Vähävaraiset, työttömät, nuoret ja työväestö eivät saaneet ministereiksi heidän puolellaan olevia henkilöitä, koska eivät äänestäneet eduskuntavaaleissa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ammatillisen perusasteen suorittaneista 25-34-vuotiaista vain 31 prosenttia äänesti kun vastaavasti korkeakoulutetuista kävi vaaliuurnilla 79 prosenttia. Korkeakoulutettujen asioita tässä maassa ajetaan kun ovat päättäjät sinne äänestäneet.
Silloin kun osa ihmisistä nukkuu vaalien yli, vinoutuu harjoitettu politiikka pahasti. Työttömät, vähävaraiset, nuoret ja työväestö jättävät liian helposti äänestämättä vaaleissa, mikä näkyy sitten heidän kannaltaan huonoina päätöksinä ja huonona lainsäädäntönä. Viime vaalien jälkeen juuri näille ryhmille on kurjuutta jaettu Juha Sipilän porvarihallituksen toimesta. Vain äänestämällä voi yrittää vaikuttaa omaan asemaansa. Jos ei käänestä, ei voi myöskään valittaa päätöksistä.
Silloin kun osa ihmisistä nukkuu vaalien yli, vinoutuu harjoitettu politiikka pahasti. Työttömät, vähävaraiset, nuoret ja työväestö jättävät liian helposti äänestämättä vaaleissa, mikä näkyy sitten heidän kannaltaan huonoina päätöksinä ja huonona lainsäädäntönä. Viime vaalien jälkeen juuri näille ryhmille on kurjuutta jaettu Juha Sipilän porvarihallituksen toimesta. Vain äänestämällä voi yrittää vaikuttaa omaan asemaansa. Jos ei käänestä, ei voi myöskään valittaa päätöksistä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Työttömiä rankaiseva ”aktiivimalli” meni läpi – ja siitä seuraa pelkkiä ongelmia
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005495366.html
Väärin. Näin käy kun duunari luulee olevansa porvari ja äänestää väärin. Olisi ihmisillä peiliinkatsomisen paikka ja aika haudata suomalainen kateus syvälle maan uumeniin.
Aloituksessahan todettiin että ammatillisen perusasteen suorittaneista 25-34-vuotiaista vain 31 prosenttia äänesti. Moni duunari jätti äänestämättä. Kenties he jotka sittten äänestivät, äänestivät "väärin".
Hyvä aloitus, tärkeä huomio.
Luulevatko jotkut somen käyttäjät, että erilaisilla tykkää-painikkeilla vaikutetaan valtakunnassa harjoitettuun politiikkaan? Että sitten ei tarvitse käydä äänestämässä, kun ollaan kavereiden kanssa oltu jotain mieltä omassa kuplassa? Itse en käytä.
Kannattaa muistaa äänestää seuraavissa eduskuntavaaleissa. Eduskuntavaaleissa puolueen valinta on se tärkein asia.
Jos ei äänestä, sataa tämä Kokoomuksen pussiin, sillä nämä äänestämättä jättäneet eivät todennäköisesti olisi äänestäneet rikkaiden asioita ajavaa Kokoomusta. Kokoomuksen äänten painoarvo siis kasvaa kun muut puolueet saavat vähemmän ääniä.
Politiikkaa ei tehdä hallituksessa vaan oppositiossa (ja se osoittaa ettei suomessa oppositiota ole?)
Jos olis niin suomessa ei tehtäs yhtään päätöstä ilman opposition suostumusta
Muutenhan ne masinois maahan välittömästi lakkoja/yleislakkoja ja tekis hallituksen toiminnan jatkumisen mahdottomaksi.
Leena lopeta jo.
En äänestä,enkä kitise ;)
Olen äänestänyt joka eduskunta ja presidentinvaaleissa kun täytin 18.v!
Helppoa kuin heinänteko ja ainut keino vaikuttaa asioihin suomessa!
Jopas oot paremppi ihminen:D
Tärkeä aloitus, kiitos aloittajalle!
Vaan: ne tärkeimmät äänestäjät eivät äänestä ollenkaan, ja sitten ovat ne äänestäjät, jotka kärrätään vaikka dementikkoina vanhainkodista, kunhan saavat sen muistojensa Kansallisen Kokoomuksen puolesta äänensä annettua...(:
Suomessa saatas äänestysprossa helposti sadaks?
Muuta ei tarvis tehdä kuin heittää äänestys "tonni" äänestämässä käyneelle tuskin monikaan jättäis "tonnii" hakematta? (ja ei muuta kun kansalaisaloitetta tekeen)
Ei äänestätä.
Asiat on ilmeisesti aivan liian hyvin kun ihmiset ei halua muutosta ja äänestä.
Aika monessa maassa on suorastaan tapeltu ja sodittu ja kuoltu äänioikeuden saamisen puolesta.
Tyhmiä riittää: "ja sitten ovat ne äänestäjät, jotka kärrätään vaikka dementikkoina vanhainkodista, kunhan saavat sen muistojensa Kansallisen Kokoomuksen puolesta äänensä annettua...(: "
Suurin osa vanhoista ihmisistä on aina äänestänyt vasemmistopuolueita! Ennen vanhaan vasemmistolla oli paljon enemmän kannatusta.
HÖPÖ HÖPÖ!!!! Äänestämisellä ei ole mitään tekemistä poliitikkojen kanssa. Olipa siellä päättämässä kuka tahansa, ei ne koskaan katso kansan etua ja parasta, kyllä ne kaikki vaan nauttii siitä vallasta ja kerää rahat kepulikonstein itselleen. Etkö sinä vielä ole sitä tajunut, luotat yhä edelleen valehteleviin poliitikkohin ja heihin jotka sinne pyrkivät rahan kiilto silmissä. Kun sinne kerran pääsee suurten rahojen kimppuun, ei siinä kukaan muita ajattele. Kyllä sitä oppositiossa jauhetaan ja puhutaan, mutta kun valtaan pääsee ne säälin tunteet ja oikeudenmukaisuus unohtuvat samantien.
Siksi itse en äämestä, koska ihminen muuttuu , lupasi hän vaikka kuun taivaalta, heti kun palkkapussi eduskunnassa häämöttää.
Itsensä kehuminen ja köhän kansa huoli loppuu kun itselle rahaa sataa. Huoli on pelkkä kusetus ja äänestäjien keräämis kikka, ei mikään muu.
aina tulee joku kokoomuslainen höpöhöpöttelemään kun puhutaan sitä kuinka tärkeätä äänestäminen on
kokoomuslaisen politrukki äänestää itte ja väittää köyhille ettei siitä ole muka hyötyä
"Kun sinne kerran pääsee suurten rahojen kimppuun, ei siinä kukaan muita ajattele. "
Suuret rahat saadaan elinkeinoelämän palveluksessa eikä poliitikkona.
Mutta kun ei nää yksinkertaiset edes sitä tajua... ja jättävät omien kuvitelmiensa takia äänestämättä.
"Kyllä sitä oppositiossa jauhetaan ja puhutaan, mutta kun valtaan pääsee ne säälin tunteet ja oikeudenmukaisuus unohtuvat samantien."
Ylle lainatussa on kyllä sen verran totuutta, että kansanedustaja 'laitostuu' helposti eli menettää vähitellen ymmärryksen kansan (ja köyhien) todellisuuteen. Näin ovat jotkut edustajat myöhemmin myöntäneet.
Johtopäätöksenä tästä köyhän ei missään tapauksessa pidä jättää äänestämättä, koska silloinhan kansanedustajat eivät juurikaan vaihdu, ja vähäinenkin ymmärrys katoaa. Tässä tilanteessa on päinvastoin parempi äänestää entistä kiivaammin uusia kasvoja eduskuntaan.
Viime eduskuntavaaleissa oli ehdolla yli 2.100 ehdokasta, joten valinnanvaraa on aika paljonkin.
Eipä ollut juuri tunkua hallitukseen vastuuseen viime vaalien jälkeen, vaikka oli paikkaa tarjolla. Sinne jäivät räksyttämään oppositioon, vaikka pyytämällä pyydettiin hallitukseen!
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hallitusneuvottelut-nelja-vuotta-sitten-draamaa-ja-riitoja/5108914#gs.kpTg==8