Olen aina pitänyt erämaista, retkeilystä ja vaeltamisesta erämaissa siinä määrin kuin se kotimaan kamaralla on ollut mahdollista.
Yksinään ja luonnon keskellä kulkiessa ajatukset harhailevat. Yksi silmä havainnoi ympäristöä, toinen omaa mieltä. Kun etappi on saavutettu, alkavat leiriytymis- ja yöpymistoimet. Mieli palaa tällöin kulkemisvaiheen pilvilinnoista maanpinnalle. Tulet on saatava aikaiseksi, vettä keitettävä, ruokaa lämmitettävä ja jokin suoja rakennettava.
Metsissä ja tuntureilla ei ole pistorasiaa kännykälle. Pian olet yksin, ei edes internettiä, vain omat ajatukset ja haaveet seurana.
Pilvettömänä yönä voi katsella revontulien hidasta aaltoilua taivaankannen yli ja toivoa, että joku olisi vieressä jakamassa sen kaiken kauneuden.
Tähtitaivas on mahdottoman kaunis kun sitä katsoo tunturinlaelta pilvettömänä yönä. Maailmankaikkeus on ikäänkuin kädenulottuvilla, silti saavuttamattomissa.
Mitä naisiin tulee, olen aina ihaillut heitä kuin tähtiä taivaankannella. Käden ulottuvilla, mutta silti saavuttamattomissa.
Mielestäni maailmankaikkeudessa ei ole mitään silmää miellyttävämpää kuin kaunis nainen. Tähdet ovet kaukana jossain heihin verrattuna.
Minulla on ollut mahdollisuus katsoa tähtiin ja tutustua muutamiin kauniisiin naisiin. En voisi elämältä toivoa enempää.
Tapaamani naiset eivät olleet kauniita valokuvissa, he olivat sitä elämässä ja arjessa. He välittivät läheisistään, yksilöistä ja osattomista. He olivat ihmisiä olemuksineen, näkemyksineen ja tekemisineen.
He olivat paljon enemmän kuin ihmiset, joilla on kirurgisesti turvotetut huulet, paisutetut rinnat ja kuva joka hemmetin julkaisussa.
Sinkkuus, syy vaiko seuraus?
2
<50
Vastaukset
- Sanaset
Kiitos, mukavia hetkiä Lapinmaille😊
.. Eivät olleet mitään Selfie&Belfie ja mitä lie Tsypyjä.. ;D
.. Taisivat olla Aitoja Keijuja.. =).. Mahdoitko nähdä Unta vai Vaelsitko jossain toisessa maassa tai ajassa?.. ;D
.. Noh, Kai niitä Keijujakin vielä löytyy, mutta Harvinaisia kyllä Ovat.. ;P
Btw.. Hyvä Stoori ja MiäLenMaisema.. =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2751548- 751457
- 771406
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531126- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893