Siis utelisinpa mitä mieltä naiset ovat maalla asuvasta miehestä? Jotenkin tuntuu, jotta suhteet jää lyhyiksi asuinpaikkani, ammattini vuoksi, vaikka kiinnostuneita naisia pyöriikin ympärillä. Mutta kun asuinpaikasta ja ammatista tulee kyse, niin kovin montaa ei enää kiinnostakaan. Onko siis nykynaisilla näin suuret ennakkoluulot? Nykyisinhän on yleistä, jotta puoliso käy tilan ulkopuolella töissä, joten en kuitenkaan ilmaista työntekijää ole hakemassa.
maalaismies
Nimetön
484126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Hyvinhän se menee siihen asti kun kertoo olevansa maalta tai vielä pahempaa maatalousyrittäjä. Luulevat tosiaan, että etsitään jotain piikaa tekemään jotain navettahommia tai "naisten töitä". Mielikuva on jostain 50-luvulta.
Kokeilepas vastata useaan deitti-ilmoitukseen niin että kerrot olevasi viljelijä tai sitten et, muut faktat (harrastukset jne) pysyy samana. Vastausprosentissa on huima ero. Joskus olen salannut ammatin treffeille asti ja pettymys on luettavissa naisten kasvoilta kun kertoo olevansa maalta. Maalta lähtöisin olevat naiset ovat melkein pahimpia, yksikin sanoi, ettei halua enää takaisin kun on 20 v asunut maalla.
Yksi poikkeus on: Kokeilin kerran laittaa omaa ilmoitusta ja valitsin maakunnaksi Uudenmaan: hesalaisnaisia vastasi aivan älyttömästi. Osa oli onnenonkijoita (kyseli heti hehtaarit ja metsät jne), osa viherpipertäjiä (jotka halusivat hevosia ja porkkanoita kasvattamaan), osa halusi "kartanon" asuinpaikakseen läheltä stadia.
Mutta aika toivotonta on löytää semmoista älykästä (jos koulutuksella voi mitata niin amk/akateeminen) joka kävisi jossain töissä ja olisi "vain" kumppani.
Itse olen viimeisenä toivona ajatellut ostaa kakkoskämpän kaupungista, olisin silloin "puoliksi kaupunkilainen" baarissa käydessäni.
Mulla on samanlaisia kokemuksia. Olenkin jo luopunut toivosta kumppanin löytymisen suhteen.
Nykyisin teenkin niin että joskus kun pääsen töistä irti, matkustan muutamaksi päiväksi johonkin isompaan kaupunkiin, otan hotellista huoneen, käyn baareissa ja kapakoissa, isken naisen ,yö hotellissa sekstaillen, en kerro ammattiani, tai jos kysytään, vastaan vain pyöreästi että yrittäjä.
Toisaalta, eipä sillä näissä yhden yön jutuissa ole merkitystä-
Eli jos ei vakikumppania, niin näin saa edes jonkinlaista tuntumaa ylläpidetty naisiin.
Kun vielä esim. pukeutuu hyvin, eivät tunnista maalaiseksi, ja kyllä mulla flaxi aika hyvin käy, eli sitä yhden yön seuraa löytyy.
Mutta myönnän että onhan se vähän ankeata sitten taas palata yksin maalle takaisin töiden pariin.
Kyllä nyt vähän ihmettelen, että naiset ei lähtisi maalle asumaan?Maallahan on mukavaa.Onkohan teissä jotain muuta vikaa?Tuskin kukaan toista asuinpaikan tai ammatin perusteella valitsee.Itse voisin ainakin muutta maalle...
Tai sitten ei miehille kelpaa se nainen joka sinne maalle myös haluais, rauhaisaan ympäristöön kaupunkien lähiöistä, kuka sinne ei haluaisi?
ihana kirjoitus. tää on muuten sama ett kun naisella sattuu olee ylipainoa niin ei miehet kiinnostu ollenkaan.
ei ne välttämättä oo onnenonkijoita vaikka niitä on kiinnostanutkinpaljonko on tilaa.. niitä kiinnostaa myös se ett se on sun työtäs ja mitä suurempi tila, sitä vähemmän miestä kotona näkyy :-)
Maalaismiehet on parhaita, vasara pysyy kädessä ja järki. Itse ainakin toivon löytäväni kunnollisen maajussin, koska itse olen maalaistalosta kotoisin ja tiedän työt.
Joo, tiedetään, että status ja resurssit kiinnostaa naisia. Ei varmaan kelpaa tilaton ja köyhä maajussi.
Maalla asumisessa ei ole mitään vikaa, ainakaan omasta mielestäni. Itse en ainakaan voisi kuvitella itseäni ikinä asumassa kerrostalossa jossain kaupungissa.
Kun on koko ikänsä asunut maalla, kaipaa sitä luonnon rauhaa ja luonnon läheisyyttä. Itse myös arvostan niitä ihmisiä, jotka vielä jaksavat harjoittaa maataloutta elinkeinona.
Kyllähän se pian huomattaisiin, jos tästäkin maasta loppuisi kokonaan karjan pito ja muu viljely.
Uskon, että monien ennakkoluulot saattavat johtua siitä, ettei heillä ole kokemusta maalla asumisesta tai ammatistasi.
No, yleensähän kuvitellaan naisten taholta, jotta joudutaan töihinkin sinne tilalle. Kyllähän noita kiinnostuneita naisia on, joten ei kai sitä vikaa tarvi heti miehestä etsiä. On niitä vikoja naisissakin, jos ei luonteet sovi yhteen, niin ei siitä mitään tule, vaikka kuinka joku haluaisi maalle. Ei kai kukaan ota kumppanikseen ihmistä, joka ei itseä miellytä, ei myöskään maalla-asuvat miehet, parempi olla yksin.
Maatalossa kasvaneena oon päättänyt että ikinä en maajussiks ala tai mene maajussin puolisoksi. Sen verran raskasta ja paskasta työ on. Ei koskaan edes lomaa.
Tässä viestiketjussa kovasti ihmettelevät, että mikseivät naiset ole halukkaita muuttamaan maalle? Mutta ovatko ko. miehet sitten halukkaita muuttamaan kaupunkiin?
Itse en henkilökohtaisesti osaisi kuvitellakaan asuvani kovin kaukana isommista keskustoista. Ja jos nyt stereotypioita kaivataan; Siihen on vaan niin tottunut, että kulman takana on ruokakauppa, kahviloita, kaikkialle pääsee ilman omaa autoakin suunnilleen parissakymmenessä minuutissa. Ja ennen kaikkea ympärillä on ihmisiä. Olkoonkin, että maalla ihmiset kuulemma ovat avoimempia ja tuttavallisempia täysin vieraidenkin suhteen.
Kun on totuttautunut tähän elämään, on iso kynnys opetella pitämään toisenlaisesta.
Maalla pääsee paljon pitemmälle 20 minuutissa. Puolessa tunnissa on jo 40-50 km päässä, eli yleensä jo lähikaupungissa. Helsingissä asuville on varmaan mahdotonta tajuta, miten hidasta siellä on liikkua ja käydä kaupassa jne. Maalla se käy nopeammin vaikka etäisyydet ovat pitkiä.
Mitenkään tuot kiistämättä, mikä tarve on mennä kauas, jos kaikki on lähellä? ( Ja minä en muuten asu Helsingissä, vaan siinä tuntumassa, ja helsinkiläisten mielestä siis maalainen ) Ja myönnetään, Mannerheimintie neljän ja kuuden välillä iltapäivällä - tuskaa, tuskaa, tuskaa.
Mutta autottomalle maaseutukin on painajainen.
Mutta kun itse aloitit, että 20 minuutissa pääsee ties minne, samassa ajassa maallakin pääsee ainakin kauppaan jos ei ihan kaupunkiin. Auton tietty vaatii vaan niin vaatii jonkun bussikortin. Se on yhtä orpo olo Hesassakin, kun mistään ei löydy sitä turistilippuautomaattia ja joutuu eksyksissä tuntikaupalla sitä etsimään.
Olen itse asunut "puolimaaseudulla" ja kyllä ajattelin muuttaa vanhempana maalle tai saaristoon. Ehkä jotkut naiset meinaa ettei halua minkään lehmänkasvattajan tms vaimoksi ettei tartte herätä viideltä aamulla jnejne.. :) Eiköhän nuo asiat ole lopulta sivuseikkoja, missä asuu ja mitä tekee.
Jos mies vie jalat alta ja saa sydämen palamaan ni ei sillä taatusti oo merkitystä missä se asuu tai mitä tekee työkseen. Ite oisin kyllä valmis muuttamaan vaikka maataloon jos oikea mies kohalle osuis (enkä tod. etsi mitään elättäjää). Kyllä noi ulkoiset seikat on kuitenkii toisarvoisia. Niih!
aina haaveillu ja kaiken pitemmän vapaa-ajan viettänyt maalla ja siis oikeesti maalla savonsydämmessä.
Mä olisin kyl valmis vaihtamaan vaik heti maisemaa,mut kun ei töitä löydy niin ei.
Ja kyl se oikeesti täytyy napata molemmin puoleisesti et sellaisen päätöksen tekisi ei siis vaan sen tähden et haluan pois kotikaupungistani ja kauas.
Kyllähän monikaan nainen ei maalle halua, eiväthän edes suostu tapaile pidempään miestä joka maalla asuu. Ehkä olen törmänny vääriin naisiin, mutta komeaksi on kehuttu, hyvin pukeudun, huumorintajuinen olen, normaalivartaloinen. Mutta eipä tämän nyt tarkoitus mikään valitusvirsi ole olla, mutta enpä niin epätoivoinen ole jotta kenet tahansa ottaisin. Eihän naisetkaan ole kiinnostuneet jokaisesta miehestä, joten miksi miesten pitäisi, kun edempänä vikaa haettiin miehistä, kun ei maalle löydä kumppania. Kyllähän kiinnostuksen pitää olla molemminpuolista. Kuten joku mainitsikin, niin jos deitti-ilmossa paljastaa olevansa maatalousyrittäjä, niin korkeintaan 1 vastaus tulee, kun jättää ammatin ja asuinpaikan kertomatta, niin vastauksia tulee useampia.
Tosi-asiahan on ettei maalla palvelut ole ihan vieressä, pankkiin, postiin, kauppaan, kirjastoon voi olla 10 kilometrin matka. Tämä on monelle se ratkaiseva tekijä kumppania valittaessa.
Itse olen parikymppinen nainen, kotoisin maalta ja tällä hetkellä opiskelen kaupungissa.
Maaseudussa arvostan omaa tilaa, kun esim. kesällä voin tuosta vain heittäytyä nurmikolle lueskelemaan jotain. Sama ei onnistu kaupungissa. Kaupungissa taas erilaiset palvelut ovat usein kävelymatkan päässä. Maalla joutuu taas yleensä olemaan auton varassa ja suunnittelemaan menonsa ajoissa.
Voinko ajatella tulevaisuudessa asuvani maalla? Kyllä voin. Omakotitalo olisi hieno juttu. Kerrostaloelämä isossa kaupungissa ei kiinnosta loputtomiin. Kaikkein mieluiten asuisin kuitenkin ehkä siinä omakotitalossa rauhallisella alueella palvelujen lähellä, mutta ei maaseutukaan kauhistuta.
Maanviljelijämiehet?
Mielestäni miehissä sinänsä ei ole mitään "vikaa". Omalla kohdallani maanviljelijämies vain laittaa miettimään toimeentuloa sekä työn ja vapaa-ajan suhdetta. EU hankaloittaa monia asioita, kohtuullisen toimeentulon eteen on tehtävä paljon työtä, karjatilan vapaapäivät ovat vähäiset ja työssä on kiinni lähes koko ajan. Eli vika ei ole miehissä, eikä maaseudussa, vaan ammatin sellaisissa puolissa, jotka tuntuvat vaivalloisilta tms. Näin siis minun kohdaltani.
Karjatilat maalla vähenevät nykyään vauhdilla.
Yhä enemmän on sellaisia tiloja joilla viljellään vain viljaa, hommia on pariksi viikoksi keväällä ja pari viikkoa syksyllä, muu aika tehdään muita töitä, tällaisella tilalla viljely itsessään ei elätä, jotkut käyvät ansiotyössä tilan ulkopuolellla, joillakin on joku liitännäiselinkeino ,esimerkiksi koneurakointia, maatilamatkailua, hevostallia, mitä kaikkea bisnestä sitä nyt kukakin keksii, on myös niitä jotka tekevät etätöitä, eli työnantaja on kaupungissa, mutta hommat hoituvat kotona tietokoneen ja muiden tarvittavien apuvälineien avulla, eli ei se maalaiselämä ole nykyään juurikaan enää sitä lehmän lypsämistä.
Eli jos tapaat maalaismiehen,joka kiinnostaa, älä heti tyrmää kättelyssä vaan utele minkälainen tila miehellä on.
Olen hyvännäköinen maaviljelijä nainen, mutta ei vaan ole miehet kiinnosteneet minusta ammatin takia. Seksi kelpaa, mutta ei vakinaiseen suhteeseen...
Itse asustelen myös maatilalla. Ja mielellään kaipailen rinnalleni samanhenkistä naista. :)
Uskoisin että ensimmäinen tekijä joka karsii on se että ei halua jättää piiriään. Jos on tottunut isoon kaverikuntaan niin siitä luopuminen voi olla hyvinkin vaikeaa.
Koska maalla kaveripiiri supistuu huimasti. Ja muutenkin ei tapaa ihmisiä samallalailla kuin kaupungissa.
Toinen on varmasti se että maalla ei jakseta olla tyylikkäitä joka päivä. Mies on verkkareissa ja nuhjuisen oloinen, karsii myöskin naisia.
Joten uskon että todella, siis todella pieni osa kaupunkilaistytöistä haluaa maalle. Ja yleens' ne jotka on joskus lähteny maalta pois ei kyllä halua takaisin.
Kyllähän se niin on että kaupunkiin sitä tästä täytyy lähteä.
Mieti nyt vähän. Naiset haluavat olla nykyään kauniita ja näkyä katukuvassa!
Vanhanaikainen "piiloon metsämökkiin"-ajattelu ei enää päde, hyväksy se!
Jos haluat eukon maalle, saat ainakin tyytyä tosi rumaan naiseen joka ei kehtaisikaan ihmisten ilmoilla käydä!
Kukaan itseään arvostava kaunis nainen ei halua piiloutua erämaamöksään yhden miehen varaan.
Nykynainen haluaa näke ja kokea monia suhteita!
Sä oot vissiin käsittäny asian vähän väärin. Harvempi lähtee sinne piiloon vaan yleensä tekemään perheen ja voit sä ihan yhtä hyvin sielläkin olla ihmisten ilmoilla kuin kaupungissakin.
Jos vaikka päivällä lähdet kaupunkiin katukuvaan ja tuut yöksi sitten kotiin.
Kaupunkiflikalle:
Ei ole aikomustakaan tyytyä ei itseä miellyttävään naiseen. Mieluummin olen yksin, ei mulle sinkkuna olo ongelma ole, kuten mainitsin ei tämä mikään valitusvirsi ole. Nykynaiset haluavat kokea monia suhteita, mitähän meinaa. Enpä kyllä itse huolisi naista, jolla olisi monia yhdenyön suhteita takana. Näitäkin naisia on kohdalle osunut, ja harvemmin osaavat sitoutua yhteen mieheen(heppoisen moraalinsa vuoksi). Vaikka maalla asunkin, niin ei ole aikomustakaan tyytyä ihan mihin vain. Kyllä maalle haluavien joukossa on kauniitakin naisia, vaikka harva nainen totta kyllä haluaa muuttaa maalle.
siis olipa tyhmä nainen .. kaupungissa pitää olla kaunis.. no taitaa suurin osa , varmaan jopa kirjoittajakin sitten maalle joutaa. tais olla ryssän kirjoittama
Tämä on tullut varmaan jo monesti ilmi, mutta itselleni ongelma ei ole ammatissa, vaan maalle muuttamisessa. Rakastan kaupunkia siinä, missä joku rakastaa maaseutua. Miksi mies oletat, että nainen jättäisi esim. oman työpaikkansa sinun työsi ja asuinpaikkasi takia? Olisitko itse valmis jättämään maanviljelyn ja muuttamaan kaupunkilaiskaksioon, vaikka olisi minkälainen unelmanainen käsillä? Minulle asuinpaikkani on osa identiteettiäni ja vaikka maaseutuelämässä olisi epäilemättä hyvätkin puolensa, en haluaisi keskustaelämistäni hylätä. Olen maaseudulta kotoisin, joten tiedän kyllä mistä puhun ja mitä haluan. Tosin jos olisin treffeillä kanssasi, en varmastikkaan tyrmäisi sinua ammattisi takia, mikäli muuten mielyttäisit, mutta olisi se kyllä ajattelun paikka. Ex-poikaystäväni kanssa tuli ongelmia jo siitä muutetaanko vain niinkin kauas kuin Espooseen =), että kyllä sillä asuinpaikalla on kovastikin väliä. Tosin tunnen monia tyttöjä,. jotka mielellään muuttaisivat maalle, mikäli työpaikka olisi realisitisen lähellä.
"Miksi mies oletat, että nainen jättäisi esim. oman työpaikkansa sinun työsi ja asuinpaikkasi takia?"
Aika mielenkiintoinen seikka mitä sanoit. Miksi tosiaan jättäisi työpaikan ja asuinpaikan taakseen VAAN miehensä takia. Eihän sitä tietenkään voi mielitiettynsä mukaan lähteä pois sijoiltaan rakentamaan perhettä.
Lienee kuitenkin helpompaa puolison käydä töissä kuin myydä koko maatila. Tietty jos elämänasenteet ovat noin erilaisia, ts pitää asua keskellä stadia, niin silloin tuskin on edellytyksiä pitemmälle suhteelle. Espoo on kyllä aika korvessa, mistä tahansa maalta taitaa päästä nopeammin Hesaan lentämällä kuin Espoosta autolla.
No, tuo asennejuttuhan tavallaan mun pointtini olikin. Kodin sijainti on kyllä suurimmallle osa ihmisistä tärkeä asia. Niin maalaisille kuin kaupunkilaisillekkin.
Ylemmälle: oma rakkaus on tärkeä asia, mutta ei tärkeämpi kuin oma itsenäisyys. Siis jos nämä kaksi joutuvat ristiriitaan valitsen itsenäisyyden, kiitos vain. Tosin en tarkoita tällä sitä, että maallemuuttaminen veisi itsenäisyyde naiselta. Asuinpaikka ja työ on minulle kuitenkin varsin tärkeitä asioita ja se, mikä kovasti ärsyttää, että lähtökohtaisesti oletetaan naisen tekevän joustoja omassa elämässään, vaikka yhtä lailla maanviljelijä on oman ammatinsa valinnut ja yhtä lailla voisi siitä luopua siinä missä nainenkin. Miksei voisi asua kaupungissa ja käydä hoitamassa maatilaa osa-aikaisesti? (riippuu toki tilasta...)
Onhan se ihan totta, että työssäkäyvän on helpompi käydä töissä kaupungissa kuin maatilan hoitajan luopua tilastaan. Itse en kuitenkaan maalle haluaisi muuttaa ja mielestäni tämä on aivan hyvä peruste olla hieman varautunut aloittaessa suhdetta maanviljelijän kanssa...
Ei sitä nyt tarvitse tilaa myydä jos lähtee kaupunkiin asumaan. Senhän voi jättää vaikka lomakodiksi. Eikä se harmaan käy nyt niin hirveästi kukkaron päälle kun jos jättää vaan sähköliittymän.
Jos tilaan on investoinut 150 000-300 000 euroa, niin tuskin sitä yhden naisen takia jätetään, tietty jos tarpeeksi varakas löytyy joka pystyy maksamaan velat takaisin.
" Mutta, oi! Mitä sitä ei tekisi tosirakkauden ja perheen perustamisen eteen? Eikö rakkaus ole rahaa tärkeämpää" ah! (viittaus kirjoitukseen mielenkiintoista)
Mutta entä jos tilaan ei ole investoinut penniäkään, on saanut sen perintönä.
No jos haluaa lopettaa tilanpidon, niin mikäs siinä. Mutta useimmilla on kyllä velkaa jne, joten ihan heti ei pääse hommasta eroon.
Mikäs maalla on ollessa.Itse kokeilin kaupunkielämää joitakin vuosia ja ei ottanut onnistuakseen.Tuumasin että ei ole mun paikka ja palasin takaisin maalle.
Eihän maalla asuvassa miehessä eikä maanviljelissä ole mitään vikaa.Samanlaista työtä se on mitä muillakin.Lomat ym. kuuluu siihenkin.Mutta totuushan on se että kaikki eivät ole sitä tyyppiä jotka maalla viihtyisivät.
Minä tutustuin 7 vuotta sitten yhteen ikäiseeni poikaan, joka ei paljastanut olevansa maalta ja tuleva maajussi. Vuoden olimme opiskelun merkeissä tuttuja ja sitten pääsimme vakavammalle asteelle. Mutta kun tuli ilmi ne taustat ja tulevaisuus, niin minä jänistin. Poika oli tosi vaatimattomuus, mutta sain kyllä selville ne hehtaaritkin. Mutta se kulttuuri oli mulle aivan hepreaa, mutta tuo silloinen ihastus oli minun suhteen ihailtavan ennakkoluuloton. Hän ei olisi epäröinyt kaupunkilaistytön mahdollisuuksia onnistua ja kaiken lisäksi hänen vanhempansakin otti ihan hyvin minut vastaan. Turha katua. 200 ha metsää, 300 ha peltoa ja 500 mullia. Niitä tämä kaupunkilaistyttö jänisti.
Olisiko sinun pitänyt ryhtyä "emännäksi" vai ? Jos olisit opiskellut esim. lääkäriksi, niin silloin olisi kyllä maaltakin löytynyt varmasti töitä.
Niin ei siinä ollut ainakaan kyse mistään pakosta ryhtyä "emännäksi." Asia oli nimittäin niin, että pojan vanhemmat olivat niitä, jotka eniten kannustivat opiskelemaan. Jälkikäteen voi todeta myös sen, että se "emännän" paikkakin olisi ollut mahdollinen, mutta minulle annettiin kaikki mahdollisuudet kouluttautua jne ja olisin varmasti voinut käydä töissä tai sitten hoitaa vain sitä emännän virkaa. Pahinta asiassa oli se, että se poika oli kaikessa vaatimattomuudessaan aivan loistava tapaus. Rakkaus ei loppunut, mutta aloin pelätä suuria puitteita. Kaupunkilaistyttönä se meno oli siellä maalla aika suurta. Sinänsä se maalaisympäristö ja sopeutuminen sinne ei ollut ongelma.
Oletko sellainen pyöreä ja tanakka maalaisemännäksi sopiva?
Ilmeisesti yrität piruilla, mutta vastaan rehellisesti. Olen 165 cm, hentorakenteinen blondi, eli en tosiaankaan olettamasi maalaisemännän perikuva.
Sinä varmasti olet sitten niitä tyttöjä, joka on harrastanut seksiä heinäladossa. Vanhojen elokuvien romantiikkaa.
Minä taas olen maalaistyttönen ja etsinyt maalaismiestä jo pitkään, eikä mistään löydy!!!
Vuonna 2005 aloitettu viestiketju ja nyt joku maalaistyttönen nostaa sen esille...
Missä päin Suomea asut? Entä ikä?
Mä oon maaseudulla asuva mies, 35v ja Pirkanmaalta. Olisiko kiinnostusta tutustua?
aina kiinnostusta löytyy .
yleisin ongelma on miehillä ett ne ettii missin vartaloista kaunista naista. valitettavasti kun ei kumpaakaan omista, ei sitä missin vartaloa eikä kaunista ulkokuorta mutta sen lempeän luonteen omistan. itse ettinyt maalaismiestä mutta ei löydy.
Jokaisella+ihmisellä+on+oma+käsitys+siitä,+mikä+alue+on+maaseutua+ja+mikä+ei.
Sanovat+ihmiset+mitä+sanovat,+mutta+nykyään+jos+alat+etsimään+alle+40v+naista,+joka+olisi+valmis+muuttamaan+landelle,+voit+unohtaa+90+%+naisista.+Siinähän+sitten+etsit+sitä+kymmentä+prosenttia.++
Harvalla+sinkkunaisella+on+edes+ajokorttia+saati+omaa+autoa.+Homma+tyssää+heti+siihen,+että+kulkeminen+ei+onnistu.+Bussin+pitäisi+kulkea+kävelymatkan+päästä.
Voin+kokemuksesta+sanoa,+ettei+kenenkään+sinkkumiehen+pitäisi+asua+maalla,+muuten+kuin+äärimmäisen+pakon+edessä.+Naisiin+tutustuminen+on+mahdottomuus,+elämä+on+kuin+tynnyrissä+asumista.+Et+tapaa+normi+arkena+yhtäkään+ihmistä+kuin+korkeintaan+naapurissa+asuvia+eläkeläisiä.