Olen jälleen kerran tyrmistynyt kyvyistä
"Helsingin Sanomat kertoo, että Halminen oli aiemmin päivällä vasaroinut hallussaan olevan tietokoneen kovalevyä tuhotakseen sen sisältämät tiedot lopullisesti. Tuhoamisesta aiheutui savua, jonka vuoksi hän kutsui paikalle palokunnan, ja palokunnan mukana saapui myös poliisipartio. Kun poliiseille selvisi, kuka Halminen on, kutsuivat he paikalle apuvoimia. "
Miten te muut tuohoaisitte kovalevyn? :D
"Helsingin Sanomat kertoo, että Halminen oli aiemmin päivällä vasaroinut hallussaan olevan tietokoneen kovalevyä tuhotakseen sen sisältämät tiedot lopullisesti. Tuhoamisesta aiheutui savua, jonka vuoksi hän kutsui paikalle palokunnan, ja palokunnan mukana saapui myös poliisipartio. Kun poliiseille selvisi, kuka Halminen on, kutsuivat he paikalle apuvoimia. "
Miten te muut tuohoaisitte kovalevyn? :D
Vastaukset 40
Vanhimmat
Olisiko tietoinen harhautus. siinä kovalevyllä ei ole mitään tai tarkoituksella väärää tietoa.tuskin se noin tyhmä on.
Mutta näytön perusteella en antaisi kyseisen henkilön käyttää edes mikrouunia kodissani, epäilen että ei osaisi.
Hänelle tuli pakokauhu....oli tuhoamassa tietoja joita hänellä ei saanut olla....maanpetturi!
Hesarin toimittaja ovat kaikki tyhmiä ja vääristelevät tietoja!Suomisyöjiä kaikki!
Ainakin niin, että ei tarvita palokuntaa paikalle. Ottaisin levyn irti, avaisin ja tuhoisin sen esim hapolla. Itse käytän kuitenkin yksinkertaista tapaa formatoin levyn, ylikirjoitan levyn ja formatoin uudelleen. Tämän kun tekee muutaman kerran eri ohjelmalla niin valmista tulee.
Yksi esimerkki asiasta:
https://personaldatasecurity.wordpress.com/kiintolevyn-taydellinen-ylikirjoitus/
Suosittelen salaamaan levyn, jos tulisi tilanne, että levy häiviää tai varastetaan niin ei normaali pulliainen avaa levyä ikinä jos salaus on riittävä. (256-bittinen avain) Muillakin menee salauksen poistoon tuhottoman pitkä aika jos ylipäätään saavat purettua salausta.
Monenkertainen ylikirjoitus vaan kestää tuntikausia. Ei kiireessä onnistu, jos pelkää että national security kolkuttaa kohta ovelle.
Nainen oli ilmeisesti takonut tietokonetta vasaralla ottamatta kovalevyä pois, kyllähän oikosulku hieman savua saattaa aiheuttaa, iik minä palan :D
Onkohan hermot ollut ihan kunnossa kun tollalailla touhuaa ?
Tuo on ihan normaali naisen tapa yrittää ratkoa ongelmaa. Huitoo jollakin kädessään olevalla esineellä ja kirkuu.
Jaahas, ei tottele perkele, mää alan sitte lespox ja liityn feministeihin :D
Mikä naista hermostutti....se että jää kiinni kovimman turvaluokituksen asiakirjista....ottakaa kiinni tämä lady!
Kyllä itse olen hakannut kirveenhamaralla kovon mäsäksi, ja myös laittanut mikrouuniin toisen..hyi savua.
Kukaan ei näe itse pääongelmaa. Poliisi hyökkäsi naisen asuntoon tekemään tarkastusta ilman kotietsintälupaa. Ollaan Turkin tiellä ja kansa puolustaa moisia fasisteja.
Mistä tiedät, ettei ollut oikeuden lupaa?
TOimittaja itse kertoi. Sitäpaitsi, jos hälyttää palokunnan ja samalla tulee poliisit, niin eihän käräjäoikeuden istuntoa noin vain saa kasaan. Taisi olla vielä pyhäpäiväkin.
Suomen demokratia ja kansasuomalaisten ihmisoikeudet ovat vaakalaudalla.
Tämäkin juttu paisutellaan vain, koska kyseinen viestintäkoekeskus tekee laittomuuksia ja kun ne paljastuu, niin syytetään aivan väärää suuntaa. Niinistö se pääsyyllinen on ja niinistön rengit.
Voi voi, on vähän liikaa taas katsottu amerikkalaisia leffoja ja tv-sarjoaja :D
Yllättävän moni Suomalaisista luulee että kotietsintään tarvitaan joku lupa! Riittää että on epäily rikoksesta josta seuraa vähintään 6kk kakkua. Tässä kyseisessä tapauksessa lie kyse epäily maanpetoksesta niin ennen vanhaan olisi ollut tiedossa jo kuolemantuomio!
Kas kun ei kitissyt siitä että poliisin pitää "lukea oikeudet" ja juurikin siten kun elokuvissa. "teillä on oikeus pysyä vaiti..." jne ...tai että minulla on oikeus soittaa yksi puhelu! :D :D
HAHA, tässähän ihan myötähäpeää pitää tuntea kun joku vaatii "lupia" ja "oikeuksia" :D :D
Joku siellä on vakooja ja vuotaa salaisia tietoja nyt Hesarille! Eihän täsytä ole montakaan vuotta kun huomattiin, että puolustusvoimien verkkoa salakunneltiin...Erkki Tuomioja tuli hartijat kyyryssä asiaa vähättelmää ontuvin selityksi j atäydestä meni sekin selittely.........ottakaa jo tosissane tämä vasemmiton aktiviteetti! Ulos Suomesta tuommoiset!
Hyvä kommentti! Kiitos!
Ei muuten pidä paikkaansa ja poliisilla ei olisi ollut edes asiaa tulla eikä oikeuksia tulla paikalle. Ihme, että on resurssipula jos aina jos savuaa tulevat paikalle.
Samoja punavihreitä hyysäreitä, jotka ovat innosta piukeana kaikenkarvaisissa "laamalle oikeus elää" tapahtumissa pyörii nykyään jopa puolustusvoimien kuvioissa.
Puolustusvoimien pitäisi tarkistaa paremmin henkiöiden kytkökset ennenkuin päästävät lukemaan salaisia asiakirjoja. Mikä tahansa kytkös vihervasemmistoon pitäisi olla jo este saada minkäänlaista puolustusvoimien virkaa. Jos tuollainen kytkös havaittaisiin jälkeenpäin, niin virka pitäisi ottaa pois.
No ehkä tuollaisen punavihervasemmistolaisen voi juuri ja juuri päästää johonkin sotkuun ovimieheksi, mutta minnekkään tuota lähemmäs PV:n organisaatioita ei pitäis noilla maanpettureilla olla asiaa!
Kyllä se vaan pitää, ei tarvita mitään lupia näyttää... "..Jos kirjallista etsintäpäätöstä ei vielä ole, henkilölle on ilmoitettava oikeudesta saada pyynnöstä päätöksen jäljennös...".
Lakiin voi tutustua alla olevan linkin takaa..
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110806#Lidp450738720
6 §
Menettely kotietsinnässä
Kotietsintää aloitettaessa on paikalla olevalle 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulle henkilölle kerrottava etsinnän tarkoitus ja annettava etsintäpäätöksen jäljennös. Jos kirjallista etsintäpäätöstä ei vielä ole, henkilölle on ilmoitettava oikeudesta saada pyynnöstä päätöksen jäljennös.
Kotietsinnässä on noudatettava etsintäpäätöksen määräyksiä. Etsintä on toimitettava niin, että siitä ei aiheudu haittaa tai vahinkoa enempää kuin on välttämätöntä. Etsinnän kohteena oleva tila saadaan tarvittaessa avata voimakeinoja käyttäen. Avattu tila on etsinnän päätyttyä suljettava sopivalla tavalla.
Kotietsinnän toimittamispaikalla oleva henkilö saadaan poistaa paikalta, jos poistaminen on välttämätöntä sen vuoksi, että hän käyttäytymisellään haittaa etsinnän toimittamista tai vaarantaa sen tarkoituksen toteutumisen.
Kotietsintää ei saa ilman erityistä syytä toimittaa kello 22:n ja 7:n välisenä aikana.
Linuxin kun asentaa päälle niin winku on entinen.
Kumpa Hesari olisi yhtä avoin Matuherrojen, lisänä somppuloislössit, aiheuttamiin kustannuksiin ja leikkauksiin meiltä veronmaksajilta, päivähoidosta, opiskelusta, maatamme rakentaneilta vanhuksilta ymym.
Älä nyt sote ulkomaalaispolitiikka tähän maanpetturuuteen.....maanpetturi on saatava tuomiole!
kyllä perinteisen kiintolevyn tosiaan saa vasaroimalla nopeiten paskaksi. virrat kannattaa ottaa pois, niin välttää savun:)
jos aikaa on, voihan sen ylikirjoittaa 3..10 kertaa niin voi käyttää uudelleen.
Vaikuttaa että naisella ei ole ollut ymmärrrystä mikä sen tiedon taltioi. Pelkkä savu tai irronneet näppäimet /kuoret kun ei vielä kerro mistään levyn tuhoutumisesta. Huolestuttavaa on myös jos ei osaa tuota savuavaa konetta edes itse tukahduttaa vaan tarvitsee palokunnan paikalle.
Perinteinen kiintoevy on yllättävän vahva etenki jos osuu niin että levyn magnesium-runko ottaa iskut. Sisällä olevat kiekot ovat fyysisesti kohtuu vahvoja ja jos ei ole lukupää välissä eli kone käynnissä ne saattavat taipua vain toisiaan vasten ilman suurempia naarmuja. SSD lienee hauraampi ainakin taivuttavalle voimalle.
Kiintolevyn/muistitkkujen vahva salaus avoimen lähdekoodin softalla estää tehokkaasti viranomaisten yritykset saada mitään järkevää dataa ulos . Luulisi että ison meditalon käytäntöihin kuuluisi ohjeistus sen käyttämisestä jo lehden ja toimittajien oman oikeusturvan kannalta.
Kusetusta. Muija on tiennyt, että sen puhelinta kuunnellaan tai seurataan ja järjesti shöwn. Ei toimittajat noin tyhmiä ole, etteivät tietäisi miten kovalevy tuhotaan.
Älä+yliarvioi+punaviherhörhöjen+älynlahjoja!+:D+Tutkimuksen+mukaan+85%+punavihreistä+hörhöistä+uskoo+vielä+joulupukkiin.
Ei hölmöllä ämmällä ollut tietysti ruuvareita että olisi saanut kovalevyn pois koneesta, mutta olisi luullut älyävän ottaa edes virrat pois viimeistään kun savuaa, ei siihen palokuntaa tarvitsisi. Harhautustahan tuon on pakko olla ja harvinaisen tyhmää sittenkin.
Aika kovaa pitäisi vasaroida että saisi lukukelvottomaksi, varmempaa avata ja naarmuttaa ja vääntää jokainen levy pilalle, moneen kertaan ylikirjoittaminenkaan ei välttämättä tuhoa tietoja.
Outoa. Jos on totta,niin varmasti sai kiinnostumaan poliisit.
Kovalevy irti ellei osaa sijaintia asemoida ja 8mm terä porakoneeseeen ..
Mutta - osaako tuhota käydyn sähköpostiliikenteen?
Kovalevyn aiheuttamista haitoista pääsee parhaiten eroon ottamalla purkillisen unilääkettä ja litran pullon viinaa kyytipojaksi, ei ole enää koskaan tyhmä eikä nälkäinen eikä häiritse kotietsinnät.
Ei kiintolevy ala savuamaan jos sitä vasaroi. jos se ei ole kiinni koneessa.
Rouvalla/neidillä ei ilmeisesti ollut ruuvimeisseliä kotonaan, tai kone oli sellaista mallia, jossa kiintolevynä toimiva piiri on juotettu emolle.
Oikea menettelytapa kuitenkin olisi ollut ylikirjoittaa kiintolevy, ja mielellään useampaan kertaan.
Tai sitten sammuttaa kone ja irroittaa ensin akku ja sitten kiintolevy, jos mahdollista, ja vasaroida vasta siten.
eikö kovalevy sitten tuhoudu vasaroimalla? Kuulostaa ihan mukavalta keinolta
On tuhat ja yksi tapaa tuhota kovalevy.
Varma keino on ottaa ruuvimensseli ja avata kotelo. Sisältä löytyvät kiekot voi sitten hakata solmuun tai naarmuttaa lukukelvottomiksi.
Kiekkoja voi käyttää myös linnunpelättiminä marjapensaissa.
Kyllä ne tiedot sieltä voi esiinkaivaa jos jotain edes jäi jäljelle. Myöhästyi tällä kertaa Tässä hommassa.
Stadissa olisin raapinut levyn ja pudottanut koneen lopulta vaikka satama-altaaseen tai viskannut mereen Suomenlinnan lautalta. Parempi keino kuin heilua kellarissa ja sitten panikoida (palavan materiaalin, vaatemyttyjen ja pahvilaatikoiden keskellä?) kun jostain nousee savua.
Supon miehet olivat ulkona odottamassa
Kaikki tieto jäi muistikampaan.
Yritti vain polttaa tietokoneensa
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/237601-poliisi-juuri-nyt-taman-takia-tehtiin-kotietsinta-hsn-toimittajan-asuntoon