Leikitäänkö kanssani?

OlenkoMinäHölmöNainen

Jos jo pitkälle toista vuotta on sama mies kaivertanut koloaan mun sydämeeni, tarkoittaako se, että kyseessä ei ole ohi menevä ihastuminen? Aluksi ajattelin miehen vain hassuttelevan ja leikkivän kanssani. Tiesi minun olevan varattu ja minä tiesin hänen olevan varattu. Ajattelin flirtin ja huomioimisen olevan vain ajankulua sekä viihdettä. Sitä, että hän ehkä jollain tavoin viihtyy seurassani ja ajattelee minun olevan jollain tapaa viehättävä. Kuvittelin tämän kaiken menevän ohi? Olemme jatkaneet flirttiä. Puhuttu vakavistakin aiheista. Välillämme on huomattu lämpö ja kipinä työyhteisössä. Minulle on oikein tultu siitä kyselemään. Nyt olen itse viimeisen puolen vuoden aikana ihastunut tähän mieheen. Hän pyörii mielessäni useasti päivän aikana. Arki molemmilla jatkuu samaa rataa ( hänelläkin uskoisin)... Kuitenkin huomiointi ja flirtti jatkuu. Siitä on tullut lämpimämpää, hyväksyvämpää ja toiseen luottavampaa. Olen itse muutaman kerran keskustellessa koskettanut miestä " vahingossa". Kosketus on lähtenyt alitajunnasta, vailla tarkoitusta. Miksi mies on jaksanut tätä " leikkiä" jo kohta pari vuotta, tekemättä aloitetta mihinkään muuhun?

10

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kovatotuus

      Kyllä leikkii. Varatun elämään vähän spaissii pelillä jonka ei ole tarkoituskaan johtaa minnekään. Älä ota niin tosissaan, tuo on hyvin yleistä omaan suhteeseensa leipiintyneiltä, vähän säpinää mut tuttua ja turvallista ei jakseta vaihtaa, mitä sitä nyt elämäänsä yhen ihastuksen takia mylläämään.

    • J1706

      Se on rakastunut sinuun.ei vaan uskalla tehdä aloitusta.on ujo.en usko että leikkii.

    • Ei.kukaan.tiedä

      Kuka tietää mitä päässä liikkuu? Itse en kyllä jaksais toimii noin. Flirttailisin jokapuolel ja kaikil. Jos samalle flirttaa usein, on varmaan ihastunut ja pelkää jottain?

    • Toinenhölmö

      Aivan kuin oma tilanne, paitsi että itsellä kestänyt vielä paljon pidempään. Ja voit odottaa tilanteen jatkuvan hamaan tulevaisuuteen, eikä mies tee välttämättä mitään. Varmaan tykkää, kuten tiedän omankin jollakin tavalla tykkäävän. Eli ei oikeastaan mitään leikkimistäkään ole, tykkää, mutta ei ehkä ole aikomustakaan viedä asiaa sen pidemmälle tilanteesta johtuen tai muista syistä. Ehkä tilanne muuttuu, jos teet itse jotain. Itse en aio aloitetta tehdä ja yritän olla ruokkimatta tilannetta. Vaikeaa se välillä on, kun pakostakin näkee jatkuvasti.

      • Poroksipalanut

        Se aloitteen tekeminen on niin tuomittavaa, että mies ei voi tehdä mitään, vaikka palaisi halusta sanoa jotain.

        Jos hän tulee vastaan, teen aina yhtä suuren askeleen, mutta ei päästä koskaan kosketusetäisyydelle.


    • Ihast...kyllästynyt

      Itsellä samantapainen tilanne. Jatkunut jo jonkin aikaa ja kumpikin varattuja.
      Nyt otan vaan etäisyyttä, koska en jaksa mitään leikkejä.
      Tuntuu kyllä pahalta, kun huomaa että tämä nainen haluaisi huomiota, mutta minulta irtoaa vain moikkaus. Ei vaan jaksa enempää.

      • OlenkoMinäHölmöNainen

        Eli sua ei siis kiinnosta enää? Vai odotitko/odotatko naiselta aloitetta? Itse en uskalla aloitetta tehdä, vaikka sydän sitä huutaakin. Tänään, kun häntä en ole nähnyt. On hän mielessäni pyörinyt tiiviisti. Olen haaveillut mitä ostaisin hänelle joululahjaksi... Millaista olisi maata jouluyönä sohvalla, viltin alla lämpimässä lähekkäin... Miten haluaisinkaan huolehtia hänestä, hoivata ja helliä... Koe maistattaa joululaatikoita, lenkkeillä yhdessä...


    • Eiyesstaa

      Et ole näyttänyt minkäänlaista merkkejä kuin silloin muutama vuosi sitten, sitten kun minä kiinnostuin sulta se loppui, mitä nyt välillä testaat olenko kiinnostunut.
      Eli sait mitä halusit.

      • nallelta

        Itse en välitä testailuista.. Syliini hänet tahtoisin..


      • Tontusta
        nallelta kirjoitti:

        Itse en välitä testailuista.. Syliini hänet tahtoisin..

        Missä välissä muuttunut tontusta nalleksi...?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe