Eu ja Usa sopivat maatoloustukien maksun aloittamisesta afrikkalaisen ruokatuonnin estämiseksi. Näin Afrikkaan ei jäänyt sitäkään mahdollisuutta, joka sinne parhaiten olisi sopinut; maapallon ruokahoullosta järjestäminen, vaikka jo karttaa katsomalla sen kokoinen ja sellaisella alueella oleva maanosa voisi kattaa ruokatuotannon maapallolle kokonaan. Madollisuuksien antamisen sijaan Afrikan maille kehittyneet maat antaneet lähinnä heidän talousympäristölleen äärimmäisen tuhoisaa kehitysapua, joka on valunut korruptiona paikallisten ja antajamaiden yläluokille. Veronmaksajalle on uskoteltu hyvätekijän roolia.
Lähitulevaisuudessa tulemme saamaan ennennäkemättömän pakolaistulvan Afrikasta Eurooppaan. Siinä puhuhtaan vähintäin sadoista miljoonista pakolaisista! Nämä saamme sitten ruokkia heidät jättimäisillä maataloustuillamme tuoteuilla Eurooppalaisilla elintarvikkeilla, ellemme kiireesti siirrä maataloustuotanoamme tulevan ongelman ratkaisemiseksi paikan päälle, Afrikkaan.
Lähitulevaisuudessa tulemme saamaan ennennäkemättömän pakolaistulvan Afrikasta Eurooppaan. Siinä puhuhtaan vähintäin sadoista miljoonista pakolaisista! Nämä saamme sitten ruokkia heidät jättimäisillä maataloustuillamme tuoteuilla Eurooppalaisilla elintarvikkeilla, ellemme kiireesti siirrä maataloustuotanoamme tulevan ongelman ratkaisemiseksi paikan päälle, Afrikkaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Afrikan väki voi viljellä itse ruokansa. Mikään maa ei sitä estäm!
Afrikkalainen lisääntyy kuin eläin, joten ruokkikoon oman väkensä.
Ruokaa saa, kun viljelee ja tekee töitä !
Siellä kasvaa lisäksi pähkinät (ylikalliita),hedelmät sun muut eli mahdollisuuksia on.
Valkoisten ja muiden on huolehdittava omastakin tuotannostaan. Jos Afrikkalainen on ihmisen tasolla, niin hekin huolehtivat omista asioistaan.
Pakolaistulva pitää vaan pysäyttää, vaikka voimalla eli sotakalustolla.
Ainoa kehitysapu tuonne tulisi keskittyä noiden lisääntymisen estämiseen.
Kauppaa niiden kanssa voidaan käydä kaakaon, pähkinöiden ym:n ohella, kuten tähänkin saakka. Pähkinöistäkin saavat huikeasti hintaa.
Persu otti kaksi kertaa kantaa samalla tavalla. Vai et pysty edes pähkinöitä ostamaan!
Tässä onkin koko suomalaisen ylemmyyden supertyhmä perikuva ollut kommentoimassa avausta > rajat kiinni, vieraitten kielten opiskelukielto, tuontikielto ulkomaisille tuotteille, markka takaisin, omat pähkinäviljelmät, viisumut kaikkiin maihin, irti Eu:sta, häätö ulkomaalaisille, Suomi suomalaisille, Africa last > perustakaamme meille oma Pohjois- Korea!!!
Voi hyvä taivastus; olemmeko näitä?
Jaa, nuori ja tyhmä avautuu taas. Kuinkas kehtaat kuvitella edes tietäväsi jotain, kun olet tuollainen nuori idealisti ?
Suomessa puhutaan paremmin kieliä kuin useimmissa muissa maailman maissa, koulutus on kovaa tasoa muihin nähden jne. kauppaa käydään. Elektroniikkaa kuskataan kaukoidästä jne.
Oletko sinä aivan taukki ?
Viisaat vaan ei halua tämän maan muuttuvan Afrikkalaiseksi taikka islamilaseksi. Mene sinä Afrikkaan asumaan, ala painua.
Et ole tainnut maailmaa edes nähdä senkin kakara !
Ostan pähkinöitä, niitä on koko ajan kaapissa.
Ostan jopa taateleita jne. ajatellen ensisijaisesti terveellisiä, mutta että se myös pitää edes jonkun töissä tuolla höpöhöpömaissa, mutta tietysti käytän eniten euroja oman maan tuotteisiin. Kuka muu sitä tukee, jos ei suomalainen itse ?
Mikä siinä on, että kehitysmaat eivät kehity ?
Afrikassa on maita, joissa saisi parikin huippusatoa vuodessa, jos osaisivat tai viitsisivät itse tehdä töitä.
Persut ovat samalla kertaa vihan ja pelon puolue. He vihaavat ja pelkäävät kaikkea uutta, outoa ja muille ihmisille jokapäiväistä ja tuiki tavallista:
Pelkäävät ja vihaavat ulkomaalaisia, Eu:ta, monikulttuurista yhteiskuntaa, mustia, vihreitä, siististi pukeutuneita, tietämättömyyttään, uskontoja, köyhtymistään, ulkomaanmatkaa, valkoisia, hyvinvoivia, vaalitappiota, Euroa, länsimaalaista kulttuuria, maahanmuuttajia, vaaligalluppeja, koulussa menestyneitä, sivistyneitä, kielitaitoisia, vihaavat ja pelkäävät kaikkea, jopa itseään.
Enpä ole nuori, enkä idealisti! Olen asunut kaikilla mantereilla, paitsi Austraaliassa pitkiä aikajaksoja. Olen palvellut kaupallisen riippumattomasti toimivia yrityksiä, sekä kotimaisia kotimaassa ja ulkomailla ja ulkomaisia ulkomailla. Ulkomailla olen toiminut monissa tehtävissä, myös kahdesti yrityksen ykköspaikalla. Pahimmillaan olen tehnyt 46 ulkomaanmatkaa yhdessä vuodessa. Olen pölyttänyt maailmaalla itse omassa puutarhassani taatelikukintoja, syönyt niitä omasta puustani sekä puolet keltaisena / puolet ruskeina, että täysin kypsinä ruskeina (nam, nam). Edelleen nyt eläkkeellä ollessani matkustan monien harrastuksieni nimissä paljon ulkomaille ja viivyn joka vuosi pitkään matkoillani. Matkani ovat avartaneet näkemyksiäni: ihmiset haluavat samoja asiota eri maissa, mutta he eivät halua sellaisia asiota mitä sinä esität; "Oivoihuihai".