kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

1 Kor 15:20->"Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa,

niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessa; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."

Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan,
silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan,
joka on alistanut hänen valtaansa kaiken,
että Jumala olisi kaikki kaikissa"
3335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin kuolema voitettu. I know that my redeemer lives. Youtube.

Äänestä

Kirjoituksissa ei koskaan mainita mistä noustaan ylös ja milloin ? Se aihe on näköjään salainen. Raamattu antaa kuitenkin vihjeen,"haudat aukenivat" ? Miksi hautojen on avauduttava, jos kerran sielu lentää taivaseen välittömästi kuoleman jälkeen ?
Auttaakaa nyt jo ihmeessä, että tiedämme, miten se homma toimii ?

Äänestä
  • Salainen - esoteerinen
    - haudat aukenivat ei ehkä tarkoita mullan kaivamista, toki saat pitää oman mielesi
    - sielu lentää taivaseen - ehkä tarkotetaan uutta käsityskykyä
    - välittömästi kuoleman jälkeen - kun mitään olennaista ei kuole, toukka ei kuole siitä tulee perhonen, sille avautuu uusi näkökyky / taivas
    Auta itseäsi ja hyväksy kuvaanollisuus (esoteerinen) toki vain sikäli jos haluat, nosta itse oma ajattelusi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesus-hallitsee-jo-nyt kirjoitti:

1 Kor 15:20->"Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa,

niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessa; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."

Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan,
silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan,
joka on alistanut hänen valtaansa kaiken,
että Jumala olisi kaikki kaikissa"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu