Oma isä käyttäytyy väkivaltaisesti

luulen että poikani on homo

Moikka! Luulen että poikani on homoseksuaali, johtuen siitä että hän osti pinkin t-paidan. Minulle on kotona aina opetettu että homous on sairaus joten olen etsinyt netistä jotakin parannus leirejä, vaikka poikani väittää että se paita on vaan cool eikä hän ole homo. Ajattelin rankaista häntä jotenkin että hän oppisi mutta en tiedä miten? Itse pidän vielä väkivaltaa rankaisuna tälläisissa asioissa.Poikani on 21 ja asuu kotona ja on muutenkin aika saamaton eikä halua tehdä miesten hommia ,joten olen tullut siihen lopputulokseen että poikani on homo. ajattein että hän saa alkaa maksamaan minulle 400 euroa kuussa jos hän ei muuta pois, sillä en suvaitse homoutta taloudessani. Tiedän että pojallani on vain 600 euroa tilillään joten saan heittää hänet ulos 2 kuukauden sisällä. Mitä mieltä te olette ? mitä pitäisi tehdä ?

Sanat ei riitä kertomaan

Kun omassa elämässä menee surkeasti, silloin lukee näitä kokemuksia ja tulee vielä enemmän surulliseksi. Liian paljon onnettomia suhteita ja perheitä :( En ole minäkään päivänpaistepilvellä elänyt. Rankan tien olen tarponut. Miehessäni oli jo suhteemme alkuaikoina näkyvillä outo käyttäytyminen humalassa, selvinpäin oli erittäin seurallinen, sanavalmis ja fiksu mies. Siksi häneen ihastuin ja yhteistä kotia rakensimme. Havaitsin kyllä jotain salattua ja sisäistä vihamielisyyttä hänen lapsuuden perheeseensä, mutta meillä sitä ei välillämme vuosiin ollut. Kun kävimme anoppilassa, mieheni puhutteli äitiään ärtyneesti ja tiuski hänelle, ja samoin teki hänen sisaruksetkin. Minun kotonani sellainen ei olisi tullut kuuloonkaan, ja sanoinkin, etten lähde enempää mukaan, jos tuollaista on joka kerta. Mies yritti muuttaa käyttäytymistään, mutta tiesin, että teki sen vain minun vuokseni. Miehen isä oli jäänyt kiinni salasuhteesta, jota anoppi kyllä kuuluttikin ja oletti lastensa rientävän omista elämistään joukkoihinsa. Ei välit sisarustenkaan välillä olleet kunnossa. Sen näki katseista ja kuuli sanoista, että joku sisäinen kilpailu heidänkin välillään oli. Se oli minusta surullista, kun itselläni oli hyvät välit vanhempiini ja sisarauksiini ja olimmekin paljon tekemisissä. Olin niin pahoillani mieheni vuoksi, rakastin häntä, mutta pikkuhiljaa siihen sekoittui sääliä, ja se on ollut ehkä se voima, joka on pitänyt tässä liitossa lasten lisäksi - ja usko tulevaisuuteen. Miehellä meni suhteet kokonaan poikki lapsuuden perheeseensä n. vuosi sitten erään ikävän tapahtuman seurauksena, jota minäkin jouduin todistamaan. Mies ei ole käynyt kunnolla traumojaan läpi, vähättelee niitä, eikä puhu niistä muutoin kuin humalassa, loppuseurauksella, että sittemmin alkoi kääntyä minua päin. Tönimistä, ulos heittämistä ja kaikilla mahdollisilla sanoilla arvoni alentamista. Lasten läsnäollessa pidätteli itseään, mutta kahdestaan kun olimme, helvetti useimmiten repesi. Kaikki tuli huutamalla, ja hän vakuutti, että ottaa eron ja minulle ei jää mitään ja että olen hänelle velkaa milloin mistäkin, ja aina oli minun syy, että rahat ei riitä. Ja jos muu ei auttanut, uhkasi tappaa itsensä ja viimekädessä minut. Hän otti sanalliseen käsittelyynsä minun suvun ja mollasi jokaisen yksitellen maanrakoon. Sitten tulivat hänen työkaverinsa ja yhteiset ja kummankin omat ystävät. Kaikki olivat ihan paskoja... Kielsi kutsumasta ketään kotiimme ja sitä rataa... Nyt, kun lapset ovat muuttaneet omilleen, hekään eivät enää ole sanalliselta sapiskalta turvassa. Nyt arvostellaan heidätkin ja lähetellään kännisiä herjaviestejä. Eipä ihme, ettei häneen haluta olla yhteydessä eikä kukaan enää halua tulla kyläänkään, kun mies lähetteli sontaa kaikkien kasvoille. Tämä pahenee vielä. Nyt, kun työt loppui ja jäi kotiin, juoppokaudet kestää viikkoja. En puhu enää mitään ja koitan pysyä poissa tieltä. Jos yritän sanoa jotain, tulee hirveällä huutamisella palaute, joka ei todellakaan ole mukavaa kuultavaa. Välillä on jonkilainen selviämiskausi, ja silloin ollaan hiljaista miestä. En silloinkaan papata, yritän vain mennä päivä kerrallaan. Nyt on taas juomisviikot menossa, siksi tässä yksikseni kirjoittelen.