sopimus sitoo viranomaisia samalla tavalla kuin säädetty laki.

Väyrynen sanoi, että EU-tuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa turvalliseen lähtömaahan suoraan rajalta.

Ei pidä paikkaansa.
Ei ole sellaista tuomioistuimen päätöstä, joka sallisi automaattisen palautuksen.

EU:n tuomioistuin linjasi, että turvapaikanhakijat voidaan palauttaa siihen ensimmäiseen EU-maahan, jossa heidät on rekisteröity tai johon he muuten todistettavasti ovat ensiksi tulleet.
Tässä ei ole mitään uutta, eikä linjaus vaikuta Suomeen millään tavalla. Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikanhakija voidaan palauttaa siihen maahan, jossa hänet on ensimmäiseksi rekisteröity tai johon hän muuten on todistettavasti tullut ensimmäiseksi.
Todistaminen perustuu rajaa ylitettäessä otettuihin sormenjälkiin tai muuhun varmaan näyttöön. Ennakkopäätös ei oikeuta käännyttämään Ruotsista tulevia turvapaikanhakijoita automaattisesti suoraan rajalta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu