Kirkkoarkkitehti huijasi jopa miljoonia

Mitäänhän ei tapahdu Herran sallimatta, joten valitukselle ei ole aihetta. Tyytykää siis osaanne.

Kirkkoarkkitehti huijasi jopa miljoonia - uskovien omaisuus katosi

Lukuisat hyväuskoiset helluntailaiset menettivät omaisuutensa petosvyyhdissä, jossa heidän vakaumustaan käytettiin häikäilemättömästi hyväksi. Rahat, joiden piti päätyä ”Herran työhön” hävisivätkin Ghanaan.

Huijari ehti viedä ainakin seitsemän henkilön varoja.

Lahden käräjäoikeus tuomitsi maanantaina Veikko Armas Gröhnin, 72, kolmeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen seitsemästä törkeästä petoksesta. Lisäksi Gröhn tuomittiin maksamaan uhreilleen heiltä huijaamiaan rahoja yhteensä 830 000 euroa sekä valtiolle saamaastaan rikoshyödystä liki 90 000 euroa.

Kukaan uhreista tulee tuskin koskaan saamaan rahojaan. Valtionkin on turha odottaa saataviaan. Sadat tuhannet, jopa miljoonat eurot ovat kadonneet Afrikkaan. Veikko Gröhn on varaton, lisäksi hän sai rikosvyyhdin vuoksi hiljattain potkut työstään.

Miten niin pääsi käymään? Kuinka helluntailaispiireissä tunnettu ja arvostettu kirkkoarkkitehti onnistui vedättämään uskonveljiä ja -sisariaan?

- Veikko soitti minulle ja kertoi, että hänellä ei ole rahaa edes ruokaan, helsinkiläinen eläkeläismies kuvaili poliisille lypsämisen alkua.
=
=
Omaisuutensa menettänyt vanhus uskoi lainaavansa rahaa ”Herran työhön” - näin kirkkohuijarin uhri kertoi poliisille

- En usko vieläkään, että minua on huijattu, koko omaisuutensa huijausvyyhdissä menettänyt 80-vuotias vanhus selitti poliisikuulustelussa. Hän uskoi, että kyseessä on Herran työ.

Käräjäoikeus tuomitsi maanantaina Veikko Armas Gröhnin, 72, kolmeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen seitsemästä törkeästä petoksesta.
Käräjäoikeus tuomitsi maanantaina Veikko Armas Gröhnin, 72, kolmeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen seitsemästä törkeästä petoksesta. (JARNO JUUTI)
Lue koko haastattelu IL Plus -palvelusta.

Iäkkään vanhuksen joutuminen häikäilemättömän huijausvyyhdin uhriksi paljastui yllättäen keväällä 2014.

- Näin äitini ja Veikko Gröhnin S-marketin Otto-automaatilla. He olivat päät vastakkain, ja vaistoni sanoi, että tässä ei ole kaikki niin kuin pitäisi, tytär kertoi myöhemmin poliisille.

Vielä tuossa vaiheessa hän ei kuitenkaan voinut aavistaa, kuinka järjestelmällisen rikoksen uhriksi hänen äitinsä, taloudestaan hyvin tarkka vanhus, oli jo joutunut.

"Herra palkitsee"

Äiti oli pari viikkoa aiemmin soittanut tyttärelleen ja pyytänyt tätä nostamaan kaikki rahat, jotka vain voisi nostaa. Äiti selitti, että kyseessä oli hätätapaus.

Äidin mukaan joku henkilö oli tullut käymään Suomessa, ja tällä henkilöllä olivat kaikki rahat kiinni ulkomailla pankissa. Äiti halusi auttaa kyseistä henkilöä selviämään hetken aikaa ja vakuutti, että rahat maksettaisiin takaisin. Mitään nimiä äiti ei suostunut kertomaan. Tytär antoi hänelle vajaat tuhat euroa.

Samoihin aikoihin äiti pyysi pojaltaan lainaksi 200 euroa.

- Herra palkitsee! Et tiedä, kuinka suuresti autat tässä asiassa! vanhus kiitti poikaansa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos Herralle..siis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

IL_uutisoi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu