Tied.laissa MUKA huoli disinformaation levittämise

Tulihan se varsinainen "syy" sieltä! "JA yritykset vaikuttaa vaaleihin". (kai äänestämällä väärin) Eli sensuuria lisätään ja HS-"gallupit" määräävät vaalien tuloksen...

Tiistai 19.12.2017 klo 07.05
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712192200614658_pi.shtml
Yhtenä huolenaiheena lakiluonnoksessa mainitaan yritykset vaikuttaa vaaleihin.
Huoli disinformaation levittämisestä
Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtaja Martti J. Kari sanoi Iltalehdelle jo kaksi vuotta sitten, että "ongelma" on perustuslaissa, joka ei tunnista luottamuksellisen viestin suojaan puuttumista kuin rikos- tai rikosepäilyperusteisesti.
Lakiluonnoksessa mainitaan, että kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhkat voisivat esimerkiksi olla sellaisia, jotka konkretisoituessaan saattaisivat olla rikoksia, mutta johon ei vielä voida kohdistaa konkreettisia ja yksilöityä rikosepäilyä.
- Samoin kyse voi olla toiminnasta, joka ei ole Suomen lain mukaan rikos eikä voisi sellaiseksi muodostuakaan, kuten disinformaation levittäminen ja tätä kautta puuttuminen esimerkiksi vaaleihin, luonnoksessa mainitaan.
Lakiluonnoksessa arvioidaan, että sotilastiedusteluviranomaisille esitetyt valtuudet saattavat joissain yksittäisissä tapauksissa kaventaa ihmisten sananvapautta, mutta vaikutuksia arvioidaan erittäin vähäisiksi.
- Jo yhdenkin uhan onnistuneella torjumisella säästetyt vahinkokustannukset voivat olla moninkertaiset sotilastiedustelun vuosittaisiin toimintamenoihin nähden, luonnoksessa arvioidaan.
OLLI WARIS
[email protected]
555
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomea samaan seuraan Pohjois-Korean ja muiden diktatuurien kanssa saadakseen pitää valtansa keinolla millä hyvänsä.

Äänestä

Ja kukahan sitä disinformaatiota levittää?
Kuka yrittää aivopestä suomalaisia?

1Äänestä
  • nato trollit sitä levittää ja syytesuojan takaa koska valheesta tuli hyve suomessa?

    Äänestä

- Nämä kohdat tekevät uudesta tiedustelulaista valtaapitävien mielivaltaa, tyyliin DDR,NL.
Kansalaisten URkintaPOliitiikaa...URPOa.
................
-Lakiluonnoksessa mainitaan, että kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhkat voisivat esimerkiksi olla sellaisia, jotka konkretisoituessaan saattaisivat olla rikoksia, mutta johon ei vielä voida kohdistaa konkreettisia ja yksilöityä rikosepäilyä.

- Samoin kyse voi olla toiminnasta, joka ei ole Suomen lain mukaan rikos eikä voisi sellaiseksi muodostuakaan,
kuten disinformaation levittäminen ja tätä kautta puuttuminen esimerkiksi vaaleihin, luonnoksessa mainitaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


DemokratiaSivuun2017 kirjoitti:

Tulihan se varsinainen "syy" sieltä! "JA yritykset vaikuttaa vaaleihin". (kai äänestämällä väärin) Eli sensuuria lisätään ja HS-"gallupit" määräävät vaalien tuloksen...

Tiistai 19.12.2017 klo 07.05
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712192200614658_pi.shtml
Yhtenä huolenaiheena lakiluonnoksessa mainitaan yritykset vaikuttaa vaaleihin.
Huoli disinformaation levittämisestä
Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtaja Martti J. Kari sanoi Iltalehdelle jo kaksi vuotta sitten, että "ongelma" on perustuslaissa, joka ei tunnista luottamuksellisen viestin suojaan puuttumista kuin rikos- tai rikosepäilyperusteisesti.
Lakiluonnoksessa mainitaan, että kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhkat voisivat esimerkiksi olla sellaisia, jotka konkretisoituessaan saattaisivat olla rikoksia, mutta johon ei vielä voida kohdistaa konkreettisia ja yksilöityä rikosepäilyä.
- Samoin kyse voi olla toiminnasta, joka ei ole Suomen lain mukaan rikos eikä voisi sellaiseksi muodostuakaan, kuten disinformaation levittäminen ja tätä kautta puuttuminen esimerkiksi vaaleihin, luonnoksessa mainitaan.
Lakiluonnoksessa arvioidaan, että sotilastiedusteluviranomaisille esitetyt valtuudet saattavat joissain yksittäisissä tapauksissa kaventaa ihmisten sananvapautta, mutta vaikutuksia arvioidaan erittäin vähäisiksi.
- Jo yhdenkin uhan onnistuneella torjumisella säästetyt vahinkokustannukset voivat olla moninkertaiset sotilastiedustelun vuosittaisiin toimintamenoihin nähden, luonnoksessa arvioidaan.
OLLI WARIS
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu