Työleiri?

Olen miettinyt usein, olisiko mahdollisuutta valtion järjestää työleirejä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa on useita autioituneita tiloja, joita voitaisiin lisärakentamalla käyttää näihin tarkoituksiin. Tiloilla voitaisiin viljelyn ja maataloustöiden lisäksi tehdä esimerkiksi polttopuita, joita myytäisiin kulujen kattamiseksi. Myös esimerkiksi VR-voisi käyttää ratojen varsien siistimiseen työttömiä. Tällä toiminnalla säästettäisiin reilusti rahaa, jota voitaisiin käyttää vaikka yrittäjien tukemiseen.
10595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ovat nostaneet palkkaa, vaikka työtuloksia ei ole syntynyt. Ainoa asia mitä he ovat palkkansa eteen tehneet on työttömien syyllistäminen.

Esimerkiksi 2.2.2005 Hervannan sanomissa Hervannan työvoimatoimisto johtaja Pekka Paattinen sanoo: "Kaikilla on kyllä mahdollisuus päästä töihin, jos vain todellista halua on".

Kun niitä työpaikkoja kerran on, niin eikö työvoimaviranomaisten velvollisuus ole osoittaa nämä työpaikat työttömille.

Miksi maksetaan työttömyyskorvauksia, kun työvoimaviranomaiset tietävät avoimet työpaikat jokaiselle työttömälle.

Työvoimaviranomaisille keppiä - kaikki työttömät töihin tai kaikki nostetut palkat muutetaan lainaksi, joka on maksettava korkojen kera takaisin valtiolle.

Äänestä
  • Kun kuuntelee päivittäin teitä pitkiksiä, ei voi enään kovin positiivisella asenteella olla, näin vapaa-aikana. Jos ehdottaa jotain työpaikkaa, niin ensimmäisenä on se palkka joka kiinnostaa, ei työn sisältö. Päivittäin kuuluu valitusta, miten töitä on jossain kauempana, mutta työkkärin täytyisi hankkia se Mersu, että arvon työtön pääsee työpaikalle. Rehellisesti voin sanoa, näin vapaa-aikanani, että toivoisin todella, että työttömät "siivottaisiin" johonkin velvoitetyöhön.

    Äänestä

  • työvoimaviranomainen kirjoitti:

    Kun kuuntelee päivittäin teitä pitkiksiä, ei voi enään kovin positiivisella asenteella olla, näin vapaa-aikana. Jos ehdottaa jotain työpaikkaa, niin ensimmäisenä on se palkka joka kiinnostaa, ei työn sisältö. Päivittäin kuuluu valitusta, miten töitä on jossain kauempana, mutta työkkärin täytyisi hankkia se Mersu, että arvon työtön pääsee työpaikalle. Rehellisesti voin sanoa, näin vapaa-aikanani, että toivoisin todella, että työttömät "siivottaisiin" johonkin velvoitetyöhön.

    ja samoin työn sisältö.
    Jos yrität tarjota huonoa sisältöä huonolla liksalla, niin..
    mitä oikein kuvittelet ?

    Äänestä

  • työvoimaviranomainen kirjoitti:

    Kun kuuntelee päivittäin teitä pitkiksiä, ei voi enään kovin positiivisella asenteella olla, näin vapaa-aikana. Jos ehdottaa jotain työpaikkaa, niin ensimmäisenä on se palkka joka kiinnostaa, ei työn sisältö. Päivittäin kuuluu valitusta, miten töitä on jossain kauempana, mutta työkkärin täytyisi hankkia se Mersu, että arvon työtön pääsee työpaikalle. Rehellisesti voin sanoa, näin vapaa-aikanani, että toivoisin todella, että työttömät "siivottaisiin" johonkin velvoitetyöhön.

    Olipa hyvä kun sattui paikalle työlainsäädännön tunteva virkamies.

    Kerrohan nyt, onko olemassa jokin keino, jolla tavallinen työtön tai työssä oleva voisi työllistää itsensä ilman, että menettää työttömyysturvansa tämän johdosta?

    Jos on, voisitko kertoa yksityiskohtaisesti miten menetellä jotta työttömyysturva (ei siis työttömyystuki) säilyy jos työllistää itsensä ja saa sillä vain 1500 euroa kuussa?

    Työvoimaviranomainenhan tietää, ettei työttömyysturva tarkoita että kukaan maksaisi mitään kun on tuloja, mutta sen nojalla saisi työttömyystukea jos sattuisi käymään niin, että ne työt eivät tuottaikaan kuin 200 euroa kuussa tai jäisi vallan kokonaan työttämäksi.

    Nykyisinhän auttaa näissä tapauksissa sosiaalihuolto, mutta silloin se käyttää ensin kaiken varallisuuden mitä kansalaisella on.

    Jotta syntyisi lisää työpaikkoja, harva kansalainen haluaa uhrata tämän arvokkaan peritaatteen vuoksi kuitenkaan kaikkia omia varojaan, kun tekemättä mitään sentään saa yhteiskunnalta työttömyystuen eli 23 euroa joka päivä.

    Koska tiedän, ettei sellaista tapaa ole olemassa, luulisiko arvon työvoimaviranomainen vaikuttavan mitenkään työttömyyteen tai työpaikkojen määrään se, jos poistettaisiin nämä nykyiset rangaistukset niiltä, jotka työllistävät itsensä tai toisia?

    Kumpi on työvoimaviranomaisen mielestä näin vapaa-ajalla mietittynä (ei siis työministeriön sääntöjen mukaan) parempi tapa, laittaa työttömät pakkotyöhön vai antaa heidän työllistää itse itsensä?

    Jos kansalaiset työllistäisivät itse itsensä ja toisensa, luulisiko työvoimaviranomainen siitä aiheutuvan vähemmän vai enemmän kustannuksia nykyiseen tilanteeseen verrattuna?

    Itsensä tai toisen työllistämisestä voi saada 20 000 - 400 000 euron menetyksen (sakon). Jos ajaa humalassa ratsiaan ylinopeutta, sama henkilö voi saada 1 500 euron sakon. Kumpi on mielestäsi suurempi rikos, tämä ylinopeuden ajaminen humalassa vai itsensä työllistäminen?

    palkka on tärkeä jokaiselle työn tekijälle. Työ sisällöllä ei ole mitään merkitystä, jos siitä ei makseta palkkaa.

    Juuri tuollaiset työvoimaviranomaisten puheet "Mersuista" ja vastaavista työttömien työhaluttomuuksista, pitäisi olla selvä osoitus etteivät työvoimaviranomaiset ansaitse palkkaansa.

    Miten työvoimaviranomaiset voivat nostaa palkkaa "olemassa olevien työpaikkojen osoittamisesta työttömälle" ja samanaikaisesti syyllistää työttömiä?

    Työvoimaviranomaisilla on jo käytössään keinot pakottaa työtön töihin, mutta perusteluksi huonolle työtulokselle, he sanovat ettei heillä ole osoittaa avoimia työpaikkoja.

    Jos "niitä avoimia työpaikkoja" on työttömille, niin "niitä avoimia työpaikkoja" pitäisi olla täsmälleen yhtä monta työvoimaviranomaisten löydettävissä. Lisäksi valtio maksaa työvoimaviranomaisille palkkaa ja maksaa kaikki kulut - ilman tulosvastuuta.

    Äänestä

  • Hallitusnikkari kirjoitti:

    Olipa hyvä kun sattui paikalle työlainsäädännön tunteva virkamies.

    Kerrohan nyt, onko olemassa jokin keino, jolla tavallinen työtön tai työssä oleva voisi työllistää itsensä ilman, että menettää työttömyysturvansa tämän johdosta?

    Jos on, voisitko kertoa yksityiskohtaisesti miten menetellä jotta työttömyysturva (ei siis työttömyystuki) säilyy jos työllistää itsensä ja saa sillä vain 1500 euroa kuussa?

    Työvoimaviranomainenhan tietää, ettei työttömyysturva tarkoita että kukaan maksaisi mitään kun on tuloja, mutta sen nojalla saisi työttömyystukea jos sattuisi käymään niin, että ne työt eivät tuottaikaan kuin 200 euroa kuussa tai jäisi vallan kokonaan työttämäksi.

    Nykyisinhän auttaa näissä tapauksissa sosiaalihuolto, mutta silloin se käyttää ensin kaiken varallisuuden mitä kansalaisella on.

    Jotta syntyisi lisää työpaikkoja, harva kansalainen haluaa uhrata tämän arvokkaan peritaatteen vuoksi kuitenkaan kaikkia omia varojaan, kun tekemättä mitään sentään saa yhteiskunnalta työttömyystuen eli 23 euroa joka päivä.

    Koska tiedän, ettei sellaista tapaa ole olemassa, luulisiko arvon työvoimaviranomainen vaikuttavan mitenkään työttömyyteen tai työpaikkojen määrään se, jos poistettaisiin nämä nykyiset rangaistukset niiltä, jotka työllistävät itsensä tai toisia?

    Kumpi on työvoimaviranomaisen mielestä näin vapaa-ajalla mietittynä (ei siis työministeriön sääntöjen mukaan) parempi tapa, laittaa työttömät pakkotyöhön vai antaa heidän työllistää itse itsensä?

    Jos kansalaiset työllistäisivät itse itsensä ja toisensa, luulisiko työvoimaviranomainen siitä aiheutuvan vähemmän vai enemmän kustannuksia nykyiseen tilanteeseen verrattuna?

    Itsensä tai toisen työllistämisestä voi saada 20 000 - 400 000 euron menetyksen (sakon). Jos ajaa humalassa ratsiaan ylinopeutta, sama henkilö voi saada 1 500 euron sakon. Kumpi on mielestäsi suurempi rikos, tämä ylinopeuden ajaminen humalassa vai itsensä työllistäminen?

    Jutussasi on paljon asiaakin, mutta jokaisenhan tulee ymmärtää, ettei yrittäjyys ole sama asia kuin työsuhde, vaan yrittäjällä/yrityksellä on aina oltava taloudellinen riski. Jos nämä mainitsemasi esteet poistettaisiin, joutuisi kaikki yrittäjät, niin pienet kuin suuretkin, asettumaan työntekijän asemaan. Tällöin, normaalit liiketoiminnan pelisäännöt kävisivät mahdottomaksi. Yrityksen tarkoitushan on kasvaa ja tuottaa yrittäjälle/osakkeenomistajalle voittoa. Tällaisessahan tilanteessa, yrittäjä pystyisi kehittämään yritystä työvoimaviranomaisen avustuksella. Tiettyyn pisteeseen asti tämän voisi salliakkin, mutta loppujenlopuksi tämä tukeminen olisi väärin samalla alalla toimivien yrittäjiä ja yrityksiä kohtaan. Parempi olisi, jos työtön kehittelisi liikeidean, jonka takia uskaltaisi myös riskeerata taloudellisesti. Anteeksi kapulakieli, mutta valitettavasti en jaksa tarkastella vapaa-aikanani näitä kirjoituksia.

    Äänestä

eri nimimerkillä samoine asioineen. Että joku jaksaa!

Äänestä
  • Totta on että jossain keskusteluissa käytän toista nimimerkkijä, mutta en TÄÄLLÄ! Myös tämän nimimerkin olet varmaankin nähnyt monissa muissakin keskusteluissa, osassa olen varmaankin ollut minä, muttä monissa aivan joku toinen henkilö. Eikä tällä nimimerkillä ole muuta tekemistä minun kanssa kuin ammattini. Sory, joskus ne arviot menee hutiinkin.

    Äänestä

Mitäs töitä ne tekee sitten jotka ovat näissä hommissa palkallisina töissä????????
Pitäisikö ilmaistyövoimalla näiltäkin ihmisiltä viedä työ

Äänestä

Voishan työtön keräillä työvoimaviranomaisen koiran paskoja, kun hän raskaan työpäivän jälkeen ulkoiluttaa lemmikkiään. Rasittunut selkähän ei taivu pitkästä uurastuksesta. Työttömällehän homma sopii, saa siinä työharjoittelua, jos vaikka pääsis vakinaiseksi ammattinimikkeellä: "työviranomaisen koiranpaskan kerääjäksi". Niin palkallahan ei ole mitään merkitystä, kunhan on töitä ja luonto pysyy siistinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

työvoimaviranomainen kirjoitti:

Olen miettinyt usein, olisiko mahdollisuutta valtion järjestää työleirejä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa on useita autioituneita tiloja, joita voitaisiin lisärakentamalla käyttää näihin tarkoituksiin. Tiloilla voitaisiin viljelyn ja maataloustöiden lisäksi tehdä esimerkiksi polttopuita, joita myytäisiin kulujen kattamiseksi. Myös esimerkiksi VR-voisi käyttää ratojen varsien siistimiseen työttömiä. Tällä toiminnalla säästettäisiin reilusti rahaa, jota voitaisiin käyttää vaikka yrittäjien tukemiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu